Nykyään on jopa muodikasta elää ruokavaaka kainalossa. Ruokia punnitaan, funtsitaan ja lasketaan, on bulkkia ja dieettiä. Jos haluaa tuloksia, kaikki on vaan matematiikkaa, ei sen enempää. Vai onko? Voiko päästä hyvään kuntoon ilman ruokien punnitsemista tai kaloreiden laskemista? Itse omistan ruoka-aine vaa’an, mutta en punnitse ruokiani. Joskus saatan mielenkiinnosta tsekata, mitä jokin yksittäinen tuote painaa, tai jos lasken tarkemmin makroja esim. töiden puolesta, käytän silloin vaakaa apuna. Tämä on hieman kakspiippuinen juttu siinä mielessä, että silloin jos ruokailutavat on aivan päin puuta ja annoskoot liian suuria/pieniä, on vaaka hyvä apuri alkuun. Sen avulla oppii näkemään konkreettisesti, mikä on sopiva määrä ravintoa. Joissakin tapauksissa nälän tunnetta ei enää ole tai se on vääristynyt. Oma toimintatapani on elää ilman punnitsemista tai kaloreiden laskemista. En kontrolloi ruoka-annoksia, vaan syön niin paljon ettei ole enää nälkä. Aika simppeliä vai mitä? En juuri koskaan enää syö itseäni myöskään ähkyyn, se on sitä paitsi aika kova homma, koska pystyn syödä hyvin suuria määriä. 🙂
Koska ruokailuista tuli niin vaikeeta? Eikö olisi loogisinta syödä silloin kun on nälkä ja lopettaa kun ei enää ole. Jos syö puhtaita raaka-aineita, eli periaatteessa ihan normaalia ruokaa, voi sitä syödä reilustikin lihomatta. Koen, että erilaisista kehon muokkaukseen liittyvistä jutuista on tehty vähän liian monimutkaista matikkaa. Tietysti kun kilpaillaan tai haetaan maksimaalista tulosta, on tärkeää että asiat ovat tarkasti suunniteltuja ja laskettuja, mutta mun mielestä tätä ei tarvitse tuoda tavallisen ihmisen elämään. Oli sitten tavoitteena lihasten kasvatus tai dieettaaminen, terveellä järjellä ja oman kropan kuuntelulla pääsee jo pitkälle. Joskus bulkki-dieetti-bulkki-elämäntyylillä lopputulos voi olla vain pilalle mennyt aineenvaihdunta. Itse en ole esimerkiks koskaan ollut millään ”bulkilla”, mutta silti olen tartuttanut lihasta ihan kivasti kroppaan. Mulle lihasmassaa tärkeempää on kuitenkin voima. Lihaksien koko ei aina kerro voiman määrästä.
No mites sitten se vaaka ja oma paino. Oon sisäistänyt jatkuvasti vahvemmin sen, ettei urheilevan ihmisen painolla ole oikeesti juurikaan väliä. Niin kauan kun on terve ja hyvinvoiva, en lähtisi mittaamaan kuntoa tai edistymistä painon avulla. Tässä tulee vastaan taas se puoli, että tietyissä projekteissa on kiva seurata edistymistä, jolloin paino on hyvä mittari, mutta siihenkään ei kannata liikaa juuttua. Meillä naisilla varsinkin on tapana jumittua niihin numeroihin ja haaveilla jostain 10 vuoden takaisesta painosta, jonka jälkeen on kuitenkin urheillut ja kasvattanut mahdollisesti lihastakin. Tästäkin aiheesta olen kirjoittanut ennenkin, mutta laitoinpa huvikseni pari kollaasia kehiin.
Ensimmäisessä kuvassa on minä v. 2007, paino 49-51 kg ja toisessa kuvassa minä viime vuonna,eli 2014, paino n. 58 kg.
Toisessa kuvassa samat vuodet ja painot.
Kolmannessa kuvassa minä v. 2009 ja minä nyt. Tälle vuodelle ei oo kerääntynyt bikinikuvia, joten mennään niillä mitä on. Kävin siis viime viikolla terveystarkastuksessa, jossa painoin 59 kg. Olin tosin täysissä pukeissa ja juuri syönyt, mutta muutenkin mun paino saattaa vaihdella ihan viikonkin sisällä 56-59 kilon välillä. Vaihtelusta huolimatta koen olevani ihan saman kokoinen, eli vaatteet ei esim. kiristä tai muuta. Eli se siitä painosta, vai mitä?
Jos ajatellaan, että kuvissa on lähes 10 kilon ero, ei se mielestäni näytä siltä. Voi olla että painaa vähän, mutta on silti saman kokoinen kuin toinen painavampi. Mulle menee esimerkiksi kaikki samat vaatteet, kuin tuona aikana kun painoin vähän ja söin ihan älyttömän vähän kulutuukseen nähden. Tärkeämpää on se, mistä paino koostuu. Koostumukseen taas vaikuttaa se, miten syö ja urheilee. Kituuttamalla minikaloreilla pääsee eroon ainoastaan lihaksista ja hyvästä mielestä, joten miksi tehdä hommat vaikealla tavalla, kun ne voi tehdä myös elämästä nauttien? =)