SEITSEMÄN SYNTIÄNI

Huomenta! En tiedä kuinka moni on tänään ruutujen ääressä lueskelemassa, joten laitetaan ulos tällainen kevyempi postaus. Kuten mun eilisestä postauksesta pystyi jo haistella, on juhannus mennyt tänä vuonna ilman sen suurempia muutoksia normaaliin arkeen/viikonloppuun.

Kävin eilen salilla penkkaamassa ja yllätyin kuinka paljon jengiä oli treenaamassa! Itse kun on aina ollut juhannukset jossain humputtelemassa, niin olen kai kuvitellut muidenkin tekevän niin, hah. No ei tästä yhdestä viikonlopusta tarvirse ottaa stressiä. Jotenkin tuntuu, että oli mikä juhlapyhä tahansa niin ihmiset ottavat kauheat paineet siitä, että pitää juhlia ja tehdä jotain. Itse näen hieman hulluna ajatustyylin, että tuli taivaalta sitten saavista vettä tai räntää, niin nyt perkele ollaan ulkona ja rillataan kun on juhannus! 😀

No se siitä, mennään meikämuijan synteihin seuraavaksi…

Herkuttelusyntini

En haluaisi ajatella syömistä syntinä, mutta jos jotain pitää tähän sanoa niin suklaakuorrutteiset pähkinät on mun heikkous. Parrotsin pähkinälaarilta lähtee aina jäätävä säkki mukaan, sillä nykyään on niin paljon kaikkea ihania herkkuja. Eilen justiin ostin ensimmäistä kertaa toffee-valkosuklaakuorrutteisia pähkinöitä, ei hemmetti kun hyviä!

Ihonhoitosyntini

Laiskuus, sillä vaikka mulla on kaapit täynnä erilaisia kuorintoja, naamioita ja ties mitä, niin oon aika laiska käyttämään niitä. Kasvojen ihon kyllä puhdistan (jos meikkiä :D) ja rasvaan, mutta kropan ihon huolto jää liian vähäiselle huomiolle. Lisäksi mua on alkanut vähän ahdistaa kaikki synteettiset aineet mitä kroppaan imeytetään kosmetiikan kautta, joten ajattelen niidenkin käytön syntinä. Onneksi mulla alkaa olla tuo luonnonmukainen kosmetiikka jo hyvin hallussa kaikelta osin!

Siivoussyntini

Vaatekaappini on melkoinen pommi ja omistan aivan liikaa vaatteita, ahdistaa ihan välillä kaikki tavaran määrä. Myös kaapin ovien auki jättäminen on meitsin pahe. Mä en tiedä onko tämä joku syndrooma vai mitä, mutta siis multa jää aina kaikki ovet auki. Keittiössä touhuillessa saattaa olla joka ikinen kaapin ovi auki ja tästä kun ne nopeasti laskin, sain määräksi 15 😀 Ihmettelen aina itsekin näkyä, mutta en vaan osaa sulkea niitä, etenkään jos olen ajatuksissani.

Lisäksi mun siivoominen on usein hyvin pintapuolista ja tälläkin hetkellä tämä kämppä oikeen huutaa lattioiden, kaappien ja ikkunoiden kunnollista pesua. Oon jo kauan miettinyt että tilaan jonkun siivouspalvelun, mutta en ole sitäkään saanut aikaiseksi. 😀

Hiussyntini

Hiustenpidennykset! Tiedän, että olisi parempi olla ilman, mutta oon niihin koukussa. Mitä pidemmät sen paremmat! 😀 Aikaisemmin olisin voinut lisätä tähän hiusten kotivärjäyksen, mutta onneksi oon jo pari vuotta luottanut vakkarikampaajan palveluun, jossa käyn aina neljän viikon välein. Hiukset voivat paremmin ja niiden väri on mun silmään ihan täydellinen. 🙂

Ystävyyssyntini

Tuli pisto sydämeen jo tämän ajattelemisesta, mutta joo..Oon siis tosi huono pitämään yhteyttä ja vastaamaan viesteihin. Tuo viesteihin vastaaminen ei koske pelkästään ystäviä, vaan ihan kaikkia. Koen jotenkin, että kun mulle tulee joka tuutista jatkuvalla syötöllä viestejä, kysmyksia ja yhteydenottoja (some + työ) niin välillä ihan kaikki viestit ahdistaa ja haluaa vaan olla ”rauhassa”.

PS. Tämän johdosta vastasin juuri kahteen viestiin, joihin piti jo eilen vastailla kamuille takas…Terkkuja! 😀

Pukeutumissyntini

Onko muka syntiä pukeutua 90% ajasta mukaviin vaatteisiin a.k.a urheiluvermeisiin? No, ehkä ihan vaihtelun vuoksi voisin useammin vetää sieltä kaapista muutakin kuin ne trikoot. Synniksi voisin kuitenkin mainita mielummin sen, että tilailen ja omistan paljon normaaleja vaatteita ja tykkään seurata muotia, mutta jostain syystä käyttö jää aina ihan liian vähälle ja sielä ne lojuvat mun kaapissa käyttämättöminä! Jostain syystä ne niket, addut ja gymsharkit osuu aina käteen kun valitsen päälle laitettavaa. 🙂

Parisuhdesyntini

Tietynlainen itsekkyys. Pistän monesti omat tärkeät asiat kaiken muun edelle ja keskityn liikaa esimerkiksi töiden ja treenien yhteensovittamiseen. Kun on monta rautaa tulessa, on haastavaa ottaa vielä toinenkin henkilö ja hänen tarpeet huomioon. Koen tämän asian todella negatiivisena piirteenä itsessäni.

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook