ELÄTKÖ PUUTTEESSA?

Niin. Elätkö tietämättäsi puutteessa? Nyt en tosin tarkoita seksiä, vaan ravintoaineiden tai vitamiinien puutostiloja. Sain idean tekstiin, kun tein itselleni testiä, jossa testataan kehon magnesiumvarastoja. Olen käyttänyt magnesiumia lisäravinteena lähestulkoon aina, mutta siitä huolimatta testin mukaan, olin aika pahasti puutteessa. Kerron testistä lisää tekstin lopussa.

Huomioithan, että en edelleenkään ole lääkäri ja tekstissä esiintyvät jutut ovat omia mielipiteitäni ja perustuvat lähteisiin, joita olen käyttänyt! ;)

Magnesium on tärkeä mineraali, joka osallistuu 300 eri entsyymireaktioon elimistössä. Magnesiumin tai jonkun muun tärkeän mineraalin tai hivenaineen puutos voi siis estää kehon toimintoja toimimasta oikealla tavalla. Yleensä kun alamme kärsiä väsymyksestä, voimattomuudesta, stressistä, unettomuudesta tai vaikka ruokahaluttomuudesta, ei ensimmäisenä tule mieleen miettiä mistä ongelma johtuu. Ellei kyseessä ole sairaus, yleensä kaikki ongelmat juontavat juurensa jostain, sillä harvemmin kukaan nyt vain on aina voimaton, masentunut ja väsynyt. Enkä tarkoita, että kaikki ongelmat johtuisivat magnesiumin puutoksesta, vaan ylipäätään ravintoköyhästä ruokavaliosta, univajeesta tai vaikka liian vähäisestä energiansaannista.

Nykyään on myös hyvin yleistä, että yritetään vain hoitaa erilaisien ongelmien tai sairauksien aiheuttamia oireita, eikä paneuduta itse syyn juurille. Otetaan esimerkkinä toimistotyötä tekevä Pirjo, jonka hartiat ovat aina jumissa ja päätä särkee harva se päivä. Pirjo ajattelee, että ottaa buranan jotta pääsee kivusta eroon. Seuraavalla viikolla Pirjo menee hierojalle avaamaan jumeja. Paras tapa olisi kuitenkin etsiä syy, mistä jumit johtuu. Luultavasti Pirjon ylävartalon lihaksisto on niin heikossa kunnossa, että ne ovat jumissa senkin vuoksi. Paras lääke olisi siis vahvistaa ja venyttää lihaksia, mutta onhan se helpompaa mennä hierojalle tai syödä buranaa, jolloin ongelmasta ei päästä eroon, vaikka oireet helpottaisivatkin aina hetkeksi. Toki hieronta on myös hyvästä, mutta esim. Pirjon tapauksessa se ei riitä poistamaan ongelmaa.

Mitä usein tehdään jos väsyttää? Juodaan kahvia tai energiajuomia, kun tärkeämpää olisi tarkistaa riittävä veden saanti, unen tai ravinnon määrä ja laatu.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Paras tapa turvata riittävä ravinteiden saanti on tietysti monipuolinen ruokavalio. Aina se ei kuitenkaan riitä ja joskus tarvitaan myös vitamiineja ja mineraaleja tukemaan ruokavaliota. Kerroin tekstin alussa magnesiumtestistä, joten paneudutaan hieman tämän mineraalin puutoksen aiheuttamiin ongelmiin.

Magnesiumvaje voi aiheuttaa mm. seuraavia vaivoja:

– katkeileva tai kevyt uni, muut univaikeudet (esim. nukahtamisvaikeudet)
– lihaskrampit
– levottomat jalat
– väsymys
– rytmihäiriöt
– matala verenpaine
– ahdistuneisuus, ärtyneisyys, alakulo
– sympaattisen hermoston yliaktiivisuus, korkea kortisoli
– hidastunut kynsien kasvu
– lihaskasvun heikentyminen tai lihasmassan väheneminen riittävästä proteiininsaannista huolimatta
– lihasten palautumisen heikentyminen
– voimattomat lihakset
– estrogeenidominanssi

Magnesiumia saadaan toki ravinnosta ja sen lähteitä ovat esim. basilika, pellavansiemenet, parapähkinät, manteli, raakakaakao, Fibrex, täysjyväviljatuotteet kuten ruisleipä ja kauraleseet. Tosin joidenkin asiantuntijoiden mukaan viljojen antiravinteet voivat heikentää mineraalien hyödynnettävyyttä viljoista.

Minun mielestäni paljon urheilevien kannattaa kuitenkin käyttää magnesiumia myös ravintolisänä. Ei ole ihan sama mitä magensiumia käyttää, sillä erilaiset magnesiumlaadut imeytyvät eri tavoin. Esimerkkinä oma tapaukseni. Olin käyttänyt magnesiumoksidia, joka ei imeydy kovin hyvin ja näin ollen testin mukaan, minulla oli puutostila päällä.

Magnesiumsitraatti on yksi parhaiten imeytyvistä laaduista, joten se soveltuu aika monille. Herkkävatsaisille tai erilaisista ongelmista kärsiville on olemassa myös muita laatuja. Itse käytän Puhdas+ merkkistä magnesiumsitraattia, joka on jauheen muodossa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tämä magnesiumtesti on peräisin Kaisa Jaakkolan sivustolta (lähde tekstin lopussa). Testiin tarvitaan laadukas magnesium valmiste. Kannattaa huomioida, että usein marketeissa myytävät tuotteet ovat magnesiumoksidia, jota ei siis suositella testiin. Tosin myös magnesiumsitraatti voi aiheuttaa herkkävatsaisille oireita pienestä annoksesta huolimatta.

TESTI:

Nosta magnesiumin määrää yhden kapselin/tabletin verran joka ilta siihen saakka, että seuraavana päivänä vatsasi on löysällä. Tällöin tiedät yhtä kapselia pienemmän annoksen olevan sinun kehollesi sopiva määrä. Yleensä sopiva annos on 400 – 800 mg päivässä. Toiset tarvitsevat enemmänkin, jos vaje on ollut päällä pitkään.

Hetkellisestä liian suuresta magnesiumin määrästä ei ole haittaa, kunhan vähentää saantia heti kun vatsan toimintaan tulee muutosta. Jos suuretkaan määrät eivät saa mitään vaikutusta vatsan toimintaan, voi syy olla kilpirauhasongelmissa, jotka voivat aiheuttaa vatsan toiminnan hidastumista, jolloin edes magnesium ei saa aikaan vatsan löystymistä. 

Kun siirryin laadukkaampaan magnesiumlaatuun ja lisäsin määriä niin, että ”varastot olivat täyttyneet” on unenlaatu ollut paljon parempaa! Olen nukkunut sikeämmin ja levollisemmin kuin aiemmin. :) Yleensä noin tunti magnesiumin ottamisen jälkeen alkaa ramaisemaan ja unettamaan, joten sen vuoksi lisä kannattaa ottaa aina illalla, viimeisen aterian yhteydessä.

10962011_10155118990725577_1588198339_n_Fotor_Collage

happy!

LÄHDE: http://kaisajaakkola.com/2013/09/magnesium/