ENKAT PAUKKUU

Aika masentava maanatai-ilma täällä Vaasassa. Kyllähän se oli tiedossa, että jonkinmoinen takatalvi sieltä iskee, mutta kyllä täytyy myöntää että mieli vetää vähän matalaks kun ulos kattoessa taivaalta pauhaa räntää ja lämpötilatki tippuneet miinuksen puolelle. Tylsään olotilaan on kuitenkin aina yksi takuuvarma piristyskeino ja se on tietysti liikunta! Täytyy sanoa, että tänään mulla oli jopa vähän motivaatio-ongelmia lähteä salille treenaamaan. En kuitenkaan jäänyt arpomaan meniskö vai eikö menis meiningillä, vaan pakattiin kamat ja suunnattiin gymille. Ohjelmassa olisi ollut jalkatreeni, mutta koska jalkatreeni vaatii aina vähän skarpimman olon, niin päätin sittenkin muokkailla viikon pläänejä ja treenasin yläkroppaa. Mulla oli pari varmistajaakin mukana salilla, joten nyt olikin sitten aika kokeilla paljonko sieltä penkistä oikeesti nousee?

_MG_3766

Kari Traan takki saatu, kuva: Anna Snickars

Tänään oli just sellanen fiilis, että voimatasot eivät ehkä olleet ihan huipussaan ja lähdinkin ihan varovasti liikkeelle. Kokeilin ensin lämmitellä 30 kilolla ja se tuntui ihan ilman veivaamiselta, joten iskin sitten vielä kympit päihin, jolloin painoa oli 50 kiloa. Tanko nousi aika kevyesti ja tein sillä muutaman sarjan, jonka jälkeen pyysin poikaystävän varmistamaan 60 kilon nostoon. Tämä paino tuntui jo huomattavasti raskaammalta, mutta sain tehtyä toiston. Ei muuta kun lisää painoa aina 65 kiloon asti ja uudelleen penkille makaamaan. Tanko nousi edelleen ja vaikka yllytettiin kokeilemaan 70 kilolla, jätin homman siihen. 😀 Tulos 65 kiloa penkistä.

Oon useasti kertonut oikean kyynerpään vammasta, eli käteni ei suoristu kokonaan, joka vaikeuttaa hieman liikettä, sillä tanko on ikäänkuin vinossa noston ajan, jolloin tasapaino on hankalampi säilyttää. Treenaamalla voisin kuulemma nostaa helposti enemmänkin, mutta tiedä häntä. Ehkä kokeilen vielä lisätä hieman enemmän rautaa seuraavalla kerralla ja katsotaan miten käy! 😀

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Seuraavaksi pitäisi tsekata oma kyykkymaksimi. Tässä liikkeessä mulla on vähiten hajua, mikä olisi ns. hyvä tulos verrattuna omaan painoon? Jotenkin mulla on sellainen kutina, että mulla on vahvempi ylävartalo verrattuna jalkoihin, mutta en tiedä. Kertokaas teidän omia kyykkyenkkoja niin tiedän vähän mitä lähtee tavoittelemaan. Luultavasti testailen jo huomenna jos saan treeniseuraa aamun treeniin!

Aamuisen venymisen ja vanumisen vuoksi, tähän jää nyt aika lyhyt väli ennen kuin on taas aika lähtee treenaamaan. Illalla olisi nimittäin vielä attack, spinning ja core ohjattavana. Taidan jatkaa saamattomuuslinjalla ja otan päikkärit vielä ennen jumpalle lähtöä. 🙂