MITÄ TÄYTYY TEHDÄ 2000 KULUTETUN KALORIN ETEEN?

Päivä pulkassa ja pulkka parkissa! Kerroin aiemmin saaneeni Garminin aktiivisuusrannekkeen testiin ja olenkin testaillut sitä aktiivisesti viime aikoina. Joskus aikoinaan kuljn aina sykemittari kädessä ja tutkin päivän kulutettuja kaloreita ja viikon liikuntamääriä. Kuten monille, myös itselleni tästä tuli jopa pieni stressin aihe, joten heitin mittarin romukoppaan ja aloin liikkua fiilispohjalta. Mulla ei ole ollut vuosiin oikeestaan hajuakaan, missä mun sykkeet pyörii treenatessa, joten nyt on ollut mukavaa tsekkailla taas lukemia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tänään takana on melkoinen treenipäivä isolla teellä. Olen nimittäin liikkunut reilu 3,5 tuntia, eikä kyse ole mistään kevyestä liikunnasta. Olin ajatellut tehdä tänään salitreenin käsille, koska illalla on aika kova setti jumppia, mutta herätessä kätöset oli edelleen niin hellänä lauantain treenistä, ettei sitä auttanut kun hoitaa pepputreenit pois alta. Yritin painottaa liikkeitä tuonne takalistoon ja koska edelleen työ meinaa mennä helpolla etureisille, jouduin hieman himmailla painojen kanssa. Salin jälkeen kotiin syömään ja valmistautumaan iltaan. Sain jopa vaihdettua spinningiin muutamia uusia biisejä. Virkistää kyllä heti, kun on muutamakin uusi kappale mukana!

Illalla sitten startattiin käyntiin Bodyattack, jonka jälkeen poljettiin vielä spinning ja core. Vaikka nuo maanantain tunnit kerää aina paljon jengiä, oli sali tänään erityisen täynnä. Ei voi erehtyä kuukaudesta! Mua ei sinänsä haittaa yhtään, että jengi innostuu treenaamaan tammikuussa. Itseasiassa se on tosi hieno homma, parempi edes silloin, kun ei koskaan. Toivon, että monella uudella treenajalla jää kipinä pidemmäksikin aikaa. Mun vinkki on aloittaa maltilla! Vaikka olisi kuinka kivaa käydä treenaamassa joka päivä, kannattaa malttaa mieli ja lisätä määriä mielummin pikkuhiljaa. Jos aloittaa rytinällä, motivaatio loppuu usein yhtä nopeasti kuin se alkoikin.

Päivän kokonaiskulutus liikunnalla on siis abauttiarallaa tasan 2000 kaloria! Määrä on toki aika suuri, mutta kun miettii, kuinka helppoa on syödä sama määrä, esim. yhdellä pikaruoka mättöaterialla jälkkäreineen, ei tuo nyt niin iso luku ole, ainakaan vaivaansa nähden. 😀

Toki tällaisina päivinä on haastavaa saada energiat täyteen, kun siihen liikuntaan ja valmistautumiseen menee sen verran aikaa, että ei jää aikaa syödä. Muutama kunnon ateria ja sitten nuo smoothiet ja itsepuristetut mehut ovat helppoa energiaa ennen jumppia. Ne kun eivät paina hyppiessä samalla tavalla kuin kiinteä ruoka.

Oi vitsi mikä fiilis nyt! Liikunta on parasta! 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA


AKTIIVISTA ELÄMÄÄ

Ihanaa sunnuntaita ystävät! Viime on yönä on vihdoinkin satanut hieman lunta maahan ja oli kiva käydä pidemmällä kävelyllä aamulla kun oli valoisaa. Asumme ihan pururadan vieressä, joten sinne on kiva mennä lenkkeilemään koiran kanssa. Vaikka tuo pikkuhauva ei ole koira sporttisimmista päästä, tykkää sekin tassutella metsässä vapaana. 🙂

Tänään olisi luvassa palkitseminen joulukuun haasteen tiimoilta! Esittelen postauksessa palkinnon ja loppuun sitten palkinnon voittaja, joka on joku tällä viikolla blogiin kommentoinut henkilö.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

vyö ja ranneke saatu*

Tämän viikon palkinto on Garminin Vivosmart aktiivisuusranneke, joka näyttää päivittäiset askeleet, kalorit, kuljetun matkan ja kellonajan. Rannekkeen voi synkata älypuhelimeen, jolloin sähköpostin, viestin tai puhelun saapuessa ranneke tärisee ja näytössä näkyy soittajan/tekstaajan nimi. Ranneke on pieni, kevyt ja se toimii koskettamalla tai pyyhkäisemällä. Koska kyseessä on aktiivisuuranneke, sisältää se myös liikkumattomuushälytyksen, joka kehottaa liikkumaan liian pitkän paikallaolon jälkeen. 😀 Rannekkeeseen voi asettaa omat tavoitteet esim. askelien suhteen, jolloin se haastaa sinua saavuttamaan tavoitteen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ranneke mittaa myös unta ja unenlaatua. Tämä on mielestäni mielenkiintoinen ominaisuus, sen avulla näkee miten paljon sitä tuleekaan pyörittyä yöllä ja kuinka suuren ajan on sikeässä unessa. Alla näkyy meikäläisen taulukko viime yöltä. Piikit tarkoittavat siis liikettä. Kun käyrä on ylhäällä, on liikettä paljon ja kun käyrä on alhaalla, on uni sikeämpää. Taulukoita voi verrata toisiinsa sitten kun dataa on tallessa hieman pidemmältä ajalta.

Kuten käyrästä huomaa, ennen heräämistä olin melko sikeässä unessa. Poikaystävä ja koissu tulivat herättämään kahvitarjoilun kera kymmenen pintaan. Kiva yllätys, vaikka olisin kyllä voinut nukkua vielä hetken.. 😀

Näyttökuva 2014-12-14 kello 13.54.18

Vívosmart synkronoi tiedot automaattisesti Garmin Connect™ -kuntoiluyhteisöön jota voi käyttää mobiililaitteessa tai tietokoneessa. Tuolla yhteisössä pystyy sitten tarkkailla eri taulukoita treenien, askeleiden tai vaikka unitietojen perusteella. Tässä on tosi paljon erilaisia toimintoja, joita en ole edes ehtinyt vielä kokeilemaan. Suositusten mukaan päivittäin tulisi ottaa 10 000 askelta ja sen eteen saa kyllä liikkua ihan kivasti. Olen mittaillut, että erilaisilla ryhmäliikuntatunneilla tulee otettua 3000-5000 askelta, tunnista riippuen. Sen lisäksi täytyy kyllä harrastaa myös hyötyliikuntaa, jotta tavoite täyttyy.

Itse sain mukana vielä rannekkeeseen sopivan Garminin sykevyön, joten voin käyttää ranneketta myös treeneissä. Jälkeenpäin voi tarkistella millaisilla sykealueilla onkaan tullut treenattua, tai kuinka pitkä matka on liikuttu. En ole käyttänyt sykevyötä pitkään aikaan, joten nyt onkin mielenkiintoista kokeilla, millä sykealueilla sitä tulee jumpattua. Kokeilin eilen vyötä ensimmäisen kerran, kun ohjasin spinningin ja body-tunnin. Olin näköjään painanut tallennuksen pois kesken bodyn, sillä se ei ole tallentanut tuntia loppuun saakka. Lisäksi tuossa on 15 minuutin tauko tuntien välissä, jolloin en katkaissut tallennusta. Se taas laskee keskisykettä. Olisi ehkä ollut järkevämpää tallentaa molemmat suoritukset erikseen, mutta tiedänpä tehdä niin seuraavalle kerralle.

Näyttökuva 2014-12-14 kello 14.03.35

Nukuin todella huonosti jumppia edeltävänä yönä ja aamulla oli melkein huono olo sen vuoksi. Spinningissä sain kuitenkin vedettyä ihan ok:n treenin, väsymyksestä huolimatta. Korkein syke tunnilla oli 177. Mun maksimisyke on 185. Tuossa näkee selkeen kaavan, alkulämmittelyn jälkeen käyrä lähtee nousuun ensimmäsen työjakson ajan, sitten tulee palautuskappale, joka näkyy loivana lyhyenä laskuna, jonka jälkeen uusi, lyhyempi työjakso. Vartin tauko tuntien välissä näkyy selkeenä sykkeen laskuna. Body-tunnilta on vain lyhyempi pätkä kun tosiaan katkaisin vahingossa tallennuksen kesken kaiken. Sivussa näkyy tuo matka, mutta koska spinningissä ei liikuta, on se ilmeisesti mitannut vain bodyn askellusosuutta. 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

ranneke saatu*

Mielenkiinnolla lähden testailemaan tätä ranneketta ja sen ominaisuuksia. Nyt myös yksi teistä saa tällaisen ranteeseensa mittaamaan omaa aktiivisuutta! Oli vaikea valita vain yksi ”voittaja”, mutta päädyin valitsemaan henkilön, joka kommentoi tasaisen säännöllisesti blogiin ja on myös kova tyttö treenaamaan, joten tämä tulee varmasti hyvään käyttöön! Voittajan nimi on Emilia ja alla yksi hänen useista kommenteistaan tältä viikolta:

”Haha, ruotsin tv3 näyttää aina 25. päivä tätä näytöstä tvssä… aina yhtä ihanaa jouluruoka-kooman jälkeen löhöillä sohvalla suklaarasian kanssa ja kattoa sitä :D”

Onnea voittajalle! 🙂

*Yhteistyössä Garmin