MILLAINEN ON MUN RENTO OTE ELÄMÄÄN?

Tällä viikolla tuli puhuttua jo aiemmin tasapainosta täällä blogissa. Jaoin myös Instagramin tarinaosiossa painolukemani ja kuvan, jossa kerroin kuinka rennompi ote elämään on saanut aikaan se, että keho toimii ihanteellisesti ja painokin on vain tippunut sitä mukaa mitä vähemmän kieltoja ja sääntöjä mulla on. Enkä nyt tarkoita, että painon putoaminen olisi aina jokin hyvinvoinnin merkki. Lähinnä sitä, että silloin kun sitä on yrittänyt pudottaa painoa / polttaa flässää keinolla millä hyvänsä niin eipä ole tippunut, ainakaan kovin helpolla!

Olen saanut yllättävän paljon viestejä IG:n puolella ja selkeästi tämä aihe herätti paljon keskustelua. Keskustelu on ollut positiivista, eli ei missään nimessä mitään huonoa. Lähinnä erilaisia ajatuksia stressistä ja esimerkiksi rennosti ottamisesta. Moni oli nimittäin sitä mieltä, että heidän kohdallaan rennompi vaihe on nimenomaan saanut aikaiseksi painon nousemisen ja huonommat elämäntavat. Osa taas oli kanssani täysin samoilla linjoilla ja kokenut saman. Tasapaino on vähän kulunut ja kliseinen sana, mutta en keksi parempaakaan niin pahoittelut, että sitä tulee viljeltyä erityisen paljon.

Mitä se rento ote elämään ja esimerkiksi ruokailuun sitten tarkoittaa? Rehellisesti sanottuna, jos olisin lukenut tällaisen ajatuksen vuosia sitten, olisin sanonut että pyh ja pah, ei pidä paikkaansa, ainakaan mun kohdalla. Se, että voin syödä mitä haluan olisi mahdollisesti tarkottanut ähkyyn vetämistä ja kaiken kielletyn syömistä. Ja täytyy myöntää, että kun päätin tietoisesti lopettaa kieltolistat, vei sen jälkeen vielä paljon aikaa ennen kuin pääsin tähän tilanteeseen. Jos on kokenut haasteita ravinnon tai treenaamisen kanssa, ei tällainen ajattelutyyli toimikkaan välittömästi, sillä mieli pitäisi olla tasapainossa ja suhtautuminen syömiseen tai liikkumiseen normaalia.

Sain tosi paljon viestejä koskien juuri sitä, että oma tekeminen on tavallaan jojoilua, ensin dietataan ja sitten lopetetaan ja sitten taas dietataan ja tuntuu ettei millään pääse sinne minne tahtoo. Haluttaisiin lopettaa tämä kierre, mutta ei tiedetä miten, sillä kontrollista irrottaminen pelottaa ja tarkoittaa monille sitä, että mennäänkin siihen toiseen ääripäähän, syödään ja lihotaan. Tämä on juuri se liiallisen kontrolloinnin oire, mennään aina ääripäihin. On vaikea nähdä, että siinä välimaastossakin voi elää ja siellä on usein paljon mukavampaa.

Kun sanon, että oon löytänyt tasapainon ja otan nykyään rennommin, ei se tarkoita, että makaisin sohvalla vedellen herkkuja. Se tarkoittaa lähinnä sitä, etten stressaa asioista tai siitä mitä söin tai en. En suorita liikuntaa tai elämää, tai jos huomaan, että hommassa maistuu taas suorittamisen maku, painan jarrua. Mulla on edelleen rutiinit, syön terveellisesti koska se tulee automaationa, treenaan paljon työn kautta ja niin edelleen. Niin kliseiseltä kuin tämäkin kuulostaa, pyrin tekemään niin liikunnan kuin ravinnonkin osalta asioita joista tulee hyvä olo. Okei, treenille lähteminen ei aina tunnu etukäteen parhaalta idealta, mutta jälkeenpäin aina. Jos treeniä taas tekee liiaksi, laimentaa se myös niitä hyvän olon fiiliksiä jossain vaiheessa. Jos treeniä vain suorittaa aina jonkun ulkoisen motivaattorin kautta (ulkonäkö,kalorit, laihtuminen) on todella vaikeaa löytää pysyvää suhdetta liikuntaan.

Se, että ei ole mitään sääntöjä mitä pitäisi tehdä ja suorittaa aiheuttaa ainakin omalla kohdalla yleensä sen, että sitä saakin aikaiseksi kaikenlaista kun teen juttuja, jotka on mielekkäitä. Kun päästää irti kieltolistoista, ruoka ei pyöri enää mielessä jatkuvasti, eikä ajattele, että sitten kun on se ja se päivä, syön sitä ja tätä ja tota. Voit syödä sen suklaapatukan heti jos haluat, mutta useimmiten mun ei enää edes tee mieli mitään erikoista. Toki välillä tekee ja silloin syön tai leivon jotain hyvää! Se, että ottaa rennommin ei kuitenkaan tarkoita ettei olisi mitään rutiineja tai ”sääntöjä”. Sääntö on ehkä vähän hölmö sana, mutta mulla on ainakin asioita joihin pyrin ja joiden eteen joudun hieman tsempata välillä, mutta tiedän että niiden tekeminen tekee mulle pitkällä juoksulla hyvää. (esim. uni, vihannekset, arkiliikunta)

Aiemmin jos mulla oli herkkupäivä oli kaikki oltava viimeisen päälle täydellistä, en syönyt mitään mikä ei ollut mun lemppariherkkua, koska en halunnut tuhlata nautintoa siihen. Usein tulikin ostettua ihan liikaa kaikkea mättöä kotiin, koska piti olla lempikarkit, lempijäätelöt ja niin edelleen. Tämä on mielestäni juuri ääripää-ajattelua, että nyt vedetään kunnolla kun kerta saa.

Nykyään en varaa mitään, koska herkkupäivä. Jos tekee mieli jotain, niin usein kaapista löytyy jotain tai sitten käy hakemassa sen jutun. Kun mikään ei ole rajoitettua, vaikka siihen tiettyyn päivään, ei tarvitse mättää kaikkea mahdollista yhden päivän aikana, koska huomenna ei enää saa ja nyt on pakko nauttia.

Tähän liittyen asia jota oon miettinyt viime aikoina. Tuolla somessa kun pyörii niin ei voi olla törmäämättä ties mihin super-dieettiin ja haasteeseen, joiden aikana pyritään tiputtamaan kiloja ja rasvaa mahdollisimman paljon. Tietääkseni tällaiset tempaukset ovat edelleen hyvin suosittuja ja keräävät jatkuvasti hurjan määrän osanottajia. Moni minuunkin yhteyttä ottanut oli tavallaan joutunut juuri tällaiseen kierteeseen. Oli vedetty jokin tiukka supersetti ja paino oli tullut alas, kuurin jälkeen oli taas tehnyt mieli kaikkea sitä mikä oli ollut kiellettyä kauan ja hetken kuluttua oltiin lähtöpisteessä. No, ei muuta kuin sama kuuri alusta, sehän toimi edelliselläkin kerralla. Tämän kun toistaa tarpeeksi monta kertaa, ei kohta sama dieetti enää toimi, vaan tarvitaan rajumpia otteita ja soppa onkin valmis.

Jotenkin surullista, että on niin paljon ihmisiä, jotka jatkuvasti kokevat, että pitää vetää joku kuuri toisensa perään. Elämä on yhtä valmennuksilla menoa ja tavoitteeseen pyrkimistä. Tavoitteet eivät ole huonoja ja tällaiset haasteet voivat olla myös hyviä ponnahduslautoja parempiin tapoihin, mutta siltikin mietin, että onko tämä mennyt kuitenkin liian pitkälle jo, vai elänkö itse sellaisessa ympäristössä missä vain näen tätä aivan liikaa? Tämä mielipide ei tarkoita sitä, että kaikki kyseinen toiminta olisi huonoa, kaikissa asioissa on puolensa ja epäkohtansa. Yhtä suuri ongelma on nimittäin myös ihmisten ylipaino, terveysongelmat ja liikkumattomuus.

Onko elämän perin tarkoitus tavoitella kokoajan parempaa ulkomuotoa ja mahdollista hyväksyntää sitä kautta. Ja kaikista tärkein, vaatiiko se hyvä kunto edes mitään noin kurinalaista rykäisyä? Eikö tuo diettaamisen suuri tarve kerro siitä, että ne edellisetkään kuurit eivät kuitenkaan tuoneet sitä pysyvää tyytyväisyyttä? Tuleeko tyytyväisyys lopulta ikinä sitä kautta, että yrittää muokata itseään ulkoisesti jotain tavoitetta kohti? Mulle ei ainakaan tuonut.

Omasta kokemuksesta voin sanoa, että se tuo mielihyvää kun onnistuu ja pystyy johonkin joka vaati ponnisteluja. Se saa mielen uskomaan, että se tulee aina vaatimaan ponnisteluja, eikä muuta keinoa ole. Nykyään joka paikassa puhutaan tavoitteiden jahtaamisesta ja aina pitäisi olla jokin päämäärä mitä kohti menee. Omakohtainen mielipide on, että tällainenkin on tavallaan ahdistavaa, koska aina ei ole mitään haaveita tai tavoitteita joita haluaa saavuttaa ja silloin on sellanen fiilis, että pitäisi olla. Eikö joskus tai aika useinkin vois vaan olla täysin tyytyväinen nykyhetkeen ja nauttia siitä?

Jos haluaa muutosta on tehtävä tietoinen päätös siitä, että muuttaa tapojaan. Toistamalla samaa, saa aina saman lopputuloksen. Tiedän myös, että nämä asiat ovat monille ihmisille itsestäänselvyyksiä, mutta ne jotka tietää, tietää. :D

instagram: ainorouhiainen 

Facebook


ITSE TEHDYT SUBIT

”Subit” eli täytetyt uunipatongit on aika yksinkertainen ruoka, mutta ah niin hyvää! Kun jaksaa väsäillä nämä herkkupatongit kotona, säästää rahaa ja saa vielä laittaa patongin väliin ihan mitä haluaa. Jos syöjiä on useampia, voi tuorekset ja täytteet asetella valmiiksi esille, jolloin jokainen voi tehdä omanlaisensa ”subin” tarjolla olevista täytteistä!

Vaikka en ole muuten kanan ylin ystävä, subissa valitsen aina kanatäytteisen leivän. Kastikkeeksi valikoituu valkosipulikastike sekä southwest-kastike. Päätin valmistaa myös omatekoisen leivän samaan tyyliin ja näitä tarvittiin!

  • esipaistettu maalaispatonki
  • jääsalaattia
  • kurkkua
  • tomaattia
  • paprikaa
  • maustekurkkua
  • punasipulia

Lisäksi voi laittaa esim. jalapenoja ja oliiveja.

  • valitsemasi päätäyte esim. paahtopaistia, kinkkua, kalkkunaa, kananrintaa, kasvispihvi jne. Minä käytin Vuolu kana fajitaa!
  • sulatejuusto viipaleita
  • valkosipulimajoneesia (Hellmann’s) , smoky chipotle chili mayo (Santa Maria)
  • suolaa, pippuria, oliiviöljyä, viinietikkaa niin halutessasi

Leikkaa esipaistetut patongit auki siten, että toinen reuna jää kiinni (ei haittaa vaikka ei onnistu :D, näin on vaan helpompi rullata subi kiinni, mutta onnistuu myös irtopaloilla). Laita päälle haluamasi päätäyte toiselle puoliskolle ja lisää päälle sulatejuustoviipaleet.

Viipaloi valmiiksi kasvikset.

Paista patonkia leivinpaperin päällä uuniritilällä 200 asteessa noin 10 minuuttia. Lisää päälle ”tuorekset” ja viimeistele kastikkeella. Rullaa patonki leivinpaperin sisään ja leikkaa keskeltä kahtia. 

Oli muuten hyvää ja täyttävää! Täytteitä varioimalla voi sitten vaikuttaa annoksen kalori -ja esimerkiksi rasvamäärään. Moni saattaa kammoksua majoneesin käyttöä, mutta jos tarkastellaan kalori aspektia niin 20 grammassa (21 grammaa on mm. se määrä mitä Subwaylla käytetään kastikkeita) käyttämääni valkosipuli majoa on 55 kcal ja esimerkiksi puolikkaassa avocadossa 120 kcal. Rasvan laadulla on toki merkitystä, mutta mun mielipide on, että hyvään ja monipuoliseen ruokavalioon mahtuu myös joskus niitä ”huonompia” valintoja!

Folioon käärittynä patonki toimii hyvin myös täyttävänä eväänä, meinaan nimittäin, että tällä 250 gramman patongilla puolikas oli jo itsessään aika riittävä annos. :)

PS. majoneesi on helppo tehdä myös itse ja tällöin voi vaikuttaa rasvan eli öljyn laatuun! :)

instagram: ainorouhiainen 

Facebook


KEHONKUVA, MINÄKUVA JA KUINKA VIIMEIN LÖYSIN TASAPAINON

Kolme vuotta sitten suunnilleen tähän aikaan vuodesta koin aika suuria elämänmuutoksia. Erosin pitkästä suhteesta, joka oli kestänyt suurimman osan aikuisiästäni, lisäksi muita tosi isoja juttuja tapahtui tietenkin samaan aikaan, joten tuntui kuinka niin tasaisen mukava elämäni olisi heittänyt ihan ympäri. Muistan miettineenä noihin aikoihin, että miksi kaikki tuntuu kuitenkin niin tavalliselta, eikö mun pitäisi voida huonommin tai olla jossain kriisissä? Olisinpa vaan tiennyt.

Jatkoin elämääni suhteellisen normaalisti, nostin vaan hieman kierroksia ja aloin mm. treenaaamaan enemmän, koska olinhan nyt sinkku ja piti olla elämäni kunnossa. Näin jälkeenpäin ajateltuna, myös muut ulkonäölliset asiat alkoivat kiinnostaa enemmän, oli huulten täyttöä ja kaikenlaista. Jälkiviisana voin todeta, että yritin vain kelvata, ensisijaisesti itselleni. Ulkonäkö keskeiset jutut toivat tietynlaista huomiota, jolla kai yritin täyttää tyhjyyttä.

Joulukuussa 2016 kaikki alkoi yhtäkkiä hajota ympärillä, mutta minähän en hiljentänyt tahtia, vaan treenasin vielä enemmän, koska treeni ja sen jälkeinen olo oli oikeastaan ainoa hetki päivässä kun oli normaali, hyvä fiilis. Treenin ja ohjauksien aikana ei tarvinnut miettiä mitään. Vaikka treenasin paljon ja ruokailutavat eivät juurikaan muuttuneet, tuntui kuin kehoni olisi turvonnut ja paino nousi muutamilla kiloilla. Tästä syystä aloin syömään vielä tiukemmin, mikä johti vain nousevaan painoon sekä todella ahdistavaan fiilikseen.

Kaiken tämän lisäksi koin hirveästi paineita tuottaa hyvää ja inspiroivaa sisältöä hyvinvointi-kanaviini, samaan aikaan kun voin itse todella huonosti. Lopulta homma napsahti siihen, että yhtenä päivänä en vaan pystynyt enää ja oli pakko varata aika lääkärille. Urheilulääkärin hyvin nopea diagnoosi oli ylikunto a.k.a alipalautuminen sekä fyysisesti että henkisesti.

Jäin sairaslomalle hieman ennen joulua ja loppujen lopuksi olin poissa töistä noin kolme viikkoa. Fyysinen kunto mulla ei koskaan edes kadonnut ja töihin ja treeneihin palattuani kaikki oli melko normaalia. Keho ja mm. kasvot olivat edelleen turvonneet ja paino noussut normaalista ehkä 5-7 kg. En tiedä tarkkaan, sillä puntari ahdisti sen verran, etten halunnut nousta sinne. Kuvittelin kaikki mahdolliset skenaariot kilpirauhasen vajaatoiminnasta aineenvaihdunnan häiriöihin (metabolic damage). Olin ihan varma että mulla oli aina milloin mitäkin. Tuntui, että mitä tahansa tein, keho ei muuttunut.

Päätin hankkia valmentajan, jonka ohjelmilla meninkin koko kevään ja olin dieetillä seuraavat 4 kuukautta. Tämä projekti ja siihen keskittyminen teki jollain tavoin hyvää, sillä sain tavallaan kaiken kasaan ja pystyin elämään aika normaalia, mutta hyvin kiireistä arkea. Kammoksuin viikonloppuja ja hetkiä kun ei ole mitään tekemistä. Täytin tyhjät tilat työllä ja tekemisellä.

Projekti sujui hyvin, mitä nyt tuntui että kehoni pisti vastaan sen verran, että esim. painon putoaminen oli älyttömän hidasta. Onneksi mulla oli hyvin fiksu ohjelma eli sen puoleen tuo projekti oli todella järkevä veto. Kun projekti tuli päätökseen kesäkuun alussa, poistuessani valmentajani luota tunsin samantien kurkussa oudon tunteen. Sanoin kaverille joka oli jyväskylän reissulla mukana, että tuntuu siltä kun kurkku tulisi kipeäksi. Jonkinlainen stressin laukeaminen aiheutti sen, että tulin kipeäksi samantien, kun homma oli paketissa.

Olin kipeä, mutta menin silti töihin, tottakai, koska enhän minä voi olla poissa pienen flunssan takia. Kurkkukipu oli alkanut tiistaina ja lauantain spinning-tunnilla olo oli jo niin surkea, että ääni lähti kesken tunnin ja fiiliskin oli sen mukainen. Jatkoin kuitenkin vielä kahden tunnin Bodyattack-maratonin ohjaukseen, jonka jälkeen sitten tuli niin kamalat olot, että itkin seuraavan yön koska olin niin kipeä.

Maanantaina painuin Mehiläiseen hoitajan paikkeille, joka oireiden kertomisen jälkeen varasi mulle lääkäriajan parin päivän päähän. Ihmettelin kun painoni alkoi tippua todella nopeaan vauhtiin ja hikoilin ihan älyttömästi jatkuvasti, vaikka en tehnyt mitään. Kun menin lääkärin vastaanotolle ja istuin siinä tuolissa housut märkänä hikoilusta, laittoi lekuri mut sydänfilmiin ja siitä sitten matka jatkuikin sairaalaan päivystykseen kiireellisenä tapauksena. Lopullinen diagnoosi oli jälleen ylikunto. Voitte kuvitella millainen ”voittajafiilis” oli tuolloin, että tässäkö sitä taas ollaan. Minä, joka kestin aina ihan mitä vaan ja kuinka paljon vain, olin jo toista kertaa vuoden sisällä samassa tilassa.

Ei auttanut kuin jäädä lomalle. 6 viikon kesäloman aikana en urheillut lainkaan ja tulikin tehtyä kaikenlaista poikkeavaa. Töihin paluun jälkeen olikin taas syksy ja railakkaan kesän jälkeen piti palata ”todellisuuteen”. Rutiinien alkaessa tuntui jälleen siltä, että vaikka urheilin paljon, keho ei edelleenkään näyttänyt siltä kuin olisin odottanut. Oon aina ollut aika kriittinen itseäni kohtaan ja nämä vuodet olivat siinä mielessä tosi haastavia, että en pystynyt itse vaikuttamaan lopputulokseen, sillä tuntui että mitä enemmän yritin, menin vain kauemmas lopputuloksesta.

Syksy ja kevät menivät tasapainoillessa ja kokeilin kaikenlaisia dieettejä ja systeemejä. Olinhan aina tehnyt niin, joten en nähnyt oikeen muuta ratkaisua. Muu elämä alkoi tasaantua ja löysin uutta tasapainoa työn ja muun elämän välille. Keväällä 2018 päätin taas ottaa kiristelyjakson, koska kesä oli tulossa. Tästä samasta kiristely-jaksosta syntyi myös miinus viisi kiloa ruokavalio, jonka avulla pääsin pitkästä aikaa sellaiseen kuntoon kun halusin. Tuntuu oudolta sanoa, että loppujen lopuksi tämän kierteen ratkaisi yksi dieetti. :D

Kyseessä oli tavallaan se, että heräsin siihen ettei mun tarvitse syödä niin superterveellisesti ja syödä niin paljon, vaikka liikunkin paljon. Loppupeleissä kyseessä on vain energiatasapaino ja ne ravinteet saa myös ilman, että lautasella on aina jäätävä määrä kaikkea. Joskus jäätävt treenimäärät nimittäin kasvattavat myös ruokahalusta aika jäätävän ja helposti tulee syötyä enemmän kuin tarvisi.

 

Hiilarisyklittely toimi mun keholle loistavasti ja se sai aikaan jonkun potkun kaikessa. 6 viikon dieetin jälkeen olin tyytyväinen ja jatkoin samaa tyyliä, mutta rennommin. Menin syklitellen oikeastaan melkein vuoden tuon jälkeen ja tuo ruokavalio toimi tietynlaisena pohjana arjessa. Viikonloppuisin aloin löysäämään enemmän ja huomasin, ettei mitään katastrofaalista tapahdu, vaikka en punnitse ja laske kaikkea.

Tämän vuoden alussa päätin lopettaa myös syklittelyn ja aloin syömään enemmän fiilispohjalta. Edelleen terveellisesti, mutta ilman sääntöjä. Koko kevään treenailin vielä paljon myös omia treenejä salia ja juoksua. Kulutus oli sen verran kova, että huomasin kuinka keho pysyi tietyssä painossa ja kunnossa, vaikka en kontrolloinut ruokaa. Herkuttelin viikonloppuisin ja söin terveellisesti viikolla. Kesällä loppui jumpat ja ajattelin kulutuksen pienenevän hurjasti. Huomasin kuitenkin, että kulutuksen kannalta arki aktiivisuus on paljon tärkeämpää kuin treenit. Söin edelleen samalla tavalla, eikä mitään negatiivista tapahtunut.

Tänä syksynä päätin jättää kaikki omat treenit pois ja keskittyä vain ohjauksiin. Ruokavalioni on monipuolinen ja joustava, pystyn rentoutumaan tekemättä mitään ja nautin hirveästi viikonlopuista. Syön enemmän herkkuja kuin koskaan ennen, mutta paino ei ole noussut, päin vastoin se on ollut välillä matalampi kuin kertaakaan näiden ”kriisi vuosien” aikana. Mulla on tosi hyvä olo, enkä enää anna niin paljon painoarvoa sille missä kunnossa olen ulkoisesti. Treeni, ravinto, kalorit, dieetit kiinnostavat mua hurjasti, mutta näkökulma on muuttunut. Rakastan kovia treenejä ja syön edelleen kilon vihanneksia päivässä, mutta olen ja teen myös paljon muutakin.

Kaikille, joille tasapainon etsiminen on tai on ollut haastavaa – se voi viedä aikaa, mutta se on täysin mahdollista. Tää on mulle todella suuri asia, koska olen joutunut taistelemaan asian kanssa paljon. Keho ja hyvinvointi on mun prioriteettilistan kärkipäässä, mutta enää en halua laittaa koko elämää pyörimään sen ympärille miltä näytän. Tuntuu jopa tosi kaukaiselta ja epämotivoivalta ajatella, että elämä olisi niin ”suppeaa” ettei mikään mene sen ohi, että saan tehdä mun treenit ja syödä mun ruuat. Joskus se että uskaltaa päästää kontrollista, antaakin juuri sen mitä on niin hirveän kovasti tavoitellut.

instagram: ainorouhiainen 

Facebook