Kohta kuukauden päivät lomautettuna toisesta duunista ja pakko sanoa, että alkuun kauhistutti miten saisin päivät kulumaan. Ennen lomautusta olin ollut kipeänä useamman viikon, joten olin jo valmiiksi kotoillut ihan riittävästi. Tähän on kuitenkin alkanut tottumaan ja yllätykseni päivät ovat kuluneet tosi vilkkaasti ja tekemistä on piisannut melkein enemmän kuin aika riittää.

Somessa on puhuttu paljon tästä korona-ajan suorittamisesta, että nyt jengi suorittaa tätäkin oleilua olemalla mahdollisimman tehokas siivoten ja puunaten päivät pitkät. Mä oon itse sellainen, että pelkkä oleminen ilman mitään rutiineja saa mut tosi levottomaksi ja mielen matalaksi. Voin paljon paremmin, kun mulla on rutiinit ja sitä tekemistä. Voin siis sanoa, että saatan olla yksi niistä ärsyttävistä tyypeistä, jotka viilettää päivät läpi lenkkeillen, kokkaillen ja siivoillen, mutta se on mua, sellainen mä oon. Toki on päiviä kun vaan oleillaan ilman sen kummempaa agendaa, mutta itselle aktiivinen tyyli on ollut just se juttu, miten oon pysynyt järjissäni.

Meidän arjessa on kaksi erilaista rytmitystä, viikko kun miehen lapsi on meillä ja sitten viikko kun ollaan kahden. Lapsiviikoilla aamut ja aamupäivät ovat menneet kotikoulun parissa, kuten monilla muillakin. Mies on ollut välillä etätöissä kotona ja välillä ihan työpaikalla ja meitsihän on sitten täällä kotona. En ole ihan työtön ollut, sillä mulla on toki yrittäjän duunit, mutta koska työt ovat vähentyneet noin 70% on tää tuntunut melkein lomailulta siltä osin.

Mun päivärytmi on kääntynyt niin, että nukahdan iltaisin yleensä jo 22 aikaan ja herään 7-8 pintaan aamulla. Hassua, että nyt kun saisi nukkua, onkin käynyt näin. Vähentynyt treenimäärä on vaikuttanut ilmeisen positiivisesti yöuniin, jotka ovat parantuneet huomattavasti siitä mitä ne jossain vaiheessa olivat ekalla ja tokalla raskauskolmanneksella. Aamuisin teen hommia koneella, leivon yleensä jotain, siivoan kämpän, pesen pyykkiä ja teen kotityöt.

Oon ottanut itselleni sellaisen rutiinin, että käyn joka päivä pidemmällä kävelylenkillä, oli keli mikä tahansa. Kävelen yleensä 1-1,5 tuntia, jonka jälkeen teen vielä treenin kotona ja/tai alan valmistaa päivän ruokaa. Kuten oon jo monesti maininnut, tähän ruuanlaitto puoleen on tullut panostettua ja oon joka päivä suunnitellut erilaisia hyviä sapuskoja syötäväksi. Kokkaus on tietylaista terapiaa ja on ollut mukavaa kun on saanut suunnitella ja kokeilla uusia leipomuksia ja reseptejä! Tällä viikolla kun ollaan miehen kanssa kahdestaan, rytmi on vähän erilainen ja oonkin tavannut syödä lounaan vasta kun hän tulee töistä 15 aikaan.

Iltapäivällä on taas tullut otettua iisimmin, asia mitä en ole koskaan ennen harrastanut. Iltapäivät sisältää lukemista tai telkkarin katselua ja valmistautumista illan treeniin, mikäli sellainen on edessä. Mulla on ollut myös tehtävälistalla vanhan asunnon tyhjääminen ja siivous, joka on kyllä sellanenkin never ending story että ei mitään järkeä.

Kolmesti viikossa oon myös vetänyt noita live-ohjauksia ja niistä on myös saanut jotain rytmiä päivään, kun pitää olla tiettyyn aikaan valmis ja skarppina! Jotenkin myös tietynlainen kommunikaatio ihmisten kanssa tekee tosi hyvää, vaikka en heitä näekkään. Positiiviset kommentit ja palaute on ollut mulle tosi tärkeä ja iso juttu kaiken tämän oudon ajan keskellä!  <3

Iltatreenin tai ohjauksen jälkeen kello onkin ollut jo niin paljon, että ruokaa napaan ja iltalenkin kautta valmistautumaan yöpuulle. Jotenkin tuntuu, että ei tule tehtyä mitään ihmeellistä, mutta silti päivät kuluu ihan siivillä.

Tänään aamulla kävin toistamiseen jo sokerirasituksessa, koska mun suvussa ollut diabetesta. Arvot olivat tässäkin rasituksessa hyvin alhaiset, eli ei raskausdiabetestä. Jotenkin tämän jo tiesinkin ja koin sairaalaan menon ja koko homman ehkä vähän turhana  (etenkin nyt kun tilanne on mikä on), mutta tulipahan käytyä ja testattua. Kysyinkin neuvolasta, että onko tämä oikeesti tarpeellinen juttu ja näin ilmeisesti sitten oli. Huomenna vaihtuu raskausviikko 31 ja viikot vaan vähenee, apua!

Tiedän, että tämä aika on monille vaikeaa ja raskasta, mutta pakko silti todeta, että itse oon jollain tavalla onnellinen että tämä tapahtui, ei siis tämä pandemia, vaan tämä pysähtyminen. Omakin ajatusmaailma on saanut uusia näkökulmia ja mun on aika hyvä olla nyt. Tietysti munkin arjessa on huolia ja epävarmuutta, mutta yllättävän positiivisella fiiliksellä oon silti ollut. Kunhan saisin vielä synnyttää ilman tätä poikkeustilaa niin olisin supertyytyväinen.

Tällä viikolla jumpataan vielä:

• Perjantaina 17.4 klo 11:00 TABATA 45 (ei välineitä)
• Sunnuntaina 19.4 klo 11:00 Step&lihaskunto, tutummin siis TBC! (Steppilauta + painotanko tai käsipainot)

Paikka: Blogin Facebook-sivu, jonne pääset tuosta allaolevasta linkistä!

instagram: ainorouhiainen 

Facebook