RANDOM FACTS – CHRISTMAS EDITION

Aloitan joululaulujen kuuntelun marraskuussa, joskus olen aloittanut jo lokakuussa, mutta siitä tuli hieman liian pitkä rupeama. Kuuntelen töitä tehdessä, autoa ajaessa ja puuhastellessa kotosalla. Joululauluista tulee jotenkin kotoisan rauhallinen fiilis, mutta onneks vaan kerran vuodessa! 😀

Kun työskentelin matkaoppaana Gran Canarialla, joulun aikaan siellä soi j o k a p a i k a s s a ja jatkuvasti Feliz navidad.. 😀 Tuon biisin skippaan aina sen soidessa, ei vaan pysty!

Siitä asti kun muutin pois kotoa, olen paistanut oman joulukinkun ja se on aina ollut 10 kilon jättikinkku. Myös silloin kun asuin yksin. 😀

Olen asunut poissa kotoa jo ainakin 15 vuotta, silti kysyn joka joulu äitiltä, että miten se kinkku nyt paistettiinkaan.

Gran Canarialla asuessa, ostin silloinkin kinkun ja yritin paistaa sitä meidän kämpän uunissa, joka ei lopulta kuumentunut varmaan yli 60 asteen. Kinkku oli uunissa yli 15 tuntia ja oli silti aivan raaka. Hyi että! Espanjalaiset jouluruuat ei muutenkaan oiken iskeneet meikäläiseen. Silloin oli vähän ikävä kotiin!

Kuten edellisistä kohdista voi päätellä, rakastan jouluruokaa ja haluan aina valmistaa kotona kaikki mahdolliset sapuskat ja kunnon joulukattauksen. Emme siis mene aattona syömään esim. vanhemmille, vaan syömme kotona!

Parasta on kinkku, perunat, kinkkukastike, laatikot, punajuurisalaatti ja graavilohi, joka tosin jää mun kohdalta pannaan tänä vuonna. 🙁

Teen aina listan ja hankin ruuat hyvissä ajoin, silti joka ikinen vuosi käyn ruokakaupassa vielä jouluaattona hakemassa muka jotain ja lopulta paniikkiostan kaikkea mahdollista ihan vaan varmuuden vuoksi!

Joululahjat ovat mulle toissijainen juttu. Tykkään antaa lahjoja, mutta tänä vuonna päätin jättää kaiken turhan ostamisen, vain ostamisen takia. Olen pyrkinyt ostamaan vain tarpeellisia lahjoja ja aineettomina, mikäli mahdollista. (Tosin tässä on vielä huominen ja paniikkiostokset :D)

En tykkää siitä, että jouluna on hirveästi ohjelmaa ja pitää mennä moneen eri paikkaan. Helposti päivästä tulee vain stressaava. Omaan jouluun kuuluu olemisen ja lötköilyn lisäksi joulusauna, ulkoilua, hautausmaalla käynti ja sitten se ruoka. Joskus olen myös treenannut aamusta, mutta useimmat joulut ovat menneet ilman treeniä!

Mielestäni kaikki ähkyn välttämis – ohjeet ja muut joulysyömiseen liittyvät hössötykset ovat niin 2010. Miksi tällaisesta asiasta pitää tehdä niin iso juttu. Vedä ähky tai älä vedä, ihan sama. 😀

Jos luulit olevasi jouluruokien suurin fani, olet väärässä. Mieheni vetää pohjat kyllä ihan kaikille. Tyyppi syö aamusta iltaan jättimäisiä annoksia täynnä rosollia, silliä, lohta, perunaa, kastiketta ja kinkkua. Limppua unohtamatta. 😀

instagram: ainorouhiainen 

Facebook


Kommentoi