MITÄ JOS JOTAIN SATTUU?

Niinpä! Kannattiko raskaudesta kertoa näinkin aikaisin? Mietin tätä asiaa aika paljon ja mielessä kävi usein juuri tuo ajatus, mitä jos jotain sattuu? Samaa pohtivat varmaan monet muutkin ja monessa muussakin asiassa. Asiat pidetään itsellä niin kauan, kunnes ollaan niistä täysin varmoja, tai ainakin sinne päin.

Miksi itse kerroin tästä jo näinkin aikaisessa vaiheessa? Ensinnäkin tämä helpottaa elämääni hurjasti, sillä työni vuoksi olen aika paljon esillä ja tuntui siltä, että pitäisi pidätellä ajatuksia ja fiiliksiä. Ohjaajana koin myös, että on kivempi että asiakkaat (ainakin suurin osa) tietää asiasta ja näin mun on helpompi myös tarvittaessa ottaa iisimmin. En usko, että kukaan olisi mitään huomannut vielä hetkeen, sillä oon pystynyt tehdä jumpissa kaiken normaalisti, mutta mielestäni on myös hyvä esimerkki, että tulevaisuudessa voi tehokkaita treenejä tehdä välillä myös toisella tavalla. Kaikilla tulee elämässä vaiheita, kun ei voi esimerkiksi treenata sata lasissa, mutta se ei tarkoita etteikö voisi silti treenata.

rv13+0

Jos palataan itse aiheeseen ja siihen, että jos jotain tosiaan tapahtuisi, olisi tietysti tavallaan helpompi käsitellä asiaa, kun ei tarvisi koko maailmalle kertoa, että nyt kävi näin ikävästi. Toisaalta, elämä on sellaista että kaikki ei aina mene kuten oli odottanut ja toivonut ja mielestäni on ihan inhimillistä kertoa myös niistä todella paskoistakin asioista. En todellakaan oleta, että mulle ja tälle minityypille jotain tapahtuu, mutta ehkä ymmärrätte mitä tarkoitan.

Jos toisimme esiin myös niitä ikäviäkin tapahtumia elämässä, ehkä muutkin tekisivät sitä enemmän ja ehkä silloin epäonnistumiset tai vastoinkäymiset eivät tuntuisi siltä, että niitä pitää salailla.

En tosiaan tarkoita, että kaikkien pitäisi tuoda salaisuutensa julki, saati kertoa esimerkiksi raskaudestaan. Jos olisin vaikka täysin eri alalla, luultavasti olisin pitänyt asian vielä itselläni. Mutta toisaalta, jos palaa halusta jakaa ilouutisen, oli se mikä tahansa, go for it!

rv13+0

Olen keskustellut monen ystävän ja tutun kanssa tästä murehtimisesta ja tulin siihen tulokseen, että sanonta pessimisti ei pety, on täysin väärin. Vaikka kuinka valmistautuisi ikävään, on se silti tapahtuessaan ikävää. Jos taas nauttii tilanteesta ja pysyy positiivisena, mutta jotain sattuu, on se silloinkin ikävää. Murhetiminen ja stressaaminen ei siis tässäkään tapauksessa auta oikeastaan yhtään! Sama pätee niin moneen muuhunkin asiaan.

Mun päivän ajatus onkin tänään, että ennen kuin tiedät varmaa lopputulosta, oleta aina että kaikki tulee menemään hyvin!

Kivat viikonloput! <3

Instagram: ainorouhiainen 

Facebook


2 Responses to “MITÄ JOS JOTAIN SATTUU?”

  1. Alma sanoo:

    Onnea❤️ Lähdetään kuitenkin siitä, että kaikki menee hyvin…👍

Kommentoi