11 x TÄNÄ KESÄNÄ

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Anyday Nuts kanssa.

Heinäkuu ja samalla myös kesälomani vetelee viimeisiään. Heinäkuu on ollut mulle aina se paras kesäkuukausi, sillä oon viettänyt kesälomani aina samaan aikaan, eli heinäkuussa. Tänäkin vuonna saatiin vihdoin nauttia hieman helteistäkin ja nyt kun katsoo ikkunasta ulos, on vaikea kuvitella että vain muutama päivä takaperin lämpötilat pyörivät lähes kolmessakymmenessä plussa asteessa! Blogikin on ollut hieman hiljaisempi viimeisinä viikkoina, joten ajattelin hieman summailla mitä kaikkea sitä on tullut tehtyä.

Loman alussa keskityin vain lepäämiseen ja tuli vietettyä melkein viikko tekemättä mitään. Oon yrittänyt päästää irti siitä ajatuksesta, että aina pitäisi tehdä jotain tai olla jotain suuria suunnitelmia. Välillä parasta on vain olla ja möllöttää.

Käytiin Tuurin kyläkaupassa ja samalla reissulla miljoona tivolissa. Lapsena ja nuorena sitä tuli vain mentyä kaiken maailman laitteisiin, mutta nykyään sitä vain miettii, että mitä jos tuo kapistus hajoaa just kun oon sen kyydissä! 😀

Vietettiin viikko Helsingissä ja siellä tulikin sitten käytyä mm. Vantaan Flamingossa, Linnanmäellä ja myös terasseilla istuskelemassa. Oltiin joka päivä liikkeessä aamusta iltaan, joten tuon reissun jälkeen oli taas kiva palata kotiin vähän rauhallisempiin meininkeihin.

On tullut makoiltua rannalla ja uituakin suhteellisen paljon siihen nähden, että merivesi oli alkuun melkoisen kylmää. Nykyään en jaksa maata rannalla kovin pitkään, vaan mielummin tulee tehtyä jotain vedessä tai muuten!

Oon kävellyt paljon ja joka paikkaan. Pyörällä on tullut liikuttua myös ihan muuten vaan ja paikasta toiseen.

On tullut käytettyä ihan liikaa noita addun pyöräilyshortseja, jotka olivat kyllä kesän paras ostos! 😀

Oon nukkunut päiväunia ja vedellyt 11 tunnin yöunia.

Oon tehnyt kävelylenkkejä kovien hikitreenien sijasta.

Oon shoppaillut tunteja ihan rauhassa, ilman että olisi kiire mihinkään!

Vuokrattiin kaveriporukalla saunalautta ja vietettiin siellä kokonainen päivä.

Oon istunut paljussa niin pitkään, että seuraavana päivänä mun kaulan lihakset olivat kipeänä pään kannattelusta veden yläpuolella! 😀

Paljon on siis tullut oltua liikenteessä ja kun treenit ovat vähentyneet, oon jälleen kerran huomannut myös ruokahalun vähenemisen. Sitä on ihan joutunut katsoa välillä kellosta, ettei ruokailuvälit veny liiaksi (normaalisti ei tapahdu koskaan, koska nälkä :D) joten mulla onkin ollut aina matkassa mukana pussillinen Anyday Nutsin pähkinöitä tai Nut bareja. Pähkinäpussi on kätevä eväs melkeen missä tahansa, kun taas Nut barit ovat niin hyviä että menevät myös makean nälkään vähän parempana vaihtoehtona!

Usein sitä huolehtii ruokailuista paremmin silloin kun treenaa, mutta energiaa kuluu yllättävän paljon kesän riennoissa myös ilman treeniä. Katselin mun aktiivisuuskellosta, että päivänä kun olin Vaasa Festivaaleilla ja paljuilemassa, energiaa oli kulunut melkein 4000 kaloria, mikä on jo paljon. Sitä ei aina huomaakkaan miten paljon tulee oltua liikkeessä, kun kaikki mitä tekee on kivaa. Tämän vuoksi kannattaa muistaa pitää ruokailuvälit kunnossa ja evästä repussa myös silloin kun ei treenaa.

instagram: ainorouhiainen 

Facebook


2 Responses to “11 x TÄNÄ KESÄNÄ”

  1. ida ihana sanoo:

    Ihana, miten alotit tän postauksen siitä, että teit ”ei mitään”. Jotenkin sitä aina lomille ja viikonloppuihinkin haluaisi suunnitella kauheasti kaikkea -vaikka oikeasti se rentoutuminen ja ”ei mikään” voi olla just siihen hetkeen se tärkein juttu, jota kaipaa. Kiitos, kun muistutit!:)
    Mukavaa alkavaa elokuuta!<3
    Ida Kotona kaupungissa -blogista

    • ainorouhiainen sanoo:

      Todellakin on tärkeetä välillä vaan olla ja tehdä ”ei mitään”. 🙂 Tää loma kyllä avarsi taas omaa ajatusmaailmaa ja sitä että muistais arjessakin ottaa välillä ihan iisisti!

Kommentoi