MIHIN KATOSI KÄRSIVÄLLISYYS?

Tiedät varmaan sen fiiliksen, kun oot löytänyt uuden kivan jutun. Uudet harrastukset, elämäntapaprojektit, työpaikat sekä myös kumppanit ovat aina alussa parasta just nyt. Motivaatiota piisaa roppakaupalla ja kaikki sujuu leikiten. Miksi ihmeessä olin siinä vanhassa duunissa, kun tää uusi on niin kivaa ja mielenkiintoista? Urheiluharrastuksen aloittamisen jälkeen, tekisi mieli vaan puhua siitä ja panostaa kaikki aika treeniin. Ja kaikki tietää miltä tuntuu rakastuminen ja ensihuuma. Ei varmaan tarvitse sen kummemmin painottaa miten siistiä aikaa se on. Mitä sitten kun uutuudenviehätys lakkaa? Kun asiat rutinoituu, mutta jostain pitäisi repiä motivaatiota jatkaa hommia, koska jostain syystä ne on aina alunperin aloitettu.

Miten toiset ihmiset pitävät terveelliset elämäntavat ja kropan kunnossa vuoden ympäriinsä, kun taas toiset jojoilevat kesät talvet ja yrittävät etsiä sitä keinoa, jolla vihdoinkin onnistuisi? Miksi toiset menestyvät työelämässä, kun toiset jumittavat vuodesta toiseen duunissa jota vihaa? Miksi ihaninkin rakkaustarina kokee joskus surullisen päätöksen?

Paljon mietitään ja etsitään vastausta motivaatiolle ja sen säilyttämiselle. On toki olemassa pieniä juttuja, joilla nostaa vaikka omaa fiilistä lähteä sinne salille, mutta jatkuva ja pysyvä motivaatio onkin toinen juttu. Tuntuu, että nykyään elää vähän sellainen kaikkimullehetinyt – kulttuuri, sillä kaiken pitäisi olla aina heti saatavilla. Sinkkumaailmassa on pinnalla on eräänlainen kertakäyttökulttuuri, koska kaikkea on niin helposti saatavilla. Kun tulee ensimmäinen ongelma uuden tyypin kanssa, monesti heitetään hanskat tiskiin, kun ei tää nyt ollutkaan se ”the one”. Myös somesta saa hyvinkin epätodellisen kuvan siitä millaista parisuhteen tulisi olla, ja kun ne ruusunpunaiset mielikuvat ja todellisuus eivät kohtaa 24/7, vaihdetaan tyyppi seuraavaan.

Tämä sama efekti toistuu monessa muussakin asiassa. Kun asioista tulee vaikeita, ei jakseta yrittää enää. On helppoa tallustaa sinne vihaamaansa duuniin ja selviytyä siellä kahdeksan tuntia, kuin hypätä tuntemattomaan ja yrittää jotain uutta, jossa on epäonnistumisen mahdollisuus. Haaveillaan muutoksesta ja laihtumisesta, mutta kun tulee ensimmäisen kerran nälkä tai tekee mieli karkkia, niin ei enää jaksakkaan pysyä ruokavaliossa, vaan on helpompi aloittaa maanantaina uudelleen.

Olisi hienoa kertoa jokin vastaus tähän ”ongelmaan”, mutta fakta on se, ettei elämän kuulu olla ruusuilla tanssimista ja ”helppoa”. Jotkut asiat pitää vain tehdä ja piste. Asioiden eteen pitää tehdä töitä, eikä kaikki ole aina kivaa, mutta sekään ei ole kivaa kun elää elämää, jossa mikään ei muutu, eikä koskaan saa mitään aikaiseksi.

Saavutettujen asioiden eteen täytyy tehdä töitä ja myös ihmissuhteista täytyy pitää huolta. Niiden eteen täytyy tehdä töitä, uhrauksia sekä joustaa omista asioista. Minäminä – kulttuurin myötä on hienoa, että nykyään osataan pitää paremmin omia puolia ja olla välittämättä liikaa muiden mielipiteistä, mutta jos aina elää vain omat tarpeet edellä, kohta huomaatkin että elät ihan yksin niistä tarpeista huolta pitäen.

Motivaatio on asia, josta kysellään paljon ja ihan ensiksi haluan sanoa, että kukaan toinen ei voi meitä motivoida, motivaatio lähtee aina meistä itsestämme. Toista voi auttaa inspiroimalla ja sitä kautta auttaa motivoitumaan, mutta se syvin ja kestävin sisäinen motivaatio lähtee aina meistä itsestämme. Jos jokin asia on tärkeä, sen tekemiselle löytyy riittävästi eforttia.

Se ei ole sattumaa, jos joku on menestynyt tai saavuttaa asioita. Kaikilla on mahdollisuus samaan, vaikka lähtökohdat elämään on erilaisia, niin itsellä on silti päätös vaikuttaa siitä elämästä joka itselle on annettu. Joskus tarvitaan vaan hieman kärsivällisyyttä ja asiat järjestyy kyllä!

kuvat: Anna Riska / Annmarias

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook


2 Responses to “MIHIN KATOSI KÄRSIVÄLLISYYS?”

  1. Taina sanoo:

    Kiva kirjoitus ja kivaa näkökulmaa nykyiseen kertakäyttökulttuuriin. Parhaat asiat elämässä vaatii usein jonkin verran työtä taakseen 🙂

Kommentoi