TÄMÄ OLI VIIKON TEHOKKAIN TREENI!

Viikon treenit ovat omalta osaltani paketissa ja sunnuntai vietetään lepopäivänä. Mulle iski inhottava räkätauti eilen, mutta yöunien jälkeen olo on ainakin nyt jo paljon parempi. Toivottavasti menee ohi yhtä nopeasti kuin saapuikin!

Viikko on sisältänyt tuttuun tapaan suhteellisen paljon aerobista treeniä, muutamia palauttavia harjoituksia sekä puhdasta voimatreeniä! Kaikki treenit on kirjattu ylös mun Polar Flow – sovellukseen, joten nyt tarkastellaankin tehon näkökulmasta, mikä olikaan kaikkein tiukoin ja teholtaan kovin treeni?

Treenikertoja tuli yhteensä 14 ja tähän on laskettu siis ryhmäliikunnat sekä salitreenit. Kävelylenkkejä en laske treeneiksi, vaikka ne toimivat hyvinä palauttavina setteinä kaiken muun ohella. Mielenkiintoista on, että vaikka ryhmäliikunta ajatellaan hyvin samantyyppisenä harjoituksena olen saanut silti aikaiseksi perusharjoituksia,  keskitehoisia perusharjoituksia, kova- ja keskitehoisia harjoituksia sekä ihan puhtaasti yhden kovatehoisen harjoituksen, joka oli myös tämän viikon viimeinen treeni.

Ryhmäliikuntaa harjoittavan kannattaakin valita repertuaarin erilaisia tunteja ja pitää mielessä, ettei jokaisen tunnin tarvitse olla maksimaalinen verenmakusuussa – meininki. Kun menoa lasketaan sykkeen avulla, on tietenkin olennaista ymmärtää, että enemmän lihaskuntoa sisältävillä tunneilla keskisyke ja kulutus ei ole yhtä kova kuin tunneilla joissa tehdään vain aerobista alusta loppuun.

Treeni voi siis olla tehokasta monella eri tavalla, mutta nyt mittaan sitä ensisijaisesti kulutuksen ja kalorien palamisen näkökulmasta. Lauantai aamun spinning-tunnilla paukutin viikon kovimman keskisykkeen ja sekä maksimisykkeen. Vedän kyseisen tunnin kahdesti viikossa ja maanantaina tehty tunti jäi hieman tehoista. Uudistin spinningin biisilistaa lauantaille ja uskon, että kovimmat tehot tulivat juuri uusien työbiisien ansiosta. Keho tunnetusti tottuu siihen mitä se tekee ja sen vuoksi myös ryhmäliikunnassa on tärkeää, että hommat vaihtelee aika ajoin. Muistan lukeneeni jonkun Les Millsin tutkimuksen, jossa ohjelmien miksaamisella pystyttiin vaikuttaa asiakkaiden kalorin kulutukseen useilla kymmenillä prosenteilla ylöspäin. Miksaaminen ei siis ole pelkästä mielekkyydestä kiinni, vaan myös siitä, että asiakkaat saavat vaihtelua kehittymisen näkökulmasta!

Vaihteluun lisätäkseni, sen ei aina tarvitse tarkoittaa kovempaa treeniä, vaikkakin se useimmin sitä on. Itse olen kuitenkin huomannut, että käyttäessäni Les Mills – tunneilla vanhoja biisejä, ne ovat usein jopa helpompia kuin nykyiset. Siltikin se on vaihtelua ja tekee hyvää! 🙂

Spinning-tunnin keskisyke oli 148 ja korkein 170. Mulle nuo on aika korkeita lukuja, sillä joudun tehdä jo kovaa hommia, että syke nousee yli 140. Kaloreita 45 minuutin aikana kului 440, mikä on noin lyhyellä treenille aivan hyvä tulos! Spinning on kyllä siitä aivan loisto laji, että se sopii ihan jokakuntoiselle. Vastusta käyttämällä pystyy säätää ne omat tehot ja itse olen suunnitellut tuntini niin, että sen pystyy tehdä kovatehoisesti oli sitten aloittelija tai kokenut konkari. Polkeminen ei rasita niveliä samoin kuin hyppiminen/juokseminen, mutta silti se pistää alaraajojen suuret lihasryhmät töihin ja parantaa hapenottokykyä tehokkaasti.

Moni on kysellyt tästä mun uudesta Polarin vantage m sykekellosta ja siitä tulossa ihan oma postauksensa, kunhan olen ensin ehtinyt testata kaikki ominaisuudet huolella läpi. 🙂

Mukavaa sunnuntaita ystävät!

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook


5 Responses to “TÄMÄ OLI VIIKON TEHOKKAIN TREENI!”

  1. Pauliina sanoo:

    Kiinnostaisiko tietää mikä on sun maksimisyke ?
    Vaikutat omaavan hyvän aerobisen pohjan ! Se 220- ikä tuntuu olevan vain suuntaa antava kun itse olen 20-vuotias ja maksimisyke on 220. 🤔

    • ainorouhiainen sanoo:

      Tällä hetkellä mulla ei ole varmuudella tietoa, veikkaisin 180 pintaan! Joskus 2011 mitattiin ja se oli 188, uskon että on madaltunut vuosien aikana! 🙂

  2. Jenni sanoo:

    Olisi kiva kuulla myös päinvastaisesti eli mitä kulutus oli kellon mukaan lepopäivänä? 🙂
    ja tosiaan, onko nuo kulutukset ainoastaan olleet liikkumisesta vai ootko laskenut samaan summaan mukaan myös perus elintoiminnot (elimien toiminta, lämpötila, hengitys/paikoillaan oleminen) koska eikös kello osaa mitata ainoastaan sykettä liikkumisen yhteydessä ja näin ollen ei tunnista peruselintoimintaa?

    • ainorouhiainen sanoo:

      No joo, ehdottomasti teen myös lepopäivän aktiivisuudesta postauksen jos sellainen kiinnostaa! 🙂 Nämä oli siis kulutus ihan kokonaisuudessaan. Kello laskee omien tietojen mukaan myös perusaineenvaihdunnan ja lisää siihen arkiaktiivisuuden sekä treenit!

      • Jenni sanoo:

        Jes hyvä! Ja kiitos tää oli hyvä tietää kun olin itekin vähän epävarma 🙂

Kommentoi