ASIOITA JOITA EN YLEENSÄ KERRO

Treeniblogi täynnä hyvinvointia ja ravintohommia sekä hieman näitä sivuttavia aiheita myös. Kun aihealue rajautuu hyvinkin pieneen osaan, jää paljon asioita kertomatta ja kirjoittamtta, koska ajattelen ettei hyvinvoinnin pariin hakeutuneita lukijoita kiinnosta mitä esimerkiksi tein viikonloppuna. ;D

Tänään ajattelin kuitenkin kertoa asioita, joita en yleensä täällä jaa. Satunnaisesti toki tulee höpistyä ihan yleisiäkin hommia, mutta paljon jää myös kertomatta. Kyse ei ole siitä että haluaisin salata tai antaa toisenlaisen kuvan elämästäni, vaan ihan siksi että koen ettei tietyt asiat kuulu tänne suurissa määrin.

Kävin heittämässä talviturkin eilen! Kertomisen arvoinen asia on myös se, että viime kesänä en uinut kertaakaan, kun aika meni vain bilettäessä ja festareilla. 😀

Söin viikonloppuna 500 g karkkisäkin. Mun karkkisäkin sisältö koostuu usein salmiakkikarkeista, suklaa kuorrutteisista pähkinöistä ja suklaakarkeista. Pikkasen oli huono olo, mutta yllättävän hyvin upposi tuollainenkin määrä. Alle vetäisin toki itse tehtyä pizzaa, johon kokeilin ensimmäistä kertaa laittaa halloumjuustoa, toimi!

Halloumjuusto onkin mun ylivoimainen herkku kesällä, sitä tulee ostettua joka kauppareissulla ja ilman sitä ei vaan voi grillata!

Mun piti eilen mennä paikallisille festareille täällä Vaasassa, mutta jostain syystä ne jäi väliin. Viime viikoloppuna mun piti lähteä baanalle, kun kotiuduin tampereen koulutuksesta. Hain automatkalla kurkun kostukkeetkin valmiiksi, mutta kun pääsin kotiin ja kävin suihkussa niin popparikulho ja paradise hotel alkoikin vetää enemmän puoleensa. Missäköhän nyt mättää?

Laitoin tatuoinnin tällä viikolla. Toinen tatska ja tällä kertaa vähän isompi ja näkyvämpi kuin edellinen, lomamatkalla extemporee hankittu. Tatuoinnissa lukee sanoma, joka on aina ollut mulle sellainen tärkeä juttu!

Piti mennä treenaamaan tänään, mutta oon vaan siirtänyt hommaa eteenpäin ja näillä näkymin jää kyllä koko treeni välistä. Olisi vaan pitänyt mennä silloin aamulla, kuten olin suunnitellut. 😀

Tykkään istua auton kyydissä ja eilen mm. ajettiin täältä Vaasasta Seinäjoelle ihan muuten vaan. Oltiin mestoilla ehkä 10 minuuttia ja käännyttiin takas. Auton kyydissä istuminen on jollain tavoin rentouttavaa. Tosin pidemmät matkat alkavat kyllä jossain vaiheessa puuduttaa. Tähän vaikuttaa myös paljon se, kenen kanssa matkustaa. 🙂

Kävin yhden päivän aikana ruokakaupassa kolmesti, koska en näköjään osaa ajatella pidemmälle kuin, että mitä syön seuraavaksi.

Tällä viikolla koin jotain mitä en olisi ikinä halunnut kokea, mutta samalla se asia oli jollain tavoin helpottava juttu ja tuntuu, että oon samalla herännyt kuplasta jossa oon taas vedellyt menemään koko kevään. Opetus oli kai, että kaikessa huonossa on aina mukana myös jotain hyvää.

Mun on todella vaikea luottaa ihmisiin. Tuntuu, että on olemassa yhden käden sormilla laskettava määrä ihmisiä, joihin pystyn luottaa varauksetta. Taitaa olla nykypäivän vitsaus.

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook


7 Responses to “ASIOITA JOITA EN YLEENSÄ KERRO”

  1. s sanoo:

    No mitä siinä tatuoinnissa lukee?? Uteliaisuus heräsi välittömästi 😉

    • ainorouhiainen sanoo:

      Kerron ja näytän kun tatska on parantunut kunnolla! 😀

  2. Hanna sanoo:

    Olipas hauska postaus! Tatuoinnista kuvaa?:)

    Ja ton karkkipussin suhteen, balanssi on hyvä juttu, ja on hyvä että kerrot somessa että SINÄKIN teet joskus toisenlaisia valintoja! 8)

    • ainorouhiainen sanoo:

      Tatutoinnista tulossa kuva kun se on parantunut kunnolla! …Ja totta, pitäisi muistaa useemminkin antaa vähän inhimillisempää kuvaa tänne. 😀

  3. Marika sanoo:

    Täällä toinen, joka tykkää ajella autolla ihan vaan koska se tyhjentää mukavasti pään! Kun olin pieni, me ajeltiin isän kanssa hupiajeluita usean tunnin ajan, ja tää on mulla tapana edelleen vaikka isä on jo nukkunut pois. Paras fiilis, kun pääsee selvittelemän ajatuksia tai ihan vaan ihailemaan maisemia. 🙂
    Kivaa kesää sulle!

    • ainorouhiainen sanoo:

      Tiedän tunteen, tykkään kans vaan katsella maisemia ja rentoutua kyydissä. Kivaa kesää myös sinne! 🙂

  4. Nanne sanoo:

    Kylläpä on joka ikinen kohta ihan ko omasta suusta 😀

Kommentoi