LIIAN TYLSÄ, LIIAN NIPO, LIIAN LAIHA, LIIAN SITÄ JA TÄTÄ…

Tuleeko koskaan mietittyä miten paljon ulkoiset vaatimukset ja mielipiteet vaikuttavat omaan elämään ja valintoihin? Uskon, että tätä tapahtuu hyvinkin paljon ja tietyllä tasolla se on ihan normaalia. Nuorempana vanhempien asettamat vaatimukset tai toiveet voivat puskea esimerkiksi opiskelemaan tiettyä alaa, tai kavereiden mielipiteet vaikuttavat siihen mikä musiikki iskee milloinkin. Näitä tapahtuu kuitenkin koko elämän ajan jossain määrin. Toisilla ulkoiset tekijät saattavat vaikuttaa enemmän kuin itse edes ymmärtää.

Aihe tuli mieleen, kun olin saanut viime yönä viestin, että oon nykyään paljon tylsempi kuin ennen. 😀 Tämä johtui siis siitä, että en jaksanut eilen lähteä baanalle, koska a) haluan levätä ainoana lepopäivänäni viikossa ja b) mua ei tällä hetkellä vois vähempää kiinnostaa koko touhu. Olenkin tässä elämäni aikana kuullut olevani liian tylsä, jos en lähde bilettämään, mutta sitten jos on ollut kausia, kun tanssijalkaa on vipattanut enemmän, olenkin antanut itsestäni ”ihan väärän kuvan blogissa”, kun oon lisännyt vaikka snäppiin jotain juhlimisvideoita. Olen ollut liian laiha, liian kireä, liian lihaksikas, liian miehekäs. Olen treenannut liikaa ja ollut huono esimerkki muille. Olen syönyt liian terveellisesti, kun taas välillä en ole syönyt riittävän puhtaasti, koska olen käyttänyt makeutusaineita. En ole syönyt riittävän eettisesti, koska syön lihaa, mutta kun olen kokeillut syödä vegaanisesti, olenkin ollut liian nipo. Jos olen kirjoittanut provosoivia tekstejä, olen ollut klikkauksien kalastelija, kun taas normaaleja aiheita kirjoittaessa, olenkin ollut liian tylsä ja huomiota herättämätön. Olen ollut liian hikipinko koulussa ja välillä en ole hoitanut koulunkäyntiä riittävän hyvin… Lista on loputon, sillä fakta on se, että koskaan ei voi miellyttää kaikkea ja kaikkia. Tai ehkä voi, mutta silloin elämä tulee olemaan todella harmaata ja tylsää. Kaikki edellä mainitut ovat siis toisten ihmisten mielipiteitä.

Working hard for what you want is always a good idea!

Huomasin jossain vaiheessa, että olin alkanut tekemään päätöksiä sen suhteen, mitä multa odotetaan ja millainen mun pitäisi olla. Mulla on tietynlainen miellyttäjä-piirre, sillä en pidä draamasta ja mielummin vetäydyn tilanteista pois kun alan väittelemään. Tämä johti siihen, että huomasin jättäväni tekemättä asioita, koska ne olisivat saattaneet aiheuttaa paheksuntaa tai mahdollista negatiivista palautetta ympäristössä. Mun suurin intohimo on treeni ja vaikka kuinka rakastan treenaamista ja tekisin sitä ilman ulkoisia motiivejakin, niin silti saan myös mielihyvää kun näen treenin tuomia tuloksia. Kehon muokkaaminen ja kehittyminen on mun mielestä hurjan motivoivaa ja tästä olenkin usein saanut paheksuvaa palautetta. Jos kilpailisin fitness-lajeissa, homma olisi tietysti hyväksytympää, mutta jos teen sitä omaksi ilokseni, olen pinnallinen ja näytän huonoa esimerkkiä. 😀

Itse tein päätöksen että unohdan ulkoisten tahojen aiheuttamat vaatimukset ja paineet. Voin kertoa, että on muuten tuntunut aika vapauttavalta. Voin tehdä ja tavoitella ihan mitä ikinä tahdon, eikä mua kiinnosta pätkääkään mitä mieltä joku toinen on mun valinnoista. Loppupeleissä täällä eletään kuitenkin vain sitä omaa elämää ja mikäli tarrautuu liikaa ulkoisten paineiden asettamiin tavoitteisiin, hukkaa vaan lopulta itsensä. Kokeileppa pysähtyä ja miettiä hetken, mitä juuri sinä haluat? Mitä haluat opiskella tai olla opiskelematta, millaista työtä tahdot tulevaisuudessa tehdä? Mitä haluat syödä tai milloin et halua lähteä baariin juomaan alkoholia, vaikka muut menevät tai mennä vaikka kukaan muu ei mene.

Onko teihin kohdistunut tällaisia ”liian sitä ja tätä” mielipiteitä?

No one is more hated than he who speaks the truth.

Mun ruoka- ja treenipainotteisia touhuja voi seurata myös instagramista: ainorouhiainen sekä snapchatista: ainopaino.

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.


10 Responses to “LIIAN TYLSÄ, LIIAN NIPO, LIIAN LAIHA, LIIAN SITÄ JA TÄTÄ…”

  1. Jenpa sanoo:

    Alkoholi ei ole koskaan maistunut mulle, joten voit vaan kuvitella, mitä kaikkea oon saanu kuulla. 😀 Nykyään vinkumista tulee vähemmän, jos ollenkaa – ihmiset tottuu!

    Toinen on terveellinen ruokavalio. Jotkut nipottaa jos haluaa syödä hyvin, mutta sitten ollaan mukana henkeen ja vereen, kun itsellä on dieetti päällä! Hohhoijaa 😀

  2. Maija sanoo:

    Mä en oo koskaan ymmärtänyt miks ihmisten pitää aina kovaan ääneen laukoa mielipiteitä olettaen olevansa ainoa joka on oikeassa. Mun mielestä on hyvä, että kaikilla on mielipiteitä, mutta miks ne pitää tuoda aina julki ja sit ne ”huonoimmat” mielipiteet on just toisten ihmisen arvostelemista, ilman perusteita eikä haluta kuulla asiaan muuta näkökulmaa.

    Haluaisin sanoa vaan sulle, että älä välitä muista ja oot täydellinen just tollasena kuin oot. (Joo mä tiiän, helpompi sanottu ku tehty). Mutta oon sen huomannut, että ne jotka eniten arvostelee muita negatiivissävytteisesti, niin heillä on valitettavan usein huono itsetunto tai he voivat muulla tavoin huonosti.. 🙁
    Yritetään jaksaa!! <3

  3. Jenni sanoo:

    Mua oikeen naurattaa miten kaikki nuo sun kirjoittamat asiat on totta. Tuo baarikohta pätee niin hyvin mullakin, mutta onneks jo vuoden verran se on hellittyny koska muut nähtävästi alkaa ymmärtämään, ettei mua todellakaan kiinnosta lähteä sinne varsinkaan kun en juo yhtään alkoholia (siitäkin oon saanut edelleen kommentteja ja ainakin niiltä, jotka ei oo tuntenu mua kovin kauaa). Terveellisestä ja tarkasta ja sokerittomasta ruokavaliosta yhdistettynä runsaaseen treenaamiseen oon saanut palautetta ja jopa huomautuksia.
    Mutta noina hetkinä kun nuo kommentit on tullu, mä oon tajunnut, kuinka onnellinen saan olla kun pystyn noihin asioihin ihan itse ja oon oman tieni valinnut ilman muiden mielipiteitä. Oon saanut tehdä aina sitä, mikä mulle on oikeasti luotu ja mistä nautin täysillä ja se on joka päivä tuntunut paremmalta. Toki oon antanut muiden ladella omia negatiivisia mielipiteitään auki, mutta en oo niitä sen enempää jäänyt edes miettimään. Oon jopa joutunut monelle sanomaan, että oli mun oma elämäntapa mikä tahansa, sen ei pitäisi vaikuttaa muhun ihmisenä kyseisen henkilön silmissä, se on vaan elämäntapa millä mä elän eikä hänen. Eli raa’asti suoraan sanoen se ihminen joka ei pysty hyväksyä sua sellaisena minkä ympärille rakennat oman itsesi ja elämäntapasi, ei vain ole tarkoitettu kuuluvan sun elämään, sillä nimenomaan ympärillä pitäisi olla omaa elämää tukevia ihmisiä jotka mahdollisesti myös inspiroivat ja antavat sun loistaa siinä mitä teet.

    Oon huomannut kuinka vahvemmaksi on kasvanut kaiken sen myötä, mitä itse haluaa tehdä ja kuinka elää. 🙂 Kun tuntee itsensä tarpeeksi hyvin niin osaa myös helpommin tunnistaa ne asiat, mitkä oikeasti kuuluvat omaan elämään eli juurikin esim eri tyyppiset ihmiset.

  4. Salla sanoo:

    Sokeriton elämäntyyli on se josta mä olen varmaan eniten saanut negatiivista kommenttia. Jotkut suhtautuu siihen jopa hyökkäävästi ja alkaa selittää että ”kyllä sokeri on ihmiselle välttämätöntä” jne jne. Toinen juttu mitä ihmiset ei tajua, on mun panostus uneen. Riittävä nukkuminen on kuulemma yliarvostettua. En ymmärrä, miksi pitää kritisoida toisten valintoja. Ei sen pitäisi olla muilta pois jos mulla on hyvä olo. Mutta juuri kuten edellinenkin kommentoija totesi, ne ihmiset on oikeaa seuraa jotka tukee sun valintoja. Muut häipykööt kritiikkeineen. 😉

  5. Aino sanoo:

    Hyviä ajatuksia 🙂

  6. Tuulia sanoo:

    Hei! Minkä merkkiset ja mistä noi sun trikoot on ihanan näköset!

  7. Tanja sanoo:

    Äh, sellaiset ihmiset ovat niin raivostuttavia jotka möläyttävät mielipiteensä vaikkei niiltä kysytä. ”mun mielestä treenaat liikaa” ”oot liian tiukka ruokavaliossa” ”mitä sä siinä ny tissuttelet” jne.

    Sain kommentin kaverilta että hänen mielestään on outoa kun lähden laskettelureissuun missä on tuntemattomia ihmisiä. Ja olen niin muuttunut ihminen. Ja jotta hän todistaisi olevansa oikeassa hän kysyi poikaystävänsäkin mielipidettä asiaan ja kirjoitti senkin mulle. Siis mitäh!?! En kysynyt kenenkään mielipidettä enkä arvostelua toimintaani.

  8. . sanoo:

    Kiitos paljon täynnä tietoa pursuavasta blogista! Oma kuntoprojektini alkaa olla siinä vaiheessa, että olen todella tyytyväinen tuloksiini ja koen, että en välttämättä halua enempää lihasta vaan haluan pysyä tässä kunnossa jossa olen nyt. Lisäksi haluan sali-innotukseni säilyvän eikä innostuksen laantuvan nyt kun olen peilikuvaan tyytyväinen. Osaisitko sanoa vinkkejä, että miten tässä tilanteessa pitäisi treenata/ seurata ruokavaliota? Ja miten pääkopan saa pidettyä ylläpito-moodissa? Viimeinen asia mitä haluan on, että alkaisin lipsumaan nyt kun olen viimein saanut sen kropan josta olen haaveillut.

  9. Pikku-E sanoo:

    Et todellakaa oo liian laiha c: Mut muista liikunta on terveellistä!

Kommentoi