MILLÄ PAINOILLA TREENAAN?

Asia, jolla ei periaatteessa ole merkitystä, mutta mikä kiinnostaa aina, on se millä painoilla joku toinen treenaa. :D Painoilla on tietysti se merkitys, että liian kevyellä kuormalla ei saada mitään aikaiseksi ja liian suurella taas tekniikka kärsii niin, ettei liike kohdistu välttämättä sinne minne tahtoisi. On olemassa sanonta ”treenaatko liikettä vai lihasta” ja se pätee aika hyvin edellä mainittuun. Voi olla hyvinkin haastavaa saada haluttu lihas aktivoitumaan. Omalla kohdallani on ollut haasteellisinta saada tuntumat pakaraan ja yläselkään. Oon kuitenkin huomannut, että kun oon tehnyt paljon treeniä kehonpainolla (jumpat), oon myös oppinut saamaan kontaktin takalistoon, jolloin myös salilla kyykkäillessä kankut on paremmin hereillä. Selkää treenatessa taas täytyy vaan olla malttia ja aloittaa pienemmällä kuormalla löytääkseen oikeat lihakset.

_mg_0104-2

Klikkasit luultavasti tähän postaukseen, koska haluat tietää millä painoilla treenaan, joten mennään itse asiaan! Alustan aihetta vielä sen verran, että en tee aina samoilla painoilla tai toistomäärillä, mutta useimmiten mun voimatreenit koostuvat 8-12 toistomääristä ja nelosen sarjoista, välillä jotain muutakin. Maksimeja en ole kokeillut hetkeen, mutta olisi ihan kiva testata paljonko nousee legendaarisesti penkistä tai maasta. :D

Tässä muutamia ihan perusliikkeitä, joita tulee tehtyä melko usein:

maastaveto – Mainitsin pari postausta taaksepäin, että tein mavea 100 kilolla 4 x 8 toistoilla. Jokaisessa treenissä en kuitenkaan tee noin suurella kuormalla ja usein mulla on sellainen 80 kg jota nostan sitten 8-12 kertaa. Teen usein myös sumomavea, etenkin silloin kun takareidet ovat jumissa. :D

penkkipunnerus – Muutama viikko takaperin tuli tehtyä 50 kilolla 11 sarjaa, eli ns. pyramidisarja (12,10,8,6,4,2,4,6,8,10,12). Kun sarjoja tulee vähemmän, laitan tuohon päälle vielä viitisen kiloa.

pystypunnerus käsipainoilla – Mulla on tapana tehdä käsitreenit meidän ”naistensalilla”, jossa isoin käsipaino on 16 kg. Käytän noita pystypunnerukseen. Teen usein olkapäätreenit supersarjoina tai triplasarjoina, eli teen kaksi tai kolme liikettä putkeen, esim. pystypunnerus x 10, vipunostot sivuille x 10, pystysoutu x 10.

kulmasoutu – Mainitsin, että yläselkää treenatessa saan olla tosi keskittynyt ja huomaan, että jos painot nousevat liian suureksi, en saa liikettä menemään perille. Kulmasouduissa mulla on ollut nyt viime aikoina 45-50 kg. (tanko 15-20 + 2 x 15 kg kiekko)

ylätalja/taljasoutu – En tykkää yhtään ylätaljasta, mutta teen sitä silti. Istumasoutu on taas yksi parhaista liikkeistä, jonka saan menemään kunnolla perille. Molemmissa mulla tapaa olla noin 40 kg.

takakyykky – Teen kyykyt lähes aina syvinä, sillä saan ne tuntumaan silloin paremmin pakarassa. Jossain vaiheessa jouduin aloittaa kyykkäämisen ”alusta” ja pudottaa painot tosi pieniksi, ettei liike olisi mennyt ihan reisille kirjaimellisesti. Nykyään varioin painoja hieman sen mukaan mitä muuta teen tai teenkö esim. supresarjana kyykky + jokin plyoliike perään. Viimeisimmässä treenissä kyykäsin 65 kilolla 8-12 sarjoja. Mulla alavartalo on suhteessa heikompi (mavea lukuunottamatta) kuin ylävartalo.

leuanvedot – Käsitreenissä tulee myös vedettyä leukoja, joita tapaan tehdä ilman avustusta 5 x 4 sarjoja. Myös leuanvedot teen triplasarjana eli vedän 5 leukaa jonka jälkeen hauiskääntö taljassa 12 ja viimeisenä esim. hammerkääntö käsipainoilla 10-12.

_mg_0109

KUVAT: Anna Riska / Annmarias


4 Responses to “MILLÄ PAINOILLA TREENAAN?”

  1. Avatar m sanoo:

    ihana <3! itse tuskailin tässä joku aika sitten kun en saanut tehtyä hauiskääntöjä kunnolla kolmen kilon painoilla....piti vaihtaa kakkosiin. ihanaa että vahvoja naisia löytyy!

  2. Avatar Veera sanoo:

    Mitä mieltä oot 5:2 dietiistä tai ylipäätään ajatuksesta että muuten syö normisti mutta 1-2 kertaa viikossa paastoaa jos haluaa laihduttaa mutta samaan aikaan kasvattaa lihaksia?

  3. Avatar Piya sanoo:

    Kiitos mielenkiintoisesta postauksesta. Vähän sai perspektiiviä omiin tuloksiin. Omalla kohdallani jalat ovat vahvat ja yläkroppa laahaa perässä, alakropan tuloksissa en niin perässä tulekaan :D
    Olen käynyt nyt elokuusta saakka salilla noin 3krt viikossa, lisäksi lenkkeilen ja pelaan futista 2-3krt viikossa, intensiteettiä vaihdellen. Aiemmin harrastin lihaskuntoreeniä satunnaisesti. Kävin puntarilla tänään ja huomasin, että painoa oli tullut +5kg lisää keväästä! Vartaloltani olen ollut hoikka, nyt vatsan alueelle on vähän pläsää kertynyt, ettei sixpäck paista läpi, muuten kaikki vaatteet tuntuu päälle mahtuvan. Onko normia, että paino nousee näin hurjasti voimaharjoittelulla? Mikä voisi olla suhde rasvan, nesteen ja lihaksen lisääntymisessä? Painon nousu yli 50 kilon tuntuu psyykkisesti järkyttävältä, enkä tiedä mitä tästä tulee ajatella. Joku +2kiloa tuntuisi vielä ok:lle. Olen 158cm lyhyt :S

  4. Avatar Mike sanoo:

    Sun mave painot on kyllä Hyvät!!

Kommentoi