KATEELLISUUDESTA, IHAILUSTA JA INSPIROITUMISESTA

Meillä kaikilla on varmasti jossain elämänvaiheessa ollut esikuvia ja henkilöitä, joita ihaillaan katsotaan ylöspäin. Nämä esikuvat kuuluvat ehkä hieman vahvemmin lapsuuteen ja nuoruuteen, mutta kyllä varmasti aikuisenakin tulee ”fanitettua” ihmisiä, jotka ovat omalla mittakaavalla hyvässä asemassa omassa elämässään. Mielestäni toisista ihmisistä saa ja pitääkin hakea inspiraatiota, sillä joskus toisen näyttämä esimerkki voi olla ratkaiseva tekijä siihen, että itsekin uskaltaa. Koskaan ei saisi kuitenkaan unohtaa sitä mitä itse on.

Ehkä on käynyt niin, että on yrittänyt olla hyvä jossain asiassa niin kovaa, että on unohtanutkin ne omat vahvuudet kokonaan. Kun yrittää olla hyvä, menee asiat helposti suorittamisen puolelle. Ajatellaan, että on tietty tapa jolla asiat pitää tehdä. Jos ajattelet nyt sitä asiaa mistä haaveilet tai missä haluat kehittyä. Oletko keskittynyt korostamaan omia vahvuuksia, niitä minkä takia juuri sinä erotut massasta, vai teetko asioita niin, kuin ajattelet että pitää tehdä?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Otan esimerkiksi tämän blogin, koska tämä on mulle henkilökohtaisesti tärkeä asia ja haluan kehittyä asiassa ihan vaan senkin vuoksi, että saisin pitää homman ammattina mahdollisimman pitkään. Seuraan siis tiiviisti blogimaailmaa ja luen erilaisia blogeja päivittäin. Välillä tulee fiilis, että oon ihan paska, koska en osaa ottaa yhtä hienoja kuvia kuin vaikka Annika, tai kirjoittaa yhtä upeita ja henkeviä juttuja kuin Ella. No, kuvaamisessa voi tietysti aina kehittyä, mutta se syy miksi mun blogi on suosittu on tämä tyyli, mitä täällä näkee. Se syy ei ole henkevät tekstit, vaan selviää aika helposti kurkkaamalla oikealla olevia suosituimpia postauksia. 😀 Mulla on yksittäisiä artikkeleita, joita on luettu yli 500 000 kertaa, treeni- ja ruokavinkkejä sekä ohjelmia joita on katsottu (ja toivottavasti myös tehty) satoja tuhansia kertoja. Onhan täällä sitten toki muutakin aihe-alueita, jotka lukijoita kiinnostaa, mutta kun mä kirjoitan vaikka muodista, ei se tietenkään ole kovin innostavaa luettavaa, koska no..en ole mikään muotiguru, tai edes lähellä sitä. Uskon, että täytyy olla ns. auktoriteettiä ja uskottavuutta sen asian takana, mitä ajaa läpi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kannattaako nyt sitten ajatella, että ei hitto! Minähän alan jakamaan treenivinkkejä, jotta saan paljon lukijoita? Sanoisin että ei välttämättä. Kannattaa mielummin keskittyä siihen, missä juuri sinä olet mahtava, erilainen ja uniikki. Tämä ei luonnollisesti päde pelkkään bloggaamiseen, vaan kaikkeen unelmointiin elämässä. Inspiroidutaan, mutta ei unohdeta omia vahvuuksia! Kun yrittää liikaa, kuolee motivaatio ja spontaanisuus helpommin. Vaikka korostan paljon itsenäisyyttä ja omaa tekemistä, on myös toisten tuki tärkeää. Etenkin silloin, kun itse menettää uskon, tarvitaan se kaveri tai läheinen joka kertoo, että sä pärjäät kyllä. Usein on nimittäin helpompi uskoa mielummin muita kuin itseään.

Silloin tällöin jokainen tuntee kateellisuutta, minäkin. Se tuntuu aluksi inhottavalta, että miksi tuo onnistuu ja minä en? Sitä saattaa tuntee itsensä surkeaksi ja ”en tiedä mitä pitäisi tehdä” – olo valtaa mielen. Itse huomaan ainakin sen, että mikäli on hyvä olo itsensä kanssa, sitä pystyy olla iloinen ja onnellinen muiden vuoksi. Jos olo on huono, tulee helpommin negatiivisia tunteita muitakin kohtaan. Usein ihmiset, jotka ovat ilkeitä tavalla tai toisella, viestittävät juuri sitä että heillä on paha olla itsensä kanssa. Tämänkin vuoksi tiedostava ajattelu on niin tärkeässä roolissa. Kun jokin epämiellyttävä tunne valtaa mielen, kannattaa se käsitellä ja miettiä miksi tunnen näin? Kun antaa itselle luvan tuntea negatiivisiakin juttuja ja haluaa käydä ne läpi, pääsee niistä myös yli.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Loppuun haluan vielä muistuttaa, että haluttujen asioiden saavuttaminen ei ole aina kivaa. Aina ei ole motivaatioita, aina asiat ei suju kuten toivoo, mutta se kuuluu asiaan. Häviäjä ei ole se, joka kärsii tappion, vaan se joka antaa periksi.

Kuvat: Riikka


11 Responses to “KATEELLISUUDESTA, IHAILUSTA JA INSPIROITUMISESTA”

  1. ellaelers sanoo:

    Aino, niin asian ytimessä!

    Tosi hyviä pointteja, mä tunnistan tosi vahvasti myös omia ajoittaisia fiiliksiä tästä. Mulle oli aluksi vähän epäselvää että millaisena haluan mun blogin pitää – lähdin jakamaan ravintovinkkejä ja kiinteyttelyvinkkejä sun muita, Personal Trainer kun olin, mutta ne ei tuntuneet mulle omimmilta ja niinpä jätin ne pois.

    Mun mielestä on ihan parasta, että on niin erilaisia blogeja – mä esimerkiksi rakastan sitä että kun kaipaan treenaamiseen tai ravintoon liittyen faktoja ja kokemuksia sellaiselta jolle niihin perehtyminen on intohimo, niin on tää sun blogi johon tulla. Ja sitten kun haluan iskeä aivot narikkaan enkä jaksa syväluotaavia tekstejä elämästä (=oma blogi puolestaan ottaa päähän), niin sitten on vaikkapa muotiblogeja joihin mennä ihan vaan katselemaan kauniita kuvia, ja voi olla aika varma siitä että siellä ei pohdiskella elämän tarkoitusta tai onnellisuuden salaisuutta, siellä on ihan vaan nättejä kuvia ja se on sillä hetkellä just sitä mitä kaipaa.

    Loppuun vielä semmoinen kehu, että mä tykkään sun blogista tosi paljon! Sä oot vähän sellainen koko kansan PT, joka on energinen, aktiivinen ja hyvinvoiva talven pimeimpinäkin hetkinä, musta se on ihan tosi inspaavaa. Jotenkin sua ja sun blogia kuvaa hirmu hyvin toi ”haluttujen asioiden saavuttaminen ei ole aina kivaa. Aina ei ole motivaatiota, aina asiat ei suju kuten toivoo, mutta se kuuluu asiaan. Häviäjä ei ole se, joka kärsii tappion, vaan se joka antaa periksi”. Tää on ollut viime aikoina mun arjessa tosi keskeinen ajatus, koska oon pitkään elellyt tosi intuition mukaan ja fiilistellyt että miten tekee mieli esimerkiksi liikkua. Ja se on ollut tosi kivaa ja vapauttavaa (ja selkiyttänyt sitä että mitä ihan tosissaan tahtoo itse ja mitä luulee muiden tahtovan), mutta nyt oon oppimassa että jos haluaa kehittyä tositosi hyväksi jossain (mulle just nyt liikkuvuuden lisääminen), niin sitten ei voi enää laskea fiiliksen varaan, vaan on tehtävä silloinkin kun ei tee mieli.

    Ja niinpä olen tosi iloinen että on olemassa yksi energinen Aino joka on täällä pilke silmäkulmassa, vihersmoothie kädessä, jumppatrikoot jalassa ja pilli armottomasti viheltäen. 😀

    Että ihana kun olet just tommonen! <3

    • ainorouhiainen sanoo:

      Samoja fiiliksiä tulee aika ajoin täälläkin ja tulee fiiliksiä että mihin suuntaan sitä veisi tätä koko juttua. Kai se on joka duunissa sama, että täytyy löytää vaan se oma tyyli hoitaa se työ mahdollisimman hyvin!

      Oon niin iloinen että oot löytänyt ton sun tavan kirjoittaa, koska se on jollain tavoin niin erilainen ja aina kun käy lukemassa sun juttuja, tulee tosi hyvä mieli. Jos mulla on p*ska päivä ja halun lukea jotain, tiedän mihin suuntaan ekana.

      Kiitos Ella palautteesta, tällaisen kuuleminen vahvistaa aina motivaatiota tehdä ja kirjoittaa siitä mistä itse tykkää. Vaikka välillä tulee pinnallinen fiilis kirjoitella kiinteytymisestä (:D) mutta eihän tää oo niin vakavaa!

      • ellaelers sanoo:

        Kyl, hittoon vakavuus, kerranhan täällä vaan eletään! Ja kiitos itsellesi palautteesta, musta on ihanaa olla sun paskojen päivien piristys! Sä oot mun ”ok nyt riitti hippeily ja vaaleanpunaisten hattara-ajatusten ajattelu, mä haluan raivokasta treeniä ja hikeä ja verta-meininkiä” -päivien piristys. 😀

        Sellainen vielä, että mulla tulee ajoittain sun blogista mieleen @chontelduncan, jonka insta näyttää ulospäin siltä että se on vaan tosi kova badass ja jonkun silmään ehkä pinnallinen, mutta josta silti huokuu se että se tekee just sitä mitä rakastaa eikä anna kenenkään mielipiteiden rajoittaa itteään. Mun mielestä ei ole niin väliä mikä tässä elämässä on intohimo tai kuinka pinnalliselta tai syvälliseltä se vaikuttaa – oleellisinta on että tekee just sitä mitä rakastaa ja tekee sitä täysillä. Se on aina inspiroivaa, oli se intohimo kehon muokkaus tai joogailu tai maalaaminen tai mikä tahansa.

        Kivaa lauantaita! 🙂

  2. Anitta sanoo:

    Miksi minä en saa löysästä kiinteäksi?
    Kiinteyttääkö pyöräily??

  3. Inspiroitunut sanoo:

    Kiitos tästä postauksesta! <3 Todella hyviä pointteja. Tämä postaus laittoi minut ajattelemaan ja sain valtavasti inspiraatiota viimeiseen rutistukseen ennen tulevaa ensi viikon pääsykoetta 🙂

  4. anonyymi sanoo:

    Ja esim. juuri kuvienlaatuun vaikuttavat monien tuhansienarvoiset kamerakamat ja kuvankäsittelyohjelmat:) Ei aina se taito;) Lukijamääriäkään ei kannata tuijotella sen kummemmin, esim. provosoivat otsikot keräävät paljon klikkejä, vaikka sisältö olisi nolla:S

    • ainorouhiainen sanoo:

      Juu tiedostan toki ja pointti ei nyt oikeestaan ollut vertailu, vaan se että pitäis muistaa osata arvostaa sitä missä on itse hyvä jne. Lukijamääriä kyllä täytyy hieman tsekkailla, kun niiden perusteella se palkka kilahtaa tilille. Klikkiotsikoilla ei pidemmän päälle pitkälle pötkitä, sillä ennen pitkää ihmiset kyllä oppii tajuamaan sen että otsikon takana se sisältö tapaa olla nolla. 😀

  5. Lotta sanoo:

    Tässä postauksessa on sikahyvä pointti! Bloggaus aside, mulla on paha tapa kadehtia muilta sellaisia juttuja kuin vaikka kielitaitoa, makeeta kotia tai menestyvää omaa firmaa, vaikka sillä välin kun ne on opiskelleet kieliä, sisustaneet ja painaneet hulluna duunia markkinoidakseen itseään ja kehittääkseen liikeideaansa, mä oon opiskellut oikiksessa, päässyt asumaan useemmassa tosi siistissä paikassa – mikä edellyttää väliaikaisia asuntoja ja hätäratkaisuja sisustuksessa – ja tehnyt duunia edetäkseni, jolla ei vaan faktisesti voi perustaa yritystä tässä vaiheessa elämää.

    Kai tollaset kateudenpuuskat on sellasta itsevarmuudenkin läpi puskevaa mitä jos -ajattelua, vaikka tietääkin että tekee omaa juttuaan, oikeita valintoja ei ole ja tosi paljon on sattumastakin kiinni.

    • ainorouhiainen sanoo:

      Kiitos! Kai se tosiaan on vähän sitä että haluaa sitä mitä ei itsellä ole. Varmasti jokaisella ainakin silloin tällöin tällaisia fiiliksiä =)

  6. Henna sanoo:

    Musta oli mukava lukea kun teit esim. sen vaatepostauksen viime vuonna, kun pääsit stailaukseen Lindexiin. Treenaavan ihmisen on joskus yllättävän vaikea löytää sopivaa asua eri tilanteisiin, ja siksi kaipaisin lisää sen tyyppisiä postauksia. 🙂

Kommentoi