NYT NIITÄ SAA!

Jännittää niin pirusti, että en tiedä miten päin olisin. Tänään on siis avattu mun uudet sivut, josta pääsee ostamaan nyt alkuun neljää erilaista pakettia (treeniohjema+ruokavalio/ruokavalio), tai vaihtoehtoisesti ainoastaan paketin toisen osan. Oon tehnyt melkoisen duunin tässä kahden työn ohella ja ei voi muuta kuin olla tyytyväinen lopputulokseen. Toki sivuja ja juttuja kehitellään vielä, jonka vuoksi teidän palaute on äärimmäisen tärkeää!

bikinibodybootcamp

Tarjolla on siis:

Bikini Body Bootcamp Vol. 2 – paketti

Beach Body Vol. 2 – paketti

FATBURN! – paketti

Ryhmäliikkujan ruokavalio

Paketeista voi tosiaan ostaa myös pelkän treeniohjelman tai pelkän ruokavalion. Itse olen esimerkiksi noudattanut nyt tuota Bikini Body Bootcampin ruokavaliota ja se soveltuu tosiaan myös kovatehoista aerobista liikuntaa harrastaville (esim. ryhmäliikunta), jotka haluavat päästä timmiin kuntoon. Beach Bodyn ja FATBURN-pakettien treenit ovat kuntosalipainotteisia, kun taas bikinin treenit voi tehdä myös kotona. Ryhmäliikkujan ruokavalio on suunniteltu tyypeille, jotka harrastavat suurimmaksi osaksi aerobista liikuntaa ja haluavat parantaa jaksamistaan, sekä oppia säännöllisen ruokarytmin.

Kaikissa ohjelmissa on gluteeniton ja maidoton vaihtoehto. Tulen myös lisäilemään erilaisia resptejä Q&A-osioon, niin että niitä voi suoraan käyttää aterioilla vaihtoehtoina. Q&A-osiossa on myös mahdollisuus kysellä mieltä askarruttavia asioita. 🙂

Enemmän infoa kaikista paketeista ja ohjelmista löytyy itse sivustolta, jonne pääsee —>

www.ainorouhiainen.fi 


85 Responses to “NYT NIITÄ SAA!”

  1. Emma sanoo:

    Verkkopankkimaksun valitsin jonka jälkeen tuli tämä: Maksutapahtuman luonti ei onnistunut (-24).

    Error in field/Virhekentässä: MAC

    • ainorouhiainen sanoo:

      Kokeiles uudestaan, siellä oli joku virhe :S Nyt pitäs toimia!

  2. Milla sanoo:

    Näyttää aivan upealta ja hienosti onnistui! Pieni kysymys vaan, onko ruokavalio sovellettu myös kasvissyöjille?

    • ainorouhiainen sanoo:

      Moi! Kiitos <3 Ruokavaliossa on lueteltu proteiininlähteet liha/kana/kala/ (pääaterioilla) vaihtoehtoina, mutta jos osaa itse korvata kasvisversiolla niin silloin voi soveltaa. Aloitin nyt alkuun näin ja tulen laajentamaan hommaa vielä niin että on myös kasvisruokavalioita.

  3. Anna sanoo:

    Moikka!
    Tätä on muuten odotettu! 🙂 Facebook ryhmän tuen olen havainnut tällaisissa valmennuksissa ihan ykkösjutuksi niin oliskohan sellanen mahdollista järkätä näillekin ☺?

    • ainorouhiainen sanoo:

      Et arvaa miten kiva kuulla! 🙂 Sivulla on tosiaan sellainen Q&A – osio juuri kysymyksiä varten. Mietin itsekin FB-ryhmän järkkäämistä, joten miksei sellaisenkin voisi laittaa pystyyn!

  4. Ems sanoo:

    Mahtavaa! Miten painonpudotushaasteen painoluokka valitaan? Paino on nyt 72 kg ja tavoite on päästä 5-alkavaan lukuun. Olen muutenkin lyhyt niin mikä on oikea? 🙂

    • ainorouhiainen sanoo:

      Valitset siis sen mihin oma painosi sopii tällä hetkellä, eli 70-80 kg! =)

  5. Ilona sanoo:

    Mahtavaa! Olen odottanut, kun kuuta nousevaa.Mitä ruokavaliota suosittelet,kun mulla leikkaus takana ja seuraavat kuusi viikkoa saan vaan rauhassa kävellä.Painoa olis tiputettua vana 5-6 kg.

    • ainorouhiainen sanoo:

      Moikka! Jos aktiivisuus on hyvin vähäistä, sulle voisi sopia tuo fatburn-ohjelman ruokavalio ja ksi painoluokka omasta painosta alaspäin. Jos painat esimerkiksi 62 kg, valitse 50-60 kg. =) Mikäli muuten arkiaktiivisuus on reipasta ja et vain istu paikallaan suurinta osaa päivästä, voit valita oman painoluokan mukaan ohjelman!

  6. Susanna sanoo:

    Tosi hienosti toteutettu! Laadukkaan oloinen sivusto. Varmasti on ohjelmille kysyntää. ☺ Kauheesti kiinnostaa itseäkin tuo ryhmäliikkujan ruokavalio!

    • ainorouhiainen sanoo:

      Kiitos paljon Susanna! Toivotaan että ohjelmille löytyy oma kohderyhmänsä, kovasti on tehty töitä ainakin 🙂

  7. Jenni sanoo:

    Ensiksi: ISO kiitos Aino! Piti heti ostaa tuo BeachBody ohjelma (ruokavalio+treeniohjelma)! 🙂 Sitä kysyisin, että tuossa BeachBodyn ruokavalion otsikko kohdassa lukee Bikibody Bootcamp, että onko tuo otsikko vain virheellinen ettei koko ruokavalio :D?

    • ainorouhiainen sanoo:

      Hei Jenni! Kiitos kommentista. Ja apua, siellä on käynyt pikku moka otsikon suhteen, tarkistin että ruokavalio on täysin oikea, mutta siellä on mennyt otsikoinnit sekaisin. Korjataan pikapikaa! Ei muuta kuin noudattamaan ohjelmaa 🙂

  8. Aino sanoo:

    Jeee! Aivan huippua =] Varmana lähtee kokeiluun joku noista! Tulee niin tarpeeseen kireisen kevään jälkeen. Kerranki jotain muuta kun ”mehukeittoa ja rahkaa”-ohjeita.

    • ainorouhiainen sanoo:

      Kiitos, ihanaa kuulla! Ruokavalioissa ei tosiaan ole kumpaakaan noista tarjolla 😀

  9. sari sanoo:

    Jee! Minä tykkään, oon niin odottanut tätä 🙂 tosi hienot sivut ja valikoimaa monen tarpeisiin!! Ruokavalio on helppo toteuttaa, yksinkertainen eli sopii mulle. Tästä tää nyt sit lähtee -> eiku kauppaan ja valmistautumaan!! KIITOOOS AINOLLE!

  10. Tiia sanoo:

    Apua, mäki halun! En vaan tiiä minkä. ;P Upeeta työtä Aino 🙂

    • ainorouhiainen sanoo:

      Kiitos Tiia! Nyt vaan valitsemaan, ehkä beach body ?! 😉

  11. Anu sanoo:

    Moikka! Tosi mahtavaa☺ Itsekin haluaisin kokeilla, mutta kun kaikki kuulostaa hyvältä. Mä vaan pelkään niitä viikkoja, jos en ehdi tehdä kaikkea mitä pitää. Mitä suosittelisit normaalipainoiselle,jonka tavoite on kehonkoostumuksen parantaminen ja mahaläskien pienentäminen?

    • ainorouhiainen sanoo:

      Moikka! Kiitos! =)

      Vaikka kyseessä on tietty ajanjakso, kun ohjelmaa tehdään, on silti ihan normaalia ettei aina ehdi tehdä kaikkea täydellisesti. Jos tulee viikko kun on kiire, tekee sen mitä ehtii ja jatkaa aktiivisemmin seuraavalla viikolla. Eihän tavallisessa elämässäkään ehdi aina tehdö kaikkea 100% täydellisesti. Ohjelmia voi tietysti jatkaa vielä 8 viikon jälkeenkin, jos tuntuu että on ollut paljon viikkoja, jolloin ei ole ehtinyt liikkua niin paljon kuin haluaisi!

      Jos tykkäät salitreenistä suosittelen joko Beach Bodya tai Fatburn – ohjelmaa, mikäli taas tykkäät hyppiä, hengästyä ja hikoilla on Bikini Bootcamp sulle! Kaikilla näillä ohjelmilla paranee kehonkoostumus ja rasva palaa myös keskivartalosta!

  12. Elisa sanoo:

    Apua nyt ne tuli! Houkuttelis kyllä suuresti 😀 Mietin vaan että mikä ois mulle sopivin kun tavoite olis saada fläsää reilusti pois eli fatburn ois ihan omiaan mutta en oo ihan satasella varma onko mulla mahdollisuus käydä salilla noin montaa kertaa viikossa eikä mulla oo koroketta bootcampiin jos siinä haetaan samanalaista lautaa kuin mitä käytetään aerobicissa :’) Vois olla kesälle hyvä projekti kun voi itse päättää syömisistään!:) Hihih oon ihan innoissani näistä 😀

    • ainorouhiainen sanoo:

      Bootcampissa käytetään tosiaan lautaa, mutta siihen sopii melkein mikä tahansa koroke, joka kestää painoa. Fatburnissa on siis 3 saliohjelmaa ja 2 hiittiä. Hiitit voi jättää ja tehdä pelkät salit, mikäli ei ole mahdollisuus treenata niin paljon. Hiitit voi myös korvata esim ryhmäliikunnalla halutessaan. Jos kolmesti viikossa on liikaa, voit tehdä Ohjelma numero 1 ja yhdistää toiseksi treenikerraksi vaihdellen ohjelma 2 / 3.

  13. Martta sanoo:

    Siis vau, mäki haluan! Mulle ihan ehdoton on tuo fatburn-ohjelma, en vain vielä klikannut ostoskoriin sillä haluan ensiksi tietää, että mitä jos painoa on reilusti enemmän kuin tuo 70-80kg ja sitä myötä tiputettavaakin useampi kymmenen kiloa? Onko ohjeet suunnattu vain muutaman kilon pudotukseen vai onko mahdollista tiputtaa enemmänkin painoa? Niin hienoa et oot perustanut tuommoisen verkkokaupan. Oon jo pidemmän aikaa lukenut sun blogia ja syy miksi näitä tykkään lukea vaikka itse olenkin kaikkea muuta paitsi aktiiviurheilija, on se, että mä itse arvostan myös puhdasta ruokaa ja oon todella kiinnostunut makroista jne. Vaikutat todella järkevältä niin treenien kuin ruokienkin suhteen, pikatietä onneen ei ole

    • ainorouhiainen sanoo:

      Hei! Fatburnin ohjelma 70-80 kg sopii myös yli 80 kiloiselle ja on tosiaan mahdollista pudottaa enemmänkin painoa, etenkin jos paino on reilusti tuon 80 kg yli!

      Kiitos <3 Et tiedäkään miten arvostan antamaasi palautetta!

  14. malle sanoo:

    Men grattis! Vilken bra ide, och riktigt snygg sida!

  15. saija sanoo:

    Kiinnostus heräsi myös täällä. Vaikka ruokavalio melko kunnossa onkin, voisi pienellä viilauksella saada parempaa kehitystä ja palautumista aikaan. Tuo ryhmäliikunnan ruokavalio vois soveltua mulle. Pitää varmaan mennä tänään tilaamaan 🙂

    Loistavaa työtä, kiitos! 🙂

  16. Kirsi sanoo:

    Ihan mahtava juttu, I’m in :)! Tuumailen vielä Bikini Bootcampin ja Beach Bodyn välillä, mutta kumman painoluokan valitsen – 50-60 kg vai 60-70 kg, kun painoni on tasan 60 kg eikä painonpudotustavoitetta varsinaisesti ole? Miten ohjelmat eroavat toisistaan painoluokan osalta ja millä perusteilla teen valinnan?

    • ainorouhiainen sanoo:

      Hei! Valitse 60-70 kg ruokavalio, kalorit on siis laskettu että rasva palaa ja paino putoaa sen ohjelman kaloreilla, mihin oma paino mahtuu. Ryhmäliikkujan ruokavaliossa pääpointtina ei taas ole se painonpudotus, vaan enemmänkin ruokailurytmin löytyminen ja palautumisen optimointi. Beach bodyn ja Bikinin ruokavalioissa ei taas ole paljon eroa, kun niissä on molemmissa treenit kovan intensiteetin treenejä!

      Menikö aivan sekavaksi?! 😀

      Jos käy niin, että painosi putoaa ”liikaa”, laita mulle viestiä ”kysymys ainolle” kohdasta ja laitan sulle parit vinkit!

  17. Veera sanoo:

    Moikka Aino! Mahtavaa, että sulta tuli tämmöisiä paketteja. Kivempi myös tilata näitä, kun tietää pitkään blogia seuranneena millainen tyyppi on ollut paketteja laatimassa. 🙂 Semmoista kyselisin, että soveltuuko beachbody tai fatburn -ohjelmat kotona tehtäviksi, kun kotoa löytyy penkki + 100kg painot sekä leuanvetotanko? Kiitos jo etukäteen, oot huippu! 🙂

    • ainorouhiainen sanoo:

      Moikka! Kiitos tuhannesti 🙂

      Tuo FATBURN onnistuu noilla välineillä, kun muuttaa muutaman liikkeen! Jos päädyt tilaamaan, niin jätä ”kysymys ainolle” sivuston kautta, niin mä laitan sulle liikevaihtoehdot niihin muutamaan?

  18. Frida sanoo:

    Voi vitsi kuinka hyvän työn oot tehnyt 🙂 paljon kivempi ku saa tilatessaan laadukkaan paketin! Tilasin yheltä suomalaiselta bloggaajalta ruokavalion, ja se mitä sain sillä rahalla oli niin kämästä että siinä meni jo fiilis, ruokavalio oli wordillä nopeesti suhastu kasaan, kirjoitus virheitä täynnä, myös määrissä kirjoitusvirheitä – mä nyt onneks tiiän jotain safkojen sisällöstä mut joku tietämätön olisi voinu koko jutun mokata siinä 🙁

    • ainorouhiainen sanoo:

      Kiitos paljon <3

      Onpa ikävää että oot joutunut pettymään aikaisemmin. Mä oon yrittänyt tehdä nämä niin hyvin kun pystyn. Alussa tietysti pieniä kehitettäviä käytännön juttuja, joita fixataan kokoajan palautteiden mukaan! =)

  19. Maija sanoo:

    Vau hienoa työtä Aino!! Onneks olkoon<3

    Apua minkä ohjelman mä valitsen!!?
    Tykkäsin ihan hirmusesti silloin Bikini Body Bootcampista, mutta nyt mulla on kaks kertaa pienempi asunto (tykkäsin tehä treenit kotona) ja tällä hetkellä on sali-innostus päällä. Eli ehkä toi FatBurn? Onko niissä saliohjelmissa pelkästään voimaharjoittelua eikä mitään loikkia hyppelyjä välissä?

    • ainorouhiainen sanoo:

      Kiitos Maija!! <3

      Tossa uudessa bootcampissa ei kylläkään tarvi hirveesti tilaa, kun kaikki tehdään laudalla tai ihan sen vieressä. Beach bodyssä on supersarjoja ja hyppelyä mukana, fatburn on enemmän perinteistä "voimailua", eikä hirveesti mitään kikkailua.=)

  20. Sanni sanoo:

    Mahtava juttu, Aino! Vähänkö hienoa! 🙂 🙂 Onnea ja menestystä tälle! 🙂

  21. Omppu sanoo:

    Hei Aino! Mahtava juttu! Aivan pakko ostaa jokin noista paketeista. Mitä suosittelisit minulle? Olen n. 59kg painava, kuntosalilla viihtyvä, suht urheilullinen nainen. Ongelmana lähinnä keskivartalo, josta pitäisi rasvaa polttaa. Lihaksia ja voimaa löytyy mutta lihaserottuvuutta pitäisi parantaa, painoa pudottaa muutama kilo ja ylipäätään polttaa rasvaa. Olisiko fatburn-ohjelma sopiva?

    • ainorouhiainen sanoo:

      Kiitos =)

      Sulle sopisi joko Beach Body tai Fatburn! Ero on se, että beach bodyssa on enemmän ”kikkailuja” eli supersarjoja ja myös hyppyjä/ponnistuksia yhdistettynä kuntosaliliikkeisiin. Fatburnissa taas liikeet ovat enemmän peruskamaa ja keskitytään enemmän puhtaaseen voimatreeniin! Molemmilla ohjelmilla saa lihaserottuvuutta paremmaksi, sillä ruokavalio on laskettu niin että kalorit jäävät ”miinukselle” 🙂

  22. Tea sanoo:

    Hei Aino,

    kiitos ensinnäkin tosi hyvästä ja aina mielenkiintoisesta blogistasi, olen uskollinen, lähes jokapäiväinen blogisi seuraaja. 🙂 Ja ihan mielettömän työn olet tehnyt näiden pakettien suhteen, onnea!
    Olisin itse kiinnostunut ostamaan pelkän ruokavalion. Painoa mulla on n. 67 kg ja tarkoitus olisi pudottaa paino 5:lla alkavaan lukuun ja päästä eroon myös kehoon (vatsaan) kertyneestä ”hötöstä”.Liikun säännöllisen epäsäännöllisesti noin 3 kertaa viikossa (lisätä pitäisi kertoja, tiedetään! :-))ja liikunta, jota harrastan, on ryhmäliikuntaa (HIIT, spinning, bodypump), kävely, juoksu ja pyöräily eli ei salia. Mikä ruokavalioista tässä tapauksessa parhaiten tukisi minua painonpudotustavoitteessani:Bikini Body Bootcampin vai Fatburnin ruokavalio? Mitkä niiden ruokavalioiden erot ovat?
    Toisaalta, jos innostuisin ostamaan koko Bikini Body Bootcamp- paketin, niin minkä pituisia kestoltaan ne siinä olevat, 3-5 kertaa viikossa tehtävät treenit ovat ja onko niiden päälle tarkoitus tehdä vielä jotain muutakin?

    Kiitos jo etukäteen vastauksesta ja aurinkoista kevään jatkoa!

    • ainorouhiainen sanoo:

      Moikka ja kiitos ihanasta kommentista! =)

      Melkeinpä suosittelisin sulle bikinin ruokavaliota, se eroaa fatburnista niin, että hiilarimäärä on suhteessa hieman korkeampi, mikä sopii juuri tuollaiseen treenityyliin. Sen avulla palaa myös fläsä, eli tukee sun tavoitetta.

      Bikinin treenit ovat kestoltaan noin 40 minuuttia lämmittelyineen, eli ihan hirveästi niihin ei tarvitse uhrata aikaa. Mikäli tykkäät ryhmäliikunnasta, uskon että tykkäisit myös noista treeneistä. Ne ovat haastavia, mutta olo treenin jälkeen on ihan mahtava ja kehittyminen on nopeaa. Treenejä tehdään 3 kertaa (jos haluaa voi tehdä enemmänkin, mutta ohjelmia on kolme erilaista). Tämän lisäksi suosittelen jotain kevyempää liikuntaa muutaman kerran viikossa, kuten kävely, kehoa huoltavat treenit jne 🙂

      • Tea sanoo:

        Moikka taas Aino,

        kiitos paljon vastauksestasi!! Mä taidan tehdä nyt niin, että ostan sen koko Bikini- paketin ja otan samantien ruokavalion käyttöön ja jatkan aluksi noissa ryhmäliikunnoissa käymistä, missä olen ennenkin käynyt ja sitten jossain vaiheessa aloitan myös ne Bikini- treenit. Tein viime keväänä Bikini Body Bootcamp- haasteesi ja niiden treenien jälkeen makasin aina tukka sekaisin ihan pökerryksissä salin lattialla, mutta olo oli silti treenin jälkeen mitä mahtavin! Eli jos tämän paketin, jonka aion nyt ostaa, treenit ovat vähänkään samantyyppisiä, niin tykkään varmasti ja olen taas valmis pökertymään. 🙂

        Lähinnä ajattelisin, että on tärkeintä saada nyt ensi alkuun varmaan mulla se ruokavalio ja sen myötä painonpudotus käyntiin ja liikkua siinä samalla mahdollisuuksien mukaan mahdollisimman runsaasti.

        Kiva, että olet tehnyt tällaiset paketit, kiitos vielä! Aurinkoista viikonloppua!

        • ainorouhiainen sanoo:

          Moikka! Hyvä idea tuo ja jos tykkäsit ensimmäisestä bikini-treenistä, tykkäät varmasti myös tästä. En ole saanut koskaan pakaroita niin kipeäksi, kuin tuolla jalka&peppu-treenillä mikä tässä ohjelmassa on. 🙂

          Kiitos paljon kommentista ja tsemppiä! 🙂

  23. Pia sanoo:

    Oon lukenut blogiasi jo hyvin pitkään eikä ole ikinä tainnut tulla kommentoida, mutta nyt on ihan pakko kun olen niin innoissani tästä! Tein joskus viime vuoden puolella Beach Body- ohjelmaa ja tykästyin siihen kovasti, joten ihanaa, että sille tuli nyt jatkoa. Kävin jo nappaamassa kakkososan ja ainakin nopealla selauksella ohjelma vaikutti mahtavalta ja huomenna pääsenkin jo aloittamaan. 🙂

    • ainorouhiainen sanoo:

      Kiva että kommentoit! Jos BB:n ensimmäinen oli mieleen, uskon että tykkäät myös kakkos-osasta! 🙂

      Tsemiä treeneihin!

  24. Milla sanoo:

    Hei, vaikuttaa todella lupaavalle kyseiset paketit! Ja yllätyin positiivisesti hinnasta, odotin että olisivat paljon kalliimpia ja jääneet sen takia ostamatta. Lähinnä itse mietin Beach Bodya tai Fatburnia, kumpaa suosittelisit, kun kunto ei ole hirveän hyvä ja salista ollut taukoa nyt pidemmän aikaa (sitä ennen saliuraa takana)? Vai soveltuvatko ollenkaan heikompi kuntoiselle? Lisäksi jos olen nyt painoluokassa 60-70kg, mutta tavoitteenani on päästä alle 60kg, niin valitsen silti tuon 60-70kg?

    Kiitoksia älyttömästi!

    • ainorouhiainen sanoo:

      Hei! Kiitos, kiva kuulla! Oma tavoite oli tehdä juuri ”inhimillisen hintaisia” paketteja, jotta kaikilla olisi mahdollisuus kokeilla niitä. Suosittelisin sulle tuota Fatburnia, koska se on ehkä hieman yksinkertaisempi ja siitä on hyvä lähteä alottamaan tauon jälkeen. Liikkeet ovat hyvin perusliikkeitä, jolloin myös heikommalla kunnolla saa haastettua juuri oman kuntotasonsa! Valitset sen painoluokan, missä painosi on nyt, eli jos painat 60-70 kg, valitset sen! =)

  25. Tuulia sanoo:

    Ihan huippu! Tuli vielä niin oikeeseen aikaan kun treenimotivaatio on huipuussaan!
    Ongelma on kuitenkin se, että en osaa päättää ohjelmien välillä – tavoitteena on lähinnä kiinteytyä, max. ihan muutaman kilon pudotuksella. Olen urheilullinen nainen, tykkään käydä ryhmäliikuntatunneilla sekä nautin erityisesti kehonpainotreenistä. Mietin sopiiko ohjelmat selkäongelmaiselle? En siis pysty treenaamaan suurilla painoilla, mutta hyppiminen ilman pahoja tärähdyksiä ja selkää vähemmän kuormittavat liikkeet ok! Mitä suosittelisit? 🙂 Ja vielä yksi kysymys: kumpaa painoluokkaa suosittelisit 50 kiloiselle, pituutta ei tosiaan löydy multa paljonkaan 😀

    • ainorouhiainen sanoo:

      Moikka! Fatburn ja Beach Body ovat tosiaan kuntosalipainotteisia treenejä, joten ehkä tuo Bikini Bootcamp voisi olla sun juttu. Siinä käytetään vaan käsipainoja (ei suuria painoja) Hyppyjä ohjelmassa tosin on. Nuo bikinin treenit ovat henkilökohtaisesti mun omia suosikkeja. 😀

      Jos et halua pudottaa painoa kovinkaan paljoa, valitse 50-60 kg ohjelma! 🙂

  26. ellaelers sanoo:

    GOOOO AINOOOOO! Vitsi mä oon ottellut että sä teet tämmösen! Maaahtavaaaaa! :D<3

  27. Roosa sanoo:

    Moi Aino! Vaikuttaa aivan mahtavalta. Oon tosi iloinen sekä sun että munkaltaisten hyvinvointiasioista kiinnostuneiden ihmisten puolesta. <3 Paketit vaikuttaa tosi laadukkailta, eikä hintakaan kirpaise, kun ottaa huomioon, että hintaan sisältyy ruokavalio ja/tai treeniohjelma. Mulla ois kysymys noihin paketteihin liittyen. Eli kaikki materiaali tulee ostajalle sähköisesti vai tuleeko postitse jotain materiaalia? Sitten kun saan tästä asiasta varmuuden niin pim, paketti napsahtaa tilaukseen. Oot huippu Aino. <3

    • ainorouhiainen sanoo:

      Moi Roosa! Kiitos paljon!! 🙂

      Eli kun ostat paketin, sulle tulee sivustolle ”oma sivu”, jonne valitsemasi paketti ja kaikki sen tiedot tulee. Sivusto toimii hyvin myös mobiilissa, jolloin ohjelmia on helppo tsekkailla salilla tai ruokakaupassa suoraan puhelimesta. Itsehän pystyt toki tulostaa ohjelmat paperille jos niin tahdot! Sun oma tili on voimassa ”ikuisesti” eli ohjelmat säilyy siellä tallessa.

  28. minessan sanoo:

    Ihan mahtavaa Aino! Onnea uudelle sivustolle! 🙂 Mäkin kävin jo ostamassa omani, ehkä arvaat minkä 😉

    • ainorouhiainen sanoo:

      Kiitos paljon!! Kyllä mulla pieni aavistus on, että mikä se voisi olla. 😀

  29. Emma sanoo:

    Hei Aino ja onnittelut isosta urakasta, tosin nyt se työ taitaa vasta alkaa? Katsoin pikaisesti sivustoasi ja se, mikä hieman häiritsi lukemista, oli tekstien kieliasu. Tähän ehkä kannttaisi kiinnittää huomiota. Erityisesti pilkutus on joskus hiukan omaperäistä 🙂 Annan muutaman esimerkin. ”Ruokavalion mukana tulee ohjeet, sekä vinkit miten kannattaa jatkaa 8 viikon jälkeen” > Ruokavalion mukana saat/toimitetaan/Ruokavalioon kuuluu ohjeita ja vinkkejä, miten kannattaa jatkaa 8 viikon jälkeen.
    ”Aterioista pystyy koostamaan…” > Aterioista on mahdollista koostaa…

    Jotkut termit ja lauseet kaipaavat mielestäni hiukan tarkennusta. Esimerkiksi ”ruokailujen säännöllistäminen”, tarkoittaako se että ateriarytmi on säännöllistä vai itse ruokailut ovat säännöllisiä? Entäpä makrojakauman ” kuntoon laittaminen”? Onko se esimerkiksi proteiinien, hiilareiden ja rasvojen saannin optimoiminen? (Ei sekään hyvä sana ole mutta ehkä keksit paremman). En itsekään ole mikään kielinero ja ymmärrän kyllä, että tällaisessa tekstissä kieliasu voi olla ”rento”. Tämmöisiä miettei tuli vaan mieleen kun nopeasti kännykällä selasin.

    • ainorouhiainen sanoo:

      Kiitos palautteesta! Täytyykin tarkastuttaa kieliasut ja on tässä aikomuksena hioa vielä muitakin juttuja. Tässä on tosiaan vielä työtä, kun sivu on ollut vasta 2 päivää auki. =)

  30. Kristen sanoo:

    Moikka! En yleensä ole innostunut tällaisista ohjelmista, mutta ehkä tämän kerran voisi ainakin kokeilla. 🙂 En vain oikein osaa päättää mistä paketista kannattaa lähteä liikkeelle, joten ajattelin kysyä vinkkiä. Olen luonnostani hoikka/normaalipainonen, joten minkäänlaisia painotavoitteita ei ole suuntaan eikä toiseen. Olen kehonkoostumukseltani niin sanottuja laihoja läskejä, eli hieman sporttisempi kroppa toki kelpaisi. Innostun liikunnasta kausittain, mutta sellainen tavoitteellinen ja pitkäjänteinen rutiini liikuntaharrastuksiin puuttuu. Nyt viime aikoina olen tykännyt erityisesti pitkistä kävelylenkeistä maastossa ja silloin tällöin olen käynyt salilla vähän kokeilemassa. Syön iho- ja suolisto-ongelmien vuoksi melko pitkälti maidottomasti ja gluteenittomasti, mutta uudet ruokaideat ovat toki myös tervetulleita. 🙂

    • ainorouhiainen sanoo:

      Moikka! Fatburn ja Beach body ohjelmathan painottuvat kuntosalin puolelle ja bikinin treenit pohjautuvat plyometriseen treeniin, tässä siis ratkaisee hieman se, että minkä tyylistä treeniä tykkäät tehdä? Bikinin treenejä voi tehdä myös vaikka ulkona, mikäli on koroke (steppilauta) ja käsipainot (jotkin painot) käytettävissä. Kaikilla ohjelmilla saadaan aikaiseksi kiinteytystä ja kehonkoostumuksen muuttumista timmimpään! Kaikissa ruokavaliossa on gluteeniton ja maidoton vaihtoehto ja Beach Bodyn sekä Bikinin ohjelmissa esimerkiksi 1-5 erilaista vaihtoehtoa eri aterioilla. 🙂

      • Malinen sanoo:

        Onko faatburnilla vaihtoehtoja myös? Pelkkää ruokavaliota olen ostamassa ja teen voimatreeniö ja hiittiä ja tarvitsen ruokavalion missä ei hiilareita säästellä mutta kuitenkin syödään järkeviä määriä:) eli oisko Bikinin ruokavalio hyvä, sitä ajattelin itse? Miten faatburnilla ja Bikinin ruokavaliot eroaa?

      • Malinen sanoo:

        Onko faatburnilla vaihtoehtoja myös? Pelkkää ruokavaliota olen ostamassa ja teen voimatreeniö ja hiittiä ja tarvitsen ruokavalion missä ei hiilareita säästellä mutta kuitenkin syödään järkeviä määriä:) eli oisko Bikinin ruokavalio hyvä, sitä ajattelin itse? Miten faatburnilla ja Bikinin ruokavaliot eroaa?

        • ainorouhiainen sanoo:

          Bikinin ja fatburnin suurin ero on hiilarien määrissä, joten tuo bikini sopisi sulle varmasti tosi hyvin! 🙂

  31. Emmi sanoo:

    Kiitos mahtavan tuntuisesta paketista! Beach bodylle lähdin mukaan ja kahden ekan salikerran jälkeen löysin aivan uusia lihaksia: erittäin tehokkaalta tuntuu!
    Ruokavalion noudattaminen vaatii suunnittelua ja selkärankaa, mutta olo on jo nyt vajaan viikon jälkeen paljon kevyempi.

    Olisi kiva vaihtaa kuulumisia muiden ”paketin kanssa elävien” kanssa. Onko mielessä joku foorumi tähän?

    • ainorouhiainen sanoo:

      Kiitos, kiva kuulla että treenit tepsii!!

      Tällainen foorumi on suunnitelmissa, katsotaan vielä minne ja miten sen voisi toteuttaa!

  32. Anniina sanoo:

    Moi Aino! Oon blogiasi seuraillut vuosia ja tykkään paljon, kiitos siitä! 🙂 Opiskelen ja oon törkeen innoissani sinun paketeista, joiden hinta on opiskelijankin maksettavissa! Tiedän, että täällä on ihan miljoona vastaavaa kommenttia, mutta pakko kysyä myös itseni kohdalla mikä paketti minulle passaisi tähän tilanteeseen.

    Nykytilanne on se, että painan 60-62 kg päivästä riippuen, olen 160 cm pitkä. Harrastan epäsäännöllisen säännöllisesti kuntosalia, reippaita kävelylenkkejä ja kotijumppailua ilman välineitä, kesällä myös porrastreeniä. Tavoitteena mulla olisi saada lisää lihasta erityisesti sinne peppuun ja jalkoihin ylipäänsä sekä saada tuntuma oikeasti pakaroihin eikä aina reisille. Mutta toki haluan treenata vartaloa kokonaisvaltaisesti, ettei joku osa-alue jää huomiotta. Olen varmaan ns. laiha läski, koska vaatteet päällä näytän suhteellisen sporttiselta mutta käytännössä rasvaa pitäisi saada korvattua lihaksella etenkin vatsan ja jalkojen alueelta. 😀

    Ruokavaliota hankaloittaa se, että olen allerginen kalalle, herneelle ja pavuille. Minulla on myös astma ja koen maitotuotteiden pahentavan astman oireita. En ole uskaltanut jättää maitotuotteita poiskaan, kun muiden allergioiden vuoksi en oikein tiedä, millä korvaisin esimerkiksi välipalasmoothiessani olevan maitorahkan. Kaikista kokeilemistani herajauheista minulla menee maha sekaisin, riisiprotskujauhe toimii joskus. Myös gluteenia välttelen, en vielä oikein erota johtuvatko inhottavat vatsavaivat (turvotus, kivut) maidosta vai viljoista. Kaurapuuroa pystyn syömään ja se onkin todella hyvä aamun aloitus kananmunien kanssa.

    Kysymys kuuluu, että onko minun turhaa ostaa jokin ruokavalio? Rakentuuko esim. maidottoman ruokavalion proteiininlähteet kalan ja papujen varaan? Lisäksi mikä treeniohjelma kävisi parhaiten tavoitteeseeni? Kuntosalilla olen valmis käymään joitakin kertoja viikossa ja tykkään tehdä myös plyo-harjoittelua, hyppyjä ym oman kehon painolla.

    Kiitos miljoonasti jos sinulla on voimia joskus vastata pulmiini!<3 Taatusti sitten painun ostamaan vähintäänkin sen treenipaketin! 🙂 Arvostan ja kannatan ajatteluasi puhtaan ruuan puolesta. Myös se on hienoa, että on tarjolla maidottomia vaihtoehtoja, koska monille se perinteinen rahka aiheuttaa ongelmia. Lisäksi olisi ihanaa, että ruokavalioissa olisi ihan tavallisia raaka-aineita. Ihanaa tulevaa kesää! 🙂

    • ainorouhiainen sanoo:

      Moikka!

      Ruokavalioissahan on aina gluteeniton ja maidoton vaihtoehto, joten uskon että sopii myös sinulle. Proteiininlähteinä voi käyttää esim. kanamunia, kanaa, lihaa tai itselle sopivaa proteiinijauhetta. Oletko muuten testannut hamppuproteiinia?

      Suosittelisin sulle ehkä kuitenkin tuota Bikini Bootcamppia, sillä muissa ohjelmissa homma painottuu sinne kuntosalin puolelle. Plyometrisellä treenillä saat rasvan palamaan ja myös herätetty ne peppulihakset eloon 🙂 Plyo-treenien lisäksi ohjelmaan kuuluu noita reippaita kävelylenkkejä, joten ehkä tää olisi paras sulle?

      Mukavaa kesää myös sinne!!

      • Anniina sanoo:

        Moikka vielä! Mikä ruokavalio olisi paras ihan rasvanpolttoa ajatellen? En ole vieläkään osannut päättää minkä ostan. Salikortti nyt taas on joten siellä tulee käytyä kuitenkin. Mutta ruokavalion haluaisin vähintään! Kiitos vielä. 🙂

        • ainorouhiainen sanoo:

          Moi! Kaikki ruokavaliot tähtäävät rasvanpolttoon (kestävyysohjelmaa lukuunottamatta) ja valinnassa merkitsee lähinnä treenityylin. Salitreeniä tehdessä ehkä se Fatburn on sitten tehokkain. Fatburn-ohjelmassa myös treenit on suunniteltu maksimaaliseen rasvanpolton saamiseen, joten suosittelen niitä yhdessä käytettäväksi! 🙂

  33. Heidi sanoo:

    Yhteinen foorumi olisi tosi kiva,ruokaideoita etc voisi vaihtaa.

  34. Jeilou sanoo:

    Hei,
    oon tässä viikon pohtinut, mikä ohjelma olisi sopiva. Mulla ei oo juurikaan painosta pudotettavaa (159cm/52kg) mutta rasvaa vois ”hävitä” reisistä ja vatsan seudulta vähän, jolloin lihaserottuvuus niissäkin paranis. Haluna saada solakat ja timmit reidet. Oon nyt vajaa pari kuukautta tehnyt beach body ja bikini bootcamp ohjelmia. Käyn salilla mutta rakastan myös kunnon hikoilua ja keuhkot pihalle hengästymistä.Loikkia oon myös tehnyt ja erilaisia kehonpainotreenejä, varsinkin punnerruksen eri variaatioita. Ravinto puolella mua kiinnostais juuri ne monet eri vaihtoehdot, koska mä jumitan samoihin ruokiin.Oon miettinyt et otanko jonkun koko paketin vai pelkästään jonkun ravinto-ohjeet?

    Täytyy vaan kehua nyt sua, miten mahtavan homman oot tehny ja ideoinut. Itse tykkään tuosta ettei ole mitään tarkkaa ja tiettyä päivää milloin joku ohjelma alkaa vaan oman elämäntilanteen mukaan voi aloittamista katsoa. Ja ohjelmien hinnat on selllaiset et voi kahlata läpi vaikka kaikki ohjelmat ja se oma tili säilyy siellä. Tulee jo sellainen fiiliskin ettei tää oo mikään 8 viikon rutistus vaan pidempi juttu.Mä muuten pidin paljon summer fit haasteesta, sen treenit ja ravinto on edelleen käytössä. Älyttömän iso kiitos!

    • ainorouhiainen sanoo:

      Moroo! Hmm, no jos oot tykännyt bikinistä ja beach bodystä, ehkä saisit uutta intoa niiden uusilla ohjelmilla? Esim. Beach Bodyssä on neljakoinen ohjelma jolla saisit vähän lisää haastetta. Bootcampissa taas on eri liikkeet kuin noissa mitä mun sivulla on. Suosittelen sulle myöskin jomman kumman ruokaohjelmaa, koska niissä on enemmän vaihtoehtoja kuin esim fatburn! – ohjelmassa. 🙂

  35. Pia sanoo:

    Heippa! Ensinnäkin kiitos mielenkiintoisesta blogistasi. Olen saanut täältä todella paljon arvokasta tietoa 🙂

    Olen intohimoinen ryhmäliikkuja (n. 5-6 krt viikossa). Lajeina mm. spinnu, pumppi, tfw, combat ja balance. Painoa on noin 54 kiloa ja siitä olisi kiva kiristää nyt kesän tullessa. Pohdin tuota ryhmäliikkujan ruokavaliota. Mutta minkä painoiselle kannattaisi ruokavalio ottaa? 40-50 vai 50-60 kiloselle? Perusruokavalio on tällä hetkellä ihan ok kunnossa, mutta vähän tuossa keskivartalossa olisi kiristettävää.

  36. Jaana sanoo:

    Hei jos ostan valmennuksen nyt, ja aloitan vasta myöhemmin, niin sitä vaan haluaisin kysyä että kauan pystyn lukemaan sitä kysymys ja vastaus osiota yms? siis että onko joku tietty aika voimassa niille tunnuksille?

    • ainorouhiainen sanoo:

      Tunnukset pysyvät voimassa ”ikuisesti”, eli voit suorittaa ohjelmaa milloin tahdot =)

  37. Elina sanoo:

    Heippa, oisin ostamassa jotain pakettia nyt enkä keksinyt mistä muualta kysyä nuista kun täältä sun blogista!
    Elikkä siis mun mitat on 168& 70 kg. Noin 7-10 kiloa haluaisin pudottaa painoa. Mulla on lihasta jonkinverran. Käyn salilla pari kertaa viikossa, mutta enimmäkseen urheilen ryhmäliikunnassa. Attack, combat, grit cardio viikottain.
    Kysyisinkin siis mikä paketti mun kannattais ottaa kun nyt on tavoitteena pudottaa painoa(oon ihan ummikko tälläisissä dietti jutuissa kun ei ennen ole ollut tarvetta pudottaa painoa). Tarvitsen silti hiilareita että jaksan treenata.
    Lisäksi kysyn, että ottaisinko treenin ja ruokavalion vai pelkän ruokavalion? Treenaaminen ei ole minulle ongelma ja mulla on siihen muodostunut jo tietty rytmi monen vuoden aikana(tietyt jumpat tiettyinä päivinä) enkä haluias niistä luopua, ymmärrät varmaan;D Kans mulla on kädessä vanha urheiluvamma joka rajoittaa. Kerrotko hieman mitä mun kannattais tehdä niin oon messissä! Kiitos<3

    • ainorouhiainen sanoo:

      Hups sori, tää oli mennyt jotenkin ohi! Jos käyt jo paljon jumpissa niin silloin pelkkä ruokavalio toimii varmasti parhaiten. Suosittelisin sulle bikini body bootcampin ruokavaliota, oon myös itse noudattanut sitä silloin kun ohjaan paljon jumppia. Jos haluat ottaa koko paketin, uskon että jumpista tykkävänä pidät myös noista bootcampin treeneistä!

  38. Elina sanoo:

    Pystyisitkö vastaamaan tohon ylempään kommenttiin tai kerrotko jos voin laittaa sen johonkin muualle. Kiitos 🙂

  39. Jess sanoo:

    Moikka Aino!
    Voisitko vähän jeesata mua noiden pakettien kanssa? En oikeen nyt tiedä minkä ostaisin. Arvon ryhmäliikkujan treenivalion ja Bikinobodyn ruoka-, sekä treeniohjelmien välillä.

    Mä en viihdy salilla, mutta oon jo pidempään käyny ryhmäliikunnassa (pyöräily, keskivartalo ja pumppi on suosikit).
    Oon aina koittanut VÄHINTÄÄN 2 kertaa viikossa käydä, kolmeen aina tähtään ja siihen oliskin varmasti mahdollisuus. Mulle ongelmallista on ruokavalio, joka ei oo kovin tasainen, usein jää aamupalat välistä ja lounaalla sitten syödään vähän liikaakin.
    Haluaisin pudottaa n. 5 kg ja kiinteytyä. Kotona on hyvin tilaa myös kotitreeneille ja painojakin löytyy. Teen perinteistä toimistotyötä, meillä on työpaikkaruokala mutta myös mahdollisuus omiin eväisiin. 🙂
    Mikähän paketti mun pitäis ottaa ?
    Kiitos jo etukäteen vastauskesta ja ihanaa vuotta 2017 !! 🙂

    • ainorouhiainen sanoo:

      Moikka! Näiden tietojen perusteella suosittelisin sulle kyllä tota Bikinin koko pakettia! 🙂

Kommentoi