Millainen sinä olet?

Se, miten kuvailisit itseäsi  ulkoisesti tai sisäisesti voi poiketa käsityksestä, miten muut ihmiset sinut näkevät ja kokevat. Mielestäni kaikista tärkeintä on tietysti se, että on sinut itsensä kanssa, eli minäkuva on terveellä pohjalla. Minäkuva kehittyy ja muuttuu koko elämän ajan, kun olemme vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa ja saamme palautetta omasta persoonasta ja toiminnasta. Terveeseen minäkuvaan kuuluu myös se, että pystyy katsoa omaa itseään ja tekemisiään kriittisestä kulmasta, mutta silti haastavinta taitaa olla se, että pystyy löytää itsestään niitä positiivisia juttuja.

On harmillista, että löydämme usein helpommin virheet kuin hyvät jutut. Ulkonäöllisesti voi olla tyytymätön itseensä, koska keskittyy liikaa virheisiin. Ja toisaalta, onko edes olemassa virheellistä ulkonäköä? Persoonalliset jutut ovat monen muun silmässä siisti juttu, vaikka itse ei välttämättä fiilistele ihan täysillä omia pisamia tai erikoisen mallista nenää.

Idea tähän tekstiin lähti siitä, että lähdin siirtämään vanhoja kuvia erilliselle levylle, sillä kone on jatkuvasti täynnä ja uusien kuvien lisääminen aina yhtä hankalaa. Selailin muutaman vuoden takaisia kuviani ja lähetinkin Evelle pari kuvaa meistä, missä ollaan mun mielestä molemmat tosi hyvässä kunnossa. Muistan taas tuohon aikaan olleeni ihan tyytyväinen, mutta silti en kokenut olevani mitenkään erikoisen timmissä kunnossa. Ihmettelin aina jos joku kommentoi ulkonäköäni liian rasvattomaksi tai hoikaksi.

Oon ennenkin kirjoitellu tyytyväisyydestä ja siitä kuinka loppupeleissä omalla ulkonäöllä on hyvin vähän yhteyttä siihen onko hyvä itsetunto ja tyytyväinen itseensä. Voi olla, että yrittää muokata kroppaa ja ulkonäköä luonnollisin (ja usein myös luonnottomin) keinoin vuosia ja silti tuntee olonsa huonoksi/tyytymättömäksi. Kaikkia näitä muutoksia tärkeämpää on opetella olemaan sinut itsensä kanssa juuri nyt. Ei sitten kun on laihduttanut viisi kiloa tai laittanut silikonirinnat, vaan juuri nyt. Kehittyminen ja itsensä kehittäminen on aina hyvä juttu, mutta sitä voi tehdä itesään inhoten tai itseään rakastaen, joista jälkimmäinen on huomattavasti mukavampaa ja vie parempiin tuloksiin.

Harmi että en osannut olla tyytyväinen siihen, kuinka ahkera ja reipas olin. Käytiin salilla viidesti viikossa kaiken jumppaamisen lisäksi, myös joka lauantai-ilta, kun sali oli jo suljettu. Tästä huolimatta sitä vaan halusi tavoitella vielä parempaa tulosta, eikä nähnyt mihin oli jo päässyt. Kuten aikaisemmin mainitsin, olin tyytyväinen, mutta en ehkä antanut itseni nauttia tuloksista riittävästi, sillä aina oli seuraava päämäärä mielessä. 😀

Muistetaan siis välillä katsoa sitä matkaa mikä ollaan tultu tähän saakka, eikä aina mietitä vain sitä minne pitää seuraavaksi päästä. Tavoitteet on hyvästä, mutta välillä on ihan ok vain olla ja elää tätä hetkeä, ilman seuraava päämäärää. 🙂