KESÄKUNTOON? MIKSI EI!

Hieman alle vuosi sitten mulla aloitti PT-asiakas, jonka kanssa istuttiin alas ja juteltiin tavoitteista. Hänellä oli toiveena pudottaa 10 kiloa painosta ja päästä timmimpään kuntoon. Omien sanojensa mukaan, tavoite tuntui ihan utopistiselta, eikä hän voinut pienessä mielessä uskoa, että voisi joskus onnistua tässä tavoitteessa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tilanne ei ollut siinä mielessä ihan normaali, sillä esteenä oli sairaus ja melko rajoittava ruokavalio. Aloitimme kuitenkin projektin ja lupasin hänelle, että tullaan kyllä onnistumaan tavoitteessa. Asiakkaat ovat aina melko hätäisiä ja haluaisivat tietysti tulokset mahdollisimman pian. Joskus tavoitteet ja siihen suunniteltu aika eivät vain ole realistisia, mutta mun tehtävähän on tehdä suunnitelmasta järkevä ja toimiva. Saatiin ne kilot pois ja kuten yleensä, nälkä kasvaa syödessä, joten asiakas jatkoi projektiaan vielä yksin, kohti voimakkaampaa ja timmimpää kroppaa.

Hän kävi kehoanalyysissä viime lauantaina ja rasvaprosentti oli tippunut yli kuusi prosenttiä edellisestä, ennen joulua otetusta mittauksesta. Muutos siihen mistä aloitettiin on todella suuri. Tämä taas muistuttaa, kuinka jokaisella meillä on mahdollisuus tavoittaat ne unelmat ja toiveet mitä haluamme! Vaikka tilanne olisi hankala ja asia tuntuisi omasta mielestä mahdottomalta niin aina on toivoa ja aina on mahdollisuus.

Collage_Fotor

Nykyään dissataan erilaisia kausittaisia projekteja ja olen siinä mielessä samaa mieltä, että ei ole järkevää hankkiutua vain kesäkuntoon, tai vaikka lomakuntoon. Kuten jokainen varmasti tietää, järkevintä olisi pysyä jatkuvasti sellaisessa kunnossa, että on hyvä olo oman itsensä kanssa. Mun mielestä kuitenkin aloittaminen kannattaa aina. Jos saa motivaation muutokseen siitä, että kesä tulee ja vaatteet vähenee niin go for it! Koskaan ei ole huono hetki aloittaa muutoksen tekemistä, jos se palvelee omaa hyvinvointia. Joissakin tapauksissa tarvitaan vain pieniä viilauksia ja joissain suurempi muutoksia, mutta usein kun nämä muutokset vain aloittaa niin on jo hyvässä vauhdissa kohti tavoitteita. Joskus se kesäkuntoon-projetki voikin poikia jotain paljon pitkäaikaisempaa ja suurempaa. Itsekin aloitin vuonna 2014 kesäkuntoa tukevan muutoksen ja samalla tiellä ollaan edelleen. Tarkoitan, että elämäntavat lähtivät muuttumaan niin, että enää ei tarvita projekteja ja kausittaisia muutoksia. 🙂

Mun mielestä mikään tavoite ei ole väärin. Joskus ulkoiset muutokset voivat tuoda myös paremman itsetunnon sekä hyvän fiiliksen sisäisesti. Oma onni ja itsetunto ei saisi kuitenkaan perustua vain ulkomuotoon. Joskus nämä kaksi asiaa erotellaan liian mustavalkoisesti, eli jos panostat ulkomuotoon, oot pinnallinen. Jos taas panostaa sisäiseen hyvinvointiin, on se jotenkin hyväksytympää. Miksei näitä kahta voisi yhdistää sopivassa suhteessa?

Inspiroivaa uutta viikkoa, lähden tästä Hypoxiin! 😉


5 Responses to “KESÄKUNTOON? MIKSI EI!”

  1. Anitta Erenius sanoo:

    Kesäkuntoon.

  2. Johanna sanoo:

    Kiitos Aino mahtavasta kirjoituksesta! tuli taas motivaatiota projektiin lisää ja maanantaihin kipeästi tarvittua piristystä!
    Aurinkoista viikkoa!

  3. Henna sanoo:

    Ja sitten se että tekee niitä terveellisiä valintoja ilman, että on laihdutusprojekti käynnissä ei tunnu olevan ymmärrettävää. ”Miksi haluat syödä sosekeittoa lounaaksi? Ootko jollain dieetillä?”, ei vaan haluan voida hyvin.

  4. tuija sanoo:

    Yleensähän siinä käykin niin että asiakas aloittaa ja jää koukkuun jonka myötä terveelliset tavat jäävät ja alkuperäinen tavoite unohtuu tavallaan. Tai useampia samantyyppisiä tapauksia olen ainakin itse todistanut 🙂

  5. Jenny sanoo:

    Moi!
    Teetkö asiakkaillesi, jotka haluavat pudottaa painoa ruokaohjelmat, joissa ruoka-aineet punnitaan grammalleen? Itselläni olisi pudotettavaa n. 10kg, mutta kilot ei eivät lähde omin avuin sitten millään…
    Joten osaatko kokemuksesi perusteella sanoa toimisko tällainen tiukempi ruokavalion noudatus? 🙂

Kommentoi