LOMA UUSIN SILMIN

Viikonlopun irtiotto pisti ajattelemaan millainen on oikeasti onnistunut loma? Täytyy myöntää, että olen melkoinen kotirotta. Tykkään siis olla kotona ja joskus reissuun lähteminen ahdistaa ja tuntuu kovin vaivalloiselta. Rutiinit on mulle tärkeitä, sillä tunnen oloni kaikista parhaimmaksi silloin, kun elän sitä normaalia arkea. Poikkeavat rutiinit virkistää aina välillä, mutta silti olen tullut siihen tulokseen, että pidemmät poikkeavat ajanjaksot saavat olon vain nuutuneeksi. Oman työni takia lomareissut ovat yleensä irtiotto arjesta, jotain ihan muuta kuin tavallisesti. En ole siis hirveästi harrastanut mitään wellness lomia, saati urheillut lomien aikana. Jos ajatellaan vaikka lapin reissua, monella ensimmäiset mielikuvat koskevat varmasti laskettelua ja after skitä?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viikonlopun aikana tuli koettua uusi, erilainen lomakokemus ja hoksasin, että täähän on just sellaista meininkiä mistä mä nautin! Sellainen loma, jonka aikana akut latautuu ja kotiin palatessa on raikas ja energinen olo. Okei, reissussa rähjääntyy aina hieman, mutta kiitos kivuttomien lyhyiden lentomatkojen, kotiin paluukin sujui aika kivasti. Levillä on paljon vaihtoehtoja harrastaa muutakin kuin hiihtoa ja laskettelua. Meidän päivät olivat täynnä treeniä, hyvää seuraa ja terveellistä, ihanaa ruokaa! Mitä muuta voi kaivata? Aamut alkoi Foodinin järjestämällä ja valmistamalla aamiaisella. Pöytä notkui terveellisiä herkkuja ja tarjolla oli esim amarantti-puuroa, kurpitsansiemensämpylöitä, chiavanukasta, pannareita, mysliä smoothieta, raakasuklaata jne.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Eilisen aamiaisen jälkeen lähdettiin ensimmäiseen treeniin, joka oli Emmin vetämä kehonpainotreeni. Tuli nostalgiset fiilikset ja omat lajiharjoitukset mieleen heti kun lähdettiin lämmittelemään. Päästiin tietysti myös temppuilemaan treenin aikana.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

levi2

Tälläiset päivät ovat parhaillaan kuin urheilijan arkea, eli treeniä, ruokaa, hieman lepäilyä ja sitten taas sama alusta. Levi Wellness clubilta löytyy siis kuntosali ja ryhmäliikuntasali, jossa menee monipuolisesti ohjattuja tunteja pitkin päivää.

Päivän toinen treeni oli crosstraining – nimellä menevä harjoitus. Vedettiin erilaisia liikepareja ja laulettiin samalla 😉 Tutuksi tuli niin kahvakuulat kuin kyykkyhypytkin. Reidet olivat ainakin hapoilla treenin jälkeen ja tänään yläkroppa on vatsalihaksia myöten hellänä. Treenin jälkeen suunnattiin Even kanssa Wellness clubin yläkerrassa sijaitsevaan hoitolaan. Duo huoneessa päästiin nauttimaan yrttiöljyhieronnasta. Oli kyllä niin hyvää settiä, ettei ollut nukahtaminen kaukana. Kunpa jokainen treenipäivä voisi loppua noin. 😉

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

levi4

Koska oltiin kuitenkin Lapissa asti, piti viikonlopun aikana tietysti käydä myös tunturilla ihailemassa taianomaisia maisemia. Voitte ehkä kuvitella miltä näyttää kun kuusi bloggaajaa viedään kameroineen hienoon maisemaan.. 😀

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

no okei, tää oli kyllä lavastettu tilanne 😉

Pääsin juuri hetki sitten kotiin, mutta oli pakko tulla vielä fiilistelemään viikonloppua tuoreesta muistista! Iso kiitos tästä mahtavasti järjestetystä viikonlopusta koko Levi Wellness clubin mahtavalle jengille, sponsoreille ja tietysti seuralle, eli Monna, Nana, Kukka, Eve ja Eevi! 🙂

Millainen loma on sun mieleen?


16 Responses to “LOMA UUSIN SILMIN”

  1. Henna sanoo:

    Kuulostaa kyllä aika täydelliseltä, joskin erilaiselta lomalta. Kelpaisi kyllä mulle tällä hetkellä, kun liikuntarutiineista ei meinaa millään saada kiinni. Tällainen loma voisi olla inspiroiva! 🙂

    • ainorouhiainen sanoo:

      Viikonlopun jälkeen oli kyllä tosi inspiroitunut olo 🙂 Suosittelen jos joskus on mahdollista!

  2. ulla sanoo:

    VOi iik mitä kuvia, niin aamiaisesta sekä nuo tunturikivat 🙂 . VAu !!!

    Hienoa, että reissu oli mahtava.

    Tämä aamuvirkku tekee kohta piristävän aamulenkin, sitten töihin. Ihanaa kun ei paukkupakkasta 😀 .

  3. Sirpa Satosalmi sanoo:

    Kyllähän tuollanen loma olis aivan mahtavaa…..

  4. Tuija sanoo:

    niin kauniit maisemat tuolla 🙂 ja toi vihersmoothie näyttää hyvältä! 8)

    • ainorouhiainen sanoo:

      Oli kyllä taianomaiset maisemat. Tuo oli ihan viherjuomaa, eli vettä, viherjauhetta, msm:ää ja sitruunaa (muistaakseni)

  5. Sue sanoo:

    Kuulostaa kyllä niin täydelliseltä!! Ollaan menossa viikoks leville, mut mistä mä tommosen aamupalan sinne saisin..;D

    • ainorouhiainen sanoo:

      Kysy jos Foodinin tyypit tulis tekeen sullekki 😀 No ei, mutta tossa oli paljon kaikkea mitä olis helppo tehdä ihan iteki. Helposti jumittuu niihin samoihin aina =)

      • Sue sanoo:

        No niinhän sitä jumittuu, pitää ukkeli pistää laittamaan mulle aamupala 😉 Tein muuten sitä raakasuklaata ja laitoin vielä lakritsijuurijauhetta sekaan niin voi että tuli HYVÄÄ!!:)

  6. Sonja sanoo:

    Joo, tollainen loma kelpaisi kyllä… Varsinkin jos vielä kaiken hyvän lisäksi voi vaan mennä mukana eikä tarvitse hoitaa kaikkea itse 🙂

    • ainorouhiainen sanoo:

      Sanoppa muuta! 😀 Oli niin huippua kun istui vaan autoon silloin kun piti ja muut asiat hoidettiin 😉

  7. liisi sanoo:

    Onko tuo harmaa /banaanimössö juurikin sitä chiavanukasta? Jos on, niin resepti? ;P Näyttää niin hyvältä! 🙂

    • ainorouhiainen sanoo:

      Joo on! Muistaakseni siihen oli laitettu vain kookosmaitoa, vaniljaheraa, chiansiemenia ja sitten päälle banskua. Eli chia turvotetaan kookosmaidossa, johon on sekoitettu myös hera. 🙂 voi tehdä esim. illalla ja antaa olla jääkaapissa yön, jolloin aamuksi valmis vanukas =)

  8. Christina sanoo:

    Tottapuhuen itellekki kelpais kyllä tuollanen loma! Just eilen kotiin tultiin parin viikon reissusta, ja kyllä todellaki reissussa rähjääntyy, varsinki ko syömiset on aivan mitä sattuu. Ihanaa palata omaan arkiseen ateriarytmiin, ja syödä kaikkea terveellistä 😀
    Levi on ihana paikka <3 Nimim. pari kuukautta sitten ite sieltä etelään muuttaneena. 🙂

  9. T sanoo:

    Aamupala näyttää täydelliseltä!

Kommentoi