FIILISTELYÄ

Tästä viikosta tulee aika treenin täyteinen, sillä lauantaina on luvassa bodyattack-maraton ja vaikka oon ehtinyt jo suunnitella biisilistaa alustavasti, täytyy tehdä lopullinen yhteenveto ja myös tarkistaa biisien koreografiat läpi. Viime kerralla olin laittanut listaan jopa 25 biisiä, mutta me mentiin hieman yliajalle, joten taidan ottaa hieman vähemmän, jotta kesto pysyy kahdessa tunnissa!  Tässä pari biisiä, jotka pääsee mukaan. 🙂

https://www.youtube.com/watch?v=3QHM7gyURP4

https://www.youtube.com/watch?v=rLKGq8IiLHA

Bodyattack setin kesto on siis kaksi tuntia, mutta mulla on myös aamulla kaksi kovaa tuntia, joten päivästä tulee todellakin oikea jumppamaraton! Tätä ei tietenkään helpota se, että viime viikolla mulla jäi eilinen lepopäivä väliin jatkokoulutuksien vuoksi. Toisaalta olin ”vain” combatissa ja sieläkin otin aika rennosti, eli en vetänyt sykkeet huipussa.

Uusi ohjelma vaikutti ensimmäisen kokeilun perusteella hyvältä kokonaisuudelta ja mukana oli myös muutamia helmiä! Uskon, että tästä tulee hyvä setti. Jos joskus on kokenut, että combat on liian vaikeaa, nyt olisi hetki kun kannattaa hypätä messiin lajin pariin. Muistan itsekin, että koin combatin aluksi jopa tehottomana, koska en osannut tekniikoita riittävän hyvin. Nykyään koen, että se on ihan parasta treeniä koko vartalolle ja tietysti myös kivaa. Lajiin pääsee paremmin sisään, kunhan malttaa antaa sille vähän aikaa. Mulla on tällä viikolla vielä mixattu ohjelma vanhoista helmistä ja ensi viikolla mennäänkin sit uutta.

12294680_1065465063485576_8939446374516815005_n

kaikki combat-tyypit tietää mistä on kyse 😀 😀

Uusien LM-ohjelmien kimppuun päästään meidän salilla siis ensi viikolla, joten tämä attack-maraton menee vielä kokonaan miksauksilla, mikä on oikeestaan ihan kiva. Jotenkin nuo vanhat biisit herättää aina sellaisia erilaisia fiiliksia ja muistoja. Muistoja ja hyviä treenejä ja kokemuksia onkin kertynyt paljon! Tuli tsiikailtua hieman vanhoja videoita, tässä muutama.

Videoin laatu ei ole todellakaan mitään huippumatskua, mutta ainakin fiilis välittyy kivasti. Täytyy muuten ottaa tuo ”bodyattack perfect” biisi myös maraton listalle. 🙂

Mulla on tässä samalla käynnissä myös uuden core-ohjelman suunnittelu iltaa varten. Biisit alkaa olla listassa, seuraavaks täytyy keksiä biiseihin vielä sisällöt. Tämä viikko menee siis tiukasti jumppia suunnitellen ja myös jumpaten, mutta en valita. Ihan parasta! Vielä on jonkun verran paikkoja maratoniin, joten ei muuta kuin osallistumaan joko mun mailiin tai Ladiesin respaan.

IDUnknown1


12 Responses to “FIILISTELYÄ”

  1. Hannna sanoo:

    Millaisia kenkiä suosittelisit attack ja combat tunneille? Omissa adidaksen salikengissä sisästrjät kipeytyvät hyåyissä ja laukoissa :/

    • ainorouhiainen sanoo:

      Joskus kipeytyminen/puutuminen voi johtua kireyksistä esimerkiksi pohkeissa tai jalanpohjissa. Kengiksi sopivat hyvin esim. juoksulenkkarit, joissa on hyvä vaimennus! 🙂

  2. Sue sanoo:

    Alinta kuvaa kun kattoo niin WAU missä kunnossa olet!!:)

  3. Emilia sanoo:

    Voi vitsit Aino etten pääse maratoniin mukaan. Oon täs syksyllä nyt asunut Sveitissä enkä päässy pian neljään kuukauteen Attackiin. Kyseessä on siis varmaan pisin tauko ilman attackia ja pikkuhiljaa rupee jo oleen tää nälkä päästä attackiin niin suuri et ei mitään järkee. Tuun takasiin Vaasaan 22.12 joka on tiistai ja mietin nyt (jo!) et aiotko pitää aamupäivän attackin sillon keskiviikkona vielä?! Olis varmaan yks parhaimmista joululahjoista jos pidät sen ja jos pääsisin siihen mukaan 😀

    Ihanaa viikkoa sinne! =)

    • ainorouhiainen sanoo:

      No voi harmi että et pääse! :/

      Mä pidän kyllä tuon keskiviikon attackin ennen joulua! Siellä nähdään sit toivottavasti =) Laita viestiä jos tarvit pääsy salille 😀

  4. Linda sanoo:

    VItsit kun pääsisi joskus itse sun tunnille :p kiinnitin huomiota musiikin hiljaiseen volyymiin videossa. Onko teillä todella musiikki noin hilijaisella? Omalla salilla musiikki on aina niin kovalla, että meinaa korvat haljeta, mutta toisaalta tunnelmaa myös riittää 🙂

    • ainorouhiainen sanoo:

      Mun tunneilla voi olla vaikka mitä muuta, mutta musa ei kyllä oo liian hiljasella 😀 Menee varmaan videon piikkiin, ettei ääni kuulu. Itselle tosi tärkeää että musa kuuluu, koska siitä se fiilis lähtee 🙂

      Ei muuta kun lähdet tännepäin jumppareissuun joskus!! 😉

  5. Nina sanoo:

    Onko attack maratoni jo täynnä, vai mahtuuko sinne vielä?

  6. Rosa sanoo:

    haahhaa, eikä mä niin repesin tolle jack sparrowlle! 😀 mut siistiä, ei voi siis olla huono ohjelma!

Kommentoi