MITEN TREENAAN LOMALLA?

Noin vaan vierähti pari blogitonta päivää heti kesäloman alkuun. Aloitin siis lomailut perjantaina heti bikini bootcampin ohjaamisen jälkeen. Voitte vaan kuvitella miten siisti fiilis oli tunnin jälkeen, kun ulkona odotti helle ja loma oli aluillaan. Lähdettiin siis kamujen kanssa Himokselle kuunteleen ysärimusaa pariksi päiväksi ja tietokone jäi tälla kertaa kotiin. Meillä oli kyllä mieletön säkä kaiken suhteen, sillä reissu meni ihan nappiin kaikilta osin. Tosin nyt vähän väsyttää, mutta eiköhän sekin mee tästä ohi pikkuhiiljaa.

Kesäloma on mulle myös se aika vuodesta, kun treenimäärät romahtaa hurjasti pienemmäksi. Joskus tämä urheilujen väheneminen aiheuttaa jopa jonkinlaista kriisiä, kun tuntuu ettei ole tehnyt yhtään mitään, vaikka olisi urheillut ihan normaalisti 4-5 krt viikossa. Muutoksiin menee aina hetki ja yleensä loman lopussa ne normaalit treenimäärät tuntuu taas ihan hullun suurilta. 😀

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mitäs olen sitten ajatellut hommailla nyt kun ei ole jumppia määrittämässä aikataulua? Aikaisempina vuosina olen harrastanut paljon juoksua, mutta rehellisesti sanottuna, juoksu ei ole koskaan iskenyt muhun mitenkään erityisesti. Se on vaan helppoa, kun voi lähteä kotiovesta suoraan ulos ja onhan kesällä aina mukavaa liikkua ulkona! Nyt kun olen hieman perehtynyt tuohon hormonitoimintaan ja myös siihen miten urheilu vaikuttaa tiettyihin toimintoihin, ajattelin koostaa omat treenit lähinnä voimatreenistä että intervall/HIIT – treeneistä. Suunnitelmissa olisi tehdä 2-3 salitreeniä ja pari kova tehoisempaa aerobista. Mäkivedot ja bikini bootcampin treenit saavat toimia luultavasti aerobisina. En ole treenannut salilla jalkoja nyt hetkeen, koska ne lihaskivut ja jumppapomppimiset alkoi tympäsemään ja tuntui etten ehdi palautua kunnolla ennen seuraavaa rykäisyä. Nyt siis jalkatreenit taas mukaan kuvioihin. On muuten edelleen jäätävät lihaskivut perjantain bootcampista, jossa treenattiin jalat ja peppu.

Ruokavalio pysynee aika samanlaisena kuin tähänkin saakka, tosin määriä on kai pakko pudottaa hieman, koska kulutuskin tippuu pienemmäksi. Ruuasta puheenolleen, tuli syötyä aika hyvin tuolla himoksella. Perjantaisin mulla on aina jäätävä nälkä koko päivän, koska tuo bootcamppi on sen verran rankka suoritus. No, vedin sitten kolme kertaa sapuskaa perjantai-illan aikana festarialueella. 😀 Kerran buffetissa ja kaksi kertaa hain jonkun annoksen. Olin kuitenkin syönyt hyvin myös ennen jumppaa ja sen jälkeenkin vielä.

Sellaisia lomasuunnitelmia luvassa. Jos teitä kiinnostaa lukea, voisin tehdä myös tarkempaa ruokapäiväkirjaa joltain päivältä?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Kuvat: Riikka


9 Responses to “MITEN TREENAAN LOMALLA?”

  1. Myy sanoo:

    Joo, ruokapäiväkirjaa lomalta ois aika jees. 🙂

  2. Mea sanoo:

    Ois kiva lukee loma ajan ruokailuista 🙂

  3. M sanoo:

    Joo ruokapäiväkirja kyllä kiinnostais, niistä saa aina niin paljon inspiraatiota omiin aterioihin:)

    • ainorouhiainen sanoo:

      Noniin hienoa, pistetään tulemaan jossain välissä!

  4. Annika sanoo:

    Ruokapäiväkirjat kiinnostaa aina! Kuulisin mielellään myös tehokkaita yläkropan venyttelyohjeita. Harrastan enimmäkseen juoksua ja jalkoja tuleekin venyteltyä ahkeraan, mutta etenkin rinta- ja yläselän lihakset kipeytyy joka kerta kun teen yläkropalle treeniä. Kiitos jos viitsit vinkata! 🙂

  5. riikka sanoo:

    Moikka, veden juonnin tärkeyttä ei voi ikinä liikaa painotta, mutta mites liika vesi? Esimerkkinä juon päivässä tosi paljon vettä, 4-5litraa menee huomaamatta ja tänäänki sitä on n.6litraa menny. Salilla oon käyny treenaamassa kaks kertaa, mut voiko tosissaa liialla vedellä olla jotain haittoja?

    • ainorouhiainen sanoo:

      Kyllähän tosiaan vettäkin voi juoda liikaa ja vesimyrkytys voi olla jopa hengenvaarallinen tila, mutta yleensä olotilakin jo kertoo jos on juonut liikaa. Paljon treenaavana täytyy kyllä muistaa juoda enemmän kuin normaalisti, itsekin juon samoja määriä, enkä ole kokenut mitään ongelmia. 🙂

  6. liisi sanoo:

    Joo, ruokapäiväkirja olis kiva 🙂

Kommentoi