JALAT LOMAKUNTOON

Mulla on yksi heikkous vartalossa ja se löytyy tuolta ihan alhaalta. Jalkaterät ja jalanpohjat ovat todella kovassa kulutuksessa, kun hyppii, pomppii ja hikoilee lenkkareissa monia tunteja päivässä. Saattaa kuulostaa ällöttävältä, mutta kovettumia ja muita kauneusvirheitä löytyy sen verran paljon, etten edes kehtaa mennä mihinkään jalkahoitoon. 😀 Oli mun onni, että lähdin mukaan Indiedaysin ja Schollin yhteistyökampanjaan hakemaan hieman kauniimpia kesäkoipia!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kyseessä on siis uusi paristokäyttöinen Velvet Smooth Diamond Crystal -jalkaraspi ja sitä tukemassa saman sarjan rentouttava ja puhdistava jalkakylpy sekä erilaisia voiteita, joiden avulla jaloista saadaan ihanan pehmeät ja hyvinvoivat.

Aloitin projektin raspaamalla jalat tuolla paristokäyttöisellä jalkaraspilla. Hommassa irtoaa aika kivasti jalkapölyä, joten se kannattaa suorittaa kylppärissä, tai pitää vaihtoehtoisesti pyyhettä tms. alustaa alla. Omalla kohdalla otin käyttöön tehokkaimman eli erityisen karkean pään, sillä kovettumani eivät olleet ihan ohuimmasta päästä. Ei muuta kuin laite päälle ja raspaamaan. Homma hoituu todella helposti ja kivuttomasti (ei kutittanut ainakaan allekirjoittanutta). Tämän jälkeen liotin jalkoja lämpimässä jalkakylvyssä vartin verran. Kylvyn jälkeen hoitoseerumi ja se oli siinä! Yö- ja päiväkäyttöön löytyy vielä voiteet, jotka aion ottaa käyttöön, sillä mun kohdalla vaaditaan varmaan muutama hoito ennen kuin olen saanut täysin siloiset jalat.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hoitoprojektin jälkeen jalat tuntuivat ihanan kevyiltä ja rentoutuneilta ja podinkin pientä syyllisyyttä siitä miten olen laiminlyönyt jalkojen hoitoa näin kauan, vaikka se oli nopea ja helppo nakki. Olemme lähdössä lomalle parin viikon kuluttua, joten sitä ennen aion kyllä toistaa hoidon vielä useaan otteeseen, niin kehtaa sitten liihotella sandaaleissa Turkin lämmössä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Loppuun vielä lukijakilpailu! Nyt arvotaan nimittäin postauksessa esitelty Schollin Velvet Smooth Diamond Crystal -jalkaraspi kaikkien kommentoijien kesken. Kerro kommenttiboksissa miksi juuri sinun tulisi voittaa tuote. Kilpailu päättyy ensi viikon sunnuntaina 26.4. Good luck! 🙂


161 Responses to “JALAT LOMAKUNTOON”

  1. Tiiti sanoo:

    Minun tulisi voittaa palkinto koska jalkapohjani ja kantapääni ovat yleinen vitsin aihe. Poikaystäväni jaksaa aina muistutella minua ”epäkohdastani” samoin kun pikkusiskoni. Saisivat hekin keksiä muuta naurettavaa kun omat jalkani olisi kunnossa 😀

  2. sofia sanoo:

    Olen terveydenhoitaja ja hoidan töissä muiden jalkoja päivittäin. Enää ei kotona riitä puhti omien jalkojen kunnosta huolehtimiseen, ehkä jos saisin nämä helpot tarvikkeet, tulisi hoidettua omatkin jalat kuntoon. ☺

  3. Marja Kivinen sanoo:

    Tarvitsen todella tätä! Jalat hirveässä kunnossa. Kynsiäkin lähtenyt lenkkeilyn vuoksi ja rumat varpaat joka tapauksessa eli kantapäiden huolto ainut asia mitä nyt on tehtävissä.
    marjajkivinen at gmail.com

  4. Jonna sanoo:

    Miksi minun tulisi voittaa kyseinen tuote?
    No siksi koska sun tarina olis yhtä hyvin voinut olla mun tarina 🙂
    Varsinkin kantapäät on hirveessä kunnossa, ne halkeilee jatkuvasti ja ovat siten kipeät… Tarttis pitää jaloista parempaa huolta mutta minkäs teet kun on laiska.
    Tuon jalkaraspin avulla ehkä kehtaan kesällä ottaa aurinkoa mahalla maaten 😉

  5. Heidi sanoo:

    Tarvitsisin ehdottomasti tuollaisen,mun jalat ei kestä päivänvaloa.

  6. Hanna sanoo:

    Täältä löytyy toinen laiska jalkojenhoitaja. Opiskelen opettajaksi ja nyt harjoittelun aikaan tulee seistyä tavallista enemmän, joten tuollaisellekkin tarve lisääntyy 😀 olisi mahtavaa voida hoitaa jalat vaikka telkkaria katsellessa!

  7. Tiina sanoo:

    Eipä jalat ole täälläkään mitenkään kovin kauniit 😀 Lenkkeilen paljon ja kenkäfriikkinä käytän myös tosi usein korkkareita ja sen kyllä huomaa kovettumista. Jalkaraspi tulisi siis tarpeeseen.

  8. annika sanoo:

    Jos tuon voittaisin, antaisin sen siskolleni! En ole elämässäni törmännyt yksiinkään niin kovettuneisiin jalkoihin kuin hänellä on ja tästä olisi varmasti hänelle hyötyä!! 🙂

  9. Sue sanoo:

    Täällä toinen jalkojen laiminlyöjä!! Jalkojen hoitoni koostuu lähinnä siitä, että leikkaan SAKSILLA kovettumia (häpeän myöntää) kun kovettumat alkavat olla siinä pisteessä, ettei lenkkarit enää mahdu jalkaan. Tässäpä syy miksi juuri minä haluaisin paketin voittaa.:)
    Raspille olisi todella käyttöä ja tuollainen paketti inspiroisi varmasti hoitamaan kovassa käytössä olevia jalkoja jatkossa ”hieman” paremmin!:D

  10. Roosa sanoo:

    Mulla sama, oon superlaiska hoitaan jalkoja… Joten haluttais kokeilla kans tollasta hoitoo 🙂

  11. Aino sanoo:

    sama vika, eipä tule hoidettua jalkoja. Se näkyy! Kauheita kovettumia, kuivaa ihoa.. Tämä paketti tosiaankin tulisi tarpeeseen!

  12. iina sanoo:

    Voi vitsi, ois kyllä niin mun jaloille tarpeen! Reppanat on kuukausikaupalla hautuneet tennareissa ja jumppakengissä ilman kunnollista huolenpitoa enkä tiiä uskallanko pukea sandaaleja kesällä näihin koipiin 😀 Tulevana kesänä mulla ois vähän lomaakin tiedossa ja jopa ulkomaanreissu eli kintut sais kyllä olla kunnossa! 🙂

  13. Iida sanoo:

    No kylläpä sattus sopivasti tämäkin postaus nimittäin itselläkin on ihan hyvät kovettumat jaloissa ja postausta lukiessani mietinkin että ton raspin mä muuten menen ja ostan ja sitten rupeen rasvailemaankin jalkoja. (Eihän tässä muuten kehtaa kesällä paljain varpain liihotella) mutta tosiaan olis kyllä ihan mahtavaa voittaa se ihan tästäkin kisasta kun ei tuota rahaa opiskelijalla liiaksi kuitenkaan ole. Ja perusteluksi sanoisin että pääsis ainakin käyttöön eikä joutuis hyllyn perälle pölystymään 🙂

  14. Maija sanoo:

    Oi tämä ois niin hyvä laite mulle! Jalanpohjat on ihan täynnä kovettumia ja kaipaisi kaunistautumista kesää varten 🙂

  15. Rosa-Maria sanoo:

    Olisi kiva kokeilla tuota jalkaraspia ja saada kauniit jalat kesää varten!:)

  16. Marinka sanoo:

    Moi,

    selkä sanoi keskiviikkona poks, ja tarkoittaa tovin kuntoutusta. Mieli maassa, ja toivoisin piristykseksi itselleni hemmottelua, vaikkakin itse tehtynä. Toivon todella saavani tämän lahjan itselleni.

    Ja edelleen Aino, mahtava blogi, olen koukussa!!!

  17. Eveliina sanoo:

    Minä en myöskään kehtaa mennä jalkahoitoon 😀 eli siksi! Jalat hurjassa kunnossa aikaisemman balettiharrastuksen, jumppien ja nyt erityisesti kasvavan massan (raskauden siis :D) vuoksi. Tää olisi niin vastaus mun hätähuutoon! 🙂

  18. Anni sanoo:

    tarvitsen tuollaisen! Kantapääni ja isovarpaani ovat menneet ihan kamaliksi viimeisen kolmen vuoden aikana, kun olen ollut seisomatyössä, sitä ennen vain kantapäät olivat kohtuu kamalat :D. Tavallisella jalkaraspilla ei jaksa kyllä ikinä raspailla, menee ikä ja terveys.

  19. piiu sanoo:

    Toivoisin tuotetta, koska hoidan aina äitini jalat kuukausittain lakkauksineen ja hierontoineen 🙂 Tuollainen laite olisi mukava lisä jalkahoitoon!

  20. Anna sanoo:

    Kärsin hikoilevista jaloista, mikä aiheuttaa hankaumia, rakkuloita, nahkakuplia ja kuivuessaa kovettumia. Joudun työnipuolesta pitämään jalassa turvakenkiä, mikä vain pahentaa tilannetta. Minun on pakko hoitaa jalkoja viikottain ja olisi mahtava saada kunnon työkalut hoitohetkiin!

  21. Hemey sanoo:

    Jalat on ihan kamalassa kunnossa ja kesä tulossa. Ei näillä jaloilla voi ilman sukkia kulkea, joten jotain olis tehtävä 🙂

  22. Milla sanoo:

    Tää laite ois kyllä ihan täydellinen mulle koska mäki oon niiiin laiska hoitamaan noita jalkapohjia! 😀 Ja vielä näin ennen kesää tulis todellakin tarpeeseen 🙂

  23. jane sanoo:

    Mun pitäs voittaa tää koska jaloissa on niin paljon kovettumia kieron askelluksen ja hoidon puutteen takia! Vaikuttaa niin kätevältä että varmasti tulis käyttöön. 🙂

  24. Lisko sanoo:

    Ei vitsit, nyt tulisi tuote tarpeeseen. Noi sun ensimmäiset lauseet voisivat olla suoraan meikäläisen suusta. Jalat on kovettumineen ehdottomasti kropan heikko lenkki, ja jotenkin olen ihan luovuttanut niiden suhteen. Silti ehdottomasti salainen haaveeni on, että joku päivä ne vielä olisivat salonkikelpoiset, Olisi treenaaminenkin mukavampaa siloisilla jalkapohjilla 🙂

  25. MM sanoo:

    Jos tälläisen omistaisin en enään kehtaisi jättää jalkojani hoitamatta niin pitkäksi aikaa kuin nykyään. Välillä laiskuuttani pääsevät jalat siihen kuntoon, että kovettumt suorastaan kipeytyvät. Lenkit varmaan sujuisivat paitsi kevyemmin myös kivuttomammin hyvin hoidetuilla kintuilla.

  26. Mira K sanoo:

    Kovettumia, känsiä, sinisiä kynsiä, yleistä kuivuutta – you name it! Jalat kaipaa todellakin huoltoa, mut jostain syystä se jää. Ehkäpä tällä pääsisi alkuun? ;D

  27. Maana sanoo:

    Minun jalkani ovat myös aivan törkeässä kunnossa juurikin siitä syystä, että ne joutuvat päivän aikana tekemään vaikka mitä liikuntasuorituksia 😀
    Itselläni ei enää pelkkä jalkojen rasvaus auta, kun kovettumat ovat niin paksut ja kovat.
    Tämä palkinto olisi kyllä tosi hyvä kesää ajatellen 😀

  28. Iina sanoo:

    Tuollainen miun tulisi saada, koska normaali jalkaraspi kutittaa niin paljon, ettei sellaista tule kuuloonkaan käyttää! 😀

  29. Miia sanoo:

    Jalkani ovat niin kurjassa kunnossa että oikein hirvittää ottaa sukat jalasta… Meillä on kotona 3kk vanha esikoinen. Raskauden loppumetreillä jalkahoito meni mahdottomaksi ja lupasin itselleni että kunhan vatsa kutistuu niin laitan jalat kuntoon. Mutta tämä pikkuvauvan hoito onkin enemmän aikaa vievää hommaa kuin osasin kuvitella, vaikka olenkin ”vain kotona” päivät pitkät. Raspi helpottaisi ja nopeuttaisi tämän uuden mamman jalkahoitoa kyllä huomattavasti! Ja sitä kehtaisi ehkä jopa käyttää sandaaleja ilman sukkia kesällä 😉

  30. Sanna sanoo:

    Tämän voiton kun saisin! Työskentelen keittiöllä eli päivät pitkät jalkojen päällä ja siihen vielä saleilut päälle ja laiska jalkojen hoito.. Enää ei pelkät rasvailut auta vaan raspin tarvis lisäksi. Nyt peukut pystyyn että voitto osuisi kohdalle.

  31. Jonna sanoo:

    Minä tietenkin haluaisin myös tämän tuotteen. Mutta itseasiassa antaisin sen äidilleni jos onni minua suosisi! Hän tarvitsisi tällaisen ehdottomasti. Hän ei ehdi/muista/jaksa hoitaa jalkojaan. Ja ne ovat hänen työvälineensä liikunta-alan työssään. 🙂

  32. Josefina sanoo:

    Moikka! Täällä toi paketti tulis ehdottomasti parempaan kuin hyvään käyttöön. Oon kärsinyt niin kauan kuin muistan super kuivista ja kovista kantapäistä, kaikkein huonoin homma on se, että oon valitettavan laiska hoitamaan niitä jalkoja. Vasta sitten alkaa rasvausrumba, kun jalat on niin pahassa kunnossa, että astuminen sattuu. Tää paketti tois varmasti motivaatiota hoitaa jalat kesäkuntoon! 🙂

  33. emppu_ sanoo:

    itse olen hirveän laiska jalkojen hoitaja ja sen kyllä huomaa:D
    pidän koko päivän kenkiä jaloissa!

  34. Amanda sanoo:

    Haluan ylläpitää jalkojen tämän hetkistä kuntoa 🙂

  35. Rosa sanoo:

    aaa mä niin tarviin apua näille karmeille jaloilleni! mulla on aivan sama tilanne, eli en näine koipineni enää kehtaa mennä millekään jalkahoitajalle. en oo raaskinut ostaa itse tuota vekotinta, vaikka ei se loppujen lopuksi niin kovin kallis edes ole… mutta aina on ennemmin ne vartalovoiteet ym. mielessä. jalat on mullakin se ehdoton heikkous koko kropassa – melkein jokainen muu kehonosa on aina tiptop – paitsi ne jalat! että pliis, hjälp mig! :’D

  36. Minna Heinonen sanoo:

    Täällä löytyy jalat, jotka tarvitsee tuollaista raspia! Omaan Turkin lomaan 4vk ja tämä tulisi todella tarpeeseen

  37. Anu sanoo:

    Moikka! Miksi minun tulisi voittaa juuri tämä palkinto? Jospa tämä tuotesetti saisi minut huomaamaan myös itseni tärkeyden. Vaikka olen kärsinyt jalkojeni takia jo vuosia, silti kaikki muu kuten työt, opiskelut ja treenaus ovat menneet itseni hoitamisen edelle. Kolmen lapsen äidin pitää
    huolehtia myös itsestään ja antaa aikaa itselleen. Jälleen tänä viikonloppuna jäi jalkahoito tekemättä. Koskahan sitä oppii?

  38. HannaK sanoo:

    Mun jalat ei pysy yhtään kuosissa 🙁 Treenaaminen saa valtavat kovettumat aikaan erityisesti pottuvarpaisiin ja kantapäiden iho kuivuu tosi herkästi. Jalat hikoilevat kovasti, joten sen takia tarvitsisin ilmeisestikin raskaan sarjan tuotteet jotta saisin pidettyä jalkani edes kohtalaisessa kunnossa. Tuo paristokäyttöinen raspi olisi ehdoton hoitovekotin ja voiteet mahtavaa plussaa siihen päälle. Olisi niin kiva päästä kokeilemaan hyviä tuotteita!

  39. Sanni sanoo:

    Rasvailen jalkojani joka ilta, mutta kantapäät j päkiät oikein huutaisivat raspia ja tehokkaampia voiteita!

  40. laura sanoo:

    Täällä laiminlyödään myös jalkoja, tulis siis oikein tarpeeseen tollanen vempain 🙂

    mantela.laura@gmail.com

  41. Ammi sanoo:

    Jää liiankin usein jalat hoitamatta. Tällä vois homma hoitua ihan säännöllisesti. Keveitä askelia, vaikka koko perheelle

  42. Mango sanoo:

    Mulla on aivan sama ongelma! Jalat niin huonossa kunnossa, etten kehtaa edes myöntää 😀 Noloa ajatella, että muun huolehdin kyllä ulkonäöstä, mutta jotenkin jalat on jäänyt vallan huomiotta. Eli raspi tulisi kyllä todelliseen tarpeeseen!

  43. vera sanoo:

    Oispa ihana kokeilla kerranki tehdä itelle (ja vaikka poikaystävällekin) kunnon jalkahoito!! <3

  44. Jaana sanoo:

    mä oon niin kuolannut ton raspin perään, mutten ole saanut ostettua! Rakastan lenkkeilyä, mut se näkyy mun jaloissa, jotka ei todellakaan oo kesäkunnossa! Toivottavasti tällä kertaa olis onnea siistien, sileiden kesäjalkojen kanssa 😀

  45. Mirka sanoo:

    Hah juurikin siksi kun tulee urheiltua jokunen tunti viikossa ja olemme lähdössä myöskin turkkiin toukokuussa 🙂 kehtaisi näyttäytyä rantsilla!;)

  46. Sofia sanoo:

    Tulee itsekkin jumpattua paljon, joten tulisi todellakin tarpeeseen tämä!

  47. Miiu sanoo:

    koko talven olen kätkenyt jalkani villasukkiini. On aika kuoria sukat jalasta ja näky ei ole kaunis! Kaipaisi raastinta ja rasvaa.

  48. Heidi P sanoo:

    Jalkani tarvitsisi kunnon kohotuksen kesäksi ja kun mulla myös on kovettumia ym muita rääkkäyksien johtamia vaivoja, niin en minäkään kehtaa näyttää jalanpohjia kenellekkään. Toivon kovasti scholli-pakettia.

  49. May sanoo:

    Mun jalat on kärsiny lenusta ja rumat on. Lähden toukokuussa Roodokselle niin olis kiva jos niitä kehtaisi esitellä!

  50. Eveliina sanoo:

    Päivittäin tulee käytettyä lenkkareita niin salilla kuin lenkillä. Jaloissa on useita kovettumia ja valitettavan usein jalkojen hoidosta tulee tingittyä. Jospa tästä raspista saisi motivaatiota huoltaa jalat kesäkuntoon!

  51. johanna karheajalka sanoo:

    Minä minä tarviin! Ei riitä aika eikä rahat jalkahoitoon pienten lapsien mammalla ja jalat on niin karheat, että rapsuttelen niillä usein mieheni uneen:D

  52. Emma sanoo:

    Itselläni on vielä suhteellisen hyvinvoivat nuoret jalat, mutta haluaisinkin voittaa tämän äidilleni, joka kaipaisi juuri tälläistä vehjettä. Jalkahoito helpottuisi varmasti, kun olisi jokin muu vehje kuin mökillä oleva 20 vuotta vanha jalkaraspi.

  53. Annael sanoo:

    Oi oi, juurikin tulin ruotsalaisen blogin luota jossa sama kilpailu ja harmittelin juuri että muuten olisi voinut osallistua muttakun ei oikein onnistu maan rajojen takia. 🙁 Mutta ehkä täällä voisi kokeilla onneansa ensimmäistä kertaa! 🙂

    Olen aina kärsinyt hankautumista ja kovettumisesta, nuoresta iästä asti. Ennen oli uimaräpylöitten takia nykyään usempien treenien takia. Häpeän jalkojani, en ainoastaan kovettumien ja kuivuneitten alueitten takia, mutta myös koska jalkani ovat hikoilevaa sorttia ja kotona on aina asiasta naljailtu.

    Kaiken maailman poppakonsteja olen kokeillut jotta saisin jalkani kuntoon, kotoa löytyy jalkaraspia, skalpellia, jalkasuolaa ja voiteita vaikka muille jakaa. Ollaan kokeiltu erinnäisiä jauhoja kenkiin ja sukkiin ”hiomaan” kovettumat ja kuolleen ihon pois, mutta mikään näistä ei ole oikein minulle toiminut saatikaan ajan määrästä joita joihinkin hoitoihin tarvitsisi. Sen takia hieman jäänytkin tuo jalkapuoli ja sen näköisiä onkin nuo tassut… Joten olisi mahtavaa vielä saada kokeilla jospa tää uus juttu auttais! Opiskelijabudjetilla vielä kun mennään eikä oikein tällä hetkellä ole rahaakaan kun ilman kesätöitä. 🙂

  54. ella sanoo:

    tänne tulis kyllä ERITTÄIN hyvään tarpeeseen, jalat sen verra karun näköset.. 😀 ja opiskelijabudjetilla ei noita tuotteita viitsi ostaa :/

  55. Ame sanoo:

    Nää mun ei-niin-edustuskelpoiset räpylät kaipailis hemmottelihoitoa!

  56. essipp sanoo:

    Jalat ei ole tällä hetkellä mitenkään erityisen nätissä kunnossa talven jäljiltä ja reilun kuukauden päässä häämöttää ylioppilaaksi valmistuminen, joten jalat pitäisi saada juhlakuntoon pikkuhiljaa 🙂

  57. Suski sanoo:

    Heips,
    Minulla on sama ongelma kuin sinulla, hypin ja pompin kokoajan ja kantapäät aivan kaameassa kunnossa, mitäköhän poikaystävänikin ajattelee… 😉 Kantapäiden rasvaaminen ei oikein tunnu enää tässä tilanteessa auttavan, vaan tarvitaan järeämmät keinot käyttöön. Opiskelijana toisaalta ei ole myöskään rahaa ottaa näitä järeämpiä keinoja käyttöön. Olisi upeaa päästä testaamaan kyseistä tuotetta ja saada kantapäät kesäkuntoon 🙂

  58. Kiia sanoo:

    Tämä tulisi itsellä tarpeeseen. Kärsin kuivista jaloista, varsinkin näin talven jälkeen ja ne kaipaisivat kunnon tehohoitoa! Mietin myös että tämä olisi hyvä äitienpäivälahja äidille, koska hänen jalkansa ovat vielä pahemmassa kunnossa kuin omani! 😀

  59. Lotta.r sanoo:

    Jalat ovat ihan karseassa kunnossa ja aina ovat olleet kovat kuin korput, huolimatta jalkahoidoista. Olis ihana saada kotiin omat hoitovälineet jolla saa jalat helposti sileäksi! 🙂

  60. Nooris sanoo:

    Nyt pitäisi kyllä onnettaren suosia allekirjoittanutta, tuo laite on nimittäin juuri se mitä jalkani kaipaisivat! Juoksen, juoksen ja juoksen vähän lisää, joten jalkani ovat aivan järkyttävässä kunnossa, kovettumia on niissäkin paikoissa joihin niiden ei edes uskoisi muodostuvan 😀

  61. Maisa sanoo:

    Voih, tää olis niin mainio. Mulla on jalat niin nolostuttavassa kunnossa, ettei niitä kehtaa edes jalkahoitajalle näyttää. 😉

  62. Salzukka sanoo:

    Mun pitäs voittaa tuo raspi, koska mulla on hirveen näköset jalat, kovettumia löytyy vaikka muille jakaa ja en kanskaa viiti mennä jalkahoitoon ennenku oon ees vähä paremman näköseksi saanu nää jalat.

  63. Anni Kuosmanen sanoo:

    Heipsan!
    Minä haluan osallistua kilpailuun, mutta en halua voittaa palkintoa itselleni, vaan antaa lahjan ahkeralle ja rakkaalle äidilleni. Hänen jalkansa ovat joka päivä kovassa käytössä ja ne ovat täynnä kovettumia hyvistä työkengistä huolimatta. Äitini jalat ovat muutenkin kovilla, koska hänellä on erittäin yliliikkuvat nivelet ja todella pahasti kasvanut ns. liikavarvas. Siitä huolimatta hän on nyt innostunut lenkkeilystä ja haluankin varmistaa, että hänen jalkansa jaksaisivat pinkoa töissä ja vapaa-ajalla tällä ihanalla jalkojenhoito paketilla 🙂

  64. Julia sanoo:

    Olen miettinyt että pitäisi investoida kyseiseen jalkaraspiin mutta en ole vielä saanut aikaiseksi! Minulla myös jalat aika ikävässä kunnossa, varsinkin kantapäät lohkeilevat joten tuotepaketille olisi enemmän kuin käyttöä!

  65. Janni sanoo:

    Omat jalkani ovat todella kuivat ja pakko myöntää että kyllä sieltä jokunen syytäkin löytyy :/

  66. Oona S. sanoo:

    Jumpissa, salilla, treeneissä ja lenkkipolulla tulee vietettyä aikaa jos jonkin verran ja täytyy myöntää että jalat myös näyttävät siltä 😀 Joten olishan se huippua saada jalat korkkari ja juhlakuntoon esimerkiksi kesän valmistujaisiin. 🙂

  67. Emmi sanoo:

    Heh! 😀 Mun pitäisi voittaa tuote siitä yksinkertaisesta syystä, että mullakin on jalat ihan kauheassa kunnossa.

  68. Marsumi sanoo:

    Jalkani todellakin kaipaisivat pientä hemmottelua:)

  69. Sonja sanoo:

    Tarvitsisin tuollaisen paketin, sillä jalat on valitettavasti taas karhentunut… Kesä lähestyy, joten tuolla raspilla ja voiteilla olisi mukava saada jalat taas esittelykuntoon ☺

  70. Elina sanoo:

    Ei hitsi, täydellinen arvonta mulle! Mä oon aivan äärimmäisen laiska hoitamaan jalkoja, enkä edes omista jalkaraspia… Pakko kyllä tsempata tämän asian kanssa, sillä varsinkin kesän tullen olisi kiva jos jalat olis siloiset 🙂 Olisi siis ihan mahtava voittaa tämä!

  71. Hanna OO sanoo:

    jalat kesäkuntoon, kyllä kiitos!

  72. Kemmy sanoo:

    Sun ukkovarpaiden kynnet näyttävät vähän siltä, että niissä saattaisi olla kynsisientä…? Voi toki olla mekaanistakin ”vammaa”, mutta kannattaa asia selvittää vielä kun on noin pientä vauriota. Kynsisieni on nimittäin viheliäs vaiva ja vaikea hoitaa kuntoon.

  73. Minskuliina sanoo:

    Mun pitäisi voittaa tämä, koska sitä kautta pääsisin nauttimaan tulevasta kesästä. Omaan melkoiset kovettumat päkiöissä (kiitos juoksu ja vanhat huonot kengät). Oon tehnyt viimesen vuoden ihan tuhottomasti hommia saadakseni kovettumat katoamaan. Mutta valitettavasti ne on ihan hirveät edelleen, jalkahoitajallekaan en kehtaa mennä.. Josko tää kone auttais mua pääsemään hiukan sinuiksi jalkapohjien kanssa ja kehtaisin suunnata sinne jalkahoitolaan 🙂

  74. Hanna sanoo:

    Oispa kiva voittaa tuo, mulla tulee kans kovettumia jatkuvasti, koko ajan sais olla hoitamassa jalkoja, jos haluis että ne on kunnossa. Tuo helpottas kovasti, kun jalat pitäis saada kuntoon häihin mennessä ja häämatkalle!!

  75. Salla K sanoo:

    Tuo raspi ja voiteet olisivat täsmätuote äitini jaloille! Hän kävelee työnsä puolesta todella paljon ja hän voivottelee aina että kantapäät ja pottuvarpaat on kyllä sellaisessa kunnossa että niitä ei paljon kehtaisi kesäsandaaleissa esitellä :/ Äitienpäiväkin lähestyy, joten mikä olisikaan parempi lahja kesäkelpoiset jalkapohjat pikkuvaivalla haluavalle äidille?! 🙂

  76. Linda sanoo:

    Tuo tulisi niin tarpeeseen! Jalkoihin tulee kauheasti kovettumia urheilun seurauksena, ja niitä kun satun vihaamaan (tuntuvat niin epämiellyttäviltä) niin saan olla jatkuvasti raspaamassa jalkoni. Työlästä, eikä muutenkaan niin kivaa puhaa 😛

  77. Pinja H sanoo:

    Teen itselleni jalkahoitoja usein, ja mielelläni kokeilisin tuota. Tykkään, että jalkojen pitää olla hyvässä kunnossa. -m.

  78. Elise sanoo:

    Olenkin aikonut hankkia tuon raspin, joten tarvetta siis olisi 🙂

  79. tiuna sanoo:

    Minä juoksen ja joogaan, kävelen kilometritolkulla ja käyn kuntosalilla sekä jumpissa; tulokset motivoivat jatkamaan samaa rataa – paitsi nilkoista alaspäin…jestas miten voi olla ihmislapsen jalat karheat ja kovettuneet! Olen se tyyppi joka ei enää käytä sukkiksia koska a) se kamala ääni sukkisten liukuessa kovettumien päältä b) hajoamisprosentti ed. mainitusta syystä.

    Olen siis (nyt jo) aika hyväkroppainen mutta hirviöjalkainen eli auta oi Ainon arvonta!

  80. Hanna sanoo:

    Mun pitäisi voittaa siksi, että mun kantapäät on ihan KAUHEASSA KUNNOSSA: mun sisko vaatii että aamulla käytän sukkia jalassa, kun ne on niin karsean kuivat, että kuulemma ei kestä katsoa 😀 !

  81. Elina sanoo:

    Haluaisin voittaa tämän äitiäni ajatellen. Hän on oikea super-mutsi, liihottelee kaikki päivät töissä korkokengät jalassa ja sen lisäksi urheilee aktiivisesti. Tästä tietysti kärsii jalat eniten ja hän usein valitteleekin kovettumiaan.
    Eilen äiti auttoi siivoamaan tulevan kotimme ja mietin, että haluaisin muistaa häntä jollain kiitoksella ja tämä sopisi hänelle paremmin kuin hyvin! 🙂

  82. mimi sanoo:

    Moi! Mulla on kans jalkapohjat ihan hävyttömässä kunnossa johtuen vuosien tallihommista (jalat kastuu ja kuivuu ja taas kastuu mudassa jne) 😀 Poikaystäväni aina jaksaa kiusata niistä, mut ku en mä saa niistä pehmeitä tavallisella raspilla 😀

  83. Anneh sanoo:

    Minä niiiiiin haluaisin voittaa tuon! 3,5v Opiskelun päätyttyä saisi jalat kuntoon kohta oleviin valmistujaisiin..niin ja uuden treenikauden alettua olisi tip top päästä varpaisiin saakka!

  84. Hippu sanoo:

    Olisipa ihana kokeilla tuota mun korppukantapäille. Ne on oikeesti aivan kauheat ja olen ollut hirveän laiska raspaamaan ja rasvaamaan. Poikaystävä huomauttelee jaloista joten nyt olis aika tehdä jotain.

  85. henza sanoo:

    Oon oikeesti yrittänyt hoitaa hiekkapaperikantapäitä! Aina jaksan rasvailla jonkun pari päivää ja kunnes ne on pehmeämmät, lopetan hoitamisen ja ne on samassa surkeassa kunnossa viikon päästä 😀 ehkä tuosta laitteesta löytyisi apu!

  86. Katja sanoo:

    Minun tulisi voittaa, jotta kehtaisin laittaa sandaalit jalkaan. 😀

    Katja
    http://optimismiajaenergiaavaatteilla.blogspot.fi

  87. Nima nikkola sanoo:

    Voi aino!!! Mulla just sama, myn jalat on iha törkeet etten kehtaa jalkahoitajalle mennä ja olen tästä laitteesta haaveillut. . Nina

  88. Eija sanoo:

    Vautsi, tätä olisi kiva kokeilla 🙂

  89. Heleve sanoo:

    Jalkojeni hoito tarvitsisi ryhtiliikkeen! Yleensä talven ajan laiminlyön niitä, ja keväällä kun ballerina ja sandaalikausi on alkamassa, niin mietin mitäs näille pitikään tehdä. Nyt olisi hyvä hetki alkaa taas hoitaa jalkoja kesäkuntoon!

  90. Jessii sanoo:

    Minulla on todella ongelmalliset jalat. Jouduin neljä kertaa päivässä vaihtamaan sukkia, kun jalat hikoaa niin pahasti. Niissä on myös kovettumia ja tänä keväänä on ilmestynyt kipeä liikavarvas. En ole koskaan esimerkiksi käynyt jalkahoidossa kun hävettää. Kesä ja sandaalikausi vähän pelottaa.

  91. Hanna sanoo:

    Omat jalat kestää kutakuinkin päivänvaloa, mutta tarvitsisin tämän laitteen miehelleni. Ostan hänelle toisinaan lahjakortin jalkahoitoon, mutta jalat ovat niin hirveässä kunnossa, ettei yksittäisillä hoidoilla saada niitä salonkikelpoisiksi. Herra itse hoitaa kovettumia REPIMÄLLÄ niistä palasia! Ja tassujen ulkonäkö on sen mukainen…

  92. Oona sanoo:

    Antaisin ton kyllä äidilleni syntymäpäivälahjaksi, ja tulisi enemmän kuin tarpeeseen. Hänen kantapäät on niin karheat, kun päivät kävelee jokapaikassa, että tommosta kätevää laitetta niihin kyllä tarvittais.

  93. Jasmiina sanoo:

    Kovan treenaamisen takia jalkani tarvitsevat parempaa huoltamista!

  94. Teija sanoo:

    Tuo laite vaikuttaa ”pelastukselta” jalkapohjiini…ehkä sen avulla saisin sukkahousutkin jalkaani ehjinä! 🙂

  95. Saara sanoo:

    Mun jalat, etenkin kantapäät, ovat talven jäljiltä niin kamalassa kunnossa, että apua kaivataan, jotta kehtaa laittaa kesäkengät jalkaan 🙂

  96. Henna sanoo:

    Suunnistajan jalat ovat aina kovalla koetuksella. Eilisen pitkän lenkin jälkeen on hiertymiä ja haavoja. Jatkuva kosteus metsälenkkien aikana myöskin verottavat jalat ja nykyään ovat niin huonossa kunnossa, ettei meinaa saada edes trikoot jalkaan, ilman että kantapäät tarttuu kankaaseen 🙂

  97. Tuuli Taipale sanoo:

    Moikka! Olis ihana saad jalat kesäkuntoon ja oon vähän laiska hoitamaan noita mun jalkoja, niin tämmönen olis super kätevä! 😀

  98. Ida sanoo:

    Mina fötter är i dåligt skick och sommaren är på kommande, då vill man ju ha fräscha och fina fötter! 🙂

  99. vvillma sanoo:

    Itsellä myös treenaaminen ja lenkkeily rasittaa jalkoja ja niitä harvemmin tulee hoidettua koska homma tuntuu jotenkin hirveän vaivalloiselta. Tuollaisella automaattisella raspilla tulisi varmaan useammin hoidettua jalkoja juurikin sen helppouden takia!

  100. Terhi sanoo:

    Mun jalat todella tarvis saada kesäkuntoon nopeeta, reissuun lähdössä Espanjaan 4 viikon kuluttua ja olis toki kiva että kehtais laittaa sandaalit jalkaan! 🙂 Talven aikana jalkojen hoito aina jotenkin jää ja kun täällä Suomessa ei vielä sandaalikeli ole niin havahduin tähän ongelmakohtaan itekin vasta kun luin sun postauksen.. 😀

  101. Larre sanoo:

    Mun jalkapohjat ja varpaat on niiin ällöt, kun kovettumia löytyy… Ois tosi kiva testata tuota vekotinta, ku niin montaa muuta ainetta ja juttua on tullu testattua!

  102. Minna K. sanoo:

    Kestävyysjuoksu ei oikein ole kesäjalkojen kannalta paras laji. Etenkään, jos sattuu omistamaan ns. läskittömät varpaat (lääkärin kommentti) 🙂 Eli tarkoittaa, että varpaat ovat suhteettoman pitkät ja sinänsä pelkkää luuta ja nahkaa. Hiertymiä ja kovettumia tulee siis suhteettoman helposti ja iho on todella kovilla, kun ei ole juuri rasvakerrosta suojaamassa. Sinänsä kai voisi mieltää, että varpaat ovat kesäkunnossa 😉

  103. hensu sanoo:

    Miksi minun tulisi voittaa?

    Siihen on yksinkertainen syy. Olen koko elämäni ollut todella aktiivinen urheilemaan. Viime jouluna loukkaannuin ensimmäistä kertaa vakavemmin ja polven toipumiseen meni yli 2kk. En aiemmin ymmärtänyt kehonhuollon tärkeyttä ja varsinkin jalkojani laiminlyöneenä saikin miettiä asiat uusiksi kun normaalit asiat ei enään onnistunutkaan. Onneksi mitään vakavempaa ei sattunut ja olenkin jäälleen päässyt treenaamaan. Jos tämän kisan voittaisin jaktaisin jalkojeni huoltoa ja kehonhuoltoa jota olen nyt lisännyt treenien väleihin. 🙂

  104. Jonsku sanoo:

    Mun pitäis voittaa, koska olen kahden pienen lapsen kotiäiti, enkä pääse jalkahoitoon lastenhoito-ongelmien vuoksi. Jos olis kotona välineet jalkojen hoitamiseen, niin pystyisi lasten nukkumaanmenon jälkeen hoitamaan jalat ihan itse 🙂

  105. Annu sanoo:

    Mulla on tosi kuivat jalat! Suht tunnollisesti jaksan rasvailla niitä, mutta se ei näköjään riitä. Uskon, että tuote voisi olla mun pelastus 😀

  106. Emmi sanoo:

    Oih ! En ollut uskoa silmiä kun näin tämän postauksen. Olen viimeaikoina pohtinut kovasti jalkahoidossa käyntiä (jossa en ole koskaan käynyt) mutta siinä on iso mutta. Olen niin jalkafobinen etten voi sietää että joku muu ihminen koskee mun jalkoihin/varpaisiin 😀 Jalkapohjani ovat aivan karseassa kunnossa, on kovettumaa ja vaikka minkämoista kun liikun niin paljon joten olen iha tosissani miettinyt jalkahoitoa mutta vielä en ole saanut rohkeutta tarpeeksi soittaakseni aikaa. Siksipä tämä vehje olisi kyllä pelastus ainakin alkuun kunnes yritän voittaa ahdistukseni että joku muu ihminen hoitaisi ja koskisi jalkoihini 😀 (älytöntä,tiedän)

  107. Pami sanoo:

    Kuinkas sattuikaan, kihlattuni on juuri valitellut omia huonoon kuntoon päässeitä jalkojaan. Itselläni ei niin huonossa kunnossa jalat ainakaan vielä ole, mutta kihlatulle tää olis niin mahtava ylläri! 🙂 Ja kyllä tietenkin itelläki tulisi varmasti käytettyä kun kaapista löytyisi. Ja tosiaan varsinkin kun se kesä on tulossa niin on mukavaa kun on jalat kunnossa 🙂

  108. Mari sanoo:

    Kyseinen jalkojenhoitopaketti tulisi enemmän kuin tarpeeseen, koska täältä löytyy myös urheiluhullu, ja salitossuja tulee pidettyä monta kertaa viikossa ja se kuluttaa ihoa. Itselläni on ollut jalkojen ihon kanssa ongelmaa joten olisi ihanaa päästä kokeilemaan jalkojenhoitopakettia ja saisin itselleni siistit kesäjalat:)

  109. Hanna sanoo:

    Tulisi kyllä tarpeeseen, täältä näet löytyy klassiset balleriinan jalat. Kovettumia löytyy, kantapäissä ei löydy tuntoa kiitos paksun kovettumakerroksen. Jalkani eivät tosiaan ole kesäkunnossa!Haaveilen kunnollisesta jalkahemmottelusta mutta kosmetologille meno maksaa vähän liikaa. Tämä paketti tulisi taatusti käyttöön! 🙂

  110. Lela sanoo:

    Tarvitsisin järeämmät aseet aseet käyttöön jalkapohjien kovettumien poistossa, koska viime aikoina etenkin päkiöiden kovettumat ovat alkaneet aiheuttamaan jo kipuja. Joissakin kengissä joka askel tuntuu inhottavalta ja joskus paljaalla lattiallakin vihlaisee. Jokailtaiset rasvaukset siis eivät ole riittäneet ja nyt on korkein aika alkaa tekemään kotitekoisia jalkahoitoja. Siihen tuo tuote olisi kaivattu apu! Pelottaa, kun näin nuorella iällä jo on tullut vaivoja jaloista, että mihin ne vielä johtavat, ellei niitä ala hoitamaan…

  111. Vivian sanoo:

    Haluaisin antaa kyseisen tuotteen äidilleni, koska hänellä on todella kuivat ja kovettuneet jalat! Tämä laite kuulosti niin vaivattomalta käyttää, että sopii varmasti kaikille. Tämä olis kiva äitienpäivälahja ja äiti saisi nätit jalat toukokuun ulkomaanreissulle. 🙂

  112. Hilla sanoo:

    Jalkani ovat yleinen vitsin (kauhistuksen? :D) aihe lähipiirissä eli laitteelle todella löytyisi käyttöä! Lenkitän koiraa useita tunteja päivässä, treenaan salilla ja juoksen monta kertaa viikossa, ja se kyllä näkyy… Ja siihen vielä satunnaiset korkkareissa heilumiset – vola!

  113. Nea sanoo:

    Tämä tulis tosi tarpeeseen sillä mulla(kin) valitettavasti jalkapohjat tosi huonossa kunnossa hyppimisen ja pomppimisen jäljiltä. Ihan valkoset ja halkeilevat! Oon yrittänyt kaikenmaailman raspeilla ja kylvyillä hoitaa mutta ei ole auttanut ku hetkellisesti.. Aina menee huonoon kuntoon kun kävelen pitkiä välimatkoja sekä urheilen paljon. Enää en opiskelijabudjetilla pysty näitä rahottamaan. Kesällä ois tiedossa kuukauden matka Venezuelaan sukulaisten luokse, joten ois mukava jos kehtaisi flipflopeissa liihotella!

  114. RI sanoo:

    Hei!

    Aloitin viime syksynä extempore vapaaottelun. Jalkapohjat on mennyt huonoon kuntoon matolla painiessa ja pystysparratessa. Siksipä tarvitsisin tuollaisen setin, millä saisi jalat taas kuntoon 🙂

  115. Enni sanoo:

    Oon aina miettinyt että tuollaisen haluan kokea! Jalkani ovat etenkin kesällä hirveän kuivat ja kantapää tosi karhea ja kova. Olen yrittänyt hoitaa jalkoja aina sillon tällöin. Mutta nyt kun kesä taas tulee ja maa lämpenee tykkään kävellä paljon avojaloin. Hyvä puoli on että jalkapohjat vahvistuvat ja se tekee hyvää etenkin mun jaloille, koska lenkillä polven virheasennot johtuivat jalkapohjan huonosta lihaskunnosta. Huonona puolena on sitten tämä jalan ulkonäkö. Ne kovettuvat ja kuivuvat niin nopeasti että mikätahansa kuorinta ei enää riitä 😀 Joten tämä tulisi kyllä tarpeeseen tulevana kesänä!

  116. Janni sanoo:

    Tulisi kyllä tarpeeseen, kun omat jalkapohjani ovat aivan tajuttoman kuivat koppurat, jotka olisi kiva saada kesäkuntoon. 🙂

  117. iituliina sanoo:

    Just viikonloppuna mietin, että pitäiskö kerrankin yrittää tehdä jaloille jotakin ennen kesää. Ikinä en ole jalkoja mitenkään hoitanut, satunnaistakin satunnaisempia rasvauksia lukuunottamatta, ja kantapäät ja varpaat jää ikävästi sukkahousuihin kiinni, kun ovat niin karheat. Ehdottomasti tulisi tarpeeseen siis! Josko vaikka tänä kesänä ei hävettäis kulkea sukitta ja kengittä..

  118. Emilia sanoo:

    Tarvisin kyllä ehdottomasti tuollaisen, että kehtaisi kesällä kulkea sandaaleissa 🙂

  119. Neea sanoo:

    Olis tosi mahtavaa voittaa tollanen uudentyylinen jalkaraspi, koska äitilläni on aina ollut tosi kovat ja kuivat jalat, ja mikäs sen parempi äitienpäivälahja kuin tarpeellinen ja vieläpä todella mieleinen tuote!

  120. V sanoo:

    Jalat kesäkuntoon 😀

  121. Laura sanoo:

    Sun kirjotuksesta tuli ihan ”I know that feeling” -olo 😀 Oon siis armottoman laiska jalkojenhoitaja, ja sähän tiedät miltä ne kantapää- ja varvasraukat siellä sukissa silloin näyttää 😉 Jotain helppoa ja tehokasta tähän siis tarttisi, jotta kehtaisi heilutella varpaita kesällä mielin määrin! 🙂

  122. Tii sanoo:

    Mäkin saan vaihtaa ens viikolla lenkkarit varvastossuihin! Ja tapaan elämäni miehen!

  123. Pauline sanoo:

    Oon aina inhonnut jalkojani kokonaisuudessaan. Paksut selluliittireidet ja rumat varpaat. Kesätkin olen aina kulkenut pitkissä housuissa tennarit jalassa. Puolentoista vuoden elämäntaparempan ja usean lenkkipoluilla ja salilla vietetyn tunnin jälkeen olen todennut, että tänä kesänä pukeudutaan shortseihin! Vieläpä kun niiden kaveriksi kehtaisi pukea ne söpöt sandaalit 🙂

  124. Irma sanoo:

    Ikää jo yli 50-vuotta, mutta olen kova liikunnan harrastaja 😉 kovettumia on kovasti jaloissa, tykkäisin jos voittaisin!

  125. MinnaP sanoo:

    Tarpeeseen tulisi! Haluaisin jalat sandaalikuntoon. Seisomatyötä tekevän jalat on kovilla ja se kyllä näkyyy 🙁

  126. Heidih sanoo:

    Jalkapohjani suorastaan huutavat Schollin Velvet Smooth Diamond Crystal -jalkaraspia.

  127. jenka sanoo:

    Voiei! Kerrankin ihan sydämestä asti toivon voittavani! Mulla on jaloissa treenistä ja muusta urheiluSta syntyneitä känsiä ja kovettumia(tosi ärsyttävän näkösiä) , ja tuntuu ettei mikään niihin oikein tepsi! toivottavasti nyt arpaonni suosisi, kiitokset aivan mahtavasta arvonnasta! Hyvää kevättä 🙂

  128. Satu sanoo:

    Kaikki muut tarvikkeet jalkojen hoitoon jo löytyisi mutta tää ois niin jees! Mulla on kulumia omissa käsissä kun olen raastanut mieheni jalkoja tavallisella raspilla, hyvää käsitreeniä tietty, mut pidemmän päälle käy raskaaks.

  129. TaruV. sanoo:

    Mukana arvonnassa! Olen nähnyt mainoksissa tämän tehoraspin ja kovin epäluuloinen olen tuon masiinan suhteen, joten olisi mahtava päästä kokeilemaan sitä omiin korppukantapäihin

  130. milla sanoo:

    Toi ois huikee just mulle, koska mun jalkapohjat on ryppyset, kuivat ja kaikinpuolin rumat 😀

  131. Salla H. sanoo:

    Toi ois just hyvä miulle 🙂 Itellä on kantapäät aivan järkyttävän karheat ja kuivat.

  132. Jenny sanoo:

    Mahtava arvonta! Olen jo suunnitellut tuon raspin hankkimista! Raspi tulisi tässä osoitteessa todellakin tarpeeseen, jalat niin hävettävän huonossa kunnossa. Vaihteeksi olisi kiva käyttää kovettumien poistamiseen muutakin kuin saksia… 😀

  133. Suvi sanoo:

    Lahjoitin juuri oman raspini miehelle syylän hoitoa varten ja en todellakaan enää halua sitä takaisin 🙂 Uusi raspi on siis tarpeellinen, etenkin kesän tullen pitäisi kunnolla antaa kyytiä kuiville kantapäille.

  134. mmiraaa sanoo:

    Maailman laiskin jalkojenhoitaja ilmoittautuu.. Oon laiminlyönyt jalkijen hoitoa niin kauan, etten edes muista miltä jalat ilman järkyttäviä kovettumia ja karheita kantapäitä tuntuu saati näyttää??:D Kesäksi pitäis ehkä asialle tehdä jotain mikäli aikoo muisdakin ku tennareissa ja sukissa näyttäytyä..

  135. Pikajuoksija sanoo:

    Yleisurheilijana jalat ovat suurkulutuksessa ja kiireinen huippu-urheilijan arki ei anna kauneudenhoitoon juurikaan aikaa. Helpottaisi varmasti jalkojenhoitoa.

  136. Pinja sanoo:

    Oon suunnitellut jo hetken aikaa kyseisen härvelin ostoa, mutta kummasti opiskelijabudjetilla rahat ovat menneet ennemmin salijäsenyyteen ja ruokaostoksiin 😀 olisi enemmän kuin paikallaan tuollainen omassa kylppärissä suoritettava köyhän miehen (tai naisen) jalkahoito!

  137. vilma sanoo:

    Aivan hirvittää kun omia jalkoja katsoo.. välillä yritän vanhalla raspilla antaa kovettumille kyytiä, muttei siitä ole mihinkään! Tuollaisella raspilla ja hoitotuotteilla saisin varmasti jalkani kesäkuntoon 🙂

  138. Tiina sanoo:

    Osallistun arvontaan! Ja syy miksi tarvitsisin jalat kesäkuntonn on kolmen viikon päässä häämöttävä ulkomaan lomamatka! Jalat on kuitenkin jumpista, lenkeistä ja seisomatyöstä kunnostuksen tarpeessa. 🙂 Kiitos mielenkiintoisesta blogista ja hyvää kevättä! 🙂

  139. Mursu sanoo:

    Myös minulla on jalat aivan kauhessa kunnossa. Nyt on kahdeksan viikkoa taisteltu muuta kroppaa kesäkuntoon (ja saatu myös tuloksia, jei!), niin olis mukava saada myös jalat siihen kuntoon, että niitäkin voisi huoletta esitellä biitsillä 🙂

  140. Laura sanoo:

    Mikä sattuma! Näin mainoksen tästä laitteesta ja ajattelin että olisko tästä viimein apua mun jaloille. Mulla on jostain syystä todella huonokuntoiset jalat, olen raspilla yrittänyt saada ylimääräisen kovettuman pois ja olen jopa yrittänyt saksilla leikata tuota ylimääräistä pois!! Kamalaa tiedän! Aina vaan jalat todella nolossa kunnossa :/ Mun pitäis ehdottomasti voittaa tämä tuote, koska on liian kallis mun hoitovapaa budjetille!

  141. Hanne sanoo:

    Kahden pienen lapsen äitinä olen koko ajan liikkeellä, jalat on kovilla mutta ei ole aikaa hoitaa niitä. Raspi vaikuttaa todella kätevältä. Jos voitan, voisin hoitaa jalat kuntoon, nostaa ne välillä pöydälle ja antaa miehen juosta lasten perässä 😉

  142. Pauliina sanoo:

    Mun pitäis voittaa paketti, koska tykkään istua iltaisin sohvalla avomieheni kanssa niin, että meillä on toinen toisemme jalat sylissä. Mieheni ei ole tästä istumatavasta järin innoissaan, sillä mun kantapääni ovat kovat koppurat ja jalkapohjien iho niin kuivaa, että se lähtee suorastaan palasina pois. Miehelläni taas on luonnostaan hyvä iho ilman minkäänlaisia rasvojakin, ja hänen jalkansa ovat kuin se kuuluisa vauvan peba. Tahdon yltää samaan ja viettää enemmän rattoisia, kollektiivisia lepohetkiä liikunnan vastapainoksi.

  143. Tanjanen sanoo:

    Joo! Eihän näillä koivilla kehtaa edes yksin suihkuun mennä ja lomamatka kuumottelee jo viikkojen päässä! Laiskuus on meikäläisen synti.

  144. Jasmiina sanoo:

    Työssäni joudun seisomaan koko päivän ja jalat ovat todella kovilla, joten tuote tulisi niin tarpeeseen 🙂
    Ja kiitos loistavasta blogista. Löysin ihan taannoin blogisi ja koukutuin lukijaksi 😀

  145. Tjja sanoo:

    Minun pitäisi voittaa tämä kyseinen palkinto, sillä laiminlyön usein juuri yhden tärkeimmistä, eli jalat. En panosta jalkojen hoitotuotteisiin, ja turhan usein vähättelen niitä. Tämä tulisi siis ehdottomasti tarpeeseen.

  146. prunella sanoo:

    Tuon kun voittaisi,niin jalkojenhoito sujuisi kuin leikiten,eikä tarvitsisi enää piilotella huonosti hoidettuja jalkojaan.

  147. Niina sanoo:

    Löytyy raspi kyllä mut on niin työlästä sillä saada nämä paksupohjat kuntoon et ei paljo nappaa hinkkailla, tämä tuote oois mulle niin unelma! Tulis varmasti hoidetttua jalkoja paljon paljon useemmin tälläsella hienolla keksinnöllä! 😉 Ps. löysin blogisi vasta nyt ja huhhuh kun täällön hyvää matskuu luettavaksi! menee seuraavat yövuorot kyllä puhtaasti näitä lueskellessa! :)) Kiitos! 🙂

  148. Mints sanoo:

    Jaiks, sandaalikelit lähenee, mutta mun jalat eivät ole ihan esittelykunnossa talven jäljiltä! Kunnon tehohoidolle oisi tarvetta 🙂

  149. Annie sanoo:

    Joo. Yli kymmenen vuotta kilpaurheilua ja pari känsää, joita ei ihotautilääkärin jäädytyshoitokaan saanut lähtemään.. Ihan ällöttää kertoa, mutta mä niiin tarvitsisin tota. Josko ens kesänä kehtais kulkea paljain jaloin 🙂

  150. Siinatar sanoo:

    Korput jalat, siinä selitys yksinkertaisesti.

  151. Camppu sanoo:

    Miksi juuri minun pitäisi voittaa raspi itselleni? -Muut likat murehtii usein sitä miltä naama näyttää, onko riittävän kaunis, kroppa hyvässä kunnossa jne. Oon muuten itse ihan sinut itseni kanssa, mutta ne jalat. Aivan sama missä paikassa olen, on se liikuntatunti, ryhmäliikuntatunti tai vaikkapa tyttöjen ilta, missä jossain kohdassa olen avojaloin, murehdin koko ajan vain sitä, mitä jos joku näkee jalkani jos teen tämän liikkeen tai istun täällä korkealla tuolilla tms. En tiedä missä mun jalkani niin huonoon kuntoon on päässyt menemään, mutta mielestäni ne on oikeasti kauheassa kunnossa. Toi kuulosti niin superhyvältä tuotteelta, että vaikka nyt en tuota voittaisikaan, niin kiitos sinun vinkkisi mun täytyy saada hankittua tollainen jossain vaiheessa! Oon ihan tuskissani kun näistä ei ikinä vois saada sellaisia jalkoja mitä vauvoilla on!:D Tai kunhan sais pikkasen parempaan kuntoon ni olisin jo enemmän kuin tyytyväinen. Tosiaan oon perus kotikonsteilla yrittänyt jalkojani hoitaa, raspata tavallisella raspilla ja rasvailla jalkoja, mutta ei apua meinaa saada. Ulkonäkö on itellä loppujen lopuks se toissijainen juttu, sillä tiiän että ystävät eivät koskaan minua jalkojeni takia jättäis :’D mutta olis kivempi kävelläkin kun jalat olis paremmassa kunnossa.

  152. Emilia sanoo:

    Miksi juuri minä? Koska kantapääni ovat aina olleet todella kuivat ja lohkeilevat, vaikka niitä yritän rasvailla. Ammatiltani olen hieroja, jolloin näen muiden jalkapohjia ja samalla omat jalkapohjani tulevat mieleen. Joudun pitämään koko ajan kenkiä jalassa joten jalkani ovat myöskin täynnä kovettumia ja rakkoja. Tämä kyseinen laite olisi juuri minun jalkapohjilleni tarkoitettu 🙂

  153. Rosanna sanoo:

    NO voi hyvänen aika, siksi, että olen perinyt mun mamalta taipumuksen lohkeileviin kantapäihin ja kuiviin päkiöihin! Nämä yhdistettynä treenailuun ja suihkussa lotraukseen..mä todellakin NEED that THING 🙂 <3

  154. Heikku sanoo:

    Olen aina pitänyt jalkoja ihmiskehon rumimpana kohtana eikä asiaa helpota omat hoitamattomat jalat, kovettumineen. Jalkojen hoito tuntunut ja kuulostanut aina niin työläältä, mitä nopeempi sen parempi. Juuri treenaamisen ilon löytäneenä jalat menevätkin vain pahempaan kuntoon ja olisi kiva uskaltaa tulevan kesän aikana näyttää kinttujaan julkisesti. Vasta pari kesää sitten pystyin siihen ensimmäisen kerran sitten lapsuuden.

  155. iris sanoo:

    Nykyään alan hyväksyä pikkuhiljaa omat kovat ja ruttuset jalkani, mut varsinkin nuorempana oikeesti häpeilin jalkapohjiani 😀 Tuntu, ettei mikään oikein tepsi niihin… ”Luonnostaan” kuivat ja koppuraiset jalat on saanut kivan lisäsäväyksen kymmenistä surkeista ballerinoista, korkkareista, sandaaleista ja kaiken maailman treenikengistä… 😀

    Joten kelpais kyllä tälläset tuotteet, jos vihdoinkin oikeesti pysyis jalat kosteutettuina 🙂

  156. Elisa n sanoo:

    Tarvitsisin juuri tuollaisen jalkaraspin, jotta saisin jalkani kuntoon ja kaikki kovettumat pois:)

  157. Jalkafuskari sanoo:

    Juoksen paljon ja sen mukaan jalatkin on kärsinyt. Suomessa jalat voi piilottaa sukkien melkein koko vuosi, mutta aina kesäsin on vaikeeta piilottaa niitä avoimessa kengissä. Jos tuollainen tuote löytyisi kotona ja en kehataisi enään fuskata hoidon kanssa. Pidän peukkujani.

  158. Heidi K sanoo:

    Olen myös laiminlyönyt jalkojen hoitoa niin pitkälle että talvella sai leikattua kovettumia saksilla. Tavallisella raspilla saa hieroa jalkapohjia niin kauan että hommaan ei edes viitsi ryhtyä. Umpikujassa ollaan siis ja kesä lähenee kovaa vauhtia. Tämä voisi pelastaa tilanteen. 😉

  159. Rixutin sanoo:

    En ole koskaan kokenut tarpeelliseksi hoitaa jalkojen ihoa, mutta nyt ne ovat huonossa kunnossa, joten apu olisi tarpeen, etenkin kun kesä on tulossa!

  160. Marika sanoo:

    Olisi ihana voittaa kyseinen jalkaraspi, sillä antaisin sen äidilleni lahjaksi. Juuri tällä viikolla soittelimme ja hän kertoi kuinka isovarpaissa on niin pahat kovettumat, että varpaisiin sattuu käveleminen. Hän on kaikenlaiset jalkakylvyt kokeillut sekä perus jalkaraspit, eikä tunnu auttavan. Olisi ihana yllättää hänet tuollaisella lahjalla!

  161. Sini Lindström sanoo:

    Moi Aino!

    Kiitos ihanista ja inspiroivista blogikirjoituksistasi!

    Haluan todella huolehtia jaloistani ja olenkin kokeillut jos jonkin näköistä voidetta ja vempelettä tähän mennessä, mutten ole vielä löytänyt mitään niin hyvää tuotetta, että olisin jatkanut käyttöä kokeilua pidemmälle. Ja jalkani eivät ole vielä kesäkunnossa!! Lukiessani tämän blogitekstisi haluan ehdottomasti kokeilla Schollin Velvet Smooth Diamond Crystal -jalkaraspia, sillä sitä en ole vielä ehtinyt kokeilla ja sen käyttö kuulostaa siltä, että voisin jatkossakin käyttää sitä!

    Aurinkoista kevättä! 🙂

    -Sini

Kommentoi