SE MAITO JA SE KALSIUM

Edelleen säännöllisin väliajoin saan kysymyksen koskien kalsiumin saantia. Jos ei käytä maitotuotteita, mistä saa kalsiumia? On hauskaa, miten ihmisille on juurtunut noin vahvasti maito – kalsium yhdistelmä. Aivan kuin muissa lähteissä ei sitä olisi? Kalsium on tärkeä kivennäisaine ja aikuisen olisi hyvä saada sitä ainakin 800 milligrammaa päivässä. Maitotuotteista on toki helppoa saada määrä täyteen ja paljon maitotuotteita käyttävillä, ongelmana voi olla kalsiumin liikasaanti, mikä ei ole hyvästä sekään. Toisaalta, maidon kalsium imeytyy melko huonosti, jolloin täytyy käyttää aika paljon maitoa, jotta liikasaantia syntyisi.

IDDSC02919

Niin, meidän paras kalsiuminlähde ei olekaan se paras? Maidon kalsium ei todellisuudessa imeydy erityisen hyvin. Esimerkiksi monien vihreiden kasvien, kuten vaikka parsakaalin kalsium imeytyy erinomaisesti. Vaikkakin parsakaalia ja muita lehtivirheitä täytyy syödä todella paljon, jotta tarve täyttyy. Ne ovat kuitenkin hyvä lähde, sillä niissä on paljon muitakin elimistölle edullisia vitamiineja ja hivenaineita.

Osteoporoosi on valitettavan suuri ongelma suomessa, sillä jopa 400 000 ihmistä kärsii osteoporoosista. Viime aikoina esiin on noussut kysymys, onko kalsium sittenkään syypää tähän ongelmaan, vai olisiko kyse sittenkin D-vitamiinista. Kalsium tarvitsee D-vitamiinia imeytyäkseen ja uskon, että hyvin moni suomalainen kärsii D-vitamiinin puutteesta. D-vitamiinia on pakko ottaa lisäravinteena, etenkin näinä pimeinä aikoina, sillä  ravinnosta on melkein mahdotonta saada riittävästi Deetä. Osaan maitotuotteista on toki lisätty D-vitamiinia, mutta kyseiset määrät (0,5 µg) eivät ole kauhean suuria nykyistenkään suositusten mukaan, saati sitten uudempien tutkimusten valossa, joiden mukaan alle 250 ug:n päivittäisten annoksien on havaittu olevan turvallisia. Maidossa on myös huomattavan vähän eräitä muita luustolle tärkeitä aineita, kuten magnesiumia, jota muuten on runsaasti mm. parsakaalissa.

Mistä muista lähteistä kalsiumia sitten saa?

  • vihreät vihannekset/salaatit (parsakaali, pinaatti, lehtikaali, nokkonen..) sekä myös muut vihannekset, kuten porkkana
  • siemenet ja pähkinät (manteli, seesaminsiemen, pellavansiemenet)
  • Fibrex sokerijuurikaskuitu (sisältää myös magnesiumia ja rautaa)
  • Useisiin pähkinä- ja kasvipohjaisiin juomiin on lisätty kalsiumia
DSC03019

Nokkonen kuuluu mun jokaiseen aamuun. Sitä on helppo lisätä smoothieen!

Kalsiumin lisäksi kannattaa siis pitää huolta D-vitamiinin saannista ja sitten täytyy huomioida että D-vitamiinin imeytymisen kannalta rasva on olennainen tekijä. D-vitamiinilisä kannattaakin ottaa ruoan kanssa, joka sisältää hyviä rasvoja. Tämän on osoitettu nostavan veren D-vitamiinipitoisuutta tehokkaimmin.

Asiat eivät siis ole mustavalkoisia, eikä yhden vitamiinin tai hivenaineen syöminen riitä. Kokonaisuus täytyy olla kunnossa ja ravinnon täytyy olla monipuolista, paljon kasviksia sisältävää, jotta keho saa kaiken tarvitsemansa.


25 Responses to “SE MAITO JA SE KALSIUM”

  1. Essi sanoo:

    Olen ollut muutamaa vahinkoa/poikkeusta lukuunottamatta maidoton 2kk ja jotenkkin olen aivan unohtanut ottaa kalsiumin huomioon ruokavaliossani. Minkälaisina oireina kalsiumin puute voi näkyä?

  2. AJL sanoo:

    Jes! Loisto kirjoitus!! Heti kun aloitin maidottoman marraskuun (ja jäin sille tielle) sain kauhistuneita kommentteja siitä, miten en nyt voi saada tarpeeksi kalsiumia ja sain kerta toisensa jälkeen selittää asiaa ihmisille, ettei maito ole ainut lähde (tai juuri kuten sanoit ei edes paras). Toivottavasti nyt edes joidenkin silmät avautuisivat tosiasialle! 🙂 KIITOS! ♡

  3. Henza sanoo:

    Minusta on nykyään outoa, että maidosta jaksetaan kuohuta niin paljon. En kuitenkaan usko, että maito pilaa jonkun elämän ja on kenenkään ruokavaliossa se suurin ongelma (jos ei nyt huomioida allergioita yms.). Enpä ole nimittäin kuullut uutisia, että ”Nainen kuoli maidon yliannostukseen” tai ”Maidon jättämisen ansiosta elämänlaatuni parani ja sain 10 vuotta lisää elinaikaa”. Uskon, että monen ihmisen perusruokavaliosta löytyy terveyden kannalta paljon haitallisempia aineita kuin maitotuotteet.

    On toki totta, ettei maitotuotteita ole välttämättä terveellistä syödä aivan valtavasti, mutta niinhän se vähän menee jokaisen elintarvikkeen kohdalla, kuten vaikka veden tai hedelmienkin kanssa. Maidon haittavaikutuksista ei kuitenkaan ole vielä hirveästi tutkittua yksiselitteistä faktatietoa, eikä voida vetää mustavalkoista rajaa maidon hyödyille tai haitoille. Et ole varmasti näin ikinä sanonutkaan, mutta halusin vain kertoa oman mielipiteeni tästä maitopolemiikista :D. Minusta myös tuntuu, että ihmiset ovat valmiita muuttamaan toimintaansa tai tottumuksiaan heti jos asia osataan esittää vain oikealla tavalla vaikka tuntisikin olevansa elämänsä kunnossa.

    Voin vielä kertoa, että itse syön maitotuotteita aika runsaasti. Pidin maidottoman kuukauden jokunen kuukausi sitten, enkä huomannut olossani mitään eroa entiseen. Minulla maitotuotteiden poisjättäminen ei siis muuttanut mitään, paitsi sen että nykyään nautin jugurtistani entistä enemmän. Olemme yksilöitä ja jokaisella tietyt ruoka-aineet vaikuttavat hieman eri tavalla.

    • ainorouhiainen sanoo:

      Oot ihan oikeessa, että usein on kausia kun otetaan jokin juttu ”suurennuslasin alle”, itse en ole maidon käyttöä vastaan, eikä mun mielestä omia tapoja tarvitse muuttaa jos voi hyvin. Silloinhan kaikki pitäisi olla kunnossa.

      Tässä aiheessa painotin enemmänkin maito – kalsium – juttua, sillä aina kun kirjoitan maidottomuudesta, joku kysyy aiheesta. Nyt voin aina linkata tähän tekstiin jos joku vielä siitä kysyy 😀

      Kukin taplaa tyylillään, eikä toisten tavat oo itseltä pois 😉

  4. Jenni sanoo:

    Tähän väliin voisin heittää sellasen kysymyksen, että mistä ostat luomu lehtikaalta?
    Oletan että käytät luomua 🙂 Kesällä minimanista sai luomua ei luomun hinnalla ja laatuero oli valtava, luomu paaljon maukkaampaa ja raikkaampaa. Syksymmällä sitä ei enää löytynyt. Käytän lähimarketin kaalta, mutta kun sitä luomua on mutustanu.. 😉
    Hyvää kevättä Aino! Ps. Hauska, kun luulin keränneeni elämäni aikana aimo annoksen tietoutta liittyen ravintoasioihin, ja ajattelin vuosi sitten ettei enää kovin usein tuu mitään uutta juttua millä maiskutella, mutta sun jutuista nousee usein esille juttuja josta en oo tiennyt. Toisin sanoen emmä tiiäkkään aiheesta ny ihan niin paljon mit oon luullu 😀

    • ainorouhiainen sanoo:

      Mä käyn nykyään tuossa gerbyn s-marketissa ja sieltä saa luomu lehtikaalta. Tosin sitä ei oo aina saatavilla ja silloin ostan ihan normaalia. Sieltä saa myös luomulaatuista mustakaalta!

      Kiitos paljon ja mukavaa kevättä sinnekin! Aina voi oppia jotain uutta 😉

  5. Maikki sanoo:

    Hei!
    Olen seuraillut blogiasi jonkin aikaa ja nauttinut sen piristävistä jutuista.
    En ole kommentoinut aikaisemmin, mutta tämä maito-asia on kyllä sellainen, että en oikein tiedä mitä siitä ajattelisin. Sattumalta luen samaan aikaan Christer Sundqvistin kirjaa ja siinä maidosta kommentoidaan juuri päinvastaisesti: ”Ilman maitovalmisteita voi olla vaikeaa saada riittävästi kalsiumia, sillä muut ruoka-aineet sisältävät kalsiumia niukasti ja heikosti imeytyvässä muodossa.” ”Kalsiumin lisäksi maitovalmisteissa on ainutlaatuisen hyvää ja edullista heraproteiinia (20%) ja kaseiinia (80%). Luonnostaan maito sisältää merkittäviä määriä mm. riboflaviinia, niasiinia, B12-vitamiinia, jodia, fosforia, sinkkiä, seleeniä, kaliumia ja magnesiumia.”
    Tähän puolesta-vastaan asetteluun olenkin törmnnyt useissa yhteyksissä ja siksi haluaisinkin tietää, miten sinä olet muodostanut oman mielipiteesi asiaan?

  6. H sanoo:

    Heips, myös ehkä vähemmän ”tunnettu” vitamiini, k-vitamiini, on hyvä muistaa D-vitamiinin lisänä kun halutaan varmistaa kalsiumin imeytyminen. Terv, isoäidin osteoporoosista opittua 🙂

    • ainorouhiainen sanoo:

      Totta! Myös K-vitamiinia on kasviksissa kuten ruusukaalissa, parsakaalissa, pinaatissa, salaatissa ja kaalissa. 🙂

  7. Hm sanoo:

    Samaa meinasin kommentoida elikkä kasvipohjaiset kalsiumlähteet ovat huonosti imeytyviä kuten myös valitettavasti ravintolisänä otettu kalsium. Maito on paras lähde tai pikku kalat, joista ruodoton voidaan syödä. Kasvituotteissa voi olla usein lisäksi yhdisteistä, jotka heikentävät kalsiumin imeytymistä. Yleensä D-vitamiini on se, josta ihmisten imeytyvän kalsiumin määrä on riippuvainen.

    Omassa ammatissa näitä tulee asiakkaiden kanssa pyöritettyä. Totta kai ilman maitotuotteita voi elää ja silloin jos se tuottaa huonoa oloa niin pitääkin, mutta helppoudessaan se on mainio kalsiumin ja D-vitamiinin yhdistelmä ja tiesittekö että d-vitamiinin liika saanti (harvinaista) voi aiheuttaa kalsiumin liiallisen pitoisuuden veressä, ei kalsium 🙂

  8. Elli sanoo:

    Hei! Jälleen hyvä kirjoitus! 🙂
    Se on tosiaan hassua, että kalsium yhdistetään automaattisesti maitoon. Maitotuotteita välttävien kalsiumin saannista ollaan jatkuvasti huolestuneita, vaikka syytä ei usein olisikaan. Itselläni oli pitkään tarve laittaa kahviin maitoa, mutta kun kahvi on oikeasti laadukasta ja hyvää niin sitä ei tosiaan tarvitse läträtä millään. 🙂

    -Elli

  9. Tiina sanoo:

    Kuinka paljon pitää sitten lehtikaalta/porkkanaa/parakaalta naisen vetää päivässä että saa kalsiumia tarpeeksi? koska mulla on jääny maitotuotteet jotenki vaan automattisesti pois niin mietin että syönköhän tarpeeksi ”kalsium rehuja”? 😀

  10. Sofia sanoo:

    Mulla tosiaan on aina ollut vähän ongelmana se kalsium, joten ole koko ikäni syönyt sitä purkista. 🙁 Olen siis tosiaan allerginen maidolle – mutta myös kaikille kaaleille (juuri parsakaali, lehtikaali jne.) ja myös pähkinöille & siemenille, joissa sitä kalsiumia myöskin on… Hankalaa siis on! 😀

  11. ulla sanoo:

    Moikka Aino ja kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksesta.
    Täällä yksi, suht maidottomana jo toista kuukautta. Ja olo on aivan toinen, kuin rahkoja ja muita syödessä – 🙂 Ja kyllä välillä miettii, saako tarpeeksi kalsiumia, vaikka calcichew onkin ollut käytössä jo toista vuotta. Mutta niin paljon menee parsaa, porkkana ym päivittäin, että eiköhän sitä pärjää 😉

    Mutta uskon, että ei ole tarpeellista tuo maitotuote ihmiskehollë. Monilla lapsillakin on maidon käytön jälkeen loppunu alituinen nuha yms sairastelu.

  12. liina sanoo:

    Tiedäthän, että esimerkiksi mainitsemasi pinaatti (ja muistaakseni parsakin, mutta juuri nyt en ehdi tarkistamaan) sisältää nimeomaan kalsiumin imeytymistä heikentäviä oksalaatteja..

    • ainorouhiainen sanoo:

      Tiedän kyllä, siksi suosin lehtikaalta ja parsakaalia, joka ei sisällä oksaalihappoa. Pinaatissa on tosiaan oksaalihappoa ja nitraattia minkä vuoksi suuria määriä käyttäessä se kannattaa ryöpätä. Vaihtoehtoisesti voi käytää baby pinaattia tai pakastepinaattia (joka on valmiiksi ryöpätty) 🙂

  13. Hemu sanoo:

    Toivepostaus tai kysymys: miten korvata maitorahka? Epäilen, että saan finnejä maitotuotteiden käytöstä suun alueelle mutta en ole testannut maidottomuutta tai maitotuotteiden vähentämistä, koska en oikeen osaa korvata niin helppokäyttöistä ja hyvää maitorahkaa. Miten siis korvata maitorahka lähinnä, että vastaisi sitä ravintosisällöltään? Kiitos energisestä ja motivoivasta blogista!!

    • ainorouhiainen sanoo:

      Moro! Tätä on kysytty aiemminkin ja sinänsä täysin vastaavaa kaupasta ostettavaa tuotetta en oo vielä keksinyt, mutta itse tehtyyn smoothieen saa aika helpolla hyvät ravintoarvot: jotain proteiinijauhoa (esim. riisiproteiini, myös hera on maidon proteiineista se ”parempi” joka ei usein aiheuta noita erilaisia oireita samoin kuin kaseiini) marjoja, banaani ja esim. kookosjuomaa/mantelijuomaa.

      Tästä riittää kahteen annokseen halutessaan.

      hera 30 g 104 kcal
      mustikka 100 g 44 kcal
      banaani 100 kcal
      mantelijuoma (makeuttamaton 5 dl 65 kcal

      = 314 kcal proteiini: 30 g hiilari:29 g rasva: 6,6 g

      Maitorahka 250 g = 140 kcal prot: 21 g, h: 13 g r: 0,5 g

      Muita helppoja välipaloja esim. tonnikalapurkki ja hedelmä

      • Hemu sanoo:

        Kiitos paljon nopeasta ja konkreettisesta vastauksesta!! 😀 Tätä voisikin kokeilla, aika helppo ja nopea tehdä ja, kun menee se kaksi maitorahkaa päivässä niin tosta saisi just sopivasti sen kaks korvaavaa annosta yhdellä kertaa! Ja lisäks toi vaniljahera olis kyllä hyvä hankinta myös tota 250 kcal herkkuohjetta ajatellen!!

        • ainorouhiainen sanoo:

          oleppa hyvä! Hera on kyllä kätevä apu moneen, sitä on helppo käyttää myös leivonnassa ja noissa smoothieissa. Se toimii myös hyvänä palautumisjuomana esim. banaanin kanssa!

  14. Emmi sanoo:

    Moikka taas!

    Oon pitkään miettinyt että pitää kysyä sulta tästä aiheesta ja nyt noista kommenteista saikin jo vähän apua. Oon syksyn mittaan vähentänyt maitotuotteita ja testaillut miltä kroppa tuntuu ja jo aiemmin tehnyt ruokaparannusta PT:n avulla. Lisää vihreää jne jne. Mielestäni vedänkin hyviä määriä vihreää nykyään, mukaanlukien viherpirtelöt jne. Oon ollut kehonkoostumustesteissä jotka suuntaa antavasti käy läpi kropan koostumusta. Siinä huomattiin että juurikin kalsiumtasot oli jopa alentuneet alkutestistä, vaikka ruokavalio on moninkertaisesti parempi kuin ennen. Maitotuotteita en ole järkyttävän paljon käyttänyt aiemminkaan mutta nyt toki vähemmän. Käytän purkista apteekin suosittelemaa kalsiumvalmistetta ja syön D-vitamiinia purkista, sitä on myös kalsiumvalmisteessa. Mietittiin, että ehkä kalsium vaan ei imeydy ja olen lisännyt mm. C-vitamiinia (aiemmin käytin paljon rahkaa + marjoja, nyt ehkä kun rahka korvattu muulla myös marjat jääneet vähemmälle).

    Olisin kuitenkin kaivannut vielä lisää vinkkejä, mistä kalsiumia saisi järkevästi lisää, vai nostanko vaan edelleen noiden mainittujen vihreiden ainesten syömistä? Maidon ”korvikkeita” käytän vaan kahvissa satunnaisesti. Sen havaitsin, että olen käyttänyt viime aikoina paljon kaupan normaalia pinaattia sellaisenaan, kun en tuosta baby-pinaatin paremmuudesta aiemmin osannut lukea. Olisiko se sitten vaikuttanut juuri tähän.

    Tiedän että vaikea sanoa mitään ilman lisätietoja, ja kommenttien perusteella voi olla ettei muuta ratkaisua ole kuin tuo vihreän lisääminen edelleen :S

    Pahoittelut pitkästä tekstistä ja kiitos jos jotain vinkkiä löytyy 🙂

    • ainorouhiainen sanoo:

      Moi! Hmm, jos kyse ei ole siis siitä että saisit liian vähän kalsiumia, johtuu ongelma varmaan imeytymisestä? Vatsahappotesti kertoo hieman vatsan kuntoa ja jos se ei mene ”läpi” voi ongelmaa lähteä korjaamaan toisesta niin että hoitaa imeytymisen kuntoon!

      –> http://a-rou.indiedays.com/2015/03/06/vatsahappotesti/

  15. sofia sanoo:

    Kiitos tästä postauksesta! ihanaa että ihmiset alkaa purkaa tätä myyttiä. 🙂 Sain nuorempana hirveästi luunmurtumia luistelua harrastaessani (selkä, ranne montamonta kertaa, sormi kun koripallo osui siihen ?!?!?, käsivarsi, nilkka….) jatkuvasti kaatuillessa ja könytessä vaikka join maitoa litratolkulla ja söin juustoa ja jugurttia joka päivä. Nyt olen ollut vuoden käyttämättä lainkaan maitotuotteita. Kaatuilu on tietysti vähentynyt, mutta iho on parantunut ja on sitä vieläkin jäällä ja asfaltillakin muutamia kertoja pyllähdelty eikä ainakaan toistaiseksi ole mikään murtunut. Sellaista myös olen lukenut että maidon proteiini aiheuttaa sen, että keho alkaa jotenkin vuotamaan kalsiumia omista luista..?

Kommentoi