MIKSI LUOMUKAHVIA?

Kahvi, tuo suomalaisten perinnejuoma. Täällä suomessa juodaan nimittäin henkilöä kohti enemmän kahvia kuin missään muualla maailmassa. Monilla meistä kahvi kuuluu jokaiseen aamuun ja useimmiten myös iltapäiviin tuomaan energiaa. Kahvilla on toisaalta jopa huono maine, sillä monesti yritetään päästä eroon sen aiheuttamasta riippuvuudesta. Huonolaatuinen kahvi onkin pahasta, sillä  sen viljelyssä käytetään paljon torjunta-aineita ja erilaisia rikasteita, joten kahvi tekee elimistössämme enemmän tuhoa kuin hyvää. Luonnonmukaisesti viljelty kahvi taas sisältää runsaasti antioksidantteja, eikä sen viljelyyn ole käytetty kemiallisia tuholaismyrkkyjä tai lannoitteita.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tämän hetkinen kahvikokoelmani

Jos kahvia tulee nautittua päivittäin tai jopa useampi kuppi päivässä, kannattaa miettiä myös kahvin laatua. Kahvi voi joko tehdä pahaa tai hyvänlaatuinen kahvi hyvää. Kahvin laatuun vaikuttaa luonnollisesti kahvipapujen laatu. Kannattaa suosia kokonaisia papuja ja jos mahdollista, jauhaa kahvi vasta juuri ennen keittämistä. Näin saa aidosti tuoretta kahvia, jossa aromit ovat tallella. Korkeassa ilmastossa kasvaneet ja vesikäsitellyt pavut sisältävät myös lähtökohtaisesti vähemmän mahdollisia haitta-aineita (esim. mykotoksiinit).

Itselläni ei vielä ole laitetta jolla jauhaa kahvit, mutta teen sen oston yhteydessä Ekosopissa. Luin myös jostain, että maidon lisäys kahviin heikentää antioksidanttien imeytymistä. Maidosta luopuminenkin voi tuntua mahdottomalta ja ymmärrän täysin, jos on kokeillut juoda markettikahveja mustana. Laadukas kahvi maistuu kuitenkin itsessään jo niin hyvälle, ettei siihen tarvitse lisätä maitoa. Toki itsekin lorautan silloin tällöin luomulaatuista maitoa sekaan, mutta useimmiten juon kahvin mustana. Luomulaatuisesta kahvista ei myöskään tule tärisevä huono olo, vaikka sitä hörppisi muutaman kupin putkeen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jos haluaa saada kahvista entistä paremman energiapiikin, voi kokeilla sekoittaa MCT-öljyä kahvin sekaan. MCT-öljy hidastaa kofeiinin imeytymistä ja antaa elimistölle tasaista energiaa pidemmän aikaa. Tämä voisi olla aamutreenaajalle hyvä energiapiikki, jos ruoka ei uppoa ennen urheilemista. MCT-öljyn sanotaan lämmittävän elimistöä sisältäpäin ja siten lisäten rasvanpolttoa ja energiankulutusta. Se on myös erinomainen energialähde aivoille sekä mainio buusteri esimerkiksi ennen liikuntasuoritusta. Rasva-asioista voidaan olla montaa eri mieltä, joten sallittakoon mielipide kaikille. Itse suosin kookosöljyä, mct-öljyä, oliiviöljyä sekä esim. avokado- tai pähkinäöljyjä.  Oliiviöljy ja avocado sisältävät omega-9 rasvahappoja, jotka eivät ”sotke” elimistön omega-3 ja omega-6 suhdetta. Omega-6 kasvattaa kehon tulehdustilaa ja omega-3 vähentää sitä, ja kun kutosta saadaan liikaa, tulehdustila pahenee ja ongelmia alkaa ilmaantua. Olen muuten kirjoittanut tästä aiheesta ihan oman teksti, se löytyy täältä.

Meinaa taas lähteä ihan väärille poluille tämä teksti. 😀 Yritetään siis pysyä aiheessa nimeltä kahvi. Mitä muuta kahviin voi sekoittaa? Esimerkiksi pakurikääpä tuo kahviin kivan vivahteen ja runsaasti lisää terveysvaikutuksia. Pakurikääpä on nimittäin voimakkaimpia luonnossa esiintyviä antioksidantteja. Sen lukema on T-ORAC 52452. Eli jos uskoo antioksidanttien terveysvaikutuksiin, pakurikääpä on ehkä jopa maailman paras. Pakurin lisäksi olen sekoitellut Feel Vividin macaa, cordycepsiä ja muita lääkinnällisiä sieniuutteita. Oman kokemuksen mukaan, ihan tavallista macaa en ehkä lähtisi sekoittamaan kahviin, sillä se voi pilata kahvin maun. Feel Vividin macauute on niin vahvaa, että sitä riittää pieni lusikan kärjellinen, eikä se mielestäni maistu seassa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuvassa näkyvä Ethiopia tchembe n2 kahvi on ainutlaatuista ja laajalti maailmassa arvostettua kahvia Yirgacheffen alueelta. Ethiopia Tchembe valloittaa makuaistin ainutlaatuisella pehmeällä suklaisella maullaan, jota vahvistaa uskomattoman maukas banaanin, vadelman sekä mustikan aromi. Kahvia ja muita kuvassa näkyviä herkkuja saa Vaasan Ekosopista, jossa myös kahvi jauhetaan valmiiksi. 🙂

Luomukahvi on toki hintavampaa kuin ”tavallinen kahvi”, mutta muutaman euron satsauksella voi päästä nauttimaan ihan uusista makuelämyksistä ja kokea kahvin hyvän vaikutuksen.


7 Responses to “MIKSI LUOMUKAHVIA?”

  1. Heljä Kallio sanoo:

    Heippa, halusin vaan sanoa, että tykkään sun blogista ihan pirusti, reilun vuoden on tätä tullu seurailtua ”näkymättömänä” lukijana 😉 Kahviaddiktina tämä tuntui sopivalta postaukselta tulla näkyväksi lukijaksi, ite vetelen rainbow-kahvia, joka ei sekään toki hullumpaa ole, mutta ehkä luomukahville voisi antaa mahdollisuuden… Mutta jatka samaan malliin, musta on ihana et kirjotat tasapainoisesti asiapostauksia ja lifestylejuttuja. Itse en voisi kuvitella syöväni yhtä tarkasti tai liikkuvani yhtä paljon, mut oot tosi motivoiva ja sun juttujen kautta oon oppinu paljon uutta ja kyseenalaistanut ja parantanut omia elämäntapojakin. Kiitos sulle hienosta blogista ja oikein hyvää uutta vuotta! 🙂

  2. Myy sanoo:

    Kiva postaus! Sikäli myös ajankohtainen, että siirryin itse luomukahvin juojaksi jonkin aikaa sitten enkä ole katunut! Juon paljon kahvia ja uskon, että sillä on merkitystä pitkällä aikavälillä. Käytän muutenkin luomutuotteita, joten oli ihan luonnollista vaihtaa myös kahvi luomuun.

  3. Minna sanoo:

    Postailit joskus aiemmin Bulletproof-kahvista. Ostin kokeilua varten luomukahvia, ja sen jälkeen en ole ”normaaliin” kahviin palannut. Luomukahvi maistuu niiiin paljon paremmalta ja tuo paremman sekä virkeämmän olon. 🙂

    Tuosta MCT:stä ja aamutreenaamisesta tuli mieleen, että on pitänyt kysyä sulta pikainen kysymys. Aloitin Bikinibody Bootcampin tässä joulun jälkeen. Paras aika olisi treenata heti sängystä noustua, ennen aamiaista. Onko järkeä vetää treeniä tyhjällä vatsalla pelkän veden voimin? Sen jälkeen syön normaalin aterian (klo 11), ja aamupuuron vetäisen vasta klo 14 maissa. En haluaisi tehdä ”turhaa työtä” jos tämä onkin täysin toimimaton ratkaisu. 🙂 Kiitos jo etukäteen!

  4. Ak sanoo:

    Ite olin tossa just katelluki luomukahvia tosin ihan tavallisesta kaupasta, mutta paketin kyljessä luki, että käytettävä 10pv sisällä avaamisesta ja ihan normaalin kokonen kahvipaketti oli kyseessä. Meneekö luomukahvit jotenki nopeemmin pilalle vai mikäköhän vois olla takana? Ei tullu ostettua kyseistä n. 7e pakettia josta ois juonu ehkä yhet kahvit..

    Kiitos inspiroivasta blogista 🙂

    • ainorouhiainen sanoo:

      Ne kai menee nopeammin ”pilalle” sillä myös mun paketeissa on lyhyempi käyttöikä kuin noissa normaaleissa. Ehkä jostain saisi hieman pienempiä määriä tms jotta pääset kokeilemaan? =)

  5. Pekka Koski sanoo:

    Moi,

    Mistä tietää onko kahvi luomua jos ei ole luomu merkkiä pakkauksessa? Onko esim tämä kahvi luomua?

    http://www.crema.fi/fi/products/crema/coffee/ethiopia-sidamo

    Hyvä blogi sulla :D.

    • ainorouhiainen sanoo:

      Kiitos! 🙂

      Hmm, en osaa kyllä sanoa. Luulisin että se pitäisi kuitenkin lukea pakkauksessa? =)

Kommentoi