Aamun vitamiinipommi

Hyvää iltaa! Maanantai takana ja pieni stressi päällä, sillä tällä viikolla tapahtuu paljon ja pitäisi ehtiä vaikka ja mitä. Meillä on tulevana perjantaina edessä muutto, sitä ennen pitäisi vielä pakata ja tehdä miljoona muutakin asiaa. No, sitten kun on muutettu niin on kyllä ihanaa, kun pääsee eroon kaikesta turhasta krääsästä. Meinaan heivata ihan reilulla kädellä kamoja jakoon, kierrätykseen ja roskiin. Tänään lahjoitin jo sohvan ja sohvapöydän eteenpäin, uloskantohintaan. Ei ainakaan tarvitse itse kannella raskaita kalusteita kun pistää vanhat menemään ja tilaa uudet suoraan kämppään! 😀

Monet tuskailevat kasvisten ja marjojen syönnin kanssa, voi tuntua vaivalloiselta syödä suuria määriä salaatteja ja muita vihanneksia. Olen toki kirjoitellut tästä ennenkin, mutta halusin vain näyttää kuinka helpolla voi kulauttaa suurenkin vitamiinimäärän suusta alas. Söisitkö aamiaiseksi tämän määrän ruokaa?

DSC02921

DSC02919DSC02917

Nyt kun flunssakausi iskee, on tärkeää saada vitamiineja ja antioksidantteja, jotta säästyisi turhilta taudeilta. Mä olen edelleen kiskassut aamupalaksi smoothien, joka sisältää paljon marjoja, lehtikaalia, pinaattia ja viherjauheita. Proteiinin roolia esittää hera tai riisiproteiini, fiiliksen mukaan. Oon testaillut Go Greenin kookosjuomaa sekä cashewjuomaa, niillä saa mielestäni kivaa piristystä smoothieen. Kummassakaan ei ole lisättyä sokeria. Löysin eilen kaupasta noita karhunvatukoita ja tyrnimarjoja ja niillä sai pientä vaihtelua ainaiseen vadelma-mustikkacomboon. Karhunvatukoissa on muiden marjojen tapaan runsaasti antioksidantteja ja vitamiineja. Lisäksi niissä on paljon pektiiniä, luonnon omaa säilöntäainetta, jonka on kerrottu ehkäisevän korkeaa kolesterolia ja syöpää. Tyrni taas on oikea vitamiinipommi. Siinä on melko suuria määriä D-vitamiinia, C- ja E-vitamiineja, sekä betakarotiinia. Runsas E-vitamiini ja flavonoidipitoisuus tekevät tyrnistä tehokkaan avun tukemaan immuunijärjestelmää, ja tämä taas auttaa pysymään terveenä!

DSC02926

Aamulla mun piti ”ihan nopeesti” tehdä smoothie ennen töihin lähtöä..Lopulta siinä meni kuitenkin melko hyvä tovi, kun piti kuvata setti joka suunnasta ja asetella lautasille. 😀 Lopputulos 0,5 litraa herkullisen pehmeää smoothieta ja hirvee kiire töihin, nam! Mitä sinä meinaat syödä (tai juoda) aamiaisella huomenna?

DSC02931


10 Responses to “Aamun vitamiinipommi”

  1. Ansku sanoo:

    Tämmösiä pirtelöitä minäkin hörpin melkein päivittäin, eikä ole lunssat juurikaan tarttuneet 🙂

  2. Mää sanoo:

    Pakko kysästä, että millasella blenderillä teet noita smoothieita? Toi ”kippo” näyttää niin kätevän kokoselta! 😀 Ja voi vissiin juoda suoraan siitä?

    • ainorouhiainen sanoo:

      Nämä teen Smoothie Twisterillä, se on tosi kätevä kun tuosta voi tosiaan juoda suoraan + siihen kuuluu sellainen kansi mikä shakereissa on, jos haluaa ottaa smoothien mukaan ja juoda matkalla. Tuon hinta on lisäksi aika edullinen n. 25 € =)

  3. Hanski sanoo:

    Hei!
    Herkullisen näköistä! Miten sinä saat lehtikaalin ns. juotavaan muotoon kun itsellä se on jäänyt tosi isoiksi paloiksi..! Onkohan vain oma blenderi niin tehoton vai tekijän tekniikka väärä 🙂 Mitä viherjauhetta käytät? Olen ajattelut aloittaa/kokeilla niitä mutta mistä sitä tietää mitä kannattaisi ostaa..? Cocoviltä ainakin löytyy ilmeisesti sitä.. Kiitos inspiroivasta blogista! 🙂

    • ainorouhiainen sanoo:

      Hei ja kiitos! 🙂
      Mä tapaan repiä lehtikaalin ensin pienempii osiin ja sitten sekoittelen niin pitkään että tulos on tasaista, taitaa olla blenderissä vikaa jos jää isoiksi paloiksi? Käytän tällä hetkellä Amazin Grass viherjauheseosta josta löytyy mm. vehnänoras, ohranoras, alfalfa, spirulina, pinaatti, chlorella ja parsakaali. Tällaiset valmiit sekokset on aika käteviä kun samassa purkissa on kaikki tarvittava! Cocoviltakin taitaa löytyä jokin valmis sekoitus ja ylipäätään luontaistuote/terveyskaupoista löytyy paljon vaihtoehtoja nykyään!

  4. xristie sanoo:

    Moikka Aino, luen sun blogia säännöllisesti. Olen myös alkanut käyttämään superfoodia ruokavaliossani. Olisi pari kysymystä ja olisi tosi kiva jos jaksaisit vastata 🙂

    Optimsm-jauhe: kuinka usein käytät ja kuinka paljon käytät esim. päivässä?
    Maca-jauhe : samat kysymykset kuin edellinen. Millä tavalla sen käytät, smoothiessa vai?

    Itse olen vasta viime viikolla aloittanut molempien käytön. Lasi appelsiinimehua ja jauhot sinne sekaan, onko ok?

    Kiitos vastauksestasi jo etukäteen

    • ainorouhiainen sanoo:

      Moikka! Opti-MSM on juuri loppu, mutta sitä oon käyttänyt n. ruokalusikallisen päivässä, macaa lisään aina raakasuklaaseen, joten sitä tulee lähinnä sitä kautta. Ne voi sekoittaa oikeestaan mihin tahansa nesteeseen tai esim smoothieen! Itse sekoittelin joskus c-vitamiiniporeen kanssa, opti-msm tarvitsee nimittäin ceetä imeytyäkseen 🙂

  5. jonna sanoo:

    Heippa!

    Mitä käytät nesteenä smoothieissasi? Onko tuo kookosmaitoa joka näkyy taustalla?
    Mitä mieltä olet siitä, voisiko proteiinijauheet jättää välistä ja mielummin nesteen smoothieissa
    käyttää valion rahkajuomaa (+ mahdollisesti osaksi vettä/maitoa, ei pari dl enempää rahkajuomaa viitsi laittaa), ajaisiko saman asian?

    Ja hyvä että tässä itse kerroit tuosta aamustasi, kuinka meni aikaa kuvaamiseen jne. Itselle ainakin jälleen muistui mieleen kuinka paljon aikaa tähän käytät ja muistaa taas paremmin arvostaa työsi tulosta. Itsellä kyllä varmasti ei pinna kestäisi, jos jokaisesta liikkeestäni pitäisi muistaa napsia kuvia, ja sinun kuvasi vielä ovat nimenomaan aina kauniita ja harkittuja. Lisäksi ylipäätään se, että päivän mittaa varmasti blogi on enemmän tai vähemmän mielessä jatkuvasti.
    Toki täytyy muistaa että saatkin tästä jotakin, mutta tuskin sinusta upporikasta tulee kuitenkaan? 😀

    Kiiots ja ihanaa syksyä! 🙂

    • ainorouhiainen sanoo:

      Hei!

      Käytän makeuttamatonta mantelijuomaa, kookosjuomaa tai cashewjuomaa. Voihan sen protskun jättää pois ja korvata esim. rahkalla tai rahkajuomalla. Mä en itse käytä maitotaloustuotteita (esim. rahkaa) joten siksi korvaan sen hera isolaatilla. 🙂

      Kiitos ja kiva että arvostat työtäni. Eihän tässä tosiaan miksikään Roope Ankaksi tule, mutta teen tätä enemmänkin ”rakkaudesta lajiin” 😉

Kommentoi