Mietteitä hormonitoiminnasta sekä mahdollisuus ilmaisiin tamponeihin

Moikka! Yksi usein kysytty kysymys täällä blogissa koskee hormonitoimintaani. Monet ovat ihmetelleet, toimiiko hormonit kuten pitää, sillä rasvaprosenttini on melko alhainen. Olen kärsinyt joskus hormonien epätasapainosta, mutta se johtui jostain muusta kuin liian vähäisestä rasvasta kehossa. Epäsäännölinen elämä, stressi ja huonot elämäntavat voivat horjuttaa hormonitasapainoa aivan yhtälailla, kuin matala rasvaprosentti tai suuret liikuntamäärät. Nykyään olen itse ihan balanssissa, kuten jo aikaisemmassa ”makeover-postauksessa” kerroinkin. 🙂

Pääsin mukaan Fitfashionin ja Reddvillen kampanjaan ja tämä olikin mulle aivan uusi juttu! Reddville on palvelu, joka mahdollistaa ilmaisten tamponien saamisen suoraan kotiovelle. Palvelun mahdollistaa mainostajat, jotka saavat tuotteensa pakettien kansiin.

Reddville Finland

Reddvillellä on nyt jo yli 75 000 tyytyväistä käyttäjää Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa ja aikaisemmin yhteistyötä on tehty jo mm. Puman, Nivean, Sebamedin, Acon ja muiden suosittujen brändien kanssa. Lähetyksien mukana on siis mahdollista saada tamponien lisäksi ilmaisia tuotepaketteja testiin näiltä mainostajilta! Aika hyvä diili vai mitä? 🙂

05-12-13-render

Nyt on tulossa uusia mukavia kamppanjoita ja kannattaakin rekisteröityä Reddvilleen ennen keskiviikkoa (!!!) 30.4.2014. Jos rekisteröidyt nyt, pääset mukaan jo seuraavaan kamppanjaan, joka alkaa toukokuussa. 

04-12-13-render-2Mitä pitää tehdä?

1) Rekisteröidy osoitteessa reddville.fi ennen keskiviikkoa 30.4.2014, niin olet mukana seuraavassa kampanjassa (toukokuu)
2) Ensimmäiset ilmaiset tampoonit lähetetään suoraan kotiovellesi (ja ne ovat 100 % ilmaisia, ei postituskuluja tms.)
3) Saat sähköpostiisi uutiskirjeen. Siinä on kampanjaan liittyviä kysymyksiä, joihin vastaaminen kestää noin 2-3 minuuttia.
4) Jos vastaat kysymyksiin, saat seuraavan ilmaisen erän ilmasia tampooneja. Aika helppoa! Mikäli taas jätät vastaamatta, seuraava tilauksesi peruuntuu, mutta mitään lisäkustannuksia ei kuitenkaan tule!

Tämä on siis todellakin riskitön juttu saada ilmaisia tuotteita suoraan kotiin. Tampoonit lähetetään tietysti huomaamattomassa pakkauksessa, jottei tarvitse kuitata pötkylöitä omaan käteen postipojalta. ;D

Yhteistyössä Reddville


6 Responses to “Mietteitä hormonitoiminnasta sekä mahdollisuus ilmaisiin tamponeihin”

  1. laurapaura sanoo:

    Harmi, menee nyt tää tarjous ohi, oon nimittäin siirtynyt käyttämään kuukuppia. 😉 ja NAISET, suosittelen kuukuppia lämpimästi. 😀 ihanan vapauttava kapine.

  2. ansku sanoo:

    Hehe taas tulee tällänen ”ei liity postaukseen” kysymys mutta onko mitään väliä treenaako iltapvällä jolloin olis esim päivällimem ja iltapala reenin jälkeen viä vai jos treenaa illalla että olis vaan iltapala reenin jälkeen? Siis siihen nähden etgä miten paljon lihakset saa polttoainetta? Rittääkö pelkkä iltapala?

  3. Nimetön sanoo:

    Mä komppaan ekaa kommentoijaa. Kuukuppi, kuukuppi! Se on paras keksintö koskaan. Ihan ku ei olisi mitään ja säästää vielä luontoa. Kuukuppi<3

  4. Irmeli sanoo:

    No ei kovin montaa mietettö ollu aiheesta. Ajattelin, että olis enemmänki pohdintaa,mutta mainoshan tämäkin oli :/

    Kuukuppia mäki kannatan.. joten hukkaan meni tämän postauksen lukeminen..:/

  5. Michaela sanoo:

    Kuukuppi! 🙂

Kommentoi