Omaa aikaa

Tällä viikolla mun kalenterissa on ollut poikkeuksellisen paljon tyhjää tilaa. Täytyy sanoa, että on ollut todella rentoa, kun ei tarvitse koko ajan juosta pää kolmantena jalkana paikasta toiseen. Täytyypi alkaa taas rajoittamaan tekemisiä, että jää aikaa oleskeluunkin. 

DSC00337

Tällä viikolla oon kuitenkin jokaisena päivänä varannut itselleni tunnin, jolloin vedän luukut kiinni ja menen piikkimaton päälle makaamaan. Polvien alle pehmeä tyyny (kiitti vinkistä J!) ja luomet alas. Oon yrittänyt lopettaa asioiden pyörittelyn päässä ja vaan olla sen yhden tunnin ajan. Tällainen katkos päivään tuo itselleni paljon energiaa ja meikäläinen onkin sammunut siihen matolle kuin saunalyhty. Illan jumpat ovat kuitenkin menneet tällä viikolla tosi reippaasti, joten päiväunilla on ollut vain positiivinen vaikutus. (Porukat varmaan miettineet, että mitä ihmeen reikiä tolla on selkä täynnä :D )

DSC00852

Tällä viikolla oon myös ehtinyt käydä pitkästä aikaa infrapunasaunassa ja kuoria koko vartalon maailman parhaalla kotitekoisella kuorinta-kosteutusaineella. Maanantain fustra-treenin innoittaman oon jaksanut venytelläkin pariin otteeseen. Tällaisten pienten juttujen takia olo on ollut tosi fresh ja mielikin energisempi!

Tuli vielä mieleen pieni vinkki, mikä toimi ainakin omalla kohdallani viime viikonloppuna. Lauantaina illalla oli tylsää ja ajattelin käydä hakemassa mässypussin tai jäätelöä piristämään itseäni sohvalla loikoilun lomassa. Sen sijaan laitoinkin saunan päälle ja päätin pitää oman ”home spa” – hetken. Tein erilaisia hoitoja hiuksille ja kasvoille, rasvasin ihon huolellisesti ja puin puhtaat vaatteet päälle. Tämän jälkeen olo oli niin hyvä ja raikas ettei olisi tullut mieleenkään alkaa mättäämään mitään epäterveellistä. Sen sijaan tein superfood-smoothien, keitin rentouttavaa&rauhoittavaa teetä ja loikoilin sohvalla. 

Muistakaahan siis ottaa myös omaa aikaa välillä, hemmottelu-hetki ei ole hukkaan heitettyä aikaa, päinvastoin.DSC00348

 kuvat: @eve


No Responses to “Omaa aikaa”

  1. Avatar Nimetön sanoo:

    Oisko se niin kauheeta välillä syödä epäterveellistä? Minä ainakim voin hyvällä omalla tunnolla kerran parissa viikossa syödä karkkia ja muuta välillä niin ihanaa ruokaa. Kohtuus kaikessa..

    • Avatar ainor sanoo:

      Onko joku sanonut ettei saisi joskus syödä epäterveellistä? Mistä tiedät mitä olin syönyt edellisenä päivänä tai mitä söin seuraavana, kaikki ei ole niin mustavalkoista!
      Minä voin ainakin hyvällä omallatunnolla olla myös syömättä herkkuja jos siltä tuntuu.. :)

Kommentoi