Tämä aihe putkahti päähäni tänään, kun toivoin omassa mielessäni viikonloppua saapuvaksi. olen itse ainakin sellainen, että odotan aina jotain. Mun on vaikea olla juuri tässä hetkessä ja nauttia siitä. Mielessä siintää aina se seuraava asia tai tavoite. Tällaisen ajatustavan vuoksi tunnit kuluvat, päivät pyörivät, viikonloput hujahtavat…Äsken oli kesä ja kohta on jo joulu ja sitten sama ”vuodenaikaodotusrumba” lähtee käyntiin.
Katse tulevaisuuteen
Olen huomannut, että joudun itse keskittyä tähän asiaan. Mun täytyy rauhoittaa itseäni ja miettiä kaikkea mukavaa, mitä tapahtuu juuri sillä hetkellä. Uskon, että tätäkin asiaa pystyy harjoitella varaamalla aikaa rentoutumiseen ja siihen, ettei ole mihinkään kiire. Itsellä on kalenteri aina täynnä, joten täytyy alkaa taas karsimaan tilaa pelkälle olemiselle. Minä en ainakaan halua stressata päiviä pois ja odottaa jatkuvasti jotain. Haluaisin pystyä nauttia jokaisesta hetkestä ja päivästä, oli sitten maanantai tai lauantai.
Oli niin hauskaa ettei tiennyt itkeä vai nauraa niin päätin näköjään tehdä molemmat 😀
Miettikää jos elämästään nauttii vain viikonloppuisin, eli perjantai-sunnuntai akselilla (toisilla alkaa arki-ahdistus jo sunnuntaina), kuinka monta prosenttia elämästä nauttii ja kuinka monta kärsii? Meikäläisen hyvällä matikkapäällä laskettuna 20-30 % elämästä on mukavaa aikaa ja 70-80% kurjaa odottelua. Jos asia on näin, niin mielestäni silloin täytyy herätä ja tehdä asialle jotain! Itse pystyn nauttia arkipäivistä myös, kiitos ammattini josta nautin. Silti olisi mukavaa osata tarttua paremmin hetkeen ja olla odottamatta aina jotain.
Tänään tätä asiaa miettiessäni olin kotona ja mulla oli tunti ”luppoaikaa” ennen illan jumppia. Olin kuitenkin jo työmoodissa enkä pystynyt rauhoittua. Mulla on monesti pieni väli ennen illan työrupeamaa, mutta en kylläkään pysty kutsua sitä vapaa-ajaksi. Valmistaudun henkisesti tulevaan, katselen kelloa ja kertailen ohjelmia. Uskon, että delegoimalla asiat paremmin ja suunnittelemalla aikatauluni saisin itselleni myös tunnin pari rentoiluaikaa. Mulla on paha tapa jättää asioita viime hetkeen ja sitten stressailen tunti ennen jumpan alkua uusia liikkeitä ja kappaleita. 😀
Onko teillä jotain ajatuksia tätä aihetta koskien? Saa jakaa myös vinkkejä jos sellaisia löytyy.
Jotta ei menisi liian vakavaksi, linkkaan mielestäni uuden kivan biisin tähän loppuun. Kyykättiin tätä RPV tunnilla juuri äsken, minä ja 50 muuta innokasta jumpparia 🙂
kuvat: eve©
Mä odotan eniten sitä, että saan mun laihdutusprojektin loppuun ja oon oppinut kunnolla terveelliset elämäntavat. Odotan myös ensi kesää, jolloin täytän 18 ja päästään ehkä kaverin kanssa ekaa kertaa kahdestaan ulkomaille 🙂 Odotan, että työharjoitteluni olisi ohi vaikkei se olekaan vielä alkanut. Odotan siis vaikka ja mitä. Toi on niin totta, että pitäis enemmän elää hetkessä, vaikka kyllä mä arjestakin nautin. Ei sais vaan odottaa mitään liikaa, koska joihinkin asioihin voi myös pettyä. Tää oli tosi hyvä postaus!
Sinäkin oot kova odottelemaan. Kyllähän se on ihan mukavaa kun on jotain mitä odottaa, mutta jos ainoastaan odottaa ja odottaa niin asiat menee ohi ilman että on osannut arvostaa niitä 🙂
Kiitos kommentista Mette 🙂
Olen aivan samanlainen asioiden odottamisen suhteen ja joudun myös välillä pysähtyä miettimään, että onhan arjessanikin ihania asioita. Ei elämä ole vain joulua, synttäreitä, lomamatkoja ja kesää. Nyt kuitenkin odotan JOULUA!! EN siksi, että se on joulu, vaan siksi, että minulle se tarkoittaa Suomeen matkustamista, koulustressin vähenemistä edes hetkeksi, perheen ja Suomessa asuvien kavereiden näkemistä, herkuttelua ja sitä iiiiihanaa joulun tunnetta, kun ei oikeasti ole kiire yhtään minnekkään.
Sinä kuitenkin tiedostat tuon ns”ongelman” ja sehän on jo puoli voittoa 🙂 Kyllähän tuollaisia asioita pitääkin hieman odottaa! Tervetuloa suomeen ja tsemppiä odotteluun Jennny 🙂
No viikonloppua odotan toki, etenkin kun nykytilanteeni on mikä on…
Aika hätkähdyttävää oli kuitenkin se, mitä ensimmäisenä ajattelin kun luin postauksesi. Tajusin että minähän odotan koko ajan huonoja uutisia! Olen koko ajan valmiustilassa ottamaan vastaan jobinpostia. Aika järkyttävää. Nyt pitää kyllä alkaa miettimään tätä, ja tehtävä asialle jotain. Kiitos siis Aino tästä postauksesta. Sai aikaan enemmän kuin sitä lukemaan aloittaessani kuvittelinkaan.
Täytyy myöntää Anu, että käväisit mun mielessä kun kirjotin tätä postausta. Mulle on jotenkin jäänyt mieleen se mitä kerroit kesällä kun oltiin J:n läksiäisissä. Oon ihan samaa mieltä että kannattaa funtsia asiaa ja tedä negatiivisille asioille jotain. Muista että koskaan ei oo liian myöhäistä lopettaa niiden asioiden tekemistä mistä ei pidä. Vaikka asiat tuntuu hankalilta, niin asioilla on kuitenkin tapana järjestyä, kunhan vaan uskaltaa ottaa sen ekan askeleen 🙂
Menipä syvällikseksi 😀 Kiitos kommentista!!
”Uskon, että tätäkin asiaa pystyy harjoitella varaamalla aikaa rentoutumiseen ja siihen, ettei ole mihinkään kiire. Itsellä on kalenteri aina täynnä, joten täytyy alkaa taas karsimaan tilaa pelkälle olemiselle. Minä en ainakaan halua stressata päiviä pois ja odottaa jatkuvasti jotain. Haluaisin pystyä nauttia jokaisesta hetkestä ja päivästä, oli sitten maanantai tai lauantai.”
Minä olin saman moinen ennen. Läsnäolo oli tosi hankalaa, kun mielessä pyöri jo kuinka pitäis olla sielä ja tuolla ja tehdä tämä ja toi.
Sitten sain lapsen, ja yhtäkkiä sitä aikaa olikin. Hirveesti. Ei ollut muuta kuin aikaa. Ei ollut telkkaria, ei ollut radiota ja tietokonekin niin vanha rotisko, ettei sitä juuri jaksanut avata. Ei tosiaan ollut muuta kuin aikaa (jessus muuten miten ”kiireiseksi” telkkari ja tietokone ihmisen tekee!). Sitä oppi ajan kanssa olee oikeasti läsnä niin että nykyäänkin vaikka aika pitkälti koko ajan puuhaan jotain (kun en ole niitä ihmisiä jotka vaan makaa sohvalla), ajatus on silti _siinä_, en mieti enää vallan muita asioita vaan opin keskittymään siihen mikä on käsillä. Tai miettimään asioita, joilla on oikeasti mulle jotain väliä, eikä pyöritellä sellaisia joille ei mitään voi.
Nyt viimeisen puoli vuotta olen napannut joka ilta 10 minuuttia ihan itselleni. Silmät kiinni ja munakellosta aikaa ja vaan mietin päivääni, elämääni, lasta tai mikä nyt pomppaa mieleen. Kymmenen minuuttia on muuten ihan sairaan pitkä aika vain olla!
Väittäisin olevani onnellisempi. Jotenkin tasapainoisempi, tietoisempi siitä, kuka ja minkälainen minä olen ja mitä haluan olla (ja samalla toki, kuinka puutteellinen olen tietyillä aloilla) 🙂
Tv ja tietokone vievät todellaki paljon ns. turhaa aikaa, osasyy omaan ”kiireisyyteeni” on myös tietokoneella näppäily ja roikkuminen.
Lohduttavaa kuulla että stressailuistakin voi oppia pois ja todellakin muuttaa omaa tyyliään, täytynee varmaan hankkia se lapsi sitten, että pääsisi relaamaan 😉 Heh heh.
Kiitos jälleen hyvistä ajatuksista Mari Susa!
Myönnän että tulee ”elettyä” vaan viikonloppuisin, mutta pitäis enemmän nauttia arjestakin eikä vaan odottaa viikonloppuja. Arkirytmi menee melkein aina samalla kaavalla työ-jumppa-kotiin. Pitäis vaan elää enemmän hetkessä ja tehä arkena enemmän niitä kivoja juttuja, kyllä niitäkin tulee tehtyä mutta liian harvoin..
Sinäpä sen sanoit. Ei siinä varmasti ole mitään vikaa jos arki on ns. tavallista ja samanlaista. Olleellista olisi vaan oppia arvostamaan niitä pieniä iloja ja hetkiä mitä arki tarjoaa. 🙂
Tosi tärkeä aihe! Läsnäolo ja jokaisesta päivästä iloitseminen on löytynyt omaan elämääni tosi vahvasti sitä kautta, kun olen oivaltanut ottaa elämän ohjenuorakseni kiitollisuuden. Kun ymmärtää olla heti herätessään kiitollinen siitä, että saa nähdä uuden aamun, päivän jokainen hetki tuntuu aivan liian arvokkaalta tuhlattavaksi jonkin tulevan odottamiseen.
Yksi ajatuksia herättelevä sitaatti aiheesta:
”People wait all week for Friday, all year for summer, all life for happiness.”
Niinpä. Elämä ja onni on tässä juuri nyt, ei perjantaina tai ensi kesänä. 🙂
Tuon sitaatin olen kuullut ennenkin ja se kiteyttää aikalailla tekstini pointin yhteen lauseeseen.
Nykyään meillä monilla on niin suuret odotukset kaiken suhteen ja vaatimukset korkealla, jolloin unohdetaan olla kiitollisia niistä asioista joita meillä on jo nyt. Useasti asioita oppii arvostamaan vasta kun ne menettää…Mielestäni tämä ajatus tulisi muistaa joka päivä koskien niin ihmissuhteita kuin muitakin asiota 🙂