Super Saturday 2013

Nonniin, katsotaan jos saan jotain järkevää tekstiä aikaiseksi. Tulimme eilen kl. 2:00 yöllä kotiin ja tänään oon kuormittanut aivoja uudella BA82-ohjelmalla, joten nyt on hieman ”takki tyhjä”. Kroppakin ilmoittelee, että nyt olis hyvä hetki huilia, mutta ei pysty. Sunnuntaina sitten 😀

Lähdimme Tukholmaan lauantaina aamulennolla ja arlandasta suuntasimme suoraan Globeniin, jossa odotti melkoisen pitkä jono. Alkoi hieman ahdistaa, kun BODYATTACK™82 tunnin alkuun oli enää 10 minuuttia ja piti vielä kirjautua sisään ja saada kamat narikkaan. Jotenkin ehdittiin tehdä kaikki ja päästiin saliin juuri ennen attackin alkua. Tunnille oli päättänyt osallistua pari muutakin ja voi luoja mikä ryysis siellä oli! Olimme aivan lavan lähellä kun tunti alkoi ja parin biisin jälkeen huomasin olevani melkein salin takaseinässä kiinni. Liikkumisesta ei meinannut tulla mitään, aina oli jonkun käsi tai jalka naamassa tai suussa 😀 

DSC_0002-001-1024x680

©Eve

Tiesin aiemmilta vuosilta, ettei tunneilla pysty tehdä ihan ”täysillä” ja olinkin asennoitunut enemmän fiilistelyyn. Fiilis oli katossa ja kyllä siinä tehdessä hikikin kerkesi tulla. Koko Globenin lattia liikkui kun jengi veti attackia. Tykkäsin ohjelmasta paljon ja nyt kun olen ohjannut sen kerran tykkään vielä enemmän. 🙂

Attackin jälkeen mun tarkoitus oli mennä pumppiin, mutta kiireisen saapumisen takia en ehtinyt tunnille, joka oli myös niin buukattu kuin olla ja voi..Olisi pitänyt olla hyvissä ajoin salissa, jotta olisi sinne mahtunut. Pidettiinkin pieni tauko ja käytiin shoppailemassa LesMills-vaatteita. Shoppikin oli ehditty tyhjentää aika huolella, mikä oli ihan positiivinen asia lompakon kannalta. Ostin yhdet BODYCOMBAT-shortsit ja mustan LesMills topin.

Sa

minä&Janna samoilla shortseilla

Shoppailun jälkeen oli vuorossa BODYSTEP™93, johon saatiin vihdoin huiput paikat. Lava oli pyöreä ja keskellä salia. Ohjaajat olivat ympäri lavaa ja vaihtelivat paikkoja kappaleiden välillä. Oltiin ihan lavan edessä ja näkymä oli todella hyvä… Lavan läheltä liikkui ohjaajia ja muutamia tuttuja kasvoja ja päästiin nappaamaan pari kuvaakin 😀

IMG_4593

Petter


Lisa Osbourne

Lisa Osbourne


IMG_2939-001-1024x768

Mark Nu’u ja fänit

Kuvien laatu on mitä on, mutta ei viitsitty kantaa kameraa mukana kun tavarat täytyi aina jättää johonkin nurkkaan tuntien ajaksi. Steppi oli ehkä tuon ensimmäisen päivän kohokohta, aivan loistava fiilis ja nyt oli tilaa stepata kunnolla. Ensi kosketuksen jälkeen pidin ohjelmasta, taisi olla yksi kappale joka tuntui hieman tylsemmältä, mutta muuten kokonaisuus oli jees!

IMG_4600

Stepin jälkeen suunnattiin syömään ja sen jälkeen BODYCOMBAT™57 tunnille, jossa oli mukana myös meidän toisen salin ohjaaja/LM-kouluttaja Pia. Tällä tunnilla meininki oli aika sama kuin attackissa, eli tilaa ei juurikaan ollut ja potkut täytyi tehdä todella pienesti. Boxing biisit pystyi kuitenkin vetää ihan kunnolla ja sai hyvän sykkeen päälle. Pia veti oman ohjauksensa todella nappiin ja Dan & Rachael olivat yhtä huikeita kuin aina!

Uskottava? :D

Uskottava? 😀

Combatin jälkeen jäin vielä Grit Cardio tunnille. Olen käynyt cardiossa kerran aiemmin, kun olin Tukholmassa koulutuksessa viime keväällä. Tämä tunti on todellinen tappotunti. Saa kyllä itsestään kaikki mehut irti jos vain tekee kunnolla. Tila ja ahtaus aiheutti joissain jutuissa himmailua, mutta oli kyllä taas verenmaku suussa tunnin lopulla. Haluaisin niin käydä nuo Gritin peruskoulutukset ja ne on kyllä mun To Do – listalla aika korkealla.

Cardion jälkeen pää ja kroppa alkoi olla aika finaalissa, joten säästettiin hieman voimia seuraavalle päivälle ja suunnattiin pesulle ja syömään. Uni tuli todella nopeasti, ei tarvinnut kun vetää luomet alas ja muuta muistikuvaa ei enää ole.

Ihan huippu päivä oli jälleen! Seuraavan päivän tarina tulee toisessa postauksessa.

Oliko joku teistä mukana tapahtumassa?


9 Responses to “Super Saturday 2013”

  1. Aino sanoo:

    Joo tuo grit cardio on iha tappoa, kokeiltiin helsinki work outissa! 😀

  2. Ronjawww sanoo:

    Kuulostaa kyllä melkoiselta! Ehkä joskus tämänkin jumpparin tiet vievät tuonne superiin 🙂 Mutta joo itselläkin on ollut jo alkuvuodesta suurena haaveena käydä se GRIT Strength koulutus. Ei ole kyllä parempaa jumppatuntia kuin se! 🙂

  3. Noora sanoo:

    Mä fiilistelin facebookin kautta täällä Suomen puolella tota tapahtumaa 🙂
    Ja mä niiiin oon kade sulle noista aivan uuber ihanista shortseista!!

    • ainor sanoo:

      hehe =) Noita shortseja voi vissiin tilata lesmillsin sivuilta tai planet fitness – sivustolta 🙂

  4. Hei tiiätkö järjestetäänkö näitä super saturday tyyppisiä juttuja muualla Euroopassa, esim, ehm, Berliinissä 😉 ? Olis tosi kiva päästä tommoseen tapahtumaan :).

    /Marjaana

    http://addmorecolour.blogspot.de/

    • ainor sanoo:

      Hmmm en tiedä, mutta uskoisin että kyllä? Kannattaa varmaan mennä lesmillsin sivuille ja etsiä infoa sieltä!

Kommentoi