UUNIFETAPASTA TERVEELLISEMMÄKSI TUUNATTUNA

Viikonloppuna tuli testattua paljon hypetettyä uunifetapastaa ja olihan se nyt piru vie hyvää! Jos kyseinen pasta on mennyt sinulta ohi niin, kyseessä on tämä Liemessä-blogista löytyvä resepti. Niin hyvää kuin se olikin, niin täytyy myöntää että valkoinen pasta ja suuret rasvamäärät eivät ole ihanteellisinta sapuskaa näin arkisin, joten päätin vähän tuunailla reseptiä vähärasvaisemmaksi ja myös proteiinipitoisemmaksi. Määristä tulee 2-3 annosta, nälän suuruudesta riippuen. Laskin, että annoksessa on noin 500 kcal ja 26 g proteiinia! :)

Kevyempi uunifetapasta

200 g kikhernepastaa
200 g 10% fetajuusto
1/2 dl oliiviöljyä
1/2 punainen chilipalko
2 rasiaa kirsikkatomaatteja3 valkosipulinkynttä
pippuria
ripaus suolaa

basilikaa tarjoiluun

Kaada oliiviöljy vuokaan, sekoita tomaatit ja pilkotut valkosipulit öljyssä. Lisää keskelle feta ja pilkottu chilipalko, mausta reilusti. Paista uunin keskiosassa 200-asteessa 15 minuuttia. Nosta lämpö 225-asteeseen ja käännä uuni grillivastukselle. Nosta vuoka uunin ylätasoon ja paista vielä noin 10 minuuttia. Tarkkaile paistosta, sillä kesto riippuu paljon uunin tehosta!

Keitä pasta ohjeen mukaan, sekoita koko uunivuuan sisältö pastan joukkoon. Tarjoile basilikan kanssa.

Eihän tämä ihan sinne originaalin tasolle yltänyt, mutta oli yllättävän hyvää ja täyttävää! Sai ainakin jotain vaihtelua ainaisille samoille arkiruuille. Voisin kuvitella lisääväni sekaan vielä esimerkiksi katkarapuja tai vaikka jauhelihaa!

Ootko sä testannut jo tätä hittipastaa?

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook


4 Responses to “UUNIFETAPASTA TERVEELLISEMMÄKSI TUUNATTUNA”

  1. henriikkav sanoo:

    On testattu alkuperäinen setti, sekä oma muunnos siitä :D Alkuperäisen reseptin mukaan tehtynä tämä oli omaan makuun liian tuhti ja närästävä, mutta oma versio oli kyllä 6/5 vaikka itse sanonkin! Oma annos erosi alkuperäisestä niin, että oliiviöljyä oli käytetty maltillisemmin ja heitin uunivuokaan lisäksi vielä pilkottua punasipulia ja ruusukaalia! Niin hyvää <3

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Hei tuo kuulostaa hyvältä setiltä myös! Sekoitin itse tänään pastan sekaan jauhelihaa, parsakaalia ja sosekeiton jämät – toimi! :D

  2. Hanna sanoo:

    Moi!

    Oliko kalorit laskettu, niin että ohjeesta tulee 2 vai 3 annosta? :)

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Nyt tästä on jo sen verran aikaa, että en ihan tarkkaan muista. Jos oikeen muistan niin taisin laskea 3 annokseen jaettuna :)

Kommentoi