MITÄ JOS SE VÄSYMYS JOHTUUKIN TÄSTÄ?

Väsyttääkö? No ei auta, nyt vaan pois sohvalta ja touhuamaan, kyllä se siitä karisee!

Ootte kuulleet sata kertaa (myös mun suusta) sen, että jos väsyttää niin se ei ole tekosyy jäädä kotiin lepäämään. Meidän aivoihin on istutettu ajatus, että kyllä se siitä lähtee käyntiin kun vaan aloittaa. Tänään ajattelinkin pohtia aihetta hieman toisesta näkökulmasta. On ihan totta, että usein väsymys väistyy kun lähtee liikkumaan. Tämä vuodenaikakin on tunnetusti sellaista, että joka toista vähän väsyttää, vähän joka välissä!

Mutta mitäs jos jatkuvaan väsymykseen kokeilisikin ihan uutta lähestymistapaa ja lepäisi? Uskon, että moni tätäkin blogia lukeva voi yhtyä siihen, että ne omat päivät ovat aika täyteen buukattuja. On töitä tai koulua, treenejä, lapsia, stressiä ja kiirettä. Mitä jos se väsymys onkin merkki siitä että pitäisi painaa jarrusta eikä vaan väkisin jaksaa? Oon itsekin pohtinut, että miksi oon ollut tänä syksynä paljon flegmaattisempi kuin aiempina vuosina. Yleensä kaamos ei ole vaikuttanut muhun, mutta sitten tulin siihen tulokseen, että oon ehkä saattanut painaa kaasua taas hippasen liian kovaa ja siksi nyt väsyttää.

Syitä väsymykselle:

Liian paljon kaikkea – Jos mennään oman kapasiteetin yli tai siellä rajoilla, ei ihme jos väsyttää oli sitten pimeetä tai ei. Sen sijaan että väkisin lähdet treenaamaan tai tekemään jotain niin koitappas ottaa vaikka yksi ylimääräinen päivä, kun vain lepäät.

Yksipuolinen ravinto – Raudanpuute, D-vitamiininpuute tai esimerkiksi jodin liian vähäinen saanti aiheuttaa väsymystä. Runsaat kuukautiset ja treenaaminen lisäävät mm. raudanpuutosta, jonka yksi selkeä oire on jatkuva väsymys.

Nestehukka – Näin talvella jano ei ole yhtä läsnä kuin kuumempina kesäpäivinä ja juominen helposti unohtuu. Yks selkeä merkki nestehukasta on jos heti treenin alkuvaiheessa alkaa kuivaa suuta. Ennen urheilusuorituksia kannattaa tankkailla pitkin päivää nesettä, jotta nestehukka ei vie kaikkia tehoja liikunnasta!

Musta on tuntunut tänään, että oon vaan taistellut väsymystä vastaan siitä saakka kun heräsin aamulla. Otin päiväunet päivällä, mutta niidenkin jälkeen aloin haukotella melkein välittömästi. Ainoat hetket, kun en ole haukotellut ovat olleet päivän neljä jumppaohjausta, joiden aikana ei ole väsyttänyt, luonnollisesti. Jostain se energia taas revittiin, vaikka ennen iltatunteja mietin että mitähän helvettiä tästä oikeen tulee. 😀

Niin, että mitäs jos lepäisikin hieman enemmän. Panostaisi yöuniin ja vähentäisi stressiä, onko mission impossible? 😀

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook


VÄSYTTÄÄ VAAN KOKOAJAN? VAIHDA RUOKARYTMIÄSI NÄIN!

Nukut ihan hyvin, elät terveellisesti ja harrastat liikuntaa, mutta silti etenkin päivällä ja iltapäivästä on veto pois. Lounaan jälkeen huvittaisi kääriytyä peiton alle päiväunille ja töistä kotiin tultua ramasee niin, että saa käydä melkoista taistelua salille lähdön ja sohvan välillä? Tämä vuodenaika on tietysti sinänsä melko haastaavaa, koska valoa on vain rajallisesti ja jatkuvassa pimeydessä olo tietysti pistää unettamaan. Tähän asiaan voi kuitenkin löytyä myös toinen syy ja eräällä helpolla keinolla pystyy nostamaan omaa vireystasoaan hyvinkin nopeasti!

Useimmilla meillä on ruokailujen suhteen rytmitys, että syömme aamiaisella ja lounaalla reilummin hiilihydraatteja ja ilaa kohden taas suositaan proteiinipitoisempia vaihtoehtoja. Joskus tämän rytmin kääntäminen voi kuitenkin auttaa omaa jaksamista parempaan suuntaan. Hiilarinsietokyky on kuitenkin myös yksilöllistä, sillä joillakin ihmisillä hiilarit pistävät väsyttämään enemmän kuin toisilla. Jos ajatellaan loogisesti, niin tälläisessa tapauksessahan ne hiilarit kannattaa sitten sijoittaa ajankohtaan, jolloin tästä on hyöytyä eli iltaan, jolloin muutenkin tulisi rauhoittua ja mennä nukkumaan.

Miksi proteiinia aamulla? Sen ansiosta kylläisyydentunne pysyy pidempään yllä, energiataso ja keskittymiskyky on usein parempi, sekä monille ongelmia aiheuttava turha napostelu ja makeanhimo vähenevät. Myös nälkä- ja kylläisyyshormonit toimivat tutkitusti paremmin kuin hiilaripainotteisella aamiaisella.  Ideana ei ole syödä välttämättä pelkästä proteiininlähteestä, vaan enemmänkin proteiinipainotteisesti. Myös aamulla voi hyvin syödä lihaa, kanaa tms. mutta koska useimmalle se kuulostaa jo liian hankalalta, niin esimerkiksi kanamunat, proteiiniletut ja marja- sekä vihersmoothiet (proteiinijauheella) ovat toimivia. Toki aamupuuroon voi lisätä proteiinia esim. raejuuston, proteiinijauheen tai valkuaisen muodossa, mutta puuro voi toimia jopa paremmin iltapalana. 

Tässä tulee toki huomioida se, että treenin ympärillä on hyvä syödä myös hiilareita, jolloin myös treenin ajankohta vaikuttaa hieman. Useimmat treenaavat kuitenkin iltapäivällä/illalla, jolloin tämä järjestely toimii hyvin. Aamiaiseksi esimerkiksi proteiinipitoinen smoothie tai munakas ja lounaalla ruokaisa salaatti, jossa mukana hyvä rasvanlähde. Aina kun vähentää hiilaria annokselta, on hyvä muistisääntö lisätä tällöin vähän enemmän rasvaa, jolloin saavutetaan myös kylläisyydentunne, eikä energiatasot laske liikaa.

  • Proteiinipainotteinen aamiainen pitää olon virkeänä heti aamusta, säilyttää verensokerin vakaana sekä vähentää napostelua päivän mittaan.
  • Hiilarit pääosin treenin jälkeen, palautusaterialla mielellään tärkkelyspitoisia hiilareita esim. riisiä, bataattia jne. Tämä ei siis tarkoita hiilareiden täydellistä välttelyä ennen treeniä, mutta pääpaino hiilareilla treenin ympärille!
  • Rasvaa tasaisesti jokaisella aterialla, paitsi treenin jälkeinen ateria saa olla melko vähärasvainen.
  • Ennen nukkumaanmenoa (iltapala) kevyt annos hiilareita esimerkiksi iltapuuron muodossa auttaa nukahtamaan ja nukkumaan paremmin.

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook: TÄÄLLÄ.