VAASASSA TAPAHTUU!

Hoi Vaasalaiset! Tuntuuko teistäkin, ettei Vaasassa ”tapahdu ikinä mitään”? Mulla on jäänyt hieman sellainen fiiilis, että usein kun täällä sitten järjestetään jotain, jää osallistujamäärä vähäiseksi ja hommat lopahtaa nopeammin kuin alkoikaan. Nyt olisi kuitenkin hyviä uutisia, sillä tulevana viikonloppuna kerrankin tapahtuu jotain siistiä, jonne oon myös itse menossa! Kyseessä on siis Vaasa Festival 2016, joka järjestetään tulevana lauantaina 23.7 uudella Elisa stadionilla hietalahdessa. Edeltävänä päivänä, eli perjantaina, maailmalla suurkaupungeissa nähty Dinner In The Sky saapuu myös Vaasaan! Taivaalle pääsee syömään kolmena päivänä.

Itse en ole menossa ruokailemaan taivaalle, mutta lauantaina suunnataan tosiaan tsekkaamaan uusittu stadion ja uuden festarin tunnelmat. Esiintyjinä tapahtumassa nähdään Krista Siegfrids, Jean S, Carola Häggkvist ja Tom Jones. Itse odotan eniten tuota Carolan keikkaa. 😀 Ajattelin ensin, että en ole edes kuullut Jean S:n biisejä, mutta pikainen spotify-tsekkaus todisti muuta. Kaikki tietää biisit ”kesäkatu” sekä ”lootusasentoon” biisit. Bändi esittää siis pääasiassa suomenkielisiä cover-kappaleita, joten niitäkin on kiva päästä jammailemaan! 

ruississa1

Mun mielestä kesässä onkin parasta erilaiset tapahtumat ja festarit. Nyt onkin käynyt niin, että jokaisena heinäkuun viikonloppuna on jotain menoa ja koska ei kannata elää pelkästään viikonloppuna, ollaan keksitty kaikkea hauskaa myös viikolla. Normaalissa arjessa käyn harvoin missään ja ne viikonloputkin pyhitetään lepäilylle, jotta jaksaa jumpata viikolla. Sen vuoksi oonkin päättänyt, että nyt lomalla teen niin paljon kuin vaan jaksan ”sitä kaikkea muuta”. Ja voi poijjaat onkin ollut ihan super hauska kesä tähän mennessä. Näiden naurujen voimalla jaksaa taas pitkän ja pimeen vuoden. Yleensä hyvän kesän merkki onkin se, että elokuun lopulla alkaa jo odotella syksyä ja pimeneviä iltoja. 😀

Nyt siis jos viikonlopun pläänit on auki, ei muuta kuin nenä kohti Elisa stadionia ja näytetään, että kyllä me Vaasalaisetkin osataan käydä tapahtumissa! Onko joku teistä jo hankkinut lipun Vaasa Festivaaleille tai tuonne Dinner In The Skylle?

IDruississa

Postaus toteutettu yhteistyössä Vaasa Festivalin kanssa