Kauneusihanteet vaihtelevat aikakausittain ja keneltäkään ei ole varmasti jäänyt huomaamatta, että pyllyt ovat pop. 2000-luvun aikakaudella, kauneusihanne on muuttunut laihasta kurvikkaaksi, ja viimeistään tämän vuoden puolella homma on mielestäni räjähtänyt käsiin. Lähes jokainen treenistä kiinnostunut naispuolinen henkilö on herännyt kyykkäämään muhkeampia pakaroita tai ostamaan freddyn pyllyhousut. Vuoden alussa (..ja edelleen) blogit pursuilevat ohjeita erilaisiin pakaratreeneihin ja ihmeellisimpiin liikkeisiin. Mullakin on muuten tulossa jalka/pepputreeniä taas pitkästä aikaa.
No mutta, ei kait siinä mitään. Pakaralihakset ovat erittäin hyödylliset lihakset, kun ne ovat kunnossa. Lihastasapainokin on hyvä juttu, sillä useammat kärsivät enemmänkin etureisidominanssista, kuin liian vahvoista pakaralihaksista. Yleensä kuitenkin jossain vaiheessa hommat alkaa mennä yli. Joku haluaa aina olla parempi kuin muut, tavalla tai toisella. Fyrk finns, eli kun fyrkkaa löytyy, ei tarvitse paljon salille katsella ja saat ne pakarat myös ilman duunia. Erilaiset kirurgiset toimenpiteet ovat yleistyneet pakaraimplanteista rasvansiirtoon.
Itse en tuomitse kauneusleikkauksia, mutta en lähtisi leikkauttamaan mitään, mihin voin itse vaikuttaa. Eli jos haluaisin muhkeammat kinkut, suuntaisin kyllä mielummin salille ja tekisin työtä tuloksien eteen. Mulla on luonnostaan kapea lantio ja aika pieni pylly jos niin voi sanoa. 😀 Se ei ole koskaan haitannut, mutta toki olen minäkin käynyt veivaamassa lantionnostoja ja kyykkyjä viimeisen vuoden aikana. Pyöreämpi peppu ei olisi pahitteeksi, mutta se ei ole mikään pakkomielle tai asia jota mietin usein.
Sitten on ne, joilla on luonnostaan muhkea takamus. Kim Kardashian taitaa olla luonnostaankin erittäin muhkea, mutta on silti lukemani mukaan tehnyt erilaisia kauneusleikkauksia tullakseen vieläkin kurvikkaammaksi. Luin, että hänelle olisi tehty rasvansiirto reisistä pakaroihin, jolloin tuo muutenkin iso kankku, muuttui entistä kurvikkaammaksi. 😀 Mitä mieltä te olette, koska menee yli? Meneekö tämä yli? Kuvia on toki (uskoakseni) muokattukin rankalla kädellä, mutta viesti mitä kuvien avulla lähetetään, on aika selkeä.
Kuvat lainattu täältä.




