HIEMAN PEHMEEMMÄSSÄ TIKISSÄ

Pysyn suhteellisen matalissa rasvoissa vuoden ympäriinsä, kiitos suurien treenimäärien, eli etenkin ohjauksista summautuvan korkean kulutuksen vuoksi. Kun kulutus pienenee ja muutkin rutiinit muuttuvat, on vain fakta että myös keho muuttuu. Kuukaudessa ei tapahdu ihmeitä suuntaan jos toiseenkaan, mutta kyllä sitä alkaa näkyä pientä pehmeyttä kehossa näin neljän viikon jälkeen. Kun on melko hyvä lihaserottuvuus, myös sen katoamisen huomaa valitettavan nopeasti. Näin on käynyt tänäkin kesänä, sillä vaikka oon syönyt pääosin terveellisesti ja myös liikkunut, on hommat kuitenkin hyvin kaukana siitä miten elän normaalisti.

Pakko myöntää, että tällainen ”takapakki” tietysti harmittaa ja mielelläänhän sitä olisi supertikissä etenkin kesäaikaan kun pyöritään pienissä vaatteissa ja on niin kuuma että pukeminen ylipäätään ahdistaa. :D Oon kuitenkin ottanut asian mielestäni aika rennosti. Sille ei vaan voi mitään, että fysiikan lakeihin ei pysty vaikuttaa! :D Mulle on kuitenkin tärkeää myös nauttia elämästä ja etenkin lomasta, enkä haluaisi jättää asioita tekemättä vain siksi että pysyn paremmassa kunnossa!

Olen siis tyytyväinen siihen millainen se kroppa on nyt, sillä tässä on paljon hyviäkin puolia. Oon nukkunut todella hyvin (kertoo stressitasojen alenemisesta), keho on päässyt palautumaan kovista treeneistä ja motivaatio liikuntaa kohtaan on vain noussut, kun on ottanut hieman etäisyyttä!

Viime aikoina on ollut paljon puhetta kehopositiivisuudesta ja se on saanut meikäläisenkin miettimään kaikenlaisia muutoksia suuntaan ja toiseen eri tavalla. Mun mielestä on hienoa, että tällainen täydellisyyden tavoittelu ja jopa utopistiset haaveet siitä millainen oman kehon tulisi olla ovat siirtymässä syrjään ja on ihan ok olla sellainen kuin on. Etenkin kesäisin on kova hälinä niistä kuuluisista kesäkiloista, mutta kun asiaa ajattelee tarkemmin niin onko se niin kovin vakavaa jos kerran vuodessa niitä kesäkiloja tulee muutama? Eri asia on tietysti jos homma lähtee ihan lapasesta, mutta muutaman kilon heittelyt eivät suista kenekään terveyttä pysyvästi.

Sitten kun kun on taas pimeetä, märkää ja kylmää niin mietitäänkö me silloin, että voi hemmetti kun tuli tehtyä kesällä niin paljon kaikenlaista ja elettyä elämästä nauttien? Enpä usko. Otetaan tästä ajasta kaikki irti ja jos se vaikuttaa kehoon, kuten mun tapauksessa, niin sitten vaikuttaa ja palataan taas syssymmällä rutiineihin! :D

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook

 


MINÄ & KEHONKUVA

Luin Monnan ja Kipan kirjoituksen koskien kehonkuvaa ja onhan siitä tullut joskus aiemmin itsekin kirjoiteltua. Kehonkuva, ulkonäköpaineet ja ulkonäön ympärillä pyörivät asiat ovat mulle hyvin tuttuja, sillä kuntosalilla työskennellessä nämä ovat tavallaan aina läsnä jollain tavoin. Ihmiset haluavat laihduttaa, muokata kehoa ja ylipäätään ympäristö on sellainen jossa ulkonäkö on paljon tapetilla. Oon työskennellyt kuntosalilla vuodesta 2006, joten olen nähnyt monen työntekijän tulevan, menevän, inspiroituvan ja myös ahdistuvan näistä asioista. Omakin pää pitää olla kunnossa, ettei katoa liikaa tähän kuplaan. Kun on jatkuvasti ympäristössä missä vain treenataan, helposti myös vääristyy kuva siitä mikä on normaalia ja mikä extreemiä.

Koen, että oma kehonkuvani on muuttunut iän myötä paremmaksi. Olen oppinut katsomaan itseäni positiivisemmin, enkä etsi pelkästään virheitä peiliin katsoessani. Koen, että olen aina ollut jotenkin todella tietoinen kehostani ja kiinnittänyt siihen huomiota. Vaikka voisi luulla että tämä johtuu siitä että olen työskennellyt kuntosalilla ja kilpaillut sitä ennen ns. esteettisessä lajissa, muistan kuitenkin että jo lapsena telinevoikkaharjoituksissa koin olevani liian isokokoinen. Tämä on sinänsä hassua, koska olin lapsena pieni ja siro.

Mun ongelma  onkin aina ollut tuo isokokoisuus, tai siis se että olen kokenut olevani suurempi kuin olen. Olen jostain syystä havitellut pientä ja mahdollisimman siroa kehoa. Uskon, että oma kehokuvani on siinä mielessä ollut vääristynyt, sillä en kai koskaan ole ollut mikään kovin iso. Nykyään en enää ihannoi vain rasvatonta kehoa, sillä urheilullisuus ja sopiva lihaksikkuus on enemmän mun mieleen.

Olen keskustellu aiheesta ammattilaisen kanssa ja hänen mukaan mulla on hyvin vahva itsetunto ja luottamus siitä millainen olen luonteeltani, taidoiltani jne, mutta ulkokuori on aiheuttanut sitä epävarmuutta. Oon tehnyt asian kanssa töitä ja yrittänyt opetella ajattelemaan positiivisesti, sillä niitä virheitä löytyy aina, eikä täydellisyyteen edes kannata pyrkiä.

Kehopositiivisuus tarkoittaa mulle kuitenkin sitä, että vaikka olen tyytyväinen itseeni, voin silti kehittää itseäni myös ulkoisesti. Omalla kohdalla terveelliset elämäntavat vaikuttavat paljon siihen millainen olo on. Hyvästä ruuasta tulee parempi fiilis ja treeni antaa energiaa sekä nostaa mielialaa todella paljon! Lähtökohtana tuo itsensä hyväksyminen on jo mielestäni paljon parempi, kuin se että itseinhon vallassa lähtee väksisin ”tekemään itsestään parempaa versiota”.

Yllä oleva kuva sai mut kirjoittamaan tästä aiheesta, sillä kuva oli valokuvaajani Annan mielestä ihan mielettömän hieno otos, mutta ainoa mitä mä näin oli selkäläskit. :D Se mitä itse näämme poikkeaakin usein siitä, miten muut meidät näkevät. Oma pää on yleensä se kaikista kriittisin tuomari ja helposti negatiivisiin asioihin keskittyessä, alkaa nähdä vain niitä. Totuus on, että kaikilla meillä on epäkohtia ja niiden piilottelu aiheuttaa myös itselleen paineita, kun pitää aina yrittää olla jollain tavoin virheetön. Ja toisaalta, onko edes olemassa virheellistä ulkonäköä? Persoonalliset jutut ovat niitä asioita jotka tekevät sinusta sinut! Kun katsonkin kuvaa kokonaisuutena, (enkä kiinnitä huomiota siihen että treenirintsikat saattavat painaa ihoa esiin asennon takia) niin näenkin sen erilaisin silmin.

Paljon puhutaan somen aiheuttamista ulkonäköpaineista, mutta tämäkin on hyvin pitkälle oma valinta. Seuraa asioita, joista tulee hyvä fiilis. Jos some aiheuttaa negatiivisia fiiliksiä, pidä siitä taukoa ja katsele ympärille ihan sitä oikeeta elämää ja keskity siihen! :)

Kuvat: Anna Riska / Annmarias

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook