HERKULLINEN & TERVEELLINEN MANSIKKAPIIRAKKA

Viime aikoina on tullut leivottua ennätyspaljon! Joka viikko oon leiponut jonkin uuden tai vanhan terveysherkun ja täytyy sanoa, että harjoitus tekee mestarin myös tässä asiassa. Tämäkin piirakka on mielestäni ihan älyttömän hyvää. Oon testannut saman piirakan myös mustaherukoilla ja mustikoilla. Pohja muistuttaa  herkullista murotaikinaa, mutta on silti valmistettu hyvistä raaka-aineista ja sisältää paljon vatsaa hellivää kuitua.

Kauramurotaikina:

  • 3 dl kaurahiutaleita 
  • 1 dl kauraleseitä       
  • 0,5 dl kaurajauho
  • 3 rkl steviasokeri
  • 1,5 dl sokeroimatonta marjasosetta (esim. Bonne, Piltti, Bona)
  • 2-3 rkl sulaa kookosmannaa (kookosöljy käy myös)

Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää marjasose ja sekoita lusikalla. Lisää lopuksi kookosmanna ja puristele käsin taikinaksi. Painele taikina piirakkavuokaan ja esipaista 170 asteisessa uunissa noin 5 minuuttia.

Täyte:

  • 200 g Philadelphia tuorejuustoa tai esim.  Skyr vaniljarahkaa 
  • 1 dl valkuaista tai 1 kanamuna
  • 30 g mansikka-valkosuklaan makuista heraproteiinia (myös muut vaniljapohjaiset maut toimivat)
  • 2 rkl steviasokeria
  • noin 300-400 g tuoreita mansikoita

Vatkaa sähkövatkaimella kaikki muut paitsi mansikat sekaisin. Tarkista maku ja lisää makeutta tarvittaessa. Kaada seos pohjan päälle. Perkaa mansikat ja puolita ne, painele täytteeseen leikkauspinta ylöspäin. Paista 170 asteisessa uunissa 20-30 min uunin tehoista riippuen. Anna jäähtyä. Mansikkapiirakka on parasta jääkaappikylmänä! 

Steviasokerista on tullut jonkun verran kyselyjä ja käytän siis täysin kaloritonta steviasokeria. Jos tuote on itselle uusi, kannattaa tsekata tuotteen energiapitoisuus, sillä markkinoilla on myös tuotteita joissa on 50% sokeria ja 50% makeutusainetta ja näin ollen kaloreitakin aika paljon enemmän! 🙂

Tätä samaa reseptiä voi varioida muilla marjoilla tai vaikka omenoilla. Pakastemarjoja käytettäessä kannattaa antaa marjojen sulaa huoneenlämmössä ensin, muuten täytteestä tulee helposti vetinen, kun marjoista sulaa nestettä piirakkaan paiston aikana!

instagram: ainorouhiainen 

Facebook