Piikkaaminen eli herkistely on prosessi, jossa harjoittelua keventämällä pyritään optimoimaan urheilijan suorituskyky tiettyyn kilpailuun tai testisuoritukseen. Jos luulit, että pääset parhaaseen kondikseen vetämällä kovaa jatkuvasti, olet väärässä. Useille onkin tyypillistä harjoitella liikaa esimerkiksi ennen tärkeää suoritusta, jolloin kovin kondis a.k.a kunto jää kokematta.
Itsehän olen vedellyt melko pitkää treenijaksoa kohti elämäni kovinta suoritusta tässä yhdeksän kuukauden ajan ja valmistautunut suoritukseen, jota verrataan mm. maratonin juoksuun. Maratonia en ole aiemmin juossut, mutta väitän että samanveroisia suorituksia on kuitenkin takana noiden jumppavetojen muodossa! 😀
Koko raskauden ajan oon systemaattisesti pitänyt huolen siitä, että kunto pysyy yllä ja ykkösprioriteetti on ollut kestävyyskunnon, eli hapenottokyvyn ylläpito mahdollisimman hyvänä. Kakkosena on tullut voimatasojen ja kestovoiman ylläpito ja näin loppusuoralla täytyy sanoa, että olen onnistunut tavoitteessani ja olen ylpeä itsestäni, sillä ihan yhtä helppoa tämä harjoittelu ei ole ollut normaaliin verrattuna.
Laskettuun aikaan alkaa olla viikko aikaa, joten tässä vaiheessa ei kehitetä enää mitään, vaan nyt alan valmistamaan kehoa suoritusta varten. Synnytyksestä en tiedä hölkäsen pöläystä, mutta sen tiedän miten kehon saa ajoitettua tilaan, jossa se on parhaassa mahdollisessa kunnossa kovaa rutistusta varten! 😀
Urheilun ja synnyttämisen ero on toki se, että urheilusuorituksen ajankohdan tietää tarkalleen, nyt mennään kuitenkin aikataululla jonka ajankohdan tietää suunnilleen. Valmistautumisen voi kuitenkin aloittaa priorisoimalla lepoon, ravintoon, nesteytykseen ja vielä kerran lepoon. Liikkumista ei tarvitse eikä kannata lopettaa, mutta nyt kuntoa aletaan piikata kohti suoritusta vähentämällä ja keventämällä varsinaista treeniä. Optimaalinen herkistelyjakso kestää noin puolitoista viikkoa ja jakson aikana harjoittelun volyymi eli määrä tippuu. Suorituksen (= synnytyksen) jälkeen pidetään ylimeno/palautumiskausi (urheilusta), josta aletaan rakentaa kehoa ja kuntoa uudelleen vahvaksi!
Näin pilke silmäkulmassa ja pienellä ripauksella huumoria alan siis oikeasti odottaa jo vauvelia tulevaksi. Toivon, että hommat ei menisi yli lasketun ajan, mutta jos menee niin sitten vaan pakko jaksaa asennoitua siihen, että heilun tämän vatsan kanssa vielä pari ylimääräistä viikkoa. Odottavan aika kun on pitkä ja kun on fokusoitunut tiettyyn päivämäärään ja se ei toteudukkaan, on se psyykkiseltä kannalta kaikista rankinta. Fyysisestä näkökulmasta mulla on edelleen aika helppoa, mitä nyt joutuu ravata vessassa jatkuvasti ja muita pikkuvaivoja häritsemässä. Olishan se kiva alkaa pukea jo muutakin kun näitä samoja rättejä päivästä toiseen ja liikkua ihmisten ilmoilla ilman, että kiinnittää aina tavallista enemmän huomiota ulkomuotonsa vuoksi. 😀
Kuvat: Seppälän valokuvaamo / Heidi Järvi
instagram: ainorouhiainen
