HiioHoi! Joku kyseli pari viikkoa sitten mitä mieltä oon tölkkiruuista/juomista ja monet meistä ja teistä varmaan käyttääkin jonkun verran tölkki-tonnikalaa tai tölkki-ananasta yms. Itsekin tulee joskus napattua ananastölkki+rahkapurkki mukaan töihin jos on oikeen kiire. Homman nimihän on se että säilyketölkkien sisäpinnalla olevassa pinnoitteessa on Bisfenoli A:ksi kutsuttua ”myrkkyä” joka siirtyy ruuan mukana elimistöön. Muistan lukeneeni jutun jossa ruotsalaiset toimittajat olivat testanneet syödä tölkkiruokia monen päivän ajan ja tuloksena oli erittäin moninkertaistuneet määrät bisfenoli A:ta veressä. En oo tähän kyseiseen aineeseen kovin tarkaan perehtynyt, enkä tiedä mitä se voi aiheuttaa pahimmillaan, mutta se on niin sanottu hormonihäiritsijä ja tällä aineella on estrogeenin kaltaisia vaikutuksia elimistöön.
Nykyään saa onneksi sekä tonnikalaa että ananasta myös muissa pakkauksissa kuin säilykepurkeissa..
Tänään tuli tempaistua uutta combattia 6 ekan biisin verran. Nyt kun pääsi paremmin ohjelmaan sisälle niin tykkään enemmän kuin sunnuntaisen perusteella. Osa kappaleista on todella yksinkertaisia koreografialta, mutta mukana on muutama ”hankalampikin” biisi eli ihan hyvä yhdistelmä! Esim nelosessa tapahtuu kokoajan ja paljon, mutta sain sen omasta mielestä ainakin aika hyvin ohjattua näin ensimmäisellä kerralla 🙂
Ensiviikolla pitää vielä perehtyä tuohon loppuosaan eli jäljelle jäi vaan 7.Muay Thai ja viimeinen Boxing kappale 8.biisi sekä lihaskunto&veny!
 |
| Itse Dan Cohenilla oli DVD:llä samat pökät ku meitsillä ;D |
…Noniin jos olet helposti ärsyyntyvää tyyppiä niin kannattaa lopettaa lukeminen tähän 😉
Oon maininnut että oon ollut nyt 2 vai 3 viikkoa (en muista?) ilman sokeria ja epäterveellisiä herkkuja ja tuli mitattua pihdeilla fätit ennen tätä ”projektia” ja mitattiin sitten uudemman kerran tänään. Käsistä ei ollut lähtenyt mitään mutta keskivartalon molemmin puolin aika paljonkin millejä näin lyhyessä ajassa. Itse rasva% oli tippunut 1,5% alaspäin. Oon syönyt muuten ihan normaalisti ja herkutellutkin vloppuna, mutta vaihtoehtoisilla tuotteilla.
Sellaista tänään….
Huomenna sitten aamupäivällä pääsee taas uuden BODYATTACK ohjelman pariin, jiiiihaa!
Hyviä Unia <3