MUUTAMA SANA RUUASTA JA LIIAN RAJOITTUNEESTA SYÖMISESTÄ

En muista olenko kirjoittanut tästä aiheesta ennen, voi olla että olen. Olen luultavasti sivunnut melkein kaikkia aiheita liittyen hyvinvointiin, joten annettakoon uusinnoillekin tilaa. 😃 Ruuan ja syömisen ympärillä pyörii edelleen paljon kuumotusta, mietintää, sääntöjä, kieltoja ja ajatuksia. Olen itsekin elänyt niin monta eri ruokaan sekä syömiseen liittyvää vaihetta läpi, että alan olla kyllästynyt koko aiheeseen, hah!

Nykyään pyrin syömään säännöllisesti ja ennen kaikkea riittävästi. Edellämainittujen suhteen on ollut hieman haasteita viime aikoina, sillä mun kulutus on yhtäkkiä noussut tosi paljon (työt) ja välillä on ollut jopa haasteita saada riittävästi energiaa. Ilman energiaa kone ei pysy käynnissä tehokkaasti ja olo on voimaton. Siitä olosta en tykkää sitten yhtään. Mä liikun ja treenaan sen vuoksi, että se on kivaa ja siitä tulee hyvä fiilis. Jos ei ole energiaa, nuo mainitut ei yleensä toteudu.

Mielestäni on hassua, että ne jotka urheilee paljon ja miettii hyvinvointia eniten, ovat kaikista tarkimpia sen suhteen mitä suusta menee alas. Älkää ymmärtäkö väärin, haluan itsekin katsoa, että reilu osa syömistäni ruuista on ravitsevaa ja terveellistä, mutta tässä kohtaa monilla menee puurot ja vellit sekaisin, sillä se, että urheilee ja haluaa syödä terveellisesti, ei tarkoita että syötyä ruokaa ja sen määrää tulisi rajoittaa. Vähän ei ole yhtä kuin terveellinen. Painonhallinnan kannalta on toki oleellista, että energiaa ei syödä liiaksi kulutukseen nähden, mutta todella usein tätä painonhallinta aspektia miettivät ne, joiden ei tarvitsisi sitä tehdä.

Usein myös tämä kyseinen ihmistyyppi on sellainen, joka pelkää etukäteen, että mitä tapahtuu jos ruokaa ei rajoita tai jos alkaisikin syödä vapaammin. Voin tunnustaa kuuluneeni itse tähän samaan kastiin ja voi että kun harmittaa, kuinka monta vuotta olen pistänyt niin hirveän paljon aikaa ja energiaa noiden asioiden miettimiseen. Omalla kohdalla liikuntaa on aina tullut niin reilusti, että olisin voinut enemmän kuin mielellään ottaa paljon rennommin.

Ja ei, en tarkoita että ruokaa pitäisi jotenkin ansaita kuluttamalla, en muutenkaan pidä siitä että ruokaa ansaitaan millään (raskaalla työviikolla, kovalla treenillä tai ihan millä vaan, koska ruokaa ei tarvitse ansaita). Ei kai kukaan ansaitse yöuniakaan sillä, että käy ensin ravaamassa kymmenen kilometrin lenkin, vai?

Oon miettinyt tätä asiaa ja tullut siihen tulokseen, että usein ehkä yhdistetään asioita niin, että jos oot kova treenaamaan, sun kuuluu syödä vain ”urheilijan ruokavalioon kuuluvia ruokia” tai sitten ajattelet että sulta odotetaan sitä. Samaan kastiin menee myös jos työskentelee hyvinvoinnin parissa ja luulee että kuuluu olla täydellinen esimerkki muille 24/7.

Tätä kaikkea ruokkii myös se, että toisten syömisiä ihmetellään ja kommentoidaan kotona, työssä, koulussa ja somessa. Jos urheilullinen tyyppi vetää pullaa, ihmetellään että syötkö säkin tuollaista. Jos urheilullinen tyyppi ei halua pullaa, ihmetellään myös sitä. Annetaan siis ruokarauha ihan kaikille, niille jotka urheilee, niille jotka ei urheile ja kaikille siltä väliltä. Kenenkään aikuisen syöminen tai syömättä jättäminen ei kuulu muille niin kauan kun siitä ei aiheudu haittaa muille tai itselle.

Eli jos pidät itseäsi urheilullisena, hyvinvoinnista kiinnostuneena tyyppinä, voit alitajuntaisesti ajatella että sun kuuluu syödä tosi terveellisesti ja vain terveellisesti. Mä oon sitä mieltä, että kaikkien kannattaisi syödä pääosin terveellisesti ja terveellisen kuuluisi olla enemmänkin ”tavallista”, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö ruokavalioon voisi kuulua kaikkea muutakin. Sen jälkeen kun keho on saanut tarvitut ravintoaineet, vitamiinit ja mineraalit, voi loput ruuat olla ihan hyvin ”ei niin ravitsevaa ruokaa”.

Jos treenaat paljon, tarvitset paljon energiaa ja pelkästään terveellisten (ja usein myös kevyiden) ruokien syöminen johtaa helposti energiavajeeseen. Energiavaje on toivottua silloin jos tarvitsee laihtua, mutta muuten siitä ei ole mitään hyötyä. Ihminen voi helposti totuttaa kehonsa pieneen energiamäärään ja pysyä tässä tilassa (missä yleensä kehitys jumahtaa) pitkäänkin. Sitten sitä kuvittelee, että tämä on se minulle sopiva määrä ruokaa, kun todellisuudessa voisi pysyä ihan samoissa mitoissa ja syödä paljon enemmän, jaksaa paljon enemmän, kehittyä paljon enemmän ja voida paljon paremmin.

Ja hei, joskus joku vaan on pieniruokainen, sekin on ok. En tykkää yhtään siitäkään, että viitataan esimerkiksi anoreksiaan/ortoreksiaan heti jos joku on hoikka ja syö kevyesti. Olemme kaikki erilaisia ja se, että joku elää eri tavalla kuin sinä, ei tarkoita että se olisi väärin. 🙂

Muuten toivotan rentoa otetta syömisiin ja elämään muutenkin. Nautitaan keväästä ja auringosta!

instagram: ainorouhiainen 

Facebook


3 Responses to “MUUTAMA SANA RUUASTA JA LIIAN RAJOITTUNEESTA SYÖMISESTÄ”

  1. Avatar Anna sanoo:

    Tää postaus osui ja upposi. Viime aikoina oon alkanut syömään kaloreita laskematta ja eron kyllä huomaa. Paino ei oo noussut mutta olo on paljon energisempi.

  2. Avatar Myy sanoo:

    Amen! Olen pienikokoinen ja jatkuvasti ihmetellään, syönkö tarpeeksi. Kehotetaan syömään enemmän, kun olen niin kamalan (?!?) laiha. Kuitenkin kun olen ulkona syömässä ja haen ruokaa, minua ja annoksiani tuijotetaan ihan avoimen häpeilemättä. Osa kysyy ääneen, mihin sen kaiken syön. Syön siis kokooni nähden paljon. Liikun paljon ja myös kulutan paljon.

    Mikä saa aikuisen ihmisen käyttäytymään noin epäkohteliaasti? Uteliaisuus? Paheksunta? Oli syy mikä tahansa niin toivoisin, että jokainen saisi syödä rauhassa sen verran kuin haluaa. Maksan ruokani eikä syömäni määrä kuulu kenellekään.

  3. Avatar Vivian sanoo:

    Kiitos, tämä postaus tuli todella tarpeeseen. Itselläni on siis syömishäiriötaustaa, syön tällä hetkellä 4-5 krt per pv ajatuksella 80% kunnon ruokaa ja 20% voi herkutella, treenaan 3-4 krt per vko, ja viime pe erään tutkimuksen lopuksi lääkäri päätti kommentoida, että ylipainoisena minun kannattaisi harkita painonpudotusta. Ko. kommentti sivalsi oikein sylvältä, kuin isku palleaan, ja viime vkl-tänään on mennyt vääntäessä syömishäiriömenneisyyden demonien kanssa, mitä uskallan suusta alas laittaa ja mitä en. Joten kiitos tästä kirjoituksesta, se oli lohduttavaa ja kannustavaa luettavaa itselleni.

Kommentoi