PAINONPUDOTUS RASKAUDEN JÄLKEEN

Raskauskilot, väsymys, jatkuvat mieliteot ja ahdistus siitä, että keho ei palautunutkaan kuukaudessa vanhoihin mittoihin. Jotain pitäisi tehdä, mutta voimia ei tunnu löytyvän. Mitä tehdä vai tehdäkkö mitään?

Painonpudotus on aihe josta väitän tietäväni paljon, valmentajana mun vahvuudet kohdistuvat tähän osa-alueeseen. Näiden kymmenen vuoden aikana suurin osa asiakkaistani on ollut naisia, jotka haluavat pudottaa painoa ja oppia pysymään pudotetuissa lukemissa. Tämä on myös aihe joka kiinnostaa itseäni paljon, mutta koska aihe on melko arka, olen vähentänyt esim. laihdutukseen liittyvien tekstien kirjoittamista. Tänään kuitenkin ajattelin pitkästä aikaa tarttua aiheeseen ja kirjoitella hieman ajatuksia!

Laihduttamisella on tosiaan ehkä vähän ikävä maine nykyään, täytyy kuitenkin muistaa että laihdutus voi olla myös terveysteko, jos kehossa on liikaa rasvaa ja pudotettavaa. Usein naisilla juuri raskauskilot ovat ne josta ylipaino alkaa ja ”jää päälle”. Kun lapsia tulee lisää, painoa kerääntyy pikkuhiljaa lisää. Mainittakoon, että raskauden aikana painoa pitääkin tulla lisää (ellei ole valmiiksi ylipainoinen) mutta jos painoa kertyykin hurjasti enemmän kuin tarvitsee, on näistä kiloista vaikeampaa päästä eroon. Raskaana tulee helposti se fiilis, että kun tätä painoa kerran tulee niin antaa sitten tulla ja mietitään niitä sitten joskus myöhemmin.

Olen todistanut enemmän kuin kerran alla näkyviä lausahduksia ja ajattelin summata omia ajatuksia niiden alle. Huom! On täysin fine jos ei halua tehdä asialle mitään, mutta jos haluaa muutosta niin mun mielestä aina on vaihtoehtoja miten onnistua tavoitteessaan.

Joillakin naisilla imetys (hormonit) aiheuttaa sen ettei paino putoa vaikka miten päin vääntää ja kääntää. Silloin on vain oltava armollinen itselleen ja odotettava imetyksen loppumista. Edellä mainitun vuoksi kannattaa miettiä myös raskausaikana sitä mahdollisuutta, että painonhallinta saattaa olla jopa haastavampaa raskauden jälkeen, jolloin hyvät elämäntavat raskaana ovat entistä isommassa roolissa raskauden aikana.

”Pitäisi laihduttaa, mutta en ehdi vauvan takia salille niin ei tästä tuu mitään”

Laihduttamisessa ja painonhallinnassa ratkaisee energiatasapaino, salille meneminen ei ole mitenkään pakollista tuloksien saavuttamiseksi. Liikunta helpottaa hommaa (=lisää kulutusta) mutta tähän sopii ihan mikä tahansa liikunta. Jos ajatellaan pelkkää laihtumista, ei salitreeni ole edes mitenkään ihanteellisinta tähän tavoitteeseen nähden. Aerobinen liikunta lisää kulutusta ja helpottaa laihtumista ja sitä voi harrastaa ihan missä vaan ja milloin vaan.

Sääntönä voi ajatella, että kovasykkeistä liikuntaa riittää lyhyempi aika/määrä ja matalatehoista taas pidempi aika/suurempi määrä. Huom. vomaharjoittelu on aina hyödyllistä ja suosittelen sitä myös laihdutuksen aikana, mutta mikäli haluaa vain päästä raskauskiloista eroon ja ei ole mahdollista tehdä voimatreenejä, muitakin vaihtoehtoja on.

”En ehdi syömään riittävästi ja keho on mennyt säästöliekille, sen vuoksi paino ei putoa”

Edelleen laihtumisessa pätee energiatasapaino, eli jos syöt vähemmän kuin kulutat laihdut. Ihmismieli on sellainen, että monesti kuvitellaan syövänsä ”vähän”, mutta loppupeleissä tuleekin naposteltua sieltä täältä ja välillä on korkeakalorisia päiviä, jolloin energiatasapaino pysyy plus miinus nollassa. Säästöliekki-efekti on enemmänkin ilmiö, joka vähentää peruskulutusta ja vaikeuttaa painonhallintaa ja laihtumista, mutta jos kuvittelee syövänsä liian vähän laihtumista varten, se ei pidä paikkaansa.

Itse oon kokenut hyödylliseksi valmistaa kerralla suuria määriä ruokaa, jolloin ruokaa on aina jääkaapissa valmiina!

”En ehdi tehdä ruokaa ja tulee syötyä mitä sattuu ja miten sattuu, siksi paino vain jatkaa nousua”

Vaikka on kuinka kiire, ihmisen on syötävä ja sen ajan jonka syömiseen/ ruuan valmistukseen käyttää, voi käyttää fiksusti halutessaan. Porkkanapussi aukeaa ihan yhtä nopeasti kuin sipsipussi ja puuroannoksen tekee samassa ajassa kun kaivaa suklaalevyn kaapista, avaa sen ja syö.

”Makeanhimo on niin kova, että joka päivä on pakko saada suklaata”

Ymmärrän! Makeanhimo vaivasi myös allekirjoittanutta imetyksen alkutaipaleella ja edelleen makeaa tekee mieli enemmän kuin normaalisti. Syömällä riittävän paljon ja säännöllisesti kunnon ruokaa, nämä himot pysyvät aisoissa helpommin. Kevyemmät vaihtoehtoiset herkut auttavat myös silloin kun ei viitsi päivästä toiseen mättää sokeria napaan.

”Nukun niin huonosti, että en jaksa treenata eikä laihtumisesta tule mitään”

Eikä tarvitse jaksaa treenata. Jos on kovasti univajetta, kävelylenkit raittiissa ilmassa voivat jopa auttaa jaksamaan päiviä paremmin. Kävelylenkit (vaunulenkit) nostavat myös kivasti kulutusta ja niitäkin voi harrastaa lyhyempiä kertoja usemman kerran päivässä. 2 x 30-45 min on jo 60-90 min joka kuluttaa (ihmisestä riippuen) 400-700 kcal.

”Raskauskilot eivät ole vieläkään lähteneet, pitäisi aloittaa joku superkuuri/ruokavalio/dieetti”

Pliis, älä tee sitä! Tässä elämäntilanteessa paperin mukaan syöminen johtaa luultavasti vain siihen, että maksimissaan kahden viikon kuluttua kyllästyt, heität hanskat tiskiin ja palaat entiseen. Tee mielummin pieniä muutoksia nykyiseen ruokavalioon. Säännöllinen ruokarytmi, riittävän kokoiset ruoka-annokset ja turhien herkkujen siirtäminen vaikka yhdelle tai kahdelle päivälle. Lisää hyötyliikuntaa ja treenaa jos ehdit/jaksat.

Asiat eivät ole mustavalkoisia ja tiedän, että joillekkin ihmisille superdieetit (en viittaa nyt mihinkään tiettyyn, vaan yleisesti) ovat tuoneet ratkaisun ja muuttuneet pysyviksi elämäntavoiksi. Kaikkia niitä muutoskuvia katsellessa, kannattaa muistaa että on lukuisia ihmisiä, joilla homma jäi kesken, eikä heistä kirjoiteta missään. Oman kokemukseni mukaan, suurimmalle osalle ihmisistä toimii hieman maltillisemmat muutokset ja nimenomaan omaan elämään sopivat ruokailu- ja liikuntatottumukset.

raakafudgee!

Askarruttaako jokin tähän aiheeseen liittyvä? Heitä kyssäriä kommenttiboksiin niin autan parhaani mukaan! :)

instagram: ainorouhiainen 

Facebook


Kommentoi