PÄIVÄ JOKA PYSÄYTTI

Mulla on vähän sellanen fiilis, että en voi kirjoittaa mitään muuta ennen kuin oon kirjoittanut tämän auki. En toki oo velvollinen ilmoittamaan mun terveydentilan muutoksista blogissa, mutta tuntuu jotenkin teennäiseltä kirjoitella jotain terveysjuttuja kun makaa sairaalassa rintakehä täynnä johtoja. 😀 Okei, ei ole hauskaa, mutta anyway..

Oon tosiaan ollut tässä pidempään vähän huonossa kunnossa ja tavallisen sairastelun sijaan on ollut vähän erilaisia oireita ja fiilis, että nyt ei niinku tosiaan edes pystyisi mennä urheilemaan, koska sen vaan tunsi. Kävin sitten maanantaina työterveyshoitajalla, jolta sain ajan lääkärille.

Eilen kun menin lääkäriin, en kyllä ikinä olisi voinut kuvitella millanen päivä siitä tulisi. Oireiden perusteella lääkäri passitti mut erilaisiin testeihin, jotka tehtiin välittömästi. Sydänfilmistä löytyi sitten jotain, mistä he eivät olleet varmoja, joten mut laitettiin lähetteellä keskussairaalaan. Sairaalaan päästessä testit jatkui ja multa on otettu ties kuinka monta testiä ja koetta. Keuhkoja ja sydäntä on tutkittu tosi paljon ja verikokeita otettu niin rannevaltimosta kuin kyynertaipeesta varmaan 15. Siinä vaiheessa, kun lääkärit alkoivat puhua jostain infarktista niin alkoi jo oikeesti pelottamaan. Siinä kun makasin niin mietin kyllä, että viimeistään tämä on opetus että mä en oikeesti oo mikään kone. 😀 …

Yllä olevat kappaleet kirjoitin tänään sairaalassa ja nyt oon taas kotona. Oon vieläkin vähän päästäni pyörällä, että mitä ihmettä tässä on tapahtunut. Vietin eilisen päivän, viime yön ja tämän päivän vielä sairaalassa, mutta selvisin onneksi säikähdyksellä, eikä mitään vakavaa diagnoosia todettu. Mutta olihan tää kyllä pienimuotoinen herätys..

Mua oikeen hävettää kirjoittaa tätä julkisesti, mutta ehkä joku ottaa koppia eikä käy tätä asiaa kantapään kautta, kuten meikäläisellä on tapana. Mä oon tunnetusti aika kovapäinen sen suhteen mihin pystyn ja mihin en pysty, ja nyt se sitten osui omaan nilkkaan niin että rysähti.

Muutamia viikkoja sitten kun sain ekat flunssan oireet, en ottanu niitä vakavasti, vaan jatkoin treenaamista ja jumppien ohjaamista, kuten oikeastaan aina teen. Moni ohjaaja voi ehkä samaistua siihen fiilikseen, kun omat tunnit odottaa ja olo ei ole ihan kuten kuuluu ja siitä tulee huono fiilis jos joutuu jättää tunnit pitämättä.

Tällä kertaa mun kroppa oli kuitenkin jo valmiiksi tosi viimeiseen saakka viritetyssä tilassa ja se ei ollutkaan yhtä vahva kuin normaalisti. Homma kärjistyi meidän Bodyattack-maratoniin, jonka jälkeen tulin tosi kipeeksi ja sen jälkeen tila onkin ollut enemmän tai vähemmän heikko. Saan olla kiitollinen, etten aiheuttanut itselleni sydänlihastulehdusta tai pahempaa vammaa, mutta tää riitti kyllä herätyksenä. Ja jos joku on varma, niin se että mä en enää urheile kipeenä, en edes pienessä lenssussa. Älkää tekään.

Kaikessa huonossa on aina jotain hyvää ja tän jutun hyvä on se, että nyt taas arvostaa terveyttä ja ymmärtää, että sitä ei voi pitää itsestäänselvyytenä. Toinen hyvä on se, että koin jonkinlaisen herätyksen jälleen kerran siitä, mikä on tärkeetä ja mikä vähän vähemmän. Kyse ei olisi siitä, että en arvostaisi elämän muita juttuja, mun haasteena on vaan saada tasapaino työn, treenin ja kaiken muun välille, koska nuo kaks liittyy toisiinsa ja suurin osa mun ajasta menee niiden parissa.

Meikäläinen on nyt siis poissa treenien parista niin kauan kun se vaatii ja ajattelin keskittää energiat kesästä nauttimiseen ja lepäilyyn. Tiedän, että mun pitäisi olla jonkinlainen hyvä esimerkki kaiken suhteen ja monessa asiassa voin sanoa olevani… Mutta sitten toisaalta, valitettavasti mullakin on ne heikkoudet ja oon aina pitänyt täällä blogissa rehellistä linjaa, joten mielummin kerron tylsätkin jutut julki kuin pidän kulissia yllä. 🙂

PS. Mitäs pidätte näistä Annan ottamista kuvista? 🙂

KUVAT: Anna Riska / Annmarias

Instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.


18 Responses to “PÄIVÄ JOKA PYSÄYTTI”

  1. Aliisa sanoo:

    Ihania kuvia! Tsemppiä! Nyt vaan lepoa! (: Itsekin sorrun turhan usein liian aikaiseen treenaamiselle, jos nyt malttaisi itsekin enemmän…

  2. Tiia sanoo:

    Minusta tämä oli ihanan rehellinen ja silmiä avaava teksti. En taida itsekään enää treenata edes pienessä flunssassa. Kuvat on muuten upeita!

  3. Maija sanoo:

    Hienoa että kirjoitat näistä vastoinkäymisistäkin! Varmasti moni kuten itsekin tekee just tuon saman että treenaa vaikka olis kipeenä.. ainahan sitä kuulee että ei sais ja kaikista vaaroista mut tämmöset tapaukset kyllä herättää ja saa oikeasti miettimään että eikö sitä muka voi itekkin pitää sen muutaman lepopäivän ja tervehtyä rauhassa, kyllä treenaamaan ehtii myöhemminkin Tsemppiä paranteluun ja nauti levosta ja kesästä

  4. Ilona sanoo:

    Hei Aino!

    Onko sulla siis sellanen olo, että ajattelet muita ennen itseäsi? Nimittäin siihen samaistun ja se ei oo tervettä aina minulla ainakaan. Ainahan on hyvä ajatella myös muita, Mutta silloin ku kaikki muut menee oman terveyden edelle, niin silloin pitääkin olla huolissaan, jos unohtaa itsensä. Mutta mikä minä olen sanomaan, kun opettelen tätä asiaa itsekin kantapään kautta 😀

    Tervehtymistä sulle ! Ja mukavaa kesää! 🙂

  5. MCH sanoo:

    Hei,

    Kiitos hyvästä blogista!

    Jouduin itse vuodenvaihteessa sairaalaan kun olin urheillut flunssassa ja epäilivät sydänlihastulehdusta. Sitä se ei kuitenkaan ollut vain todella paha alipalautumistila. En ollut huomioinut kokonaisrasitusta ja treenannut liikaa, enkä ollut nukkunut kunnolla pitkään aikaan, samalla yritin sitten myös laihduttaa ja oli pieni lapsi kotona…Nyt siitä on 6 kk ja matka on todella ollut pitkä ja mutkikas mutta eteenpäin mennään 🙂 sain aloittaa kaiken ihan alusta ja aina jos tein liika tuli rytmihäiriöitä. Nyt pystyn jo juokseen, uimaan ja pääsin ensimmäiselle attack tunnille pitkään aikaan 🙂 Toivottavasti pääset nopeasti takaisin kuntoon ja paljon tsemppiä matkaan ! Kesä on hyvä aika rentoutua ja nauttia auringosta 🙂

    Terkuin,
    MCH

  6. susanna sanoo:

    Hei Aino!hienoja metsänkeiju-kuvia 🙂 todella kuvauksellisia ja luonnonkauniita otoksia.onneks ei käyny pahemmin lekurissa,otahan iisisti nyt,onneks on kesä niin saa nauttia ulkoilmasta,konserteista ja muuteski latailla muskeleita syksyyn,hih!
    Kyllä se taas iloksi muuttuu 🙂 tää on parasta just nyt!

  7. Iinu sanoo:

    Hei Aino, kuulostaa kamalalta, mut onneks ei löytynyt mitään pahempaa!
    Itsekin ohjaajana olen miettinyt samoja juttuja. Tulee ns. huono omatunto, jos on omilta tunneilta pois. Ja on monta kertaa tullut painiskeltua sen kanssa, että onko tarpeeks kunnossa vai pitäiskö laittaa tunti sijaishakuun. Eräs toinen ohjaaja antoi mulle vinkin, jota oon sen jälkeen aina noudattanut: Aina, jos joudut miettimään, ootko ohjauskunnossa vai et – et ole! Toi on musta hyvä neuvo, kyllä sen vaan sisimmissään tietää, et onko hyvä mennä ohjaamaan vai ei. Ja mietin myös aina sitä et parempi et on heti poissa, jolloin flunssa menee tod näk nopein ohi, kun sit antaa tilanteen pitkittyä ja johtaa pahimmas tapaukses isompiin ongelmiin. Yritän myös ajatella niin, et vaikka asiakkaat tykkää tunneistani ja käy siel viikottain, heille se on kuitenkin ”vaan” yksi jumppa ja yksi tunti päivässä. Eivätkä he suhtaudu siihen ns yhtä vakavasti kuin itse suhtautuu. Ja myös he varmasti toivovat, että ohjaaja on kunnossa 🙂
    Tsemppiä paljon!

  8. Laura sanoo:

    Hei. On hyvä puhua asioista avoimesti. Flunssa kannattaa ottaa tosissaan, eikä silloin kannata urheilla. Olen kyllä siihe itsekin sortunut. Jos lähtee kipeänä urheilemaan, tauti usein vain pitkittyy. Kauniita kesäkuvia

  9. Ems sanoo:

    Hui, kylläpä tarinasi säikäytti! Hyvä, että kaikki on kuitenkin kunnossa! Toivottavasti tämä opetus jää nyt päähän pidemmäksi aikaa ja osaat levätä nyt itsesi täysin terveeksi ennen kuin aloitat taas treenaamisen. Itsellänikin on taipumusta ”unohtaa” että vähän kipeänä ei saisi urheilla. Poikaystävä kuitenkin aina muistuttelee, että tässä on seuraavat 60vuotta aikaa käydä salilla terveenä. Sen sijaan pitkän ajan treenaamisen voi pilata yhdessä kipeänä vedetyssä treenissä, terveys kun on joskus yllättävän herkkä.

  10. Suski sanoo:

    Moi Aino,

    Huh miten hurja tarina, mutta olen ehdottomasti sitä mieltä, että rehellisyys kannattaa. Olet rohkea, kun kerrot avoimesti aiheista, joista niin usein muualla vaietaan. Sinun kaltaisiasi aitoa esimerkkejä pitäisi olla enemmän. 🙂 Kovasti paranemistsemppiä ja nautinnollisia kesäpäiviä!
    PS. Aivan ihania kuvia nämä uudet! Kauniit kesäiset värit ja tunnelma. 🙂

  11. Frida sanoo:

    Hei, paljon tsemppiä ja malttia sinulle 🙂 mielestäni on hyvä että kerrot rehellisesti missä mennään ! Nyt nauti kesästä ja opettele ottamaan rennosti <3

  12. Jenezky sanoo:

    Todella upeita kuvia ! 🙂
    Onneksi ei ollut mitään pahempaa, mikä siinä onkin kun meidän ihmisten pitää kaikki oppia kantapään kautta. Nauti nyt suomen kesästä ja LEPÄÄ 🙂 Kiitos kivasta blogista ja rehellisyydestä ! Oikein hyvää kesää sinulle Aino !

  13. Sandra sanoo:

    Tsemppiä Aino <3!
    Itsekin on vaikeaa olla treenaamatta ja oikeesti ottaa rauhallisesti kun on kipeä, mutta oon myös tullut siihen tulokseen että kroppaa on pakko kuunnella ja taas sain siitä muistutuksen. Nyt huilaat ja nautit kesästä muulla tavalla.

  14. Heidi K. sanoo:

    Hui kamalaa! Varmasti herättää oikein kunnolla pohtimaan elämän merkityksellisiä asioita. Olen usein itsekkin pohdiskellut, että uskaltaako sitä lähteä ohjaamaan flunssassa. Välillä olen mennyt, välillä en. Kerran sain niin hurjan nielutulehduksen, että se kyllä opetti lepäämään!

    Jännä, miten herää elämän prioriteettien äärelle vasta, kun jotain hälyyttävää tai säikäyttävää tapahtuu. Jouduimme miehen kanssa keväällä pohtimaan samoja tekijöitä, kun hän joutui äkillisesti sairaalaan. Verenmyrkytys ja hengenlähtö lähellä. 8 päivää sairaalassa, kovat kivut ja kuume. Siitäkin onneksi selvittiin ja täytyy kliseisesti todeta, että elämää arvostaa uudella tavalla…

    Ihanaa, että olet kuitenkin kunnossa, eikä mitään vakavaa löytynyt! Hurjasti tsemppiä toipumiseen <3 🙂

    ~Heidi K.
    https://heidikinnunen.wordpress.com

  15. hilipati sanoo:

    Hyvä että kerrot tästä rehellisesti! Itsekin tiedän ihmisiä jotka eivät millään malttaisi vielä flunssan jälkimainingeissa tai pienessä kurkkukivussa lepäillä. Mutta ihan oikeasti, se on ainut keino parantua nopeasti ilman riskiä vakavista jälkitaudeista.

    Itse joudun pitämään jokaisen flunssan aikana ja jälkeen kunnon tauon. Sairastan astmaa joten jälkitauti tulee erittäin helposti. Sen lisäksi keuhkoputket pysyy hyperreaktiivisina pitkään flunssan jälkeen joten edes pieni hölkänpyrähdys ei käy mielessäkään ennen kun keuhkoputket on rauhoittuneet. Minulle hyvä indikaattori flunssan katoamisesta on se millainen leposyke on ja nouseeko syke liian helposti esimerkiksi rappusten rivakasta kävelystä. Jos alkaa tykyttää niin en ole vielä tarpeeksi kunnossa. Joskus on hyvin piinallista odottaa viikkojakin yhden hiivatin flunssan jälkeen mutta kuten ylläkin yhdessä kommentissa mainittu, on koko loppuelämä aikaa treenata eikä se ole niin vakavaa jos joskus jää treenit väliin.

  16. ninna sanoo:

    kiitos rehellisyydestä. varmasti pysäytti ja toivottavasti opit tästä jotain? ei kipeänä ohjaamaan treenaamaan vaikka mieli tekisi kuinka, terveys aina edellä. työ ei ole koskaan niin tärkeä. ex ohjaajana tiedän kuinka sijaisia vaikea saada eikä haluta peruttaa tunteja osallistujat hermostuu ja vihastuu mutta so what? iisisti nyt ja keskity kesän muihin nautintoihin mitä ne ovatkaan?

  17. Hannah sanoo:

    Hei Aino! Kuulostaa pelottavan tutulta tilanteelta. Onneksi selvisit säikähdyksellä ja aina voi oppia uutta oman kehon kuuntelusta 🙂

    Itse paahdoin yhden kesän täysillä joka paikkaan. Kaksi vuotta sitten. Sitä ennen oli jo paha stressitila päällä kehossa jota en osannut kuunnella. Opiskelin ja valmistuin, aloitin työt uudessa työpaikassa. Juoksin toiselle paikkakunnalle ja kävin festareilla. Lepoa ei ehtinyt tulla yhtään. Kunnes juhlapäivänä innostuin ottaa skabaa porrasjuoksussa jonka myötä sain kouristuskohtauksen. Sen jälkeen elämä pysähtyi hetkeksi ja oli pakko opetella kunnioittamaan itseään enemmän. Harjotin paljon joogaa ja mindfulnessia ja sitä kautta löytyi taas se rauha. Sydänhän siinä lystissä eniten rasittui ja välillä muistuttelee. Nyt osaan pysähtyä ja kuunnella itseäni. Harmillistahan se on oppia kantapään kautta mutta välillä se on väistämätöntä.

    Pikaista paranemista sinulle ja tosi kauniita kuvia on sinusta! 🙂

  18. Kaura sanoo:

    Hyvää lomaa! Ja muista ottaa iisisti, itsestään pitää huolehtia, ja niin myös levätä.

Kommentoi