Useasti ajatellaan, että jos haluaa tulla paremmaksi, täytyy vahvistaa niitä omia heikkouksia, jotta voi kehittyä. Mutta mitä jos se heikkous olisikin sun vahvuus, jota olet vaan piilotellut siinä luulossa, että se ei tuo mitään hyvää?
Mitä urheiluun ja ohjaamiseen tulee, mun omat vahvuudet ovat selkeästi atleettisuus ja dominoiva tyyli ohjata. Omaan aika hyvän itseluottamuksen, tiedän mitä teen, enkä pelkää sanoa sitä ääneen. Ohjatessa voin sanoa joskus erittäin jyrkästikin asioita ja ehkä joidenkin silmissä olen jollain lailla myös pelottava. 😀 Tunnille ei voi tulla lusmuilemaan, vaan siellä treenataan kunnolla. Tässähän on hyvät ja huonot puolet, kuten joka asiassa. Mun treeneissä saa varmasti tehoja irti, mutta jos haluaa lähteä treenaamaan meiningillä sunnuntai-pyöräily, kannattaa ehkä valita joku toinen spinning-tunti. Mitä treenaamiseen tulee, omaan aika vahvat mielipiteet ja täytyy myöntää, että omista periaatteista voi olla hyvin vaikea luopua.
Kävin syksylla Lesmillsin Bodystepin ATM-koulutuksen, jonka ideana on viedä ohjaajien tieto&taito seuraavalle tasolle. Tulla siis paremmaksi siinä mitä tekee. Koulutuksen kuvauksessa luki, että täytyy olla valmis tekemään asioita eri tavalla, mihin on tottunut. Ajattelin, että eiköhän tuo onnistu ja lähdin avoimin mielin koulutukseen. Teimme useita ohjauksia ja saimme aina palautetta kouluttajilta. Sain positiivista palautetta juurikin niistä asioista, joissa tiedän olevani hyvä, mutta multa vaadittiin muutosta piirteeseen, mikä on oikeastaan koko mun ohjaajaprofiilin ydin. Mun piti yrittää olla inhimillisempi, vaatia vähemmän ja unohtaa täydellinen suorittaminen. Osaan yleensä koreografian just eikä melkein ja sainkin ohjeen, että ”mokaa vaikka jotain, ei se oo niin vakavaa.” Toinen ohjaajakaveri kertoi, että muistaa ikuisesti, kun yhdellä tunnilla joskus aikaa sitten, tein koreografiavirheen. Se oli kuulemma jäänyt mieleen, kun en muuten hirveesti mokaile. 😀 Kyllä niitä mokiakin toki sattuu, vaikka yrittäisikin olla tarkka.
Ohjasin useita biisejä, mutta en vaan onnistunut saamaan muutosta aikaseksi. Aina ne samat käskytykset ja tykitykset vaan puski läpi, ja sain uudelleen ja uudelleen neuvon ”olla inhimillisempi”. Yritin miettiä, että mitä hittoa mun pitää oikeen tehdä, meenkö silittelemään niitä jumppareita kesken sarjan vai kuinka teen itsestäni pehmeämmän. Mun yksi periaate kun on, että silloin kun treenataan, niin piru vie treenataan! 😉
Viimeiseen ohjauksen alkaessa yritin unohtaa kaiken suunnittelun ja keskityin vaan avaamaan silmät ja katsomaan, siis konkreetisesti näkemään, mitä siellä mun edessä on. Mitä ne tekee ja miltä niiden ilmeet näyttää. En tiedä mitä tapahtui, mutta olin jollain tavalla ihan erilainen. Olin minä, mutta kuitenkin eri tavalla. Tunsin itsekin eron.
Sain loistavaa palautetta ohjaamisesta ja kouluttajat olivat innoissaan siitä, että olin vihdoinkin ymmärtänyt koko homman jujun. Multa kysyttiin, mitä tein eri tavalla ja vastasin, että mä katsoin ja näin. Usein me ohjaajat kyllä katsomme asiakkaita, mutta kuinka moni oikeasti keskittyy siihen mitä näkee ja mitä siellä edessä ja takana tapahtuu. Helposti sitä opettelee kaiken maailman tekniikkaohjeet ja latelee niitä vain nauhalta, silloin kun kuuluu. Ohjatessa joutuu keskittymään hyviin moneen asiaan kerralla, jolloin asiakkaisiin keskittyminen voi herpaantua. Tärkeintä ei siis ole, että muistaa sanoa oikeassa kohdassa siihen kuuluvan ohjeen, vaan se, että reagoi siihen mitä edessä tapahtuu. (Toki tekniikkaohjeet ovat myös todella tärkeitä)
En sano, että tämä olisi uutta, olen toki aina ajatellut näin, mutta viime aikoina olen keskittynyt tähän entistä enemmän. Olen edelleen vaiheessa, eli muutos ei tosiaan tapahdu hetkessä. Välillä unohdan kokonaan nämä asiat missä yritän kehittyä ja välillä taas tunnen meneväni eteenpäin. Tämä oli vain yksi osa koulutusta ja sieltä jäi kyllä tosi paljon asioita mietittäväksi. Olin siis aina ajatellut, että mun vahvuus on se dominoiva tapa ohjata, mutta kun tuon siihen toista tai useampaa piirrettä mukaan, olen entistä parempi. Enkä nyt sano että olisin pelkästään joku hirveä natsi, mutta ehkä saitte pointin.
Olen ajatellut asian niin, että jokaista ihmistä ei voi miellyttää, mutta tuomalla ohjaukseen erilaisia sävytteitä, voi olla monipuolisempi. Joku syttyy musiikista, toinen haluaa tietää tarkkaan montako toistoa on jäljellä kun taas yksi nauttii vaan tekemisestä, eikä koreografiavirheilla ole sen kummempaa merkitystä. Itse ajattelen asian niin, että asiakkaat äänestävät jaloillaan ja jos tunnilla käy paljon ihmisiä, on asioita tehty oikein. Jos jollain tunnillani käy vähemmän porukkaa, yritän katsoa peiliin ja miettiä, mitä voisin tehdä paremmin. Mun mielestä ei ole huonoja kellonaikoja tai päiviä, ihmiset tulevat jumpalle, jos he haluavat tulla. Mikä on sitten vähän ja paljon on kai jokaiselle ohjaalle eri, mutta vuoden lopussa pyrin aina siihen, että tuntieni prosentuaalinen kävijämäärä on yli 60%, eli jos jokainen ohjattu tunti olisi täysi olisi luku 100%.
Vaikka usein sanotaan, että kuntosalit hiljenee joulun saapuessa, on mun mielestä tänä vuonna ollut aika kova ryysis vielä joulukuussa. Useat tunnit ovat olleet täysiä ja jengiä on riittänyt hyvin. Onko muilla saleilla sama meininki?




Upea ohjaustyyli sulla, älä vain rupea liikaa pehmoilemaan 😀 Se on ihme juttu että kaikki asiakkaat sun tunneilla aina jaksaa tehdä paljon paremmin kuin muiden tunneilla, saat hyvän tsempin päälle jokaiselle! JATKA SAMAAN MALLIIN 🙂
Kiitti, ihanasti sanottu! En meinaa muuttua, mutta kehittyä 😉
Aika hyvä pointti ollut tuolla koulutuksessa! Itsekin tänä syksynä jumpat toden teolla aloittaneena pidän juuri tuollaisesta kovasta, ”agressiivisesta” tyylistä ohjata, mutta totta tuokin – on tosi kalseaa jos ohjaaja ei ole ”läsnä”, vaan toistaa kaiken koulutuksissa käsketyn. Tämän olen myös muutaman kerran itse huomannut.
Hienoa, että olet oivaltanut jotain missä kehittyä!:)
Jees, oli hyvä koulutus!! 🙂 Mielestäni myös vaativa ohjaaja voi olla läsnäoleva, ne eivät kuitenkaan sulje toisiaan pois. Tosin vaativa ohjaaja voi tuntua joistakin ”pelottavalta” juuri sen tyylin vuoksi.
Automaattinen toistelu ja ulkoa opetellut ”farssit” ovat kyllä pahinta mitä tiedän..:D
Itse liikunta-alan koulutuksen omaavana arvostan eniten niitä ohjaajia, jotka pystyvät ”katsomaan ja näkemään” (hienosti sanottu!) Muutenki harvoin ryhmäliikunnoissa käyn (ammattimoka, en vaa pysty keskittyy omaan tekemiseen ku näen sivusilmällä virheasentoja ja tekis mieli korjata ne 😀 ), mutta jos käyn, käyn ehdottomasti aitojen, läsnäolevien ohjaajien tunneilla. Miksi mennä kuuntelemaan niitä valmiita Les millsin höpinöitä – ammattikorvaan ainaki tunnistan suoraan ulkoa opetellut ohjefraasit.. Todella ärsyttäviä 😀
Pointtina tässä yritin kai kertoa, että jokainen ohjaa omalla persoonallaan – sitä ei tarvii muuttaa. Kaikkia ei voi miellyttää eikä tarvitsekaan. Kuhan antaa asiakkaille omalla läsnäolollaan sen fiiliksen, he tulevat varmasti takaisin. Itse ainakin sivutan persoonattoman ”video-ohjaajan” tunnit samantien.
Hyvä kommentti! Persoona täytyy näkyä ja sen täytyy olla se oma persoona, eikä esim. toiselta kopioitu (niitäkin näkee) 😀
Läsnäolo ja aitous on sellaisia asioita mihin yritän itse panostaa mahdollisimman paljon. 🙂
Mä menin eilen pitkästä aikaa salille, kun sairastelut on vieny niin paljon ja ajattelin ettei siellä varmaa ketää ole – varsinkaan tähän aikaan. Niin salihan oli ihan täynnä ja sai väistellä ja kääntyillä ja pohtia miten päin olisi. eli siis kyllä porukka jaksaa painaa vielä juuri ennen lomaakin! 😀
Se on hyvä homma, ettei lopeteta treenaamista nyt. Ehkä se laskee vähän tammikuun ryysistäkin 😀
Meitä on moneen joo, mutta itse tykkään ainakin sun ohjauksesta just siks että oot niin tarkka ja annat tekniikkaohjeita ahkerasti — ja teet itsekin niin hyvin! Toki inhimillisyyskin näkyy sussa (mitä siihen keskiviikon, eilisen Body Attackiin tulee haha ! Onneks ei käynyt pahemmin 😀 )
Itselläni menee totaalisesti maku ohjaajaan, jos hän neuvoo jumppajia tekemään jotain, mutta tekee itse ”väärin” ! Esimerkiksi askelkyykyssä käskee että ”molemmissa polvissa ysikympin kulma” vaikka hänellä itsellään on takajalan polvi suorana ihmeellisesti tai samassa liikkeessä ”takimmainen polvi lähelle lattiaa” ja jättää itse polven kauaksi lattiasta 😀 En tiedä saiko tosta selvää mutta ai että kun toi pistää aina asiakkaana ärsyttämään! Itse tykkään että ohjaaja on oikeesti mua parempi ko. jumpassa ja toimii näin hyvänä motivaattorina 🙂
Kiitos, kiva kuulla Ines! 🙂
Mä oon ite ihan samaa mieltä (sillon harvoin kun tunneilla käyn) että ohjaajalla pitää olla tosi hyvä tekniikka ja tekemisessä pitää olla asennetta!
Mä niin nauroin sille keskiviikon loikalle että voi huh huh 😀 En edes tajunnut, mitä kävi, yhtäkkiä olin vaan lattialla! Onneks tosiaan ei käyny mitään, siinä tuli steppilaudat ja pumppitangotki matkalla vastaan kun lensin sinne lattialle 😀
Olen huomannut että jos ohjaaja on vaativa ja esim. huutaa että on jaksettava loppuun saakka ja vaatii lisää niin mulle tulee vaan kokoajan mieleen miten lopussa oikeesti olen ja miten vähän voimia minulla on jäljellä. Jos ohjaaja sen sijaan vaan hymyilee ja itsekin näyttää siltä että nauttii siitä mistä tekee minullekin tulee sellainen fiilis että tästä voi nauttia ja silloin vedän täysillä ilman että ajattelen sitä. Ehkä senkin takia tykkään siitä jos ohjaaja vain ääntelee eikä käyttää sanoja, swisch, swoch ja pau oikeaan kohtaan saa mut eläytymään mukaan siihen mitä kroppa tekee ajatelematta liikoja. Ja eikö urheilijatkin ennen kilpailua keskittyvät positiiviseen psykologiaan, eli kuvittelevat täydellisen suorituksen mielessään, eikä mieti sitä miten on jaksettava vielä silloin kun on verenmaku suussa..
Ohjaajan tulee kyllä olla mielummin motivoiva kun tuollainen mitä kuvailit! Sen tosiaan huomaa, jos ohjaaja itsekin nauttii siitä mitä tekee, se varmasti tarttuu myös asiakkaisiin. Meistä jokainen tosin ”syttyy” erilaisista ohajustyyleistä, onneksi ohjaajia on joka lähtöön! 🙂
Jos treenataan niin sitte kans reenataan !! Oon kyllä siinä sun kanssa aivan samoilla linjoilla ja jos joskus tuntuu ettei jaksa treenata 100% niin silloin kannattaa valita sellainen tunti missä jaksaa tehdä asiat niinkuin ne pitää.
Ois niin huippua päästä joskus sun tunnille treenaamaan ja kokemaan mikä meno siellä päin on 😀
Itse ainakin aijon treenata joulunkin alla, nyt vaan tankkaus taitaa tapahtua kinkun ja suklaan kanssa..hups 😀 mutta treenejä en meinaa välistä kyllä jättää. Pysyy hyvin energiatasot yllä joulunakin ja jaksaa sitten vaikka syyä vähän lisää.
Todellakin! Olis huippua jos joskus tulisit jumpalle tänne suuntaan! =)
Mun mielestä treenaaminen ja syöminen on mitä paras yhdistelmä, myös jouluna! Treenien jälkeen ruoka maistuu entistä paremmalle ja pystyy syödä enemmän 😉
Ehdottomasti samaa mieltä, että jos treenataan niin treenataan kunnolla. Ei ole mitään järkeä lähteä salille ”kuluttamaan aikaa ja hengaamaan”, kun joka tapauksessa vaihtaa treenivaatteet ja lähtee sinne erikseen. Mun mielestä ohjaajan pitääkin tykittää jengistä kaikki irti, voihan siellä sitten omantunnon mukaan rentoilla ilman, että se on keneltäkään muulta pois. Itseä on muutaman kerran harmittanut, jos ohjaajan tunti on ollut liian ”löysä”, siitä tulee olo, että on lähtenyt turhaan ja käyttänyt sen ajan hukkaan. Näin on käynyt muutaman kerran esimerkiksi joillain spinning- ja core-tunneilla. Näissä tapauksissa onkin tullut äänestettyä jaloilla ja harvoin vaivautuu edes antamaan ohjaajalle toista mahdollisuutta, vaikka ehkä pitäisi. Itse käyn jumpissa lähes päivittäin, ja aina eri kellonaikaan, täysin ohjaajasta ja jumpan lajista riippuen.
Samaa mieltä sun kanssa kaikissa kohdissa. Mä oon kans tosi tarkka siitä millaiselle ohjatulle tunnille menen, jos olen siis treeniä menossa hakemaan niin haluan olla varma että meininki on oikeanlainen! 😀
Joo oon kanssa samalla linjalla, treeneihin ei tulla lusmuilee ( tottakai on niitä huonojakin päiviä, mutta silloinkin mennään vaikka hammasta purren ). Siis ihan älyttömän hyvin kirjotettu! Rupesin ite miettimään tosi paljon asioita tän tekstin pohjalta ja lopputuloksena sain paljon rauhallisemman olotilan. Kamppailen just tällä hetkellä muutaman ongelman kanssa, jotka olen ajatellut vain hirvittävinä heikkouksina. Nyt kuitenkin sain motivaatiota ruveta miettimään, miten saisin käännettyä ne vahvuuksiksi. Kiitos 🙂 sun kirjoituksien jälkeen tulee usein jotenkin ilonen ja rauhallinen fiilis.
Kiitos, tosi kiva kuulla! Mulla oli eilen ihan p*ska päivä ja tällaiset kommentit tuo aina hyvän olon, että ehkä sitä kuitenkin jotain tekee hyvin. 😀
Korostat usein, että ohjatessa treenataan kovaa. Minun mielestäni ohjauksessa ei kuitenkaan ole kyse ohjaajan omasta treenistä vaan juuri siitä, että saa ne asiakkaat treenaamaan eikä se aina vaadi sitä, että itse vetää hullun treenin. Toki ohjaajan pitää tehdä liikkeet oikein ja jaksaa, mutta jos ohjauksia on viikossa paljon, on silloin useimpien ohjaajien pakko höllätä joillain tunneilla. Sinun ehkä ei, mutta tosiaan useimpien muiden. Olen joskus ollut sellaisten ohjaajien tunneilla, joille tosiaan se oma treeni ja täysillä huutaminen on pääasia enkä käynyt toista kertaa. Sinun tunneista ei ole kokemusta, joten tämä ei ollut kritiikkiä sinua kohtaan.
Olet oikeassa että ohjaus ei ole ohjaajan treeni, olen ihan samaa mieltä. Sen vuoksi teen omat treenit erikseen. Olen kuitenkin sitä mieltä, että ohjaajan täytyy tehdä kunnolla/täysillä ollakseen motivaattori ja esimerkki ohjattaville. Täysille tekeminen ei aina tarkoita huutamista ja karjumista, ainakaan oman kokemuksen mukaan. Tästä voi olla montaa mieltä, mutta itse en vetäisi esim. niin montaa tuntia, että en en jaksaisi tehdä kunnolla tai joutuisin käyttämään kevennettyjä versioita. Eri asia on tietysti näyttää eri vaihtoehdot helposta vaikeaan. 🙂
Tosi mielenkiintoista luettavaa! Tuo ATM-koulutus vaatii kyllä kovan omistautumisen varmasti pitempikestoisellekin prosessille, varsinkin jos on jo vuosia vetänyt omalla tyylillä ja sitten pitäisi lähteäkin etsimään uusia ulottuvuuksia ja tavallaan aloittaa uudelleen alusta. Mielenkiintoista päästä näkemään kuinka sun ohjaus muovautuu tässä esim. tulevan vuoden aikana 🙂
Uskon, että se vaikuttaa paljon kun sun tunnit ovat sellaista fyysisesti kovaa menoa (esim. BodyAttack) ja vielä kilpaurheilutaustalla että siihen tulee helposti vähän semmoinen suorittamisen maku. Monet toki tykkää siitä dominoivasta tyylistä! Uskon myös, että se vahvuus, kuten vaikka dominoiva tyyli, tulee vielä paremmin loistoonsa jos hetkeksi irroittaa otteen siitä fyysisestä parhaasta mahdollisesta suorituksesta, ja ottaa vahvasti kontaktia vaikka musiikkiin tai asiakkaisiin.
Tsemppiä prosessiin! 🙂
En koskaan kommentoi, vaikka sun blogia olen seurannut jo pitkään 🙂 Mutta nyt ajattelin.
Ohjaajan merkitys on mun mielestä erittäin suuri. Mielummin jätän sen tunnin väliin, jos ohjaaja ei miellytä ja keksin muuta. Tai jos tunnille menen, niin pitää itse tehdä hyvin paljon enemmän töitä sen eteen, että saa tunnista kaiken irti. Jos ymmärrät mitä haen takaa 🙂 Hyvän ohjaajan tunnilla on varma siitä, että saa tehtyä hyvän treenin ja aina saa annettua 100 % kaikkensa ja olo on sen jälkeen mitä mahtavin. Itse olen sellainen, että jos treenataan, niin sitten oikeasti treenataan, enkä luovuta kovin helposti. Ohjaajassa arvostan sitä, että ohjaaja on tarpeeksi tiukka, mutta myös kannustava, joka saa porukan tekemään parhaansa joka kerta. Musta sellaiset hyssyttelijäohjaajat ovat pahinta, tyyliin ”no ei sun tarvi, jos et jaksa” ja sitten sellainen samanlainen hokeminen koko tunnin ”jaksaa jaksaa” on rasittavaa. Sun tunnille olis kyllä mahtavaa joskus päästä, mutta voi olla hieman vaikeaa kun asun pääkaupunkiseudulla.
Lopuksi vielä, sulla aivan loistava blogi, jota on ilo seurata 😀 Kiitos!