MASENTAAKO?

Sitä on ilmoilla taas, kuten joka vuosi. Toisia ahdistaa enemmän kuin toisia. Väsyttää, v*tuttaa, eikä pahemmin kiinnosta? Täytyy myöntää, että myös minä olen antanut itseni sortua tuohon mielentilaan aina välillä. Jostain syystä ei vaan huvita, eikä nappaa. Voisi vaan jäädä vällyjen alle sluibaamaan ja unohtaa kaiken pakollisen. Herättäkää mut sitten kun on taas valoisaa ja mukavaa.

On kaksi vaihtoehtoa. Toinen on antaa tuon kaamoksen viedä mukana tai sitten taistella vastaan! Jos kyse ei ole sairaudesta, on masentava olo vain mielentila, ihan kuten ilo tai suru. On ihan ok, että välillä vähän väsyttää, mutta silti ei kannata antaa periksi. Jos hautautuu sinne sohvan pohjalle, sieltä on hyvin vaikea nousta ylös. Vaikka mikä olisi, liikunnasta ei kannata tinkiä. Joka päivä ei tarvitse paiskia salilla hiki hatussa, mutta säännöllinen liikkuminen on erittäin tärkeää jaksamisen kannalta!

_MG_8490

©Anna Snickars

Eilen, ennen jumppia, mulla oli fiilis, että en millään jaksais lähteä kotoa säkkipimeällä heilumaan kahdeksi tunniksi jumppasaliin. Vaihtoehtoja ei kuitenkaan ollut, joten se oli lähdettävä ja jälleen sen huomasi, että kun vain lähtee ja tekee, niin olo on treenin jälkeen tuhat kertaa parempi. Pimeä vuodenaika vetää väkisinkin mielen matalaksi, jolloin kannattaa käyttää energiaa tuovia aseita sitä vastaan. Ajattelin jakaa teille omat vinkit kaamoksen selättämikseksi.

1. Liikunta! Vaikka kuinka väsyttää, lähde silti. Hikoilun jälkeen nuutunut olo on muisto vain ja seuraavalla kerralla, et joudu enää tsemppailla asian kanssa yhtä paljon. 

2. Armollisuus itseään kohtaan! Jos arki on yhtä tsemppaamista, älä vaadi itseltäsi liikoja. Aina ei tarvitse tykittää kaikkea täydellisesti. Hoida ne asiat, mitkä ovat oikeasti pakollisia ja luovu suosiolla muista. On ihan ok sanoa EI ja pistää oma hyvinvointi etusijalle. Tasaisen ja rennomman jakson jälkeen on taas kiva lähteä haastamaan itseään tammikuussa. 🙂

3. Ravinto ja vitamiinit! D-vitamiinin puutos voi aiheuttaa alakuloa/masentuneista, joten tällaisena vuodenaikana D-vitaaminin saanti täytyy turvata purkista napsimalla. Deetä napaan jokaisena päivänä ja muutenkin monipuolinen, ravintorikas ravinto pitää energiat paremmin ylhäällä. Makeanhimoon raakasuklaata ja raakaleivonnaisia hyvällä omalla tunnolla. 🙂 Kannattaa muistaa, että sokerin puputtaminen vain ruokkii masennusta ja aiheuttaa kiukkuista oloa tuleville päiville.

4. Riittävä uni ja riittävä vapaa-aika. Viikonloput kannattaa jättää suosiolla vapaiksi liiasta ohjelmasta ja antaa itselle aikaa nautiseluun ja lepäilyyn, jolloin arkisin on enemmän voimia suoriutua töistä/tehtävistä. Ulkoilu valoisaan aikaan piristää mieltä ja tuo energiaa päivään. 

Nautitaan tästä vuodenajasta ja etsitään sen positiiviset puolet, kuten tunnelmalliset kynttilä-illalliset ja joulun odotus!

Loppuun vielä tämän hetken ehdoton lempparibiisi:


7 Responses to “MASENTAAKO?”

  1. Natalia sanoo:

    Oon kuullut, että jos on vaan vähän henkisesti väsynyt, niin tunti liikuntaa antaa kaksi tuntia lisää energiaa! Ja toimivaksi on todettu. Lisäks oon kyllä samaa mieltä, että jos heittäytyy sinne sohvalle masentuneena ja negatiivisena, niin negatiivisuus kyllä ruokki huonoa oloa 🙂

  2. Suorittaja sanoo:

    Osu ja uppos. Etenkin omalla kohdalla kohdat 2 ja 4. Tuntuu, että joulua kohti arki on yhtä suorittamista. Töissä tahti kiihtyy tammikuuta kohden ja (tanssi)harrastukset keskittyvät esitysten treenaamiseen ja salia välilllä. Ja kaikki pitäisi mennä jo tip top koko ajan. Treenaan noin 10h viikossa. Sitten muu jäljellä oleva aika menojen sumplimista yhteen. Onneksi joulupyhinä helpottaa ja sen jlk kiva aloittaa rumba alusta 😉

  3. CARO sanoo:

    Itsekin samojen fiilisten kanssa taistellut ja todennut jälleen kerran että liikunta on avainsana: siitä saa lisäpotkua jaksaa vaikka ulkona on synkkää ja töissä ei tahdo jaksaa. Totta on myös että kannattaa levätä silloin, kun siltä tuntuu; jos kokoajan joutuu itseä tsempata arjen haasteesta toiseen, todenäköisesti treenikään ei maistu. Pieni tauko treenistä ja muusta kiireestä tekee hyvää- itse ainakin suurella innolla ilman ponnisteluja nousin aamulla hymyssä suin aamutreenille. Kaikkea ei elämästään voi karsia, kuten työtä tai koulua mutta vapaa-aikaansa voi vaikuttaa itse haluamallaan tavalla. Jos niihin treeneihin ei nyt millään jaksa lähteä niin ei kannata kantaa huonoa omaatuntoa- kyllä se fiilis sieltä taas herää, kun antaa itselleen armoa ja lepää välillä ja tekee jotain muuta mukavaa, kuten käsitöitä tai laittaa hyvää ruokaa. Tsemppiä kaikille syksyyn! Toiv saadaan pian lunta ja sen myötä valoa lisää 🙂

  4. Maija sanoo:

    Mulla ainaski on pientä masennusta ilmassa. Ja kun mietin, ei sille löydä mitään erityistä syytäkään. Silti on tosi vaikeaa uskoa, että pelkkä syksy sen aiheuttaisi. Ihan uskomatonta! Entä jos tääkin on vaan yksi tapa, viitaten edelliseen postaukseesi. Ehkä meille on syntynyt tapa masistella kesän loppumisesta ja syksyn sateista ja tuulesta?
    Anyway, liikunta, d-vitamiini, kynttilät, kuumat keitot, piparien leipominen ja suht ravintorikkaana pysyvä ruokavalio auttavat pitämään mielen edes jossain määrin korkealla. Yleensä pahin kaamos loppuu jouluun ja kylmä sää unohtuu tammi-helmikuussa hien virtaessa salilla kun mielessä on se kesäkunto. 😀

  5. tarja sanoo:

    moi!

    Olen ennen aina sekoittanut palkkarini veteen, mutta yhden pussin kohdalla maku alko tyssiä niin pahasti että alkoi aina oksettaa juoman jälkeen, niinpä kokeilin palkkarin maidon kanssa ja nyt en ole päässyt eroon siitä kun se vaan on niin paljon parempaa! kuitwnkin nyt monesta suunnasta kuullut että maitoon EI saa sekoittaa, se vaan hidastaa imeytymistä ja ns koko juoma menee piloille kun se ei lähde imeytymään heti kun maito tekee jonkun kalvon siihen ympärille? esimerkiksi joittenkin lääkkeiden kanssa eisaa maitotuotteita ottaa kun hidastaa imeytymistä..meli loogista? vai onko? 🙁 jos näin on – onko sulla ideoita mihin/miten palkkarin voisin sekoottaa ettei oksetus olo ottais valtaa! palkkarina toimii nyt nutricionin recovery + raaka kaakao makuna:)

    • ainorouhiainen sanoo:

      Ootko kokeillut manteli/kaura/kookos-juomia? =)

      • tarja sanoo:

        ai sekoittaa niihin vai? tarkoitatko niitä soijajuomia?:) enoo voisin huomenna heti kokeilla! Mutta siis maidon kanssa ei kannata?:)

Kommentoi