Mistä tukala olo ja turvotus johtuu?

Moikka! Täällä istutaan lähes tyhjän kämpän lattialla ja odotellaan, että viimeinen kuorma lähtee kohti uutta kotia! Huh, miten paljon turhaa tavaraa sitä tulee säilytettyä vuodesta toiseen. Jotenkin tosi kevyt olo, kun pääsee turhasta, ylimääräisestä rojusta eroon. Nyt pitää vaan oppia ostamaan ainoastaan pakollisia juttuja, katsotaan miten se menee. 😉

_MG_8569

Otsikon aihe tuli mieleen kommenttiboksissa käydystä keskustelusta. Sieltä muuten saa usein hyviä ideoita mistä kirjoittaa! Mä en tiedä onko nykyään jotenkin yleisempää kärsiä erilaisista vatsavaivoista, vai onko niistä puhuttu enemmän, jolloin ollaan herätty siihen, ettei turvonnut tai epämukava olo ole ihan normaali olotila. Yleisimmät ruoansulatuksesta johtuvat syyt vatsan turvotukseen ovat ruoansulatushäiriöt, refluksitauti, huono laktoosin tai jonkin muun ruoka-aineen sieto, dysbakterioosi (suolen epänormaali bakteerikanta), ummetus sekä viime aikoina melko paljon julkisuutta saanut ärtyvän suolen oireyhtymä. Myös hiilihapotetut juomat, makeutusaineet ja purkan runsas käyttö voi aiheuttaa epämukavan turvottavan tunteen vatsaan. Jos kärsit tällaisista ongelmista, kannattaa siis ensimmäisenä miettiä mitä laittaa suusta alas, ja tuleeko oireet vahvemmin jonkun tietyn ruoka-aineen syömisen jälkeen. Ärtyneen suolen oireyhtymässä on se haastava juttu, että myös ns. terveellisiksi mielletyt ruoka-aineet voivat aiheuttaa oireita, jolloin ei heti ehkä yhdistä ongelmia ravinnosta johtuvaksi. Alla lista, jossa lueteltu FODMAP-yhdisteitä sisältäviä elintarvikkeita, jotka voivat siis laukaista reaktion. Jos kyseessä ei ole ruoka-aine herkkyys tai sairaus, vaivoihin auttaa usein ruokavalion siistiminen, liikunta, riittävä uni ja neste.

• Vehnä, ohra ja ruis
• Kivelliset hedelmät, kuten luumu, nektariini, persikka sekä vesimeloni, päärynä, omena ja mango
• Palkokasvit, herneet ja maapähkinä
• Pistaasi- ja cashewpähkinät
• Sipulit, valkosipuli, kaalit, tankoparsa, artisokka, fenkoli, kukkakaali, parsa ja sienet
• Monet purukumit, pastillit, lääkkeet, fruktoosi, limsat ja muut hiilihapolliset juomat
• Monet kevyttuotteet
• Tavalliset maitotuotteet
• Hunaja, hedelmäsokeri ja siirapit
• Prebiootit, joita käytetään terveysvaikutteisissa jogurteissa*
• Kuivatut hedelmät, etenkin rusinat
DSC02868
Turvotusta voi olla myös toisenlaista, eli ns. nesteturvotus, joka tuntuu kasvoissa, sormissa, jaloissa tai vaikka koko kehossa. Turvotus syntyy, kun kudoksissa solujen välitilaan kertyy nestettä. Kertymisen syynä voi olla verisuonten ja kudosten paineolosuhteiden muutos tai kudosvaurio. Myös kehon suola- ja mineraalitasapainon heittelyt voivat aiheuttaa turvotusta. Niin hullulta kuin se kuulostaa, nestevaje voi aiheuttaa turvotusta kehoon ja yleensä nestepöhöstä pääseekin eroon juomalla runsaasti vettä. Liikunta on on myös oiva apukeino tukalaan oloon, yleensä kunnon hikitreenin jälkeen olo jo uudesti syntynyt. Jos nämä kaksi eivät auta, on olemassa myös muita pikavinkkejä pöhötyksen poistoon.
  • Vihreä tee buustaa aineenvaihduntaa ja nesteaineenvaihduntaa.
  • Hiilihydraatit sitovat nestettä kehoon, joten niiden vähentäminen luonnolisesti poistaa nestettä kehosta. Vaaleat pastat, leivät ja karamellit sivuun ja tilalle kasviksia sekä vihanneksia.
  • Suolan määrää kannattaa rajoittaa ja suosia esim. mineraalirikasta himalajan kristallisuolaa, joka ei aiheuta turvotusta samaan malliin kuin tavanomaiset suolat.
  • Ananaksen kerrotaan olevan yksi parhaista turvotuksen poistajista. Myös mansikat ja vesimeloni laskevat turvotusta.
  • Infrapunasauna toimii tehokkaasti ja poistaa nesteen lisäksi kertyneitä kuona-aineita ja myrkkyjä.
  • Riittävä uni auttaa kehoa palautumaan ja elintoimintoja tasaantumaan.

DSC01135

 

Nyt jatkan muuttohommia! Muistutan vielä Vaasalaisia, että huomenna meillä on Lady Linellä avoimet ovet kl. 10-18.00. Luvassa jumppaa aamusta iltaan ja kaikkea muuta kivaa. Aloitamme myös supersuositun WheyHey-jäätelön myynnin huomenna! Kannattaa olla ajoissa paikalla, sillä uskon niiden menevän kuumille kiville, jos ei muille niin ainakin henkilökunnalle. 😀

Ihanaa viikonloppua!!

 


4 Responses to “Mistä tukala olo ja turvotus johtuu?”

  1. Meira sanoo:

    Mä oon koko ikänä kärsinyt vatsavaivoista ja turvotuksesta :/ Muistan, että ainakin ala-asteelta lähtien kärsitty ja nyt ikä alkaa lähennellä 30veetä. Parhaiten toimii paleoruokavalio mulla, maitotuotteita en oo tosin kokonaan poistanut kun en keksi mitä laittais smoothieen rahkan tilalle jotta se olis yhtä täyttävää (syön aamupalaksi sellaisen). Meillä on sukurasitteena nämä vaivat, löytyy keliakiaa, crohnin tautia ja colitis ulcheroa (haavainen paksusuoli/tulehtunut suoli). Aina saa kuulla ihmisiltä vauvauteluita tän takia :/ Mua niin ärsyttää kun nämä ruokavaliot, hiilihydraattien välttely, viljattomat/gluteenittomat ruokavaliot leimataan muoti-ilmiöiksi. On se kumma, kun niin moni saa oireita viljasta jotta on tässä nykyajan ruokavaliossa jotain vialla kun ihmiset voi niin huonosti.

    • ainorouhiainen sanoo:

      On tosiaan inhottavaa jos on oikeasti ongelmia ja homma kuitataan vain ”muoti-ilmiöllä” :/ Miten hera isolaatti toimii sulla? Mä tapaan laittaa sitä smoothieen aamulla proteiinin lähteenä. Nykyäänhän on myös kanamunaproteiineja ja vaikka mitä muitakin 🙂

  2. Veera sanoo:

    Ensimmäisessä listauksessa vesimeloni mainittu turvotuksen aiheuttajaksi… toisessa kerrot sen vähentävän turvotusta. Hetkinen….? Huomasin että tiedot peräisin muualta kuin sinulta mutta tälläinen on jotenkin vähän hämäävää..

    • ainorouhiainen sanoo:

      vesmieloni voi aiheuttta oireita jos kärsii ärtyvän suolen oireyhtymästä, mutta toisaalta vesimeloni voi auttaa ylimääräisen nesteen poistossa kehosta!

Kommentoi