MINULLAKO IHOSYÖPÄ?

Syöpä kuulostaa korvaan todella pelottavalta. Säikähdin itsekin kun lääkäri kertoi rinnassa olevan ihomuutoksen olevan ihosyöpä. Siis minullako? Häh?

Tyvisolusyöpä on kuitenkin onneksi vaaraton siinä mielessä, että se ei leviä. Itse olen aina ajatellut että syöpä tarkoittaa automaattisesti jotain todella vakavaa ja uskon, että sama mielikuva on muillakin. Syy, miksi otan aiheen esiin täällä on se, että haluan muistuttaa, että ihosyövät eivät ole ainoastaan vanhojen ihmisten riesa.

En usko, että olen ainoa joka on paistatellut auringossa ruskettumisen toivossa ja siinä ajatuksessa, että no ei kai tästä nyt mitään haittaa ole, vaikka suojakerroin on matala tai sitä ei ole lainkaan. Sitä miettii, että olen nuori eikä mulle nyt mitään voi tulla. En todellakaan halua lietsoa pelkoa tai muutakaan negatiivista, mutta totuus on että ihosyövät ovat yleistyneet viime vuosikymmeninä. Kaikkein nopeimmin yleistyvä syöpä on ihomelanooma, jonka suurin riskitekijä on uv-säteily. Melanooma ei enää olekaan vaaraton, vaan siihen voi kuolla. Muista ihosyövistä poiketen melanoomaa esiintyy myös suhteellisen nuorilla ihmisillä.

Myös rinnassani oleva tyvisolusyöpä on uv-säteilyn aiheuttama. Rintakehä on sellainen kohta, joka palaa helposti ja valitettavasti myös mulla on käynyt niin useammin kuin kerran. Enää vuosiin en ole ottanut aurinkoa kuin pieniä hetkiä kerrallaan, mutta altistunut tietysti uv-säteilylle. Nykyään mulla on myös aurinkosuojakerroin joka oikeasti suojaa ja sen lisäksi käytän ainoastaan luonnonmukaisia tuotteita. Rinnassani oleva muutos leikataan pois ja sen pitäisi olla sillä selvä. Se, onko kyseessä tyvisolusyöpä selviää tietysti vasta poiston jälkeen, mutta ulkomuoto ja oireet täsmäävät kyllä aika täydellisesti tähän.

Algamaris hyväksi todettu!

Mitä haluan tällä tekstillä sanoa? Tiedän että lukijoissani on paljon nuoria, jotka saattavat ajatella kuten minä aikoinaan. Palaminen ei kuitenkaan ole leikin asia ja koska lähestyvä kesä on ovella, muistakaa suojautua riittävästi ja välttää ennen kaikkea palamista. Hysteeriseksi ei tarvitse alkaa, mutta muistetaan kuitenkin että liika uv-säteily ei ole leikin asia.

Itse suosittelen myöskin käyttämään luonnonmukaista aurinkosuojaa.  Synteettisten kosmetiikkatuotteiden haitoista on alettu puhua enemmän. Lisäksi synteettiset UV-filtterit voivat häiritä hormonitoimintaa, toimien kehossa estrogeenin kaltaisesti (xenoestrogeenit).  

Ihanaa viikonloppua ja onnittelut kaikille valmistuneille!

instagram: ainorouhiainen 

Facebook