VITSI SÄ OOT RUSKEE!

Kuulin otsikossa esiintyvän lauseen ihan pariin otteeseen viime viikolla, kun palailin lomalta takaisin kylmään kotisuomeen. Turkissa kelit huiteli jo 30 asteessa päivittäin, joten sieltä tarttui kiva bruna iholle. Olin jotenkin ajatellut, että täälläkin olisi jo suhteellisen lämmin meidän palatessa ja pystyisin ylläpitää jonkinlaista väriä iholla, mutta metsään meni. Viime viikolla lähinnä satoi vettä ja auringonpaisteesta ei ollut tietoakaan.

En ole koskaan ollut mikää hirveä auringonpalvoja, mutta täytyy myöntää, että nyt kun oli (ja on edelleen) se kiva rusketus iholla, on olo ollut huomattavasti freshimpi ja jopa itsevarmempi. Koska kesää saadaan odotella vielä tovin, lähdin mukaan Indiedaysin ja Tanstore-verrkokaupan kamppanjaan testailemaan laadukkaita itsestäänruskettavia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tanstore on rusketus- ja aurinkotuotteiden verkkokauppa, josta löytyy todella laaja valikoima erilaisia tuotteita. Moni teistä on saattanut kuulla merkeistä kuten Piz Buin, Malibu, Vita Liberata yms. Olen itse lukenut jonkunverran käyttökokemuksia näistä tuotteista, mutta jotenkin mulla on aina ollut se mielikuva, että ruskettavien käyttö on tosi työlästä ja sitten tietysti se haju… 😀

Muistin lukeneeni jostain että For All My Eternityllä on laadukkaita tuotteita, joten päätin kokeilla kyseisen merkin Tanning Moussea (Gold edition). Tähän on lisätty antioksidantteja ja uusia luonnollisia anti-aging ainesosia, kuten granaattiomenauutetta. Tuotteessa ei myöskään ole lisättyjä hajusteita. Sen kaveriksi tilasin myös saman merkin levityshanskan. Tilaaminen oli yllättävän miellyttävä kokemus, sillä noutopaikaksi pystyi valikoida lähikauppamme, eikä näin ollen tarvitse aina ajella postiin saakka jonottamaan. 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sain tuotteet viime perjantaina ja lähdinkin testailemaan heti samana iltana. Levitys oli todella helppoa ja nopea homma. Miksen ole ennen hankkinut tuollaista levityshanskaa?! Suosittelen testaamaan, sillä vaahto levittyi helposti, tasaisesti ja nopeasti. Se myös kuivui samantien. Vaahdossa on valmiiksi jo väriä, joten levittäessä näkee, jos joku kohta jää ilman rusketusta ja näin ollen välttää ikävät laikut. 🙂

Tilasin myös kasvoille oman aineen Vita Liberatan valikoimasta. Tuo kyseinen nimi on pompahdellut vastaan sosiaalisessa mediassa usemminkin, joten mainonnan uhrina luotin tähän ja onneksi luotinkin. Rich Face Tan on kevyt ja sävytetty geeli, joka myös kosteuttaa sekä hoitaa kasvojen ihoa. Tämä itseruskettava on suunniteltu kasvoille ja on asteittain päivettävä. Itseruskettavan sävy on vaalea, joten se ei aiheuta kovin dramaattista muutosta heti ensimmäisellä kerralla. Geeliä voi käyttää kasvovoiteen tavoin ja mikä parasta tässäkään ei ole sitä imelää itseruskettavan hajua. 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tästä ei ruskettuminen paljon helpommaksi muutu. Jos haluatte hieman väriä iholle, tai tsekkailla muita aurinkotuotteita, ostoksille pääseepi täältä.