VATSAN HYVINVOINTI (JOULUN AIKAAN)

Kaupallinen yhteistyö: Sabora pharma.

Vatsan ja suoliston vointi vaikuttaa todella vahvasti kokonaisvaltaiseen fiilikseen. Jos vatsassa on ikävä tunne tai esimerkiksi turvotusta, on kehon koko fiilis huono. Ruokavaliolla on tietysti suuri merkitys vatsan vointiin, mutta myös stressi tai ahdistuneisuus voivat vaikuttaa suoliston toimintaan ja stressivatsa onkin monelle tuttu termi. Se, mitä ei usein ajatella, on että homma toimii myös toiseen suuntaan. Huonosti voiva suolisto voi vaikuttaa mielialaan, sillä suolen mikrobit voivat vaikuttaa tiettyjen aivojen välittäjäaineiden esiasteisiin, muun muassa tryptofaanin saantiin, joka taas on serotoniinin esiaste. Serotoniini taas aiheuttaa mielihyvää ja saa olon tuntumaan hyvältä.

Vatsan toimintaa voi edesauttaa elämäntavoilla. Riittävä kuidun saanti, veden juonti, stressin hallinta, liikunta sekä säännölliset elämäntavat pitävät huolta vatsan toiminnasta kaikista tehokkaimmin. Aina nämäkään eivät kuitenkaan auta ja mikäli vatsa turpoaa helposti tai suoli toimii liian laiskasti/nopeasti, kannattaa sulkea pois ruoka-aine allergiat ja yliherkkyydet. Yleisimpiä ovat ärtyneen suolen oireyhtymä, keliakia tai viljayliherkkyys, sekä maitotuotteista aiheutuvat ongelmat.

Jos omaa vatsan, joka reagoi helposti kaikkiin muutoksiin, on tosi ärsyttävää kun esim. juhla-aikaan tietää jo etukäteen, että syömisten ja juomisten jälkeen saa kärsiä turvonneesta vatsasta, ummetuksesta tai vaikka ripulista sekä kipeästä vatsasta. Vaikka oireet eivät olisi rajuja tai ei olisi mitään diagnosoituja herkkyyksiä, voi esimerkiksi joulun aikana raskaammin syödyt sapuskat pistää olon tukalaksi. En kiellä, etteikö yleensä juuri jouluna tulisi syötyä sen verran raskaasti, että sen tuntee. Silloin on toki ihan parasta köllötellä sohvalla hyvin syöneenä leffoja katsellen, mutta jos tästä olosta saa ne ikävät sivuvaikutukset karsittua niin vielä parempi!

Itse rakastan jouluruokia ja aion todellakin nauttia niistä juuri sen verran kuin mieli tekee. Sain testiini Silicolgel-valmisteen, joka toimii paitsi ärtyvän suolen oireyhtymän ja toiminnallisten vatsavaivojen hoitoon, niin myös ihan tavanomaisiin oireisiin, joita poikkeava syöminen voi aiheuttaa:

  • närästys
  • happamat röyhtäisyt
  • ilmavaivat
  • epämukavuuden tunne vatsassa

iden lisänä tuote auttaa myös ei niin normaaleihin vaivoihin kuten:

  • oksentelu
  • pahoinvointi
  • vatsakipu
  • ripuli

Kyseessä on siis silicol®gel, joka on kolloidista piihappoa. Siinä on hienojakoinen piidioksidi, joka muodostaa veden kanssa geelin. Silicolgeliä saa 500 ml:n pullossa ja sitä nautitaan ruokalusikallinen (15 ml) kolme kertaa päivässä, jolloin tuote normalisoi vatsan ja suolen toimintaa ilman havaittuja sivuvaikutuksia ja helpottaa oloa!

Itse en kärsi ruoka-aineherkkyyksistä, mutta huomaan kyllä muutoksen vatsan toiminnassa, jos syön huonommin ja esimerkiksi vähemmän kuituja. Mulla vatsan toiminta heikkenee heti jos poikkean normaalista. Oon huomannut, että pienetkin muutokset rutiineihin, (kuten matkustelu) vaikuttaa vatsan toimintaan ja tällaisina päivinä tai ajankohtina oon käyttänyt tuotetta ja se on toiminut hyvin. Aion ehdottomasti myös ottaa tämän joulupyhien aikana käyttööni ihan koko perheelle!

Kun vatsa voi hyvin, sinä voit hyvin:

Peruspilarit kuntoon – Säännöllinen ruokarytmi on kaiken a ja o myös tässä asiassa. Paljon marjoja, vihanneksia ja terveellistä ruokaa sekä riittävästi vettä!  Itse myös syön ruokani ilman nestettä, tällöin ruoka tulee pureskeltua huolella versus kun huuhtelee ruuan suurella nestemäärällä alas. Vettä tulee kuitenkin juotua muulloin hyvinkin runsaita määriä.

Riittävä kuidunsaanti –  Yleisten suosituksien mukaan kuituja tulisi saada 25-35 g vuorokaudessa. Täytyy kuitenkin muistaa, että yleiset suositukset ovat usein minimisuosituksia ja itse koen, että runsaammalla määrällä saa enemmän positiivisia vaikutuksia. Liika kuidunsaantikaan ei kuitenkaan ole hyvästä. Ravintokuituja on olemassa kahta laatua, liukenemattomia sekä liukenevia. Molempia olisi hyvä saada, sillä molemmilla on omat hyvät puolensa. Liukenematon kuitu sitoo itseensä runsaasti vettä, mikä lisää ulostemassaa ja ehkäisee ummetusta. Vesiliukoinen kuitu hidastaa verensokerin nousua ja alentaa veren kolesterolia kuljettamalla sitä pois elimistöstä. Lisäksi kuidut toimivat hyvien pöpöjen kasvualustana!

Poikkeustilanteissa tai esimerkiksi ärtyvän suolen oireyhtymän aiheuttamista ongelmista johtuen: Silicolgel,Gelsectan joka auttaa krooniseen ja toistuvaan ripuliin ja vatsakipuun.i say: Turvotus & IBS-oireet, joka hoitaa ja ennaltaehkäisee turvotusta sekä ilmavaivoja.

instagram: ainorouhiainen 

Facebook