IMETYS JA VAUVAN VATSAVAIVAT

Hiphei! Vauva-aiheiset postaukset jatkuu, koska #vauvakupla on syöpynyt mun aivoihin aika syvälle. Ei hätää, eiköhän tämäkin tästä tasoitu ja mieleen alkaa taas pulpahtaa muitakin aiheita. Nyt en jaksa stressata siitä, että pitäisi keksimällä keksiä jotain vain koska pitää.

Parin viikon iässä meidän vauva alkoi itkeä enemmän. Etenkin iltaisin meno oli sellaista että huutoa oli vaikea saada loppumaan. Vauva myös venytteli kehoaan niin, että tuli fiilis että vatsassa ei olisi kaikki hyvin. Itkut ja huudot yleistyvät tuohon aikaan muutenkin, joten aina ei ole kyse vatsavaivoista. En ole edelleenkään varma johtuiko meillä niistä vai jostain muusta, mutta koska olen luonteeltani ongelman ratkaisija, halusin edes yrittää tehdä asialle jotain. Tavoite saavutettiin, sillä ongelma katosi toiminnan myötä!

Olen aina ollut sellainen, että jos tulee joku ongelma, haluan selvittää sen. Jos se liittyy kehoon, haluan entistä enemmän selvittää syyn ja hoitaa ongelman kuntoon. 😁 Nyt koin, että jos voin omalla toiminnalla parantaa vauvan oloa, haluan ehdottomasti kokeilla. Otin siis selvää, mitkä ovat yleisimmät vatsaa ärsyttävät ruoka-aineet ja jätin ne kertaheitolla pois.

Lapsen suolisto on erityisen herkkä kahden ensimmäisen ikävuoden aikana. Vauvan suolistovaivoista ei kannata syyllistää itseään, sillä ravinnon lisäksi mahdollisten oireiden esiintymiseen vaikuttavat myös monet muut tekijät kuten perimä, stressi, ympäristö ja tunteiden käsittely. Siltkin äidin ruokavalio vaikuttaa suoraan lapsen hyvinvointiin, erityisesti raskauden ja imetyksen aikana ja myöhemmin esimerkin kautta.

Imetysdieetillä äidin ruokavaliosta poistetaan maito, viljat, kananmuna, pähkinät, soija, palkokasvit, sipulit ja kaalikasvit. Myös voimakkaita mausteita ja makeutusaineita kannattaa välttää. Itse en lähtenyt ihan noin radikaalisti liikkeelle, vaan mietin syötyjä ruokia ja karsin niistä yleisesti vastavaivoja aiheuttavat ruoka-aineet, joita olin itse käyttänyt.

Mun ruokavaliosta poistui voimakkaat mausteet, tietyt makeustusaineet, sipuli, valkosipuli, kananmuna, pavut, herneet, kaikki kaalit, kofeiini, ruisleipä, suklaa, mansikat sekä hiilihappopitoiset juomat. Gluteenia ja maitotuotteita en poistanut, vaikkakin suosin luonnostaan gluteenitonta kauraa paljon.

Painotan, että ruokavaliosta ei kannata koskaan vaan poistella ainakaan tärkeitä ruoka-aineita, ilman että korvaa niitä jollain. Oma listani sisälsi pääosin juttuja, joiden poistaminen ei juurikaan vaikuta mihinkään. Tosim mun vihannessaldo koostui pitkälti juuri kaaleista (varhaiskaali, lehtikaali, parsakaali jne) joten oli keksittävä vatsalle ystävällisempi kasvisvaihtoehto. Suuntasin siis Prismaan ja täytin pakkasen lempeät kasvikset – sekoituksilla.

Kahvin vaihdoin kofeiinittomaan ja muuten join vain vettä, koska kaikki muut aiemmin käyttämäni juomat juomat jäivät pannaan hiilihappopitoisuuden tai makeutusaineiden vuoksi. Muutenkin makeutusaineiden karsiminen poistaa aika paljon tuotteita, jos suosii ns. kevytuotteita kuten maustettuja jugurtteja, rahkoja, juomia, proteiinipatukoita, proteiinijäätelöitä, ketsuppia jne. 

Noista vihreistä jouduin hetkeksi luopumaan!

Muutos vauvan käytöksessä muuttui aikalailla heti, joka vahvisti ajatusta ruokavalion merkityksestä. Siitä saakka meillä on ollut tyytyväinen vauva, joka kyllä itkee välillä, mutta itkuun löytyy usein muu syy, kuten nälkä tai väsy. 😁

Koska poistin kaikki kertaheitolla ruokavaliostani, en tiennyt mikä olisi aiheuttanut itkut. Muutaman viikon kuluttua, aloin lisätä poistettuja ruoka-aineita yksi kerrallaan ja tällä hetkellä mulla on fiilis, että ongelman aiheuttivat vahvat mausteet, joita käytin ennen aika runsaalla kädellä. Tykkään tulisesta ruuasta ja mun maustamiset ovat joskus liikaa jopa miehelle, joten olisi aika loogista että pienen vauvan vatsa ei kestä tulista ja mausteista safkaa. Olin sitäpaitsi ostanut vahingossa extra chilillä höystetyn grillausmausteen ja käyttänyt sitä kaikkiin ruokiin. Tällä hetkellä olen palauttanut kaikki muut paitsi nuo vahvat mausteet sekä varhaiskaalin.

Tuo hieman haastavampi vaihe kesti meillä vajaa viikon, joten aika helpolla ollaan tuon minin kanssa päästy muuten. Kuten alussa mainitsin, itku voi johtua myös monista muista syistä, mutta itse halusin kokeilla, josko voin omalla toiminnalla vaikuttaa asiaan. Höpöttelin tästä aiheesta tietysti myös instagramissa ja moni vinkkasi myös vyöhyketerapiasta vauvalle. Hurjan moni oli löytänyt avun vyöhyketerapiasta, joten mahtaa olla kokeilemisen arvoinen juttu jos kotona on syystä tai toisesta paljon itkevä vauva!

instagram: ainorouhiainen 

Facebook