JUHLAVUOSI – 10 VUOTTA LES MILLS OHJAAJANA!

Tiiättekö mitä, tämä vuosi on mulle tavallaan juhlavuosi, sillä tasan 10 vuotta sitten (!!!) kävin ensimmäiset Les Mills – peruskoulutukset! Moni ei ehkä tiedä, mutta ensimmäinen lajini oli Bodypump ja siitä sitten parin kuukauden välein kävin Bodystepin ja Bodyattackin peruskoulutukset. Bodycombatin kävin seuraavana vuonna.

Itse asiassa Facebook ilmoitti, että tasan 10 vuotta sitten tänä päivänä olin Bodystepin peruskoulutuksessa Helsingissä. Koulutus oli tuolloin kolmepäiväinen ja muistan kuinka fiiliksissä olin, että pääsen vihdoinkin ohjaamaan rakastamaani lajia. Koulutuksen jälkeen olenkin ohjannut jokaikisen ohjelman, eli 40 BODYSTEP-ohjelmaa. Mulla ei ole ollut koko ohjausurallani taukoja, lukuunottamatta kesälomia ja satunnaisia sairastumisia. Aloitin ohjaajaurani vuonna 2006, eli jumppia olen ohjannut jo 13 vuoden ajan. Vielä 13 vuoden jälkeenkin olen yhtä fiiliksissä tästä touhusta ja rakastan työtäni!

Muistan ikuisesti ensimmäisen ohjaukseni ja sen, että mikrofoni ei toiminut tunnilla. Se oli aivan kamalaa ja halusin vain, että tunti loppuisi mahdollisimman nopeasti! :D Kyseessä oli vielä vatsa-selkä jumppa, jossa ollaan paljon makuuasennossa, jolloin ohjaaminen ilman ääntä on vielä haastavampaa.

Muistan myös ensimmäisen BOSU-tunnin (puolipallo) ohjaukseni. Olin tehnyt tunnin aivan liian nopeatempoiseen musiikkiin ja jengi ei pysynyt millään menossa mukana ja hyvä kun itse pysyin. :D 

Bodypump – peruskoulutukseni päättyi sunnuntai-iltana ja maanantai aamuna herätessäni kuulin, ettei aamun pumppiin ollut ohjaajaa. Pääsinkin hommiin samantien herättyäni. Onneksi oltiin vedetty ohjelma läpi sata ja yksi kertaa viikonlopun aikana. :D 

Moni ei tiedä, mutta olen käynyt myös Fitness Pilates – koulutuksen ja ohjannut sitä muutaman vuoden. Täytyy sanoa, että tuo homma oli mulle aivan liian rauhallista. :D

Muistan kuinka meidän naisten salilla oli vielä ohjaajaurani alussa vain yksi ryhmäliikuntasali, johon mahtui maksimissaan 40 henkilöä. Tunneillani kävi todella paljon ihmisiä ja siellä me mentiin 60 hengen voimin monia monia jumppia. 

Uuden, suuremman salin tekeminen ja remontointi lähti minun ajatuksestani ja ideasta kysyä, saisimmeko lisätilaa käyttöön. Voi sitä iloa kun uusi sali avattiin ja kaikki oli uutta ja ihanaa! 

Parhaita ohjausmuistoja on yhteis-ohjaukset ystäväni Jennin kanssa. Siellä me vedettiin Bodyattack-maratoneja ja muita hulluja vetoja niin että katto paukku peilit oli huurussa. :D

Meillä oli aikoinaan myös jatkuva kilpailu siitä kumman tunnilla oli eniten jengiä, ja niin hyvässä kuin pahassa, tämä kilpailu kehitti meitä molempia varmasti todella paljon, sillä silloin sitä pisti kaiken peliin omiin ohjauksiin ja tuntien tasoon. Ohjasin myös määrällisesti aivan hurjan paljon. Mitä enemmän ohjasin, sitä enemmän kehityin.

Ennätykseni taitaa olla seitsemän ohjausta yhden päivän aikana. 3 Bodypumppia, 2 spinning-tuntia, 1 Bodystep ja 1 Bodyattack. Kaikki täysillä – tottakai! :D

Mitä ohjauksiin ja kehittymiseen tulee, oon aina ollut todella vaativa itseäni kohtaan. Alussa keskityin ehkä jopa liikaa täydellisyyteen ja siihen, ettei mitään mokia tapahdu. Nykyään en stressaa ”mokaamisesta”. Mulla on aina ollut sellainen ajatus, että on ok mokata kerran, mutta saman asian mokaaminen useasti kertoo välinpitämättömyydestä.

Muistan ja tiedän todella monen jumpissa käyvän asiakkaan nimen. Asiakkaat eivät ehkä ajattele sitä, mutta tiedän monien viikko-ohjelmat ulkoa ja huomaan heti jos joku vakkari puuttuu. :D

Olen aina pitänyt tärkeänä, että ohjattavien tuntien repertuaari on riittävän laaja. Ohjaan maksimissaan 2 krt vkoon samaa lajia. Tuuraukset ja poikkeukset ovat tietysti asia erikseen, mutta jos ohjaan samaa jumppaa liian usein, motivaatio ja ohjauksen laatu kärsii.

Olisi ihan huippua nähdä joku videopätkä steppiohjauksestani 10 – vuotta sitten. Muistan, että ohjelmien opettelu vei aluksi aika paljon aikaa, mutta silti mulla on sellainen fiilis, että mulla oli homma hallussa aika lailla alusta saakka. Voi tietysti olla, että muuttaisin tätä mielipidettä jos näkisin jonkun pätkän tuolta ajalta! :D

BODYSTEP – peruskoulutus 14-16.8.2009

instagram: ainorouhiainen 

Facebook

 

 

 

 


KANNATTAAKO HYVINVOINTIA MITATA?

Nykyään omaa hyvinvointia pystyy mitata hyvinkin tarkasti. Voit mitata ravinnon energiamäärää, unen laatua tai treenien tuottamaa kulutusta tai kehitystä. Voit mitata painosi kilomäärän ja aamupuurosi grammamäärän, pystyt katsoa kellon näytöltä kuinka syvää unta nukuit ja montako tuntia olit unessa. Numeroilla mittaaminen ja myös vertailu on aina kiinnostanut ihmisiä. On kivaa tietää myös toisen lukemat, sillä sitä on helppo verrata omaan. Myös omia tuloksia vertaillaan ja sitten panikoidaan, jos vaa’an lukema on noussut kilon tai kello kertookin yhtäkkiä, että olet ylikuormitustilassa tai että unenlaatusi on heikkoa.

Hyvinvoinnin mittaaminen kaikella sektorilla on hyvä renki, mutta huono isäntä. Mittaaminen, nimenomaan numeroihin liittyvä mittaaminen luo helposti addiktioita. Addiktio voi olla lievä ja suhteellisen harmiton, tai sitten siitä voi muodostua ongelma. Kaikki jotka ovat käyttäneet aktiivisuuskelloa pidempään, tietävät että siitä tulee helposti tietynlainen ”pakkomielle” pitää kelloa jokaisessa treenissä ja muutenkin. Ei varmasti kaikilla, mutta oman kokemuksen mukaan, monilla käy näin. Moni tietää myös, että kun noudattaa ruokavaliota, jossa punnitaan ruuat, on hetken kuluttua vaikeaa syödä ilman vaakaa ja mittaamista. Tietynlainen kontrolli katoaa ja se on pelottavaa.

Tuntuu, että tässäkin asiassa mielipiteet jakautuu kahteen leiriin. Ei mitata mitään, syödään intuitiivisesti ja luotetaan kehon viesteihin. Sitten on niitä, jotka punnitsee joka suupalan ja laskee makrot sekä määrät päivittäin. Itse näkisin asian niin, että tietyissä tilanteissa mittaaminen on hyvä keino oppia uusia tapoja esim. ravinnon suhteen. Kaikkea kun ei aina tarvitse ajatella joko tai – tyyliin.

Jos suhtautuminen ruokaan on vääristynyt tai elämäntavat ovat täysin pielessä, ei fiilispohjalta syöminen ole välttämättä se paras keino muuttaa niitä parempaan. Muutenkin intuitiivisen syömisen voi ymmärtää väärin ajattelemalla, että syödään kaikkea mitä mieleen tulee. Joskus taas fiilispohjalta meneminen auttaa hurjasti, jos aiemmin syöminen on ollut hyvin kontrolloitua.

Vaikka itsekin syön fiiliksen mukaan, on mulla silti tietynlaiset raamit, mitä noudatan. Pyrin pitämään kiinni säännöllisyydestä ja syömään paljon kasviksia, ravinteikasta ruokaa ja niin edelleen. Herkut jätän useimmiten viikonlopulle, koska sellainen tyyli sopii mulle.

Välillä mua ärsyttää kun tässä hyvinvointi-skenessä jaotellaan asiat todella mustavalkoisesti. Jos itselle toimii tietty malli, se ei tarkoita, että toisen tapa on väärä, tai että kyseinen tapa sopisi kaikille. Tällä hetkellä on esimerkiksi trendinä se, että vaaka ja oman painon mittaaminen on helvetistä, mutta joissakin tapauksissa vaaka on ihan hyvä mittari kertomaan tuloksista ja siitä onko omat toimintatavat oikeita tavoitteeseen nähden.

Vaikka ranteessa oleva kello kertoisi sun nukkuvan huonosti, mutta silti tunnet itsesi levänneeksi yön jälkeen, usko mielummin itseäsi. Mittarit ovat aina vaan mittareita ja nekin tekevät virheitä. Jos tunnet itsesi todella hengästyneeksi, mutta kellossa lukee alhainen syke, luultavasti kellossa on vain häiriö, tai kosketuspinta ei toimi normaalisti. Mittarit ja mittaukset ovat kätevä apu ja kiva lisä mittaamaan hyvinvointia, silti oma olotila on kaikista tärkein ja se mitä tulisi kuunnella kaikista tarkimmin.

Mihin lopputulokseen pääsin? Kuten kaikessa muussakin, kultainen keskitie on se paras tie. Mittaa jos tahdot, mutta älä ota lukemista liikaa paineita tai stressiä. Joskus suunniteltu, grammantarkka ruokavalio voi olla se ensimmäinen askel kohti uusia elämäntapoja, toiselle taas kontrollista luopuminen voi olla paras päätös ikinä! Kuuntele itseäsi ja toimi sen mukaan. <3

Omakohtainen kokemus mittareista: Käytän aktiivisesti multisportkelloa, jonka ansiosta olen motivoitunut tekemään enemmän hyötyliikuntaa ja korvaamaan sillä osan kovasta treenaamisesta. Seuraan unen määrää, en laatua. Punnitsen itseni noin kerran viikossa, joskus harvemmin. Ruokiani en punnitse, ellen suunnittele reseptiä johon haluan laskea makrot. Syön 4-5 krt päivässä, sen verran, että nälkä lähtee ja herkuttelen usein viikonloppuisin, koska se tekee mielestäni kivan poikkeuksen arkeen ja arkiruokailuihin.

instagram: ainorouhiainen 

Facebook


EPÄONNISTUMISEN PELKO

Kirjoitin tämän tekstin jo aikaa sitten ja se jäi vaan luonnoksiin roikkumaan. Nyt tuli lukaistua uudelleen ja ajattelin pistää julkiseksi. Joskus tällaisia henkilökohtaisia tekstejä on suurempi kynnys jakaa, mutta täytyy sanoa, että sen jälkeen kun tein tekstissä kerrotun päätöksen, on kaikki lähtenyt taas loksahtelemaan omille urilleen. Muistetaanhan, että ne vaikeudet on aina hetkellisiä ja asioilla on tapana järjestyä aina loppujen lopuksi! :)

Oon aina ollut aika ankara itselleni onnistumisen suhteen. En tiedä mistä ne paineet ovat tulleet, mutta tajusin tässä taannoin, että oon jättänyt paljon asioita tekemättä, koska oon pelännyt epäonnistumista. Oon myös huomannut, että jos jokin asia ei ole mennyt suunnitellusti, oon helposti jäänyt märehtimään sitä ja antanut asian olla. Toisin sanoen, oon lopettanut sen asian yrittämisen. Tämä ei päde tietenkään ihan kaikkeen, sillä osaan olla myös sinnikäs ja päättäväinen, mutta helposti jään omalle mukavuusalueelle lillumaan, koska siellä ei ole yhtä suurta pelkoa siitä että asiat eivät menisi, kuten olen suunnitellut.

Mä en tiedä onko noloa myöntää, että oon tehnyt elämäni aikana ja ihan viime aikoinakin huonoja päätöksiä ja vääriä valintoja. Kun valinnat ovat osoittautuneet vääräksi tai olen kokenut vastoinkäymisiä, oon helposti ahdistunut ja miettinyt, kuinka kaikki kaatuu päälle. Jotenkin sitä jää niin kovin helposti vellomaan sellaiseen negatiiviseen tunteeseen, ettei enää näe ulospääsyä tai ratkaisua.

Ryhdyin sitten oikeen miettimään ja analysoimaan, että miksi teen niin. Miksi annan asioiden olla, jos ne eivät menekkään kuten olin mielessäni kuvitellut tai toivonut? Enkö mä itse aina toitota niitä elämänohjeita, kuinka pitää jaksaa yrittää epäonnistumisista ja vastoinkäymisistä huolimatta? Nyt oli siis aika alkaa muuttaa omia ajatusmalleja ihan tietoisesti. Oon nimittäin huomannut myös sen, että kun kohtaan juuri tällaisen vastoinkäymisen tai negatiivisen tilanteen, yritän vältellä sitä ja tavallaan jätän asian huomiotta.

Nyt on sitten paljastettu läjä huonoja piirteitä meikäläisestä, joten lähdetään pohtimaan miten asiassa voisi kehittyä. :D Yhtenä päivänä olin siinä ahdistuneessa tilassa ja en saanut rauhaa omilta ajatuksiltani, joten päätin vain lopettaa. Päätin, että en anna enää ulkoisten asioiden määrittää mun olotilaa vaan oon itse se, joka tekee päätökset ja hoitaa asiat niin, että saan mielenrauhan. Loppupeleissä, aika suuri osa tapahtumista on kuitenkin meidän omissa näpeissä. Pitää vain ottaa vastuu omasta elämästä.

Päätin siis ottaa homman niin sanotusti haltuun ja aloin hoitaa asioita, yksi kerrallaan. Päätin, että vaikka joku asia ei menisi maaliin ekalla yrittämällä, yritetään sitten uudelleen toisella tavalla. Niin kauan, että se onnistuu. Mulla on nimittäin ollut jostain syystä sellainen ajatusmalli, että tuo uudelleen yrittäminen ja sinnikkyys pätee vain tavoitteisiin ja haasteisiin. Niissä olen hyvä, jos en loistava. Meen vaikka läpi harmaan kiven, että pääsen tiettyyn tavoitteeseen, mutta samalla ne suurimmat vaikeudet tulee itse elämässä ja arjessa. Ja silloin kun tulee vastoinkäymisiä (koska niitä tulee) pitää vain pysyä positiivisena ja vaihtaa tyyliä, ei tavoitetta.

On tää vanheneminen siinä mielessä siistiä, että jatkuvasti oppii tuntemaan itseään paremmin. Oppii ymmärtämään omia ajatusmalleja ja käyttäytymistä, mikä tarkoittaa että pystyy myös kehittymään ja tulemaan onnellisemmaksi!

Toivottavasti tästä tekstistä ei saanut sellaista kuvaa, että mulla olisi joku huonosti, vaikka kirjoitin vääristä valinnoista ja epäonnistumisista. Se on tässä tekstien tekemisessä haastavaa, että kun ottaa jonkun kulman josta kirjoittaa, siitä tulee tosi voimakas viba. Varmaan sellainen fiilis, että nyt sillä on tyyliin koko elämä romahtanut! :D Oikeessa elämässä taas on ihan normaalia että välillä mennään ylämäkeen ja välillä taas tullaan kovaa alas. Muutenhan elämä olisi oikeestaan aika tylsää, vai mitä? :)

instagram: ainorouhiainen 

Facebook