JÄÄTELÖT VERTAILUUN – ONKO SOKERITON AINA KEVYIN?

Kesä ja jäätelöt kuuluvat yhteen ja tähän mennessä kesää onkin tullut syötyä ennätyspaljon jätskiä. Muutama vuosi sitten markkinoille pamahti paljon proteiinipitoisia jäätelöitä, jotka nousivat terveystietoisten (ja miksei muidenkin) suosioon. Itselläkin nuo vaihtoehdot nostivat paljon jäätelön kulutusta.

Ajattelinkin kirjoitella hieman jäätelöiden energiapitoisuuksista, ihan vaan avaamaan silmiä siitä että jäätelöt ovat usein jopa kevyitä herkutteluvaihtoehtoja! Syy, miksi kirjoitan usein energiapitoisuuksista onkin pääosin se, että ihmiset ymmärtäisivät paremmin, että se kokonaisuus on aina tärkeintä. Monesti kun kuvitellaan, että terveelliseksi leimattu tuote olisi myös kevyin.

Proteiinipitoisissa ja sokerittomissa tuotteissa makrot ovat tietysti ehkä mieluisammat, mutta toisaalta, harvoin kenenkään proteiinin tarve nojautuu siihen jäätelöön, tai harvemmin koko päivän makrojakauma kaatuu siihen, mistä pari sataa kaloria muodostuu?

Ja hei, en todellakaan dissaa tässä yhtäkään tuotetta, sillä itsekin olen noiden terveystuotteiden kuluttaja. On vain hyvä ymmärtää, että sokeriton, rasvaton tai proteiinipitoinen ei aina ole kevyin. Usein näitä kun valitaan sillä motiivilla, että ei haluta syödää liikaa kalorteita. Tasapainoinen ruokavalio voi sisältää kaikkea proteiinipitoisesta ja vähärasvaisesta täysrasvaisiin ja myös sokeripitoisiin tuotteisiin. Katsotaas tarkemmin…

Tummenettuna sokerittomat/proteiinijäätelöt:

Twister – mehujää 76 kcal

Calippo – mehujää 100 kcal

Pirkka mehujuomajäät (kuvassa) 80 kcal

Lohilo Strawberry white proteiinijäätelö (puikko) 175 kcal

Lohilo Salted caramel almond proteiinijäätelö (puikko) 169 kcal

Lohilo Cookie`s and Cream lombok proteiinijäätelö (puikko) 165 kcal

Mansikka Cornetto tuutti 160 kcal

Bounty jäätelöpatukka 133 kcal

Mars jäätelöpatukka 140 kcal

Snickers jäätelöpatukka 179 kcal

Solero jäätelöpuikko 98 kcal

Magnum valkosuklaa puikko 239 kcal

Magnum Classic puikko 244 kcal

Jäätelöpallo + vohvelikuori noin 220 kcal

Suklaa jäätelötuutti 286 kcal

Magnum Forest fruits (no added sugar) 154 kcal

Magnum Vanilla caramel (no added sugar) 154 kcal

Barebells Caramel Pecan proteiinijäätelö 228 kcal

Barebells Salty peanut proteiinijäätelö 168 kcal

Nocco Ice pop mehujäät noin 20 kcal

Kuten huomaatte, mitään suuria eroja ei näissä ole. Sekin vaikuttaa ostaako jättikokoisen tuutin vai valitseeko hieman pienemmän puikon. Mehujäät ja esim. sorbettityyliset jäätelöt (esim. solero) ovat aina kevyempiä vaihtoehtoja kuin suklaiset kermajäätelöt. Kuitenkin loppupeleissä puhutaan aika pienistä kalorimääristä, jotka eivät ketään lihota niin kauan kun kokonaisuus on kunnossa (=energiatasapaino). Nautitaan siis tästä lämmöstä ja myös näistä ihanista jäätelöistä!

instagram: ainorouhiainen 

Facebook


One Response to “JÄÄTELÖT VERTAILUUN – ONKO SOKERITON AINA KEVYIN?”

  1. Ruusuliisa sanoo:

    Olipa hyvä postaus, kiitos! Jotenkin olen aina suhtautunut noihin proteiinijäätelöihin hiukan epäilevästi. Kiva tietää, että voin jatkossakin valita pakastealtaasta hyvillä mielin sen oman suosikkini, kunhan en tee niin liian usein. 🙂

Kommentoi